Lue keskustelun säännöt.
Onko tää yleinen kokemus boomereiden lapsilla, että kotona ei koskaan rohkaistu tai oltu kiinnostuneita oman lapsen asioista?
16.02.2026 |
Olen aikuisiällä miettinyt tätä jonkin verran, kun työelämään on tullut nuorempia ihmisiä, joista jotenkin paistaa se, että niihin on iskostettu terve itsetunto jo kotona. Itsellä päällisimmät lapsuusmuistot on sitä, että minun ei kannata liikaa yrittää kun en kuitenkaan osaa tai uskalla, ei kannata kuvitella liikoja itsestään jne. Kun pääsin yliopistoon, sekään ei ollut oikein mitään, enkä muista että opiskeluita tai myöhempiä töitä kohtaan olisi osoitettu mitään kiinnostusta. Vain silloin, jos joku saavutus on niin merkittävä, että sitä on kelvannut muille sukulaisille mainostaa niin sitten se on ollut jonkinlaisen puolittaisen kiinnostuksen arvoinen. Ja nyt kun on jo selvää että en tehnyt äidilleni edes lapsenlapsia niin olen selvästi tässäkin asiassa nolo pettymys.
Kommentit (203)
Vierailija kirjoitti:
Ei niitä kiinnosta vieläkään, vaikka viikoittain soittelemme. Olen aika varma että boomer-vanhempani eivät osaisi nimetä kolmea peruskoulun opettajaani, kolmea viimeisintä työpaikkaani tai kolmea parasta ystävääni. Tuskin tietävät myöskään lempiruokiani, harrastuksiani tai sairauksiani nimeltä. Omista asioistaan jaksavat jauhaa loputtomiin, oli se sitten lapsuuden kodin talonmiehen myöhempi työura, piha-aidan maali tai suolen toiminta. Myös naapureiden asioista tuntuvat olevan hyvin kiinnostuneita.
Erittäin hyvin kuvailtu mielenmaisema. 100% sama kokemus. Ihan kamalaa käydä vanhempieni luona kuuntelemassa jaaritteluja naapuriesta joiden olmeassaoloa en enää itsekään muista ja olen ehkä tavannut viimeksi joskus 3-vuotiaana. Suorastaan häiriintynyt ikäluokka emotionaalisella tasolla. Miten voi olla, ettei oman lapsen asiat kiinnosta tuon taivaallista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei niitä kiinnosta vieläkään, vaikka viikoittain soittelemme. Olen aika varma että boomer-vanhempani eivät osaisi nimetä kolmea peruskoulun opettajaani, kolmea viimeisintä työpaikkaani tai kolmea parasta ystävääni. Tuskin tietävät myöskään lempiruokiani, harrastuksiani tai sairauksiani nimeltä. Omista asioistaan jaksavat jauhaa loputtomiin, oli se sitten lapsuuden kodin talonmiehen myöhempi työura, piha-aidan maali tai suolen toiminta. Myös naapureiden asioista tuntuvat olevan hyvin kiinnostuneita.
Myönnän. En muista lasteni peruskoulun opettajien nimiä. Onhan niistä jo 25 - 37 vuotta.
En tiedä lasteni ystävien nimiä paitsi nuoruusaikaisten. Eivät ehkä joka flunssastaan ilmoittele. En tiedä heidän työkamujensa nimiä tai esimiesten nimiä. Netistä tietysti voisin tarkistaa työpaikkojen sivuilta.
Miksi minun vanhan ihmisen pitäisi epäoleellista tietoa muistella?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei niitä kiinnosta vieläkään, vaikka viikoittain soittelemme. Olen aika varma että boomer-vanhempani eivät osaisi nimetä kolmea peruskoulun opettajaani, kolmea viimeisintä työpaikkaani tai kolmea parasta ystävääni. Tuskin tietävät myöskään lempiruokiani, harrastuksiani tai sairauksiani nimeltä. Omista asioistaan jaksavat jauhaa loputtomiin, oli se sitten lapsuuden kodin talonmiehen myöhempi työura, piha-aidan maali tai suolen toiminta. Myös naapureiden asioista tuntuvat olevan hyvin kiinnostuneita.
