Lue keskustelun säännöt.
Onko rankkoja asioita kokeneilla parempi resilienssi?
17.02.2026 |
Esimerkiksi he jotka ovat kokeneet vanhempien eron, vanhemman kuoleman tai sellaista jo lapsuudessa tai nuorena. Tuntuu että yleensä he ovat jollain tavalla aikuisempia kuin muut samanikäiset.
Kommentit (181)
Vierailija kirjoitti:
" Minulle anteeksianto tarkoittaa, että lakkaa odottamasta, että toinen muuttuisi ja hyväksyy, että toinen on pa*ska eikä muuksi muutu, enkä vaadi häneltä mitään, riittää, että pysyy poissa näköpiiristäni. Anteeksiannon jälkeen viha ei enää syö minua. Anteeksianto on siis olosuhteiden hyväksymistä, vaikka silti pitää kiinni omista rajoistaan."
Niin. Jos se pysyisi poissa näköpiiristä ja jättäisi rauhaan, mutta jos näin ei selkeistä käskyistä huolimatta tapahdu, ei anteeksianto tai asioiden hyväksyminen sellaisenaan onnistu.
Jos valehteleva narsisti hoveineen kulkee sun perässä, levittelee susta valheita ja lavastaa susta juttuja, esim. esiintyy sinuna tai jonakin toisena netissä luodakseen susta huonon tai sekopäisen kuvan tai hakeutuu tekemisiin hovinsa kautta vain syöttääkseen sulle lisää valheita ja väittää sinun ahdistelevan hänen miestään, jota et ole nähnyt 20 vuoteen ja jonka tapaami
Olet oikeassa. Minulla kiusanteko kesti 8 vuotta. Siksi varmaan anteeksiantokin venyi pidemmälle. Yhteisten lasten takia en voinut irrottautua aikaisemmin.
Sama
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vihan tunne on tärkeä, ja vaikka tuntee vihaa, voi silti antaa anteeksi. Ei anteeksianto tarkoita sitä, että asia muuttuisi ok:ksi, tai haluaisin tehdä sovintoa tai toinen saa kohdella minua miten haluaa.
Minulle anteeksianto tarkoittaa, että lakkaa odottamasta, että toinen muuttuisi ja hyväksyy, että toinen on pa*ska eikä muuksi muutu, enkä vaadi häneltä mitään, riittää, että pysyy poissa näköpiiristäni. Anteeksiannon jälkeen viha ei enää syö minua. Anteeksianto on siis olosuhteiden hyväksymistä, vaikka silti pitää kiinni omista rajoistaan.
Minusta tämä on vain anteeksianto-sanahelinää. Minulle anteeksi antaminen vaatii sen, että toinen pyytää anteeksi, vilpittömästi katuu tekoaan ja on pahoillaan.
Näin ei ole käynyt, joten olen kyllä päässyt asiasta yli ja koen ihan samoin kuin sinä, eli en odotakaan enää häneltä mitään, häntä ei ole mulle enää edes olemassa, ja olen tyytyväinen jos en koskaan enää häntä tapaa.
Asia ei ole mielessäni enää juuri koskaan, eikä tarvitsekaan olla, en koe vihaa enkä oikeastaan mitään muutakaan, koska häntä ei tosiaan minulle ole olemassakaan.
Mutta en minä anteeksi ole antanut, koska eihän hän ole sitä edes pyytänyt.
Jos olisin antanut hänelle anteeksi, silloinhan minä tervehtisin häntä iloisesti seuraavalla kerralla kun tavataan, ja hän olisi samalla viivalla muiden tuttujen kanssa. Ja näinhän ei ole.
Sinäkin ajattelet, että tuon henkilön pitää pysyä poissa näköpiiristäsi ja että hän on paska. Mielestäni et ole silloin antanut hänelle anteeksi.
"Sinäkin ajattelet, että tuon henkilön pitää pysyä poissa näköpiiristäsi ja että hän on paska. Mielestäni et ole silloin antanut hänelle anteeksi."
