Lue keskustelun säännöt.
67000 sai kuntoutuspsykoterapiaa. Arvatkaapa kuinka monta prosenttia oli naisia?
12.02.2026 |
Aika hämmentvä tilasto. Jo määrä herättää ihmetystä, mutta enemmän pöyristyttää naisten määrä. Lopuista kahdesta kymmenestäkin osa on miehen ja naisen väliltä. Mikä Suomen naisia oikein vaivaa?
Kommentit (381)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloitin juuri Kela-korvattavan terapian. Olen ollut Kokoomuksen jäsen vuodesta 2003. Käymällä terapiassa tuen suomalaista yrittäjyyttä.
Imet valtiota eli meitä kuiviin. Kela korvattavuus tarkoittaa sitä, että sinun terapiasi rahoitetaan meidän rahoilla. Jokaisen lompakosta varastetaan esim. sinun takia joku sentin osa. Ja näistä sentin osista kertoo valtameri.
Tuota terapiaa tarjotaan vain niille, joilta toivotaan sen jälkeen saatavan veroeuroja. Se on terapian edellytys ja ehkä sulkee siksi pois osan miehistä. Ja lisäksi kävijän pitää maksaa siitä ihan reilusti itse.
Oma osuuteni kelan jälkeen oli 45 e kerta ja kun sen kertoo 200 kerralla, päästään 9 000 euroon. Miehet eivät ole yhtä motivoituneita tällaisiin panostuksiin.
miksi meidän pitäisi panostaa naisten itseaiheuttamiin ongelmiin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On psyykkisesti rasittavaa elää suomalaiseten miesten kanssa. Se käy hermoille ja joskus jopa fysiikalle.
Tuosta prosenttiosuudestakin näkyy, kuinka miehet hakevat apua Alkosta. Siitä johtuva toinen prosenttiosuus näkyy perhe- ja muissa väkivaltaluvuissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän sitä terapiaa pitää saada jos kynsi katkeaa, nyky nuoret on piloille paapottuja kerma perseitä.
Onneksi tälläinen saastainen sosiaalisyöpä ja demaripaska loppuu kun valtio on konkurssissa.
Juuri teikäläisten porukoissa sitä terapiaa pitäisi todellakin saada.
"Ihan mielenkiinnosta, miten se trauma sitten ilmenee, jos siitä ei ole muistoa eikä siihen liity tunnetta?"
Kyllä taitava psykoterapeutti auttaa muodostamaan muiston ja tuntemaan voimakkaita tunteita! Sitä voi sitten työstää terapiassa. Esimerkkinä vaikka tuo alle 5v tapahtunut raiskaus, josta ei ollut muistijälkeä. Eikä sen puoleen todisteitakaan.
Siis jos vaikka tiedät, että vanhempi hakkasi toista veitsellä ja sinä katsoit vierestä, sitä ei tapahtunut, koska et itse muista? Muut kyllä tietävät ja ovat siitä kertoneet ja lisäksi hermostosi on paskana.
Ei terapiassa kuulu keksiä tarinoita, joten ei siellä keskitytä miettimään mitähän ja miten tapahtui vaan sitä, miten se nyt tuhoaa elämää ja miten sitä voisi parantaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keskustelusta näkyy, että naiset ovat taipuvampia humanistiseen kasvatusopilliseen näkemykseen, miehet taas luonnontieteelliseen, joka perusteena on empiirinen havainto ja looginen teoria.
Nämä ajattelutavat eivät koskaan kohtaa, mutta niistä kiistellään loputtomasti.
Vierailija kirjoitti:
Siis jos vaikka tiedät, että vanhempi hakkasi toista veitsellä ja sinä katsoit vierestä, sitä ei tapahtunut, koska et itse muista? Muut kyllä tietävät ja ovat siitä kertoneet ja lisäksi hermostosi on paskana.
Ei terapiassa kuulu keksiä tarinoita, joten ei siellä keskitytä miettimään mitähän ja miten tapahtui vaan sitä, miten se nyt tuhoaa elämää ja miten sitä voisi parantaa.
Se toinen vanhempi jota hakattiin veitsellä, varmaan kuoli ja itse päädyit noin dramaattisen tapahtuman vuoksi sijoitukseen? Älä satuile
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis jos vaikka tiedät, että vanhempi hakkasi toista veitsellä ja sinä katsoit vierestä, sitä ei tapahtunut, koska et itse muista? Muut kyllä tietävät ja ovat siitä kertoneet ja lisäksi hermostosi on paskana.