Erittäin hyvin kuvailtu mielenmaisema. 100% sama kokemus. Ihan kamalaa käydä vanhempieni luona kuuntelemassa jaaritteluja naapuriesta joiden olmeassaoloa en enää itsekään muista ja olen ehkä tavannut viimeksi joskus 3-vuotiaana. Suorastaan häiriintynyt ikäluokka emotionaalisella tasolla. Miten voi olla, ettei oman lapsen asiat kiinnosta tuon taivaallista?
Siis olette lapsia 50-vuotiaana. Entä jos vanhempamme ajattelevat teidän olevan aikuisia eivätkä utele ja puutu? Miksi ette itse kerro sitten asioitanne?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei niitä kiinnosta vieläkään, vaikka viikoittain soittelemme. Olen aika varma että boomer-vanhempani eivät osaisi nimetä kolmea peruskoulun opettajaani, kolmea viimeisintä työpaikkaani tai kolmea parasta ystävääni. Tuskin tietävät myöskään lempiruokiani, harrastuksiani tai sairauksiani nimeltä. Omista asioistaan jaksavat jauhaa loputtomiin, oli se sitten lapsuuden kodin talonmiehen myöhempi työura, piha-aidan maali tai suolen toiminta. Myös naapureiden asioista tuntuvat olevan hyvin kiinnostuneita.
Myönnän. En muista lasteni peruskoulun opettajien nimiä. Onhan niistä jo 25 - 37 vuotta.
En tiedä lasteni ystävien nimiä paitsi nuoruusaikaisten. Eivät ehkä joka flunssastaan ilmoittele. En tiedä heidän työkamujensa nimiä tai esimiesten nimiä. Netistä tietysti voisin tarkistaa työpaikkojen sivuilta.
&nbs
Niinpä. Oman lapsen ystävät ovat flunssaan verrattava asia. Hienosti sinä kyllä vedät vanhempana. Olet varmaan todella ylpeä itsestäsi vanhempana.
Vierailija kirjoitti:
Ap on siis edelleen 50v iässä katkera vanhemmilleen? Sun elämä meni hukkaan, mietipä sitä, ihan vain siksi, että et halunnut ottaa vastuuta itsestäsi.
Tämä se on aina yhtä huvittava ajatus. Että jos joku kirjoittaa tällaisessa keskustelussa, jossa ihan se aihe on se miten on tullut kasvatetuksi, niin siitä ei sitten kuitenkaan saisi rehellisesti kirjoittaa? Tai siitä miten se on vaikuttanut omaan elämään?
Ihan voin taas auttaa yksinkertaista: Se, että joku asia on vaikuttanut negatiivisesti omaan elämään, ei tarkoita sitä, että se
a) olisi koko elämä
b) siitä ei olisi mitenkään päässyt eteenpäin
Mutta se mikä on ihan varma asia, on se että jos oma vanhempi ei koskaan ymmärrä muuttaa käytöstään, tai pyydä sitä anteeksi, vaan jatkaa sitä aina vaan vielä vanhuksenakin, niin kyllä siitä saa olla pahoillaan ja vaikka katkerakin. Silleen se nykyään menee, vaikka oma äitinikin ihan kamalasti haluaisi, että vanhana ihmisenä sitä varsinkin saisi tehdä ihan mitä haluaa, olla miten törkeä vain, ja kaikki ympärillä vaan hyssyttelee ja hymistelee, kun se nyt on aina ollut tollanen ja on niin vanhakin. Kyllä on äitiparka joutunut kovaan kouluun tyttärensä kanssa, kun ei se peli enää vedellytkään, ja nyt tietää että jos ei ole asiallisesti, niin sitten on yksin.
