Onko tää yleinen kokemus boomereiden lapsilla, että kotona ei koskaan rohkaistu tai oltu kiinnostuneita oman lapsen asioista?

Vierailija kirjoitti:

Onhan sillä boomerillakin ollut lapsuus ja nuoruus. Joku vanhana muistaa lapsuutensa paremmin kuin eilisen.   Mutta siitähän vasta valitetaan jos boomeri muistelee nuoruuttaan miten piti olla heinäpellolla tai  kaupungissa ehkä kaitsea kesälomat pikkusisariaan.  Aina se valittaa ajoista kilpi ja miekka 

Kyllähän se on mielenkiintoista kuunnella. Mutta jos boomeri ei vastavuoroisesti ole kiinnostunut eikä kuuntele, niin alkaa han se ajan mittaan tuntua erikoiselta ja masentaa. Ihmetyttää,miksi ei omaa lasta halua kuunnella. Ei kiinnosta oman aikuisenkaan lapsen elämä saati nuoruuden kokemukset ja heilastelut, kaikkien on kuitenkin kuunneltava omat muistelosi. Ne jopa kiinnostaa. Miksi et itse ole kiinnostunut, et koskaan ollut 

böömeri sitä böömeri tätä. Vielä pari vuotta sitten monet aikuiset inhosivat tuota sanaa ja ei ihme, ei täällä pahemmin jenkkien eläkeläisiä pyöri. Mutta nyt tekin lässytätte tuota jenkkihokemaa kuin vajaat teinit. 

Äitini sanoi aina minulle että lasta ei saa kehua ettei ylpisty ja samaa oli kuulemma hänen äiti aikoinaan sanonut hänelle. Joitain nykynuoria on kyllä kehuttu että tulevat harjoittelijana henkseleitä paukutellen työelämään varsinkin jotkut pojat . Juuri työpaikassani aloitti yksi harjoittelija kuka on joskus aiemminkin ollut ja on todella itseään täynnä ja suorastaan nokkava, ei ole yhtään mukava. Itse kun aloitin työelämässä aikoinaan niin koitin olla kaikille mukava enkä nokkava. Aivan sietämätön tyyppi se harjoittelija ja pomot sitä niin hehkutti että se tulee töihin, hyvä puhumaan ja mielistelemään pomoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei rohkaistu ei. Ei minua eikä ystäviänikään ja kyllä moni meidän sukupolvesta pyytelee anteeksi olemassaoloaan. Moni uskaltaa vasta keski-iässä sanoa, mitä haluaa ja tämä johtaa yleensä näihin "keski-iänkriiseihin", jotka harvoin ovat edes mitään kriisejä vaan sitä, että otetaan vihdoin elämä haltuun. Sen olisi voinut tehdä jo nuorempanakin, mutta ei osattu, koska kasvatettiin mukautuvaiseksi. 

                                                       

Näinpä. Olen joskus miettinyt, miksi Skandinavia (Ruotsi, Norja ja Tanska) kehittyivät niin vauhdilla viime vuosisadalla ja miksi siellä on niin erilainen ilmapiiri, niin aivan varmasti sodan jälkeisten sukupolvien lyttäyskasvatuksella on ollut iso vaikutus tähän. Suomalaiset ovat ed

Suomalaisia lapsia jäi sotaorvoiksi lähes 60 000 ja kun rintamalta tuli lähes 100 000 sotainvalidia  toi se mukanaan paljon sosiaalisia haasteita. Miehet oli ilman käsiä, ilman jalkoja, ilman silmiä jne. 

Lisäksi harva rintamalla vuosikausia ihmisiä tap*panut mies selvisi tuosta ilman psyykkisiä ongelmia.  Sodan kauheuksien näkeminen ja kokeminen jättää ihmiseen jälkensä.

Ei ne nuoret miehet jotka sinne rintamalla parikymppisenä marssitettiin ase kourassa ampu*maan ihan oikeita ihmisiä olleet mitään tunteettomia koneita vaan ihan vaan tavallisia nuoria ihmisiä. 