Ei terapiassa kuulu keksiä tarinoita, joten ei siellä keskitytä miettimään mitähän ja miten tapahtui vaan sitä, miten se nyt tuhoaa elämää ja miten sitä voisi parantaa.
Se toinen vanhempi jota hakattiin veitsellä, varmaan kuoli ja itse päädyit noin dramaattisen tapahtuman vuoksi sijoitukseen? Älä satuile
Ja meinaat, että sitten kaikki olisi ok, kun olisi ollut lapsena sijoitettuna? Eiköhän heillä ole keskimääräistä enemmän tarvetta terapialle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis jos vaikka tiedät, että vanhempi hakkasi toista veitsellä ja sinä katsoit vierestä, sitä ei tapahtunut, koska et itse muista? Muut kyllä tietävät ja ovat siitä kertoneet ja lisäksi hermostosi on paskana.
Ei terapiassa kuulu keksiä tarinoita, joten ei siellä keskitytä miettimään mitähän ja miten tapahtui vaan sitä, miten se nyt tuhoaa elämää ja miten sitä voisi parantaa.
Se toinen vanhempi jota hakattiin veitsellä, varmaan kuoli ja itse päädyit noin dramaattisen tapahtuman vuoksi sijoitukseen? Älä satuile
Ja meinaat, että sitten kaikki olisi ok, kun olisi ollut lapsena sijoitettuna? Eiköhän heillä ole keskimääräistä enemmän tarvetta terapialle.
Arvelen, että koko tarina on muheva valemuisto, joka on syntynyt seuraamalla kuuluisaa oikeudenkäyntiä. Sijoitettu omaan kehittyvään tarinaan. Tuossa kohtaa terapeutilla pitäisi olla järkeä viheltää peli poikki
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis jos vaikka tiedät, että vanhempi hakkasi toista veitsellä ja sinä katsoit vierestä, sitä ei tapahtunut, koska et itse muista? Muut kyllä tietävät ja ovat siitä kertoneet ja lisäksi hermostosi on paskana.
Ei terapiassa kuulu keksiä tarinoita, joten ei siellä keskitytä miettimään mitähän ja miten tapahtui vaan sitä, miten se nyt tuhoaa elämää ja miten sitä voisi parantaa.
Se toinen vanhempi jota hakattiin veitsellä, varmaan kuoli ja itse päädyit noin dramaattisen tapahtuman vuoksi sijoitukseen? Älä satuile
Ja meinaat, että sitten kaikki olisi ok, kun olisi ollut lapsena sijoitettuna? Eiköhän heillä ole keskimääräistä enemmän tarvetta terapialle.
Arvelen, että kok
Ymmärrätkö, että sinunkin lapsuudestasi on faktoja, joita et muista. Missä olet asunut, kenen kanssa, mikä oli ensimmäinen hoitopäiväsi, miten ja kenen kanssa leikit hiekkalaatikolla.
Terapiassa ei siis aleta kuvitella, että asuit kartanossa järven rannalla, kun asuit neukkukuutiossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun im tilastoista katsoo miesten osuutta niin on selvää että miehet tarttis rutkasti enemmän mielenterveysapua, mutta ei kehtaa hakeutua avun piiriin kun se on akkamaista tai jotain. Näin heidän kasvatettiin uskomaan, ja miehet ennen heitä jne.
Terapeuteista ja psyk sairaanhoitajista valtaosa on naisia, joilla se ns osaaminen sopii ahdistuneeseen naishenkilöön. Joka pirauttaa itkut. Seurasin kun mieheni haki terapiaa: neljäs terapeutti oli jollakin tapaa hyödyllinen. Väkisin yritettiin tyrkyttää uhriasemaa, vaikka mies pyrki ottamaan vastuun omasta käytöksestään. Ei sillä, myös kovin moni mieskin varmaan haluaa "parantaa" pahan olonsa identifioitumalla uhriksi.
Lähes kaikki joutuvat käymään useammalla terapeutilla, ennenkuin se sopiva löytyy. Jos terapeutti tarjoaa jotakin, joka ei asiakkaalle sovi, on hän sit väärä terapeutti tälle asiakkaalle. Terapeutteja ja suuntauksia on moneen lähtöön, eivätkä kaikki sovi kaikille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eihän se terapia toimi monelle naisellekaan. Minulle käynyt suht samoin kuin miehellesi. Olen nainen.
Terapia sopii kevytongelmiin. Ikävä avioero, läheisen menetys kuormittavassa tilanteessa jne. Tai jos on ajatusvääristymiä.