Ja kas, meillä tuntuu lopulta kaikilla olevan asiat paremmin, kun muori on laitettu ruotuun. Sillä muorilla itselläänkin, kun ehkä pikkuhiljaa on huomannut, että hyvällä saa enemmän hyvää kuin kiusaamisella ja pakottamisella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kouluarvosanat kiinnostivat maanisesti, sillä äidin itsetunto nousi ja kaatui niiden varassa. Huoh! Maine myös kiinnosti, vaikka nyt maine koulumenestyksestä, eli älykkyydestä (sama asia heille, eikä tyhmä saanut olla, koska tyhmät oli alemoiarvoisia). Siveys myös kiinnosti, eli diskoihin ei saanut haluta mennä. Onhan näitä. Todelliset tunteet eivät kiinnostaneet, vaan suorastaan häiritsivät.
Siis olette lapsia 50-vuotiaana. Entä jos vanhempamme ajattelevat teidän olevan aikuisia eivätkä utele ja puutu? Miksi ette itse kerro sitten asioitanne?
En ole edes 40-vuotias! Vanhempani eivät todellakaan kuuntele, vaikka heille kertoisi. Pahimmillaan keskeyttävät kesken lauseen, kun tulee tärkeämpää asiaa mieleen, kuten se, että mitäs tuolla naapurin tontilla nyt tapahtuu. Ei tulisi pieneen mieleenikään kohdella omia lapsiani noin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi vanhusten pitäisi olla kiinnostunut kypsästi aikuisten, jo ikääntyneiden, yksityiaasioista ystäviä ja viini-iltoja ja posliininmaalauksia myöten?
Eikö se menisi jo siihen utelun ja puuttumisen tiliin?
Vierailija kirjoitti:
Miksi vanhusten pitäisi olla kiinnostunut kypsästi aikuisten, jo ikääntyneiden, yksityiaasioista ystäviä ja viini-iltoja ja posliininmaalauksia myöten?
Eikö se menisi jo siihen utelun ja puuttumisen tiliin?
Mitä virkaa läheisellä ihmissuhteella saati perhesuhteella on, jos yksityisasioista ei puhuta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei niitä kiinnosta vieläkään, vaikka viikoittain soittelemme. Olen aika varma että boomer-vanhempani eivät osaisi nimetä kolmea peruskoulun opettajaani, kolmea viimeisintä työpaikkaani tai kolmea parasta ystävääni. Tuskin tietävät myöskään lempiruokiani, harrastuksiani tai sairauksiani nimeltä. Omista asioistaan jaksavat jauhaa loputtomiin, oli se sitten lapsuuden kodin talonmiehen myöhempi työura, piha-aidan maali tai suolen toiminta. Myös naapureiden asioista tuntuvat olevan hyvin kiinnostuneita.
Myönnän. En muista lasteni peruskoulun opettajien nimiä. Onhan niistä jo 25 - 37 vuotta.
En tiedä lasteni ystävien nimiä paitsi nuoruusaikaisten. Eivät ehkä joka flunssastaan ilmoittele. En tiedä heidän työkamujensa nimiä tai esimiesten nimiä. Netistä tietysti voisin tarkistaa työpaikkojen sivuilta.
&nbs
Eli oman lapsesi elämä on epäoleellista? Mistä itse puhut muille?
Vierailija kirjoitti:
Siis olette lapsia 50-vuotiaana. Entä jos vanhempamme ajattelevat teidän olevan aikuisia eivätkä utele ja puutu? Miksi ette itse kerro sitten asioitanne?
En ole edes 40-vuotias! Vanhempani eivät todellakaan kuuntele, vaikka heille kertoisi. Pahimmillaan keskeyttävät kesken lauseen, kun tulee tärkeämpää asiaa mieleen, kuten se, että mitäs tuolla naapurin tontilla nyt tapahtuu. Ei tulisi pieneen mieleenikään kohdella omia lapsiani noin.
Sinulla on lapsia. Sinä olet aikuinen. Jo jos vanhempasi ovat jo vähintään 76 sinun aikuisena pitää jo ymmärtää heidän rajoittuneisuutensa. Tuo on varmaan iltatähtien ongelma, jostain lukenutkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minua ei koskaan kehuttu mutta haukuttiin senkin edestä. Tunteita ei saanut näyttää. Itsetuntoni oli nolla. Aikuisena tein töitä kuin hullu yrittäen näyttää pystyväni edes johonkin.