Kun jatkosota alkoi rintamalle lähti noin 500 000 miestä ja koko sodan aikana noin 700 000-800 000 suomalaista oli palveluksessa. Tuo on suuri määrä, kun suomaisia oli tuolloin vain 3.7 miljoonaa. 

Ei Suomen ja muiden pohjoismaiden historia ole ollenkaan samanlainen. Ei muut joutuneet tekemään tuollaisia uhrauksia, eikö siellä joka ukko ollut rintamalla. 

Kyllä nuo kokemukset on väkisinkin vaikuttaneet seuraavaan sukupolveen. 

Olen keski-ikäinen ja äitini noin 90 ja hän ei ole ikinä ole ollut kiinnostunut minun asioista ja aina minua on koko elämäni vähätelty josta johtuen minulla on todella huono itsetunto.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä vaan ei ollut sellaista 1 love you ja sinä ihana ja  halailukulttuuria kaikissa kodeissa.  Ainakin oma sukuni , useampi sanoo että etenkin vaikka työkamujen tms halailu on vastenmielistä.  Huolenpito on sitä rakkautta, isältä kömpelösti sanottu onnea tai pyörän renkaan paikkaus iltavuoron jälkeen.

Sit taas on toisen miniäni suku, he roikkuvat koko ajan leperrellen toistensa kaulassa.   Vanhemmat siis suuria ikäluokkia.

Sitäkään ei voi muuttaa jälkikäteen, jäyhää huolenpitoa ei voi vaihtaa lirkunlarkun-lapsuuteen.

Halailrmattomassa kasvanut ei tarkoita sitä,etteikö itse olisi luonteeltaan herkkä ja myös halaileva. Mutta ei kuitenkaan oman lapsuuden perheen kanssa, koska siellä se ei ollut luontevaa. Eikä sellaisteenkaan kanssa, jotka tekevät siitä numeron tai ongelman.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Suomessa kaikista alkoholisoitunein ikäryhmä on 55-69-vuotiaat.  Keiden jälkeläisiä tämä ikäryhmä on?"

 

 

Kiinnostaisi tietää, onko tämä nyt 55- 69-vuotiaiden ikäryhmä ollut nuoruudestaan asti alkoholiin taipuvainen poikkeavalla tavalla?

Tuohon ikähaarukkaan sisältyvät esim. vaihdevuodet ja "viidenkympin villitykset" kaikkine hormonaalisine ja mielialan muutoksineen. Myös eläköityminen, mahdollisten lasten kotoa lähtö ja ikääntyneiden omien vanhempien auttaminen. Myös oma ikääntyminen ja jaksamishaasteet uudella tavalla. Jos ei ole kysymys elämänmittaisesta juopottelusta, niin tuossa noita syitä löytyy, miksi osa voi "tarttua pulloon".

Nuoremmat ikäluokat etsivät sitten mielialan kohennusta enemmän "pulveripuolelta".

Ei selity millään vaihdevuosilla tai villityksillä. Tämä ikäluokka on ollut ihan nuoruudesta asti taipuvai

90-luvun nuoret käytti alkoholia hurjasti. Kukaan ei ymmärtänyt kyseenalaistaa. Mutta pohjimmainen syy oli alkoholikulttuurin, jonka loivat vanhemmat ja esimerkkiä näyttivät. Eivät varoitelleet vaaroista vaan pitivät normaalina hupikayttayrymisena joka viikonloppu. Vanhemmilla oli omat jatkuvat alhoholipirskeensa työpaikoilla sen jo ainakin 80-lyvulta alkaneet. Onneksi nykyään työpaikoilla ei enää ole samanlaista drinkkikulttuuria. 

En osaa sanoa mihin kaikkeen se liittyy, mutta suomalainen yhteiskunta on kylmä ja kova. Runtua ja kyykytystä tulee viranomaisten ja ihmisten taholta. Avun pyytäminen on heikkoutta ja epäonnistuminen on häpeä itselle ja läheisille. Katkeruus, kateus ja pessimismi on yleistä mielenmaisemaa.

Aivan kuten muillakin täällä.