Voi myös ajatella, että henkilö on itselle vaarallinen siten, että hän on liian lähellä pahantekijää ja lojaali sille eikä sulle. Eli lavertelisi sille pahantekijälle kaiken ja auttaisi pahantekijää pahanteossa tai sit toisinpäin manipuloisi sinua myötämieliseksi siihen suuntaan, jolloin altistuisit uudelleen samalle kohtelulle, jossa pienikin erimielisyys asioista voi johtaa 23 vuoden väkivaltaiseen vainoon ja oman elämäsi tuhoamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihan tunne on tärkeä, ja vaikka tuntee vihaa, voi silti antaa anteeksi. Ei anteeksianto tarkoita sitä, että asia muuttuisi ok:ksi, tai haluaisin tehdä sovintoa tai toinen saa kohdella minua miten haluaa.
Minulle anteeksianto tarkoittaa, että lakkaa odottamasta, että toinen muuttuisi ja hyväksyy, että toinen on pa*ska eikä muuksi muutu, enkä vaadi häneltä mitään, riittää, että pysyy poissa näköpiiristäni. Anteeksiannon jälkeen viha ei enää syö minua. Anteeksianto on siis olosuhteiden hyväksymistä, vaikka silti pitää kiinni omista rajoistaan.
Minusta tämä on vain anteeksianto-sanahelinää. Minulle anteeksi antaminen vaatii sen, että toinen pyytää anteeksi, vilpittömästi katuu tekoaan ja on pahoillaan.
Näin ei ole käynyt, joten olen kyllä päässyt asiasta yli ja koen ihan samoin kuin sinä, eli en odotakaan
Minusta sinä olet antanut anteeksi. Anteeksi voi antaa, vaikka sitä ei pyydetä. Jos et olisi antanut anteeksi, niin olisit kaunainen.
Se on rajojen asettamista, että haluan pitäö hänet poissa näköpiiristäni. Rakastan itseäni niin paljon, etten anna hänen enää tuhota minua. Siksi hänen pitää pysyä poissa. Tämä on minusta yksi harhaluulo, miksi anteeksiantoa kritisoidaan: luullaan, etten voi antaa anteeksi, koska sitten hyväksyn hänen tekonsa. Ei, ei se sitä tarkoita.
Ja kun sanon, että hän on paska, niin en tarkoita tuota vihaisena. Tarkoitan, että hyväksyn tosiasiat: hän on syyllistävä ja manipuloiva. Ei anteeksiantp poista sitä faktaa.Sama
Vierailija kirjoitti:
"Koettu väkivalta kotona on toki ikävää ja ehdottomasti väärin, mutta emmehän me ulkopuoliset voi muuten tietää perheen sisäistä dynamiikkaa, vaikka olisi miten läheinen tuttava tai kaveri. Äidin menettäminen on varmasti ollut kova paikka, ja se on voinut ilmetä myös negatiivisena suhtautumisena isän uutta parisuhdetta kohtaan."
Perheen äiti kuoli tammikuun puolivälissä, ja uusi äiti muutti taloon maaliskuun alussa. Teillä ei uskoakseni mennyt asiat aivan niin nopeasti.
Toisekseen, ei tässä ulkopuolisten kokemuksia kysyttykään, vaan vastasin aloitukseen. Itse en ole ulkopuolinen, vaan tiedän tapahtumat.
Niin, kaikilla lapsilla ei ole samanlainen resilienssi. Toisille äidin menettäminen ja äitipuolen saaminen ovat niin paljon rankempia kokemuksia, että se myös näyttäytyy rankempana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se kasvattaa, isä kuoli kum olin lukion tokalla,äiti 22 v. En perinyt jjuri mitään.Korkeakoulututkinto hieman viivästyi mutta heti valmistumisen jlk lähdin etsimään Lontoosta töitä ja elämyksiä. Alkuboli hankalaa mutta viihdyin 5 vuotta
Nyt olen ollut Suomessa jo 10 vuotta ja minulla on hyvä työ. Kaverit kohkaa safecspacesta ja ei haluta mennä toimistolle kun ihmiset niin ahdistaa. Ravaavat terapeutilla jatkuvasti.Itseä ei pikkuasiar hetkauta eikä jalsais näitä erityisherkkiä. Paremmin pärjään kun nää espoolaiset pullamössöt.Olen tietysti kokenit itseni hieman erilaiseksi ja ulkopuoliseksi siitä lähtien kun isäni kuoli koska olin ainoa puolioroi koulussa ja kaveripiirissä
.