Tämä juuri kertoo sen, miten hullua on pitää koulutusta ja työtä elämässä pärjäämisenä, onnistumista ja jopa onnellisuuden mittarina. Tärkeämpää olisi, että arvostettaisiin hyvää, empaattista ihmisyyttä.
106: juu, nää on lystikkäitä kommentteja, joista kirjoitat. Kirjoitin itse kommentin 107. En ole suinkaan erityisen katkera ja terapiassa kävin asiasta jo noin 21-24-vuotiaana. Kokonaanhan traumat eivät poistu kehosta, vaan suru tulee aaltoina. Silti, kun asiasta suoraan keskustellaan, tuon edelleen rehelliset tapahtumat esille. Ketä se palvelee, että asiosista edelleen vaiettaisiin? Olen itse pyrkinyt olemaan läsnäoleva ja kannustava, enkä painostamaan tiettyyn muottiin,ä. Pyrin myös vastaanottamaan palautetta asiallisesti lapsiltani, parikymmpisiltä, jos he haluavat palata johonkin kokemaansa väärään. Tämä johtunee siitä, että olen kasvanut emotionaalisesti terapian ja asioiden sisäisen työskentelyn kautta. Olenko täydellinen? En. Tiedostan jo kuitenkin perusasioita, joita vanhempani eivät tiedosta edelleenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi vee. Modekin on sitä mieltä että alakoulun opettajan nimi 30 vuotta sitten on oleellinen asia. Ja päikyn tätien vuonna 1978.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei niitä kiinnosta vieläkään, vaikka viikoittain soittelemme. Olen aika varma että boomer-vanhempani eivät osaisi nimetä kolmea peruskoulun opettajaani, kolmea viimeisintä työpaikkaani tai kolmea parasta ystävääni. Tuskin tietävät myöskään lempiruokiani, harrastuksiani tai sairauksiani nimeltä. Omista asioistaan jaksavat jauhaa loputtomiin, oli se sitten lapsuuden kodin talonmiehen myöhempi työura, piha-aidan maali tai suolen toiminta. Myös naapureiden asioista tuntuvat olevan hyvin kiinnostuneita.
Myönnän. En muista lasteni peruskoulun opettajien nimiä. Onhan niistä jo 25 - 37 vuotta.
En tiedä lasteni ystävien nimiä paitsi nuoruusaikaisten. Eivät ehkä joka flunssastaan ilmoittele. En tiedä heidän työkamujensa nimiä tai esimiesten nimiä. Netistä tietysti voisin tarkistaa työpaikkojen sivuilta.
&nbs
Eivät ilmoittele siksi, koska tietävät, etteivät kuitenkaan tule kuulluksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis olette lapsia 50-vuotiaana. Entä jos vanhempamme ajattelevat teidän olevan aikuisia eivätkä utele ja puutu? Miksi ette itse kerro sitten asioitanne?
En ole edes 40-vuotias! Vanhempani eivät todellakaan kuuntele, vaikka heille kertoisi. Pahimmillaan keskeyttävät kesken lauseen, kun tulee tärkeämpää asiaa mieleen, kuten se, että mitäs tuolla naapurin tontilla nyt tapahtuu. Ei tulisi pieneen mieleenikään kohdella omia lapsiani noin.
Sinulla on lapsia. Sinä olet aikuinen. Jo jos vanhempasi ovat jo vähintään 76 sinun aikuisena pitää jo ymmärtää heidän rajoittuneisuutensa. Tuo on varmaan iltatähtien ongelma, jostain lukenutkin.