Allekirjoitus piti hakea koenumeron viereen, kun ainekirjoituksesta oli 10++ niin äiti haukkui kuinka kova olen valehtelemaan. Läksyjen tekoon ei ikinä kannustettu, päin vastoin maalla riitti pakkotyötä ja ainaista kalojen perkuuta

Ope jaksoi hehkuttaa kuinka minusta taatusti tulee kirjailija, no ei. Matalapalkka- alalle töihin.

Jälkeenpäin kuulin että koulutoimenjohtaja oli keskustellut vanhempieni kanssa että pitäisi päästää lukioon minne itse olisin tahtonut. Jos olisin silloin tiennyt niin varmasti olisi järjestynyt tätien avulla.

Koulun kolmannella luokalla opon tunnilla oli kysely siitä minne menemme isona, minä sanoin että tietysti lukioon ja toinen tyttö vannoi ettei ikinä, arvatkaapa kummin kävi.

Vierailija kirjoitti:

Olen keski-ikäinen ja äitini noin 90 ja hän ei ole ikinä ole ollut kiinnostunut minun asioista ja aina minua on koko elämäni vähätelty josta johtuen minulla on todella huono itsetunto.

Voisikohan sota-ajan kokemuksilla tosiaan olla tekemistä? Sota-ajan lapset meni siinä sivussa, kun vanhemmilla (äidillä) oli huoli ja muut mielessä (mies rintamalla, pula ruoasta, pelko sodasta jne). Rintamalla myös kuoli ihmisiä tietenkin. Kun sitten eloonjääneet isät tai tulevat isät palasivat, heillä oli taas mielessä muut asiat traumaksi asti, ja kova kiire tehdä mm. maatilan töitä. Siinä lapset jäivät sivuun, tulivat siinä ohessa. Sen takia silloiset lapset kai ovat itse vanhempina ja ihmisinä mitä ovat.

Muiden kuullen liikaakin kehutaan lapsia (ihan eparealistissesti), mutta sitten todellisuudessa ei olla kiinnostuneita eikä kuunnella. 

Omat vanhempani eivät täysin osu boomer-ikäluokkaan, mutta tunnistan tästä keskustelusta paljon tuttuja kasvatusmetodeja.

Minulle on jäänyt lapsuudestani mielikuva, ettei meistä lapsista saanut olla mitään vaivaa, koskaan. Piti olla kiltti ja hiljainen. Kun kaaduin pyörällä, tuli huutoa, kun äiti joutui auttamaan veristen polvien puhdistuksessa ja häiritsin hänen tv:n katseluaan. Jos lapsena kiukutti jokin asia, pahimmillaan lyötiin ja pidettiin mykkäkoulua. Joskus parikin päivää sai lepytellä ja mielistellä äitiä, joka ei puhunut sanaakaan ennen kuin hänelle itselleen sopi. Jos olisin halunnut harrastaa jotain, en saanut lupaa, kun "et sinä osaa etkä opi" tai "kyllästyt kuitenkin". Isä vei välillä reissuille tai tapahtumiin, äiti ei koskaan. Isäkin sai äidiltä huudot, jos hemmotteli meitä lapsia liikaa, esimerkiksi ostamalla liian hienoja koulutarvikkeita.

Teininä tein kesätöitä ja äiti otti puolet rahoista vuokrana. Vasta aikuisena minulle selvisi, ettei isä tiennyt tästä. Hän suuttui hirveästi kuultuaan, etten saanut pitää rahojani itse ja säästää niitä tulevaisuutta varten.

Puoliso ihmettelee, kun pelkään kaikkea enkä lähde mielelläni uusiin asioihin. Jännä juttu. Olen yrittänyt kertoa hänelle lapsuudestani, mutta se ei kuulemma ole mikään selitys eikä sen taakse saisi mennä. Niin kai sitten.

Lapsia en ole itse halunnut, kun olen saanut sen kuvan, että heistä on pelkkää harmia ja vaivaa. 

Vierailija kirjoitti:

Se oman historien tuntemus. 

