Lue keskustelun säännöt.
Onko tää yleinen kokemus boomereiden lapsilla, että kotona ei koskaan rohkaistu tai oltu kiinnostuneita oman lapsen asioista?
16.02.2026 |
Olen aikuisiällä miettinyt tätä jonkin verran, kun työelämään on tullut nuorempia ihmisiä, joista jotenkin paistaa se, että niihin on iskostettu terve itsetunto jo kotona. Itsellä päällisimmät lapsuusmuistot on sitä, että minun ei kannata liikaa yrittää kun en kuitenkaan osaa tai uskalla, ei kannata kuvitella liikoja itsestään jne. Kun pääsin yliopistoon, sekään ei ollut oikein mitään, enkä muista että opiskeluita tai myöhempiä töitä kohtaan olisi osoitettu mitään kiinnostusta. Vain silloin, jos joku saavutus on niin merkittävä, että sitä on kelvannut muille sukulaisille mainostaa niin sitten se on ollut jonkinlaisen puolittaisen kiinnostuksen arvoinen. Ja nyt kun on jo selvää että en tehnyt äidilleni edes lapsenlapsia niin olen selvästi tässäkin asiassa nolo pettymys.
Kommentit (203)
Vierailija kirjoitti:
Voi vee. Modekin on sitä mieltä että alakoulun opettajan nimi 30 vuotta sitten on oleellinen asia. Ja päikyn tätien vuonna 1978.
Minä muistan omatkin opettajat, ja tietysti lasten myös. Samojen ihmisten kanssa vuosikausia tekemisissä, miten en muistaisi.
Sinä haluat vähätellä asiaa, koska joko itse et ole välittänyt, tai sinun asioistasi ei ole välitetty. Kummin vain, se tekee kipeää, ja on helpompi olla ilkeä kuin näyttää oma haavoittuvaisutensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
42 v on aikuinen
Miten hän voi olla riippuvainen äitinsä ( vanhan) puheista?
Siellä selvästi boomeri, joka tunnisti aloituksesta itsensä.
Kommennt 116. Lapseni eivät ole kotikylän osuuskaupan konttorissa ( ihan hyvä työpaikka sekin) vaan 200 - 300 kilometrun päässä isoissa kansainvälisissä yrityksissä.
Asia on vähän eri asia. En tee niillä nimillä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Mulle tärkeintä olisi ollut se ettei lapsen edessä oltaisi juotu. Meitä oli neljä ihmistä kaksiossa ja vanhemmat kännäsivät kotona vähintään viikonloput minkä palkkatöiltään kerkesivät. Tai oli huutamista ja haukkumista. Minua kiusattiin koulussakin joten ei ollut oikein missään rauhaa. Itellä sekosi hermosto tuossa enkä ole osannut oikein keskittyä ikinä pitempään mihinkään.
Toi on hirveä tunne tajuta, että oma hermosto on niin pilalla, että se estää käytännössä kaiken onnistumisen. Itse toistuvien loppuunpalamisten jälkeen ymmärsin, miten lapsuuden turvattomuus on pilannut hermostoni. Meilläkin ryypättiin ja raivottiin, ja myös minua kiusattiin koulussa. Nyt sitten ollaan ihan rauniona alle 50-vuotiaana. Ja vanhemmat opettivat, että älä vaan pidä itseäsi muita parempana. Joten olen sitten aina pitänyt luonnollisesti itseäni muita huonompana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu. Ei voi kehua lasta mistään, kun se voi ylpistyä ja luulemaan itsestään jotain. Mitään ei kannata yrittää, kun kuitenkin epäonnistuu ja joutuu pettymään.
Ja nyt ollaan menty toiseen äärilaitaan ja lapsikeskeisyys meni hippasen yli, kun hyvitettiin omille lapsille se oma paska lapsuus.
Siis se omakin epäonnistunut kasvatustyö on edellisen sukupolven syy?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Siis olette lapsia 50-vuotiaana. Entä jos vanhempamme ajattelevat teidän olevan aikuisia eivätkä utele ja puutu? Miksi ette itse kerro sitten asioitanne?"
Jos yritän ujuttaa naapureista jaarittelun keskelle jotain omasta elämästäni, vanhempani ei joko reagoi mitenkään, tai vastaa poissaolevana "jooh", ja jatkaa omaa juttuaan. Niinä harvoina kertoina kun saan sinnikkäästi jatkettua omaa asiaani, vanhempi on selkeästi kiusaantunut siitä että joutuu kuuntelemaan jotain lapsensa elämästä. Silti he tietävät vaikka entisen työkaverin lapsen elämästä vaikka mitä, ja innoissaan siitä puhuukin. Siis jostain ihmisestä, jota he itsekään tuskin tuntevat, tai kuka tuskin on koskaan kuullutkaan tästä juoruilevasta vanhemmastani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi vee. Modekin on sitä mieltä että alakoulun opettajan nimi 30 vuotta sitten on oleellinen asia. Ja päikyn tätien vuonna 1978.