Miten se kasvattaa?
Vierailija kirjoitti:
Riippuu ihan siitä, miten ne asiat on lapsuudessa/nuoruudessa käsitelty, ja onko saanut tukea.
Esimerkiksi läheiseni äiti kuoli onnettomuudessa, kun tämä läheiseni oli 9-vuotias. Isä alkoi ryypätä ja vihata lapsia, alkoi henkinen ja fyysinen väkivalta ja äidistä ei saanut puhua, koska äitiä ei ole. Koulussa kiusasivat ja nauroivat että "äuitis ei kestänyt sua niin ajoi tahallaan kolarin". Muutamassa kuukaudessa asuntoon muutti "uusi äiti" lapsineen, ja läheiseni joutui omasta huoneestaan luopumaan koska uuden äidin lapset ovat parempia, ja ansaitsevat oman huoneen. Uusi äiti vei isän lapsen rakkaan koiran salaa lopetettavaksi, koska siitä lähti karvoja. Äidistä ei saanut koskaan puhua sanallakaan, ei ikinä. Henkinen väkivalta jatkui siitä sitten sekä isän että äitipuolen taholta. Jouluaattona muu perhe vietti joulua kotona, tämä yksi lapsi pyöräili yksin keskustassa pakkasessa. Ja niin edelleen.
Aika rikkinäinen tuli tä
Voi kyynel, ihan piti huone jakaa kotona ja ottaa toisiakin huomioon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ihmiset vasta menetyksiä (oli ne sitten lähimmäiset tai oma terveys) kokiessaan osaavat laittaa asiat tärkeysjärjestykseen ja se tuo tiettyä mielenrauhaa turhien asioiden suhteen.
Jaaha, itse laitoin päihteillä turruttamisen kaiken edelle, eikä siinä hyvin käynyt. Myös pienet asiat saivat valtavat mittasuhteet siinä rytäkässä. Toipumisessa kesti yli vuosikymmen.
No päihdeongelmaisten kanssa ei käy koskaan hyvin. Niillä ei tarvi edes ongelmat olla mitään suuria menetyksiä. Lähinnä puhuin ns. normaaleista ihmisistä, jotka osaavat arvostaa elämää sen jälkeen kun ovat olleet vaarassa menettää kaiken.
Sinä et ole tainnut kokea koskaan mitään oikein pahaa, kun arvotat netissä trollaamisen ja ilkeilyn hyvän ja asiallisen keskustelun yli? Kun kerta menetyksiä kokiessa osaa laittaa asiat tärkeysjärjestykseen.
Et muuten onnistunut loukkaamaan minua.
Vierailija kirjoitti:
Riippuu ihan siitä, miten ne asiat on lapsuudessa/nuoruudessa käsitelty, ja onko saanut tukea.
Esimerkiksi läheiseni äiti kuoli onnettomuudessa, kun tämä läheiseni oli 9-vuotias. Isä alkoi ryypätä ja vihata lapsia, alkoi henkinen ja fyysinen väkivalta ja äidistä ei saanut puhua, koska äitiä ei ole. Koulussa kiusasivat ja nauroivat että "äitis ei kestänyt sua niin ajoi tahallaan kolarin". Muutamassa kuukaudessa asuntoon muutti "uusi äiti" lapsineen, ja läheiseni joutui omasta huoneestaan luopumaan koska uuden äidin lapset ovat parempia, ja ansaitsevat oman huoneen. Uusi äiti vei isän lapsen rakkaan koiran salaa lopetettavaksi, koska siitä lähti karvoja. Äidistä ei saanut koskaan puhua sanallakaan, ei ikinä. Henkinen väkivalta jatkui siitä sitten sekä isän että äitipuolen taholta. Jouluaattona muu perhe vietti joulua kotona, tämä yksi lapsi pyöräili yksin keskustassa pakkasessa. Ja niin edelleen.