 

Boomereiden sukupolvien lapset ovat ensiminen sukupolvi, joiden lapsen oikeudet ja edut ovat jopa lakiin kirjoitettu esim. oikeus ihmisarvoon, ruumiilliseen koskemattomuuteen, terveydenhoitoon,  koulutukseen jne. jotka tällä monelta on unohtunut.

 

Suomessakin lapsia huutokaupattiin työvoimaksi v. 1930-luvulla, ruumiillinen lapsen kuritus  kiellettiin 1980-luvulla, vielä 1960-luvulla  vain varakkaiden lapsilla oli mahdollisuus koulutukseen,  avioliitto oli työelämästä naisille irtisanomisperuste, samoin vaimon pahoinpitely ja raiskaus avioliitossa oli sallittu 80-lvulle  saakka jne. 

 

Ehkä tämän päivän ihmisten on helppo syyttää vanhempiaan, kun eivät tunne historiaansa, mutta mitattiin millä mittarilla tahansa, he ovat etuoikeutettu monessa asiassa, mitä heidän vanhempansa ja heidän vanhempansa olivat saman ikäisenä, kun edelleen keskuudessamme

En tiedä onko ihan noinkaan, että vielä 60-luvulla vain varakkailla oli mahdollisuus koulutukseen. Äitini kävi oppikoulun ja lukion 50-luvulla, vaikka hän ei ollut varakkaasta perheestä. Talousvaikeuksien takia hän oli ehdottanut, ettei menisi lukioon, mutta hänen vanhempansa olivat eri mieltä ja saivat jostain raavittua siihen rahat.

Ja ennen 40-lukua isoäidin veli kävi oppikoulun, koska työläisperhe halusi antaa pojalleen mahdollisuuden. 

"En tiedä oliko ihan noinkaan, että vielä 60-luvulla vain varakkailla oli mahdollisuus koulutukseen." 

No voi hyvät ihmiset, ettekö te oikeasti vielä ymmärrä hakea tietoa sieltä netistä, kun puhelimella/koneella koko ajan ollaan. 

Jos olisit vaivautunut hakemaan tietoa, olit saanut tietää, että peruskoulu tuli Suomeen vasta 70-luvulla.

Peruskoulu tuli ensin Lappiin 1972 ja pääkaupunkiseudulle niinkin myöhään, kuin 1977.

Vasta peruskoulu on taannut lapsille yhtenäisen mahdollisuuden käydä koulua.

Ei köyhillä ja varsinkaan monilapsisilla perheillä ollut mitään mahdollisuutta laittaa lastaan keskikoulun, kun itse piti maksaa matkat ja kirjat jne. 

Ja ennen oli vielä niin, että jos et ollut päässyt edes sinne keskikouluun, oli ammatinvalinta hyvin suppealla pohjalla, koska vähänkin parempaan kouluun piti olla edes se keskikoulu käytynä. Ennen ei todellakaan köyhän lapsi päässyt opiskelemaan. 

Vierailija kirjoitti:

Aivan kuten muillakin täällä.

Allekirjoitus piti hakea koenumeron viereen, kun ainekirjoituksesta oli 10++ niin äiti haukkui kuinka kova olen valehtelemaan. Läksyjen tekoon ei ikinä kannustettu, päin vastoin maalla riitti pakkotyötä ja ainaista kalojen perkuuta

Ope jaksoi hehkuttaa kuinka minusta taatusti tulee kirjailija, no ei. Matalapalkka- alalle töihin.

Jälkeenpäin kuulin että koulutoimenjohtaja oli keskustellut vanhempieni kanssa että pitäisi päästää lukioon minne itse olisin tahtonut. Jos olisin silloin tiennyt niin varmasti olisi järjestynyt tätien avulla.

 

Koulun kolmannella luokalla opon tunnilla oli kysely siitä minne menemme isona, minä sanoin että tietysti lukioon ja toinen tyttö vannoi ettei ikinä, arvatkaapa kummin kävi.

 

Alakoulussa ei ollut opoja.  Vasta yläasteen viimeisillä niustä mahdollisuuksista ja hakemisesta puhuttii .  Että oikein koulutoimenjohtaja oli kiinnostunut yksittäisen oppilaan jatkosuunnitelmista.