Minä muistan omatkin opettajat, ja tietysti lasten myös. Samojen ihmisten kanssa vuosikausia tekemisissä, miten en muistaisi.
Sinä haluat vähätellä asiaa, koska joko itse et ole välittänyt, tai sinun asioistasi ei ole välitetty. Kummin vain, se tekee kipeää, ja on helpompi olla ilkeä kuin näyttää oma haavoittuvaisutensa.
En.kyllä muista omien opettajienikaan nimiä jos en katso todistuksista. Onneks mun ei tarvinnut niin paljon opettajien kanssa olla tekemisussä kun lapsilla ei ollut semmoisia ongelmia. Eihän siihen aikaan ollut mitään vilmoja eikä yhteydenpitoa. Kerta vuos vanhempainilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomessa kaikista alkoholisoitunein ikäryhmä on 55-69-vuotiaat. Keiden jälkeläisiä tämä ikäryhmä on?
Meillä kehuttiin kyllä tuttavaperheiden lapsia, kun olivat niin reippaita ja sosiaalisia. Itse en koskaan päässyt minnekään. Discot ja konsertit olivat paheellisia. Ole siinä sitten reipas ja sosiaalinen itseksesi kirjaston kirjojen kanssa, kun ikätoverit olivat perjantai-iltaisin pitämässä hauskaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nopolan Eila, Rampe ja likka tulee hakematta mieleen näistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi vee. Modekin on sitä mieltä että alakoulun opettajan nimi 30 vuotta sitten on oleellinen asia. Ja päikyn tätien vuonna 1978.
Minä muistan omatkin opettajat, ja tietysti lasten myös. Samojen ihmisten kanssa vuosikausia tekemisissä, miten en muistaisi.
Sinä haluat vähätellä asiaa, koska joko itse et ole välittänyt, tai sinun asioistasi ei ole välitetty. Kummin vain, se tekee kipeää, ja on helpompi olla ilkeä kuin näyttää oma haavoittuvaisutensa.
En.kyllä muista omien opettajienikaan nimiä jos en katso todistuksista. Onneks mun ei tarvinnut niin paljon opettajien kanssa olla tekemisussä kun lapsilla ei ollut semmoisia ongelmia. Eihän siihen aikaan ollut mitään vilmoja eikä yhteydenpitoa. Kerta vuos vanhempainilta.
Niinpä, onneksi tosiaan sinun ei tarvinnut olla oman lasten asioiden kanssa tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi vee. Modekin on sitä mieltä että alakoulun opettajan nimi 30 vuotta sitten on oleellinen asia. Ja päikyn tätien vuonna 1978.
Minä muistan omatkin opettajat, ja tietysti lasten myös. Samojen ihmisten kanssa vuosikausia tekemisissä, miten en muistaisi.
Sinä haluat vähätellä asiaa, koska joko itse et ole välittänyt, tai sinun asioistasi ei ole välitetty. Kummin vain, se tekee kipeää, ja on helpompi olla ilkeä kuin näyttää oma haavoittuvaisutensa.
Ehkä minäkin 50-vuotiaana muistin lasteni luokanvalvojien nimen tai alakoulun opettajan nimi.
Palaa sinäkin asiaan 30 vuoden päästä. Onko se sinusta tärkeä tieto, lapsen opettajan nimi v 2018.
Omat vanhempani ovat 40- ja 50-luvuilla syntyneinä käyneet vain kansakoulun, mutta ovat kyllä kannustaneet minua opiskelemaan. Peruskoulun jälkeen oma koulumotivaatio ei ollut huipussaan, mutta kotona tehtiin selväksi, että johonkin olisi hyvä jatkaa, ja että heidän lyhyt koulutuksensa ei ollut mikään syy jättää opintopolkua kesken, koska halusivat minun pärjäävän paremmin. Vaikka itse olin tyytyväinen johonkin seiskan koenumeroon, ystävällisesti huomautettiin, että kyllä minä voisin paremminkin pärjätä. Ei painostavasti, vaan nimenomaan rohkaisevasti, ja hyvä niin.
Korkeakouluopintoihin hain ja pääsin vasta vähän vanhempana, mutta siihenkin sain heiltä monenlaista kannustusta ja tukea, eikä koskaan tullut tunnetta siitä, että akateeminen maailma edustaisi jotenkin väärää urapolkua. Nytkin saatan puhua vielä väitöskirjahaaveista, eikä siitäkään ole mitään negatiivista kommenttia tullut.