Aika rikkinäinen tuli tä
Ja sitten se tarinan toisen osapuolen versio.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En sanoisi että vanhempien kuolema lisää resilienssiä. Harrastuskaverin vanhemmat kuoli kun se oli noin 15v, sille tuli ongelmia kotona ja koulussa, siten että sosiaaliviranomaisetkin joutui puuttumaan sen käytökseen. Koulu ei sujunut ja hän yritti kiusata muita siitä että näillä oli vanhemmat ja hyvät suhteet vanhempiin.
Vierailija kirjoitti:
En sanoisi että vanhempien kuolema lisää resilienssiä. Harrastuskaverin vanhemmat kuoli kun se oli noin 15v, sille tuli ongelmia kotona ja koulussa, siten että sosiaaliviranomaisetkin joutui puuttumaan sen käytökseen. Koulu ei sujunut ja hän yritti kiusata muita siitä että näillä oli vanhemmat ja hyvät suhteet vanhempiin.
Kateellisuus ja huono itsetunto saa käyttäytymään lapsellisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiköhän paras resilienssi ole niillä jotka ovat saaneet kokea hyvän ja turvallisen lapsuuden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo kaveria on rais kattu ja pahoinpidelty ja tuntuukin olevan suorastaan kylmäävän viileä asenne kaikkeen. Musta tuntuu että ne kokemukset on jotenkin muuttaneet ajatusmaailmaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole. Tuntuu että olen iha hermoja ja stressaantunut ihminen. Voiko se johtua siitä että en ole itse ongelmiani aiheuttanut ja ahdistaa jos kuulenkin taas jostain uudesta ongelmasta omassa lähipiirissä. Tuntuu ettem ole tarpeeksi ehyt vaan mennyt niin monta kertaa rikki että olen traumatisoitunut ihminen.
En myöskään osaa nauttia elämästä niin paljoa kun muut vaan koko ajan odotan että jotain jaskaa taas tapahtuu.
Tämä on se perusmekanismi. Traumat ja vaikeudet heikentävät resilienssiä. Paitsi jos ja kun niistä selviää, jonka jälkeen resilienssi voi olla joissain tapauksissa jopa parempi.
Olen tuo eka kirjoittaja ja koen, että esim läheisten menettäminen huumeille on sellainen mistä ei vaan selviä naps kun se on sellainen pitkäkestoinen asia ja menetys joka jatkuu ja jatkuu. Joskus tuntunut, että ihminen menttäminen kuolemalle olisi helpompi käsitellä ja päästä yli kun se että joka päivä ajattelee että tuleeko tänään soitto poliisilta että nyt on löytynyt kuolleena. Sama esim kun on vaikeasti sairas lapsi niim hänen kanssaan joka päivä voi muuttaa sairauden suunnan pahempaan. Tuntuu ettei näistä vaan selviä vaan elää siinä ahdistuksessa ja stressissä koko ajan ja resilienssi ei ainakaan kasva! Todellakaan vaan on minimissään.
Vain, jos rankoista asioista on hyvin palautunut.
Vaikeudet ilman muuta kasvattaa, tosin ei sitten kun menee liian rankaksi. Traumoista tuskin on hyötyä.
Vierailija kirjoitti:
Vaikeudet ilman muuta kasvattaa, tosin ei sitten kun menee liian rankaksi. Traumoista tuskin on hyötyä.
Millaiset vaikeudet kasvattaa ja millä tavalla?
No päihdeongelmaisten kanssa ei käy koskaan hyvin. Niillä ei tarvi edes ongelmat olla mitään suuria menetyksiä. Lähinnä puhuin ns. normaaleista ihmisistä, jotka osaavat arvostaa elämää sen jälkeen kun ovat olleet vaarassa menettää kaiken.