No olipa typerää selittelyä. Miksi he olivat ihan vastaavanlaisia jo 60-vuotiaina? Mikä siinä on, että tätä ikäluokkaa jaksetaan ymmärtää ja selitellä aivan loputtomiin, vaikka aivan hyvin olisivat voineet toimia toisin jos yhtään olisi ollut viitseliäisyyttä ja ymmärrystä? Olen aika ison työn tehnyt sen eteen, etten siirrä omien vanhempieni virheitä eteenpäin. Onneksi lapsilla on sentään puolisoni isovanhemmat, jotka ovat henkisesti terveempiä. Sanomattakin selvää, kumman puolen isovanhemmat ovat lapselle läheisempiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei niitä kiinnosta vieläkään, vaikka viikoittain soittelemme. Olen aika varma että boomer-vanhempani eivät osaisi nimetä kolmea peruskoulun opettajaani, kolmea viimeisintä työpaikkaani tai kolmea parasta ystävääni. Tuskin tietävät myöskään lempiruokiani, harrastuksiani tai sairauksiani nimeltä. Omista asioistaan jaksavat jauhaa loputtomiin, oli se sitten lapsuuden kodin talonmiehen myöhempi työura, piha-aidan maali tai suolen toiminta. Myös naapureiden asioista tuntuvat olevan hyvin kiinnostuneita.
Erittäin hyvin kuvailtu mielenmaisema. 100% sama kokemus. Ihan kamalaa käydä vanhempieni luona kuuntelemassa jaaritteluja naapuriesta joiden olmeassaoloa en enää itsekään muista ja olen ehkä tavannut viimeksi joskus 3-vuotiaana. Suorastaan häiriintynyt ikäluokka emotionaalisella tasolla. Miten voi olla, ettei oman lapsen asiat kiinnosta tuon taivaallista?
Aikamoista yleistystä leimata kokonainen ikäluokka häiriintyneiksi.
Vierailija kirjoitti:
Siis olette lapsia 50-vuotiaana. Entä jos vanhempamme ajattelevat teidän olevan aikuisia eivätkä utele ja puutu? Miksi ette itse kerro sitten asioitanne?
En ole edes 40-vuotias! Vanhempani eivät todellakaan kuuntele, vaikka heille kertoisi. Pahimmillaan keskeyttävät kesken lauseen, kun tulee tärkeämpää asiaa mieleen, kuten se, että mitäs tuolla naapurin tontilla nyt tapahtuu. Ei tulisi pieneen mieleenikään kohdella omia lapsiani noin.
Niin, sinun lapsesi ovat nyt niitä, jotka keskeyttävät aikuiset kesken lauseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis olette lapsia 50-vuotiaana. Entä jos vanhempamme ajattelevat teidän olevan aikuisia eivätkä utele ja puutu? Miksi ette itse kerro sitten asioitanne?
En ole edes 40-vuotias! Vanhempani eivät todellakaan kuuntele, vaikka heille kertoisi. Pahimmillaan keskeyttävät kesken lauseen, kun tulee tärkeämpää asiaa mieleen, kuten se, että mitäs tuolla naapurin tontilla nyt tapahtuu. Ei tulisi pieneen mieleenikään kohdella omia lapsiani noin.
Sinulla on lapsia. Sinä olet aikuinen. Jo jos vanhempasi ovat jo vähintään 76 sinun aikuisena pitää jo ymmärtää heidän rajoittuneisuutensa. Tuo on varmaan iltatähtien ongelma, jostain lukenutkin.
Minä herran vuonna näiden rajoittuneiden boomeiden jälkeläiset saavat ymmärrystä?
Ei niitä kiinnosta vieläkään, vaikka viikoittain soittelemme. Olen aika varma että boomer-vanhempani eivät osaisi nimetä kolmea peruskoulun opettajaani, kolmea viimeisintä työpaikkaani tai kolmea parasta ystävääni. Tuskin tietävät myöskään lempiruokiani, harrastuksiani tai sairauksiani nimeltä. Omista asioistaan jaksavat jauhaa loputtomiin, oli se sitten lapsuuden kodin talonmiehen myöhempi työura, piha-aidan maali tai suolen toiminta. Myös naapureiden asioista tuntuvat olevan hyvin kiinnostuneita.