Jos puhutaan oikeista traumoista, ei juuri yksikään Ja eka-terapeutti pysty toimimaan niiden kanssa, etenkään, jos potilas ei ole hädissään tai surullinen vaan jåsennelty ja rauhallinen, ehkä hetkittäin vihainen (syystä, tekijöitä kohtaan - yleensä vanhemmat).
Ja juuri noista ns. kevytongelmista pitäisi pystyä puhumaan läheisten kanssa. Surkeaa on, että tuollaisia normaaleja elämään kuuluvia asioita joutuu puimaan terapeutilla.
Yhteydettömät ihmiset.
Aikoinaan kavereiden kanssa puhuttiin kaikki sydänsurut läpi. Kun on tullut elämää enemmän, ja raskaitakin vaiheita (itsellä esim. lapsen vakava sairastuminen, oma syöpä ym.), en todellakaan ala kaatamaan näitä ystävieni niskoille. Jos näin tekisin, ei kukaan jaksaisi seuraani. Vaikka yarävät tietty välittävät, mutta heillä myös omat raskaudet.
Raju unettomuus (kesti vuosia) katkesi terapian myötä. En uskonut siihen itsekään alkuun, mutta niin vaan se johti lopulta nukkumiseen. Mitä siinä terapiassa tapahtuu ja miksi, on mysteeri. Terapeutti ei paljoa sano, mutta johdattelee ajattelemaan asioita eri kanteilta.
Jos teen avion niiden saikkulappujen perusteella, joita työssä käsittelen, niin 100 % on ollut miehiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuotahan ei sitten saa vain kävelemällä kelaan ja pyytämällä kuntoutustukilappua. Niinkuin ei mitään muutakaan kelan tukemaa kuntoutusta.
Niinpä. Helpoiten sitä saa ehkä, jos pääsee psykiatrisen poliklinikan asiakkaaksi. Mutta sitä varten pitää läpäistä huumetestit, joten se saattaa olla miehille sitten vaikeampaa siltä osin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Täydellinen" ylisjonne kumppaneineen suoltamassa aamupaskaa.
80 prosenttia naisia, 80 kymmentä! Huh huh!
Ai että ihan 80 kymmentä??? Voi luoja.
Vierailija kirjoitti:
Ei taida näyttää kovin hyvältä cvssä joku kuntoutusterapia. Aikamoinen turn off työmarkkinoilla.
Miksi laittaisit sen cv:hen? Laitatko siihen jokaisen puhelinsoiton äitillesikin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei taida näyttää kovin hyvältä cvssä joku kuntoutusterapia. Aikamoinen turn off työmarkkinoilla.
Kuntoutusterapiaa, sairaslomaa tai muita terveydellisiä poissaoloja ei tarvitse eikä yleensä kannata eritellä ansioluettelossa (CV). CV:n ensisijainen tarkoitus on esitellä ammatillinen osaaminen, työkokemus ja koulutus, ei terveydentilaa.
Yleensä asiat tulevat selville tavalla tai toisella. Työnantajat mitään idiootteja ole.
Sääli että sinä olet.
Vierailija kirjoitti:
Miehiltä ei todellakaan evätä hoitoa, he vaan eivät osaa keskustella eivätkä ymmärrä, että siitä voisi olla mitään apua.
Ei niin evätä. Mutta kyllä osa miehistäkin osaa hakea apua ja puhua.
Vierailija kirjoitti:
Oon yksi näistä naisista. Ja mä hakeuduin terapiaan, koska mut kasvatettiin kiltiksi, siis liian kiltiksi. Laitoin muut ihmiset edelle enkä huolehtinut omista tarpeista. Jopa kampaajalla tai hierojalla käynti oli mulle vaikeaa, koska en kokenut ansaitsevani muiden huolenpitoa. Pahimmillaan tuntui pahalta kävellä kadulla, kun ajattelin niitä, jotka sen kiveyksen ovat tehneet. Että mikä minä olen tässä kulkemaan. Tällainen ajattelutapa sai mut tekemään työt ja kotihommat aivan viimeisen päälle hyvin, stressasin että kelpaako, enkä sallinut itselleni lepoa. Lopputulos burnout ja terapian avulla pyrin nyt pääsemään alemmuudentunteesta eroon. Ja uskon, että meitä kiltiksi, huomaamattomaksi ja palvelualttiiksi kasvatettuja naisia on paljon.
Eiks kaikki ajattelekaan noin?
ihan kahdelta vanhemmalrta miespsykiatrilta olen kuullut sen, että miehenä ei ole muita vaihtoehtoja kuin kestää ja "apu" tarkoittaa vain työkaluja kestää enempi epäreiluutta ja epäinhimillistä kohtelua
tyhjän saa pyytämättäkin