Onko raamattu sinusta Jumalan sanaa?
Minusta ei ole, vaan raamattu on ihmisten sanaa Jumalasta.
Kommentit (2453)
Filippiläiskirje:
2:7 vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen;
Tämä ei ole kristinuskon mukainen tulkinta. En ole koskaan kuullut kenenkään kuvailevan Jeesuksen ottavan orjan muotoa. Ei Jeesus ollut orja vaan vapaa ihminen.
Vierailija kirjoitti:
"Kaikki mikä on ulkopuolella kymmenen käskyn on syntiä"
Tuskin kukaan on kanssasi tästä samaa mieltä. Onko hengittäminen syntiä? Onko rukoilu syntiä?
Konteksti oli että toisen ihmisen riistäminen, orjuuttaminen on syntiä.
"Filippiläiskirje:
2:7 vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen;"
Tällä tarkoitetaan ihan eri asiaa kuin, että Jeesus olisi kirjaimellisesti ollut orja samalla tapaa kuin toisten ihmisten omistamat orjat olivat.
Raamatun tekstissä vertauskuvallisesti sanotaan kaikkien ihmisten olevan Jumalan orjia. Koska Jumalalla on ylin päätäntävalta kaikkia ihmisiä kohtaan. Jumala voi tehdä ihmisille mitä tahansa vailla rajoituksia tai rangaistuksen pelkoa.
"Konteksti oli että toisen ihmisen riistäminen, orjuuttaminen on syntiä."
Mikä konteksti? Kymmenen käskyä ei sisällä pienintäkään viittausta orjuuden suhteen. Sen enempää puolesta kuin vastaan.
Vierailija kirjoitti:
"Filippiläiskirje:
2:7 vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen;"Tällä tarkoitetaan ihan eri asiaa kuin, että Jeesus olisi kirjaimellisesti ollut orja samalla tapaa kuin toisten ihmisten omistamat orjat olivat.
Raamatun tekstissä vertauskuvallisesti sanotaan kaikkien ihmisten olevan Jumalan orjia. Koska Jumalalla on ylin päätäntävalta kaikkia ihmisiä kohtaan. Jumala voi tehdä ihmisille mitä tahansa vailla rajoituksia tai rangaistuksen pelkoa.
Ei kaikki ihmiset ole Jumalan orjia, vaan kaikki ihmiset ovat synnin orjia.
Johanneksen evankeliumi:
8:34 Jeesus vastasi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja.
Vierailija kirjoitti:
"Konteksti oli että toisen ihmisen riistäminen, orjuuttaminen on syntiä."
Mikä konteksti? Kymmenen käskyä ei sisällä pienintäkään viittausta orjuuden suhteen. Sen enempää puolesta kuin vastaan.
20:17 Älä himoitse lähimmäisesi huonetta. Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa äläkä hänen palvelijaansa, palvelijatartaan, härkäänsä, aasiansa äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa.
Kyllä tämä on selvää.
"Ei kaikki ihmiset ole Jumalan orjia, vaan kaikki ihmiset ovat synnin orjia."
Ei vaan nimenomaan sekä että. Nämä eivät ole toisensa poissulkevia asioita. Jos Raamattua on uskominen.

Ei ole. Lainaamassasi kappaleessa ei ole sanaakaan orjuudesta.

Anna raamatunkohta jossa kaikki ihmiset ovat Jumalan orjia.
Moni on orja omien valintojensa kautta tahtomattaan.
Alkoholin orja. Ei halua mutta on.
Huumeiden orja. Ei sekään halua mutta irti ei pääse.
Pornon orja.
Rahapelien orja.
Rahan orja
Somen orja
Uskonnon orja
..........

Sitä tämä tarkoittaa:
"Filippiläiskirje:
2:7 vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen;"
Jeesus otti orjan muodon, saman muodon kuin jokaisella ihmisellä. Jumalan alamaisen roolin ihmisenä.
Vierailija kirjoitti:
Moni on orja omien valintojensa kautta tahtomattaan.
Alkoholin orja. Ei halua mutta on.
Huumeiden orja. Ei sekään halua mutta irti ei pääse.
Pornon orja.
Rahapelien orja.
Rahan orja
Somen orja
Uskonnon orja
..........
Me emme keskustele nyt näistä. Vaan nimenomaan konkreettisesti toisen ihmisen omistamisesta orjana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Konteksti oli että toisen ihmisen riistäminen, orjuuttaminen on syntiä."
Mikä konteksti? Kymmenen käskyä ei sisällä pienintäkään viittausta orjuuden suhteen. Sen enempää puolesta kuin vastaan.
20:17 Älä himoitse lähimmäisesi huonetta. Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa äläkä hänen palvelijaansa, palvelijatartaan, härkäänsä, aasiansa äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa.
Kyllä tämä on selvää.
Ei ole. Lainaamassasi kappaleessa ei ole sanaakaan orjuudesta.
Sinä et saa himoita,omistaa mitään lähimmäisesi omaa. Et hänen yksityisyyttään, aikaansa, työpanostaan, kehoaan,vapauttaan. Eikö se kielto ole sama asia mielestäsi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni on orja omien valintojensa kautta tahtomattaan.
Alkoholin orja. Ei halua mutta on.
Huumeiden orja. Ei sekään halua mutta irti ei pääse.
Pornon orja.
Rahapelien orja.
Rahan orja
Somen orja
Uskonnon orja
..........
Me emme keskustele nyt näistä. Vaan nimenomaan konkreettisesti toisen ihmisen omistamisesta orjana.
No mitä siitä.
Eikös se nyt ole selvä asia.
Kannattaa nyt erottaa esim sanat orja ja palvelija.
"Sinä et saa himoita,omistaa mitään lähimmäisesi omaa. Et hänen yksityisyyttään, aikaansa, työpanostaan, kehoaan,vapauttaan. Eikö se kielto ole sama asia mielestäsi?"
Ei ole. Eikä kristittyt tuhansien vuosien aikana tätä tällä tavalla ole tulkinneet koska tiedämme orjuuden jatkuneen vaikka samaan aikaan kymmentä käskyä on noudatettu ja arvostettu.
Ainoa tulkinta jota tuosta on tehty, ettei lähimmäisen omistamia orjia saa himoita itselleen. Tuo sinun tulkintasi on ihan omaa mielikuvitustasi.
Tällaiset ketjut on huvittavia. Toinen puhuu seipäästä ja toinen aidan pylväästä. Kolmas vielä kuusesta metsässä.
"Kannattaa nyt erottaa esim sanat orja ja palvelija."
Kierros 277 ajatuksesta "minun on niin vaikea myöntää että uskontoni opetuksissa on ongelmia että mielummin puolustan vaikka orjuutta."
Vierailija kirjoitti:
"Kannattaa nyt erottaa esim sanat orja ja palvelija."
Kierros 277 ajatuksesta "minun on niin vaikea myöntää että uskontoni opetuksissa on ongelmia että mielummin puolustan vaikka orjuutta."
Mikä sulla on nyt se kysymys tässä?
"Jeesus luopui taivaan kirkkaudesta ja otti orjan muodon"