Joidenkin perheiden olen huomannut suhtautuvan koulutukseen käytännönläheisemmin, eli yliopisto on sinällään hyvä tavoite, mutta sitä ennen kannattaa hankkia jokin helposti työllistävä käytännön koulutus. Perheitä on erilaisia, mutta ainakaan näin pikaisesti ei tule lähipiiristäni mieleen perheitä, joissa itsensä kehittämistä olisi avoimesti paheksuttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyisin kaikilla lapsilla on niin paljon ongelmia että opettajat ovat päivittäinen keskustelukumppani lasun kanssa
"Suomessa suurina ikäluokkina pidetään vuosina 1946-50 syntyneitä. Noina vuosina syntyi viisi suurinta ikäluokkaa, joista 1946-49 syntyneet ylittivät 100 000 lapsen rajan" (Tilastokeskus)
Jos silloin lytättiin ja kehoitettiin omaa lastaan pitämään itseään surkeana, niin nykyään menty toiseen ääripäähän ja mielestään ovat ansainneet kaiken maailmassa ja ovat parhaita.
Olen varmaan poikkeus, mutta meillä kannustettiin aina kokeilemaan ja yrittämään, kehuttiin kun oli kehumisen aihe, toruttiin kun oli torumisen aihetta. Jokainen sai mennä just siihen kouluun mikä kiinnosti tai mihin pääsi ja päätöksiä tuettiin. Kaikilla meillä lapsilla vaikuttaa edelleen olevan terve itsetunto, mutta ihan tavallisia tallukoita ja duunareita ollaan. Kaikki valtavan eläinrakkaita, rikkaita kokemuksia läpi lapsuuden, vaikka lamassa lapsuus elettiinkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vain vanhemmat, kun pilasitte elämäni. Harva vaatii taaperolta Finlandia-palkittua romaania. Suunnilleen yhtä kohtuuttomia odotuksia asetamme sukupolville, jotka ovat kasvaneet emotionaalisessa erämaassa. Radikaali ehdotukseni on olla tekemättä numeroa siitä, mitä vanhemmat ovat tehneet väärin ja missä kaikessa he ovat epäonnistuneet.
Hyvästi, seesteisen säyseät vuosikymmenet. Yhtäkkiä aloimme vaatia vanhemmiltamme kaikenlaista outoa, kuten tunnetaitoja ja kommunikointia. Listasimme tosiaan heille kaiken, missä he olivat epäonnistuneet. Ihan kuin sen lapsuuden pystyisi takautuvasti muuttamaan. Meistä on tullut neuroottisia tai kovia, epävarmoja tai kyynisiä, pelokkaita tai vältteleviä tai näitä kaikkia yhtä aikaa. Mitä halvatun paskaa tämä nyt on? Kyllä se oli julmaa muutama vuosi sitten itsekin tajuta, että omaa vikaa ne omat teot ovat. Ei siinä mikään muu aut
Oikeastiko joku on noin harhainen, että kuvittelee kaltoinkohdeltujen ihmisten haluavan puhua asioista siksi että se lapsuus pitäisi jälkikäteen pystyä muuttamaan? Ei kukaan sellaista oleta tai edellytä. Mutta se on ihan sama kuin missä tahansa muussakin koetussa vääryydessä: vääryyden kokenut haluaa tulla nähdyksi ja kuulluksi, saada vahvistuksen sille, että oma kokemus on ollut totta, vaikka se toinen osapuoli ei olisi sitä tahallaan tehnyt.
Se on niin huvittavaa, kun niin monet kaltoinkohtelija-vanhemmat vain väistelevät ja väistelevät vastuutaan, mistään ei suostuta puhumaan ja sitten ihmetellään miksi välit on huonot. No just siksi. Että ei voi katsoa sitä omaa toimintaa rehellisesti.
Ja ei, en kuvittele olevani täydellinen vanhempi. Mutta sen olen omille ( jo aikuisille) lapsilleni luvannut, että olen aina valmis keskustelemaan mistä tahansa, jos jokin heidän lapsuudessaan mieltä painaa, ja minä olen siihen jotenkin osallisena.
Vierailija kirjoitti:
Olen varmaan poikkeus, mutta meillä kannustettiin aina kokeilemaan ja yrittämään, kehuttiin kun oli kehumisen aihe, toruttiin kun oli torumisen aihetta. Jokainen sai mennä just siihen kouluun mikä kiinnosti tai mihin pääsi ja päätöksiä tuettiin. Kaikilla meillä lapsilla vaikuttaa edelleen olevan terve itsetunto, mutta ihan tavallisia tallukoita ja duunareita ollaan. Kaikki valtavan eläinrakkaita, rikkaita kokemuksia läpi lapsuuden, vaikka lamassa lapsuus elettiinkin.
Ihanaa, olet onnekas<3
Eivät keskeytä, koska heidät on kasvatettu ihmisiksi kunnioittamaan muita ihmisiä.