Olisi yhteishakuun voinut laittaa lukion ykköseksi ja sitten katsonut kotona.   Lukion on voinut suorittaa myös iltakouluna.

Ja moden kynä käy.  Suuret iläluokat eivät enää 60-luvulla pyrkineet oppikouluun eikä heidän lapsensakaan.

60-luvulla kaupungistumisen myötä keskikoulu yleistyi ja kouluja rakennettiin lisää.

Muistan kun olin kasin oppilaana oikein lukenut kokeeseen ja saanut siitä 10-, innoissani näytin äidille ja ensimmäinen asia sen suusta oli "Miksi miinus?". Kiitos kannustuksesta, todellakin teki hyvää kolmosluokkalaisen motivaatiolle <3

Sota jättää valtavat traumat ihmisiin ja täällä silti jaksetaan vinkua, että miksi ne boomerit oli niin traumaantuneita, ettei edes lasta halattu ja hellitty. 

Jos olet itse elänyt lapsuutesi sodassa järkensä menettäneen, katkeran, käsi ja jalkapuoli-isän kanssa tai vaikka ihan fyysisesti terveen, mutta hermonsa menettäneen isän kanssa ja ei ne naisetkaan siitä sodasta traumoitta selvinneet, niin ei niitä lapsia osattu/pystytty hoitamaan nykyoppien mukaan. 

Rintamalta ei välttämättä ihan normaaleina tultu taksin. Tuskin yksikään mies joka siellä vuosia vietti oli henkisesti terve, kun kotiin palasi. 

Jopa hevoset traumatisoitui rintamalla ja elivät lopun elämänsä noiden traumojen kanssa. Osasivat maastoutua ja juosta ojiin, kun kuului kovempi ääni. 

ja vaikka te kuinka huudatte, että niillä oli helppo elämä ja töihinkin pääsi tuosta vaan, niin ettekö te TAJUA että heillä(kin) oli ollut traumaattinen lapsuus ja hekin olivat kasvaneet kieroon, ihan kuin tekin jotka täällä nyt valitatte miten teidän elämä on lapsena pilattu. Niin oli boomereidenkin elämä, eikä siinä auttanut se, että sai töitä, kun vaan käveli tehtaan ovesta sisään. 

Jos teidän koko elämä on pilalla huonon lapsuuden takia , ettekä ole sitä pystyneet aikuisenakaan korjaamaan, niin miksi vaaditte, että boomereiden olisi pitänyt osata?  

Kyllä heidän lapsuutensa on ollut ihan erilailla pahempaa, kuin teidän. 

Sodan traumat kestää parantua monta sukupolvea. Uudet sukupolvet siihen jo pystyy. 

Kyllä fiksu lapsi olisi vaatinut päästä oppikouluun mutta kun boomerit olivat jo lapsina typeriä, saati vanhempina itse.

Vierailija kirjoitti:

Äitini sanoi aina minulle että lasta ei saa kehua ettei ylpisty ja samaa oli kuulemma hänen äiti aikoinaan sanonut hänelle. Joitain nykynuoria on kyllä kehuttu että tulevat harjoittelijana henkseleitä paukutellen työelämään varsinkin jotkut pojat . Juuri työpaikassani aloitti yksi harjoittelija kuka on joskus aiemminkin ollut ja on todella itseään täynnä ja suorastaan nokkava, ei ole yhtään mukava. Itse kun aloitin työelämässä aikoinaan niin koitin olla kaikille mukava enkä nokkava. Aivan sietämätön tyyppi se harjoittelija ja pomot sitä niin hehkutti että se tulee töihin, hyvä puhumaan ja mielistelemään pomoja.

 

 

 

 

 

Tuo on ihan per*seestä, että lasta ei kehuta, ettei ylpi*sty.  Turhasta ei tarvitse hehkuttaa, mutta silloin, kun on aihetta, voi ja täytyy kehua. 

Itekin olen vanhempi ihminen, mutta kyllä minä kehuin lapsiani, jos aihetta oli.