Saan raivokohtauksia lapsilleni

Ei tuo ole oikein. Lapset ovat oppineet, että ei kuunnella mitään ennen kuin aikuinen huutaa. Tämä on se ongelma. Kokeile tehdä jotain hauskaa, lähtekää vaikka pulkkamäkeen ja annat kehuja jokaisesta onnistuneesta laskusta. Teidän täytyy saada poikki negatiivisuuden kierre, joka on pesiytynyt perheeseen ja tuhoaa ihmissuhteita, jos sinä näet lapset raskaana taakkana, arvaa, näkyvätkö he sinut vielä raskaampana taakkana? 

Sääntöjä saa olla, niitä pitää olla. Olen itse kasvattanut kolmea omaa lasta ja kahta sijaishoidossa olevaa. Ensimäinen sijoitettu lapsi tuli meille, pani kaiken heti hyrskyn myrskyn, rikkoi paikkoja, huusi, kiukutteli, oksensi ruokapöydässä ruokaa vain saadakseen huomiota ja valtaa. Hänen kanssaan piti istua monta kertaa alas, jutella, kuunnella. Meillä oli iltaisin hänen oma hetkensä, jolloin hän sai päättää, mistä jutellaan tai mitä tehdään. Joskus rakennettiin legoilla, joskus piirreltiin ja joskus vaan juteltiin. Sillä aikaa mieheni teki toisten kanssa iltapalaa. Meillä toki oli myös ammattilaisia apuna, esim. toimintaterapeutti, joka ohjasi toiminnanohjauksen vaikeuksiin liittyvissä asioissa. Kuitenkin lopulta kyse oli siitä, että jokainen nähdään omana persoonana, jokainen on tärkeä, jokainen ansaitsee kannustusta. Niitä tämä meidän ihana extralapsemme ei ollut ikinä saanut omilta vanhemmiltaan.

Huutaminen ja raivoaminen ei ainakaan lopeta ei-toivottua käytöstä. Se voi auttaa hetken, aiheuttaa traumoja kaikille osapuolille.

Vierailija kirjoitti:

Älä pelkästään kiellä, vaan selitä myös miksi jotain ei saa tehdä. 

 

Äläkä huoli. Homma helpottaa kun lapset kasvaa. Olin samanlainen ja olen potenut huutamisesta aivan valtavaa syyllisyyttä. Kerran vähän lohdutti, kun nyt jo aikuinen lapseni sanoi, että on se hyvä, ettet sä kasvattanut meistä lumihiutaleita, jotka särkyy heti kun ääni vähän nousee. Tietynlainen resilienssi työelämässä on vaan hyvästä siis. 

Joillakin ihmisillä pitäisi olla tarpeeksi resilienssiä olla tiuskimatta muille jatkuvalla syötöllä. Luovat vain surkean ilmapiirin.

Tämä tiuskiminen siis tapahtuu ihan syyttä.

Kysyt jotain aivan neutraalia. Johan murahdetaan vastaukseksi! Eikä kyse ole siitä, että olisit jatkuvasti kyselemässä mitään. Ihan sama, kysyt tai et, et voi voittaa. Johan tulee huokailua, jos teetkin jotain väärin. Mutta pitäisi muistaa, että emme me ihmiset olla ajatustenlukijoita. :)

Kaikesta näillä tyypeillä aina vali vali vali.

Itsellänikin paska housussa ja vaikka mitä. Mutta hittoako sitä purkaa omaa kiukkuaan muihin?

Tiedän tunteen ja sama tilanne välillä, kolme alle kouluikäistä täällä. Olen huomannut että kun laitan kuulosuojaimet päähän niin pystyn toimimaan kuin ihminen. Pahin möly leikkaantuu pois ja saan jotenkin etäännytetttyä itseäni sen verran että pystyn helpommin aikuilemaan. Tuntuu aluksi tyhmältä mutta koska mulla todella toimii niin nykyyään yritän laittaa ne päähän mahdollisimman aikaisin kun huomaan että pinna alkaa kiristyä. Ja siis sellaiset raksatyyliset kuppimalliset. 

Muutama käytännön vinkki:

-Vastamelukuulokkeet. Mm. Sonylla on hyviä malleja. Kuuntelen itse podeja tai musiikkia kotitöitä tehdessäni ja lapset saa heitellä vaikka kranaatteja ilman, että häiriinnyn 

-Selkeät säännöt. Meillä joutuu pois ruokapöydästä, jos perseilee, ulos jos lyö, puree, raapii tai tekee jotain raivokiljuntaa 

-Huutaminen ja raivoaminen on merkki avuttomuudesta. Aikuinen menettää itsehillinnän ja lapsi menee ns.tunteisiin. Yleensä kannattaa olla rauhallinen ja ystävällinen, mutta ääntä voi korottaa jämäkästi. Raivohuutamisesta ja kiroilusta on pelkkää haittaa. Alle kouluikäiset lapset ovat surkeita rääpäleitä, joiden ainoa defenssi on itku. Ole turvallinen ja vahva aikuinen, sellainen ei anna pentujen hyppiä silmille.

-Anna tarpeeksi huomiota arjessa ihan spontaanisti, jotta lasten ei tarvitse kerjätä sitä haitallisin keinoin. Tärkeää myös muistaa kehut ja palkita oikeanlaisesta toiminnasta. Ja miettiä rakentavasti, jos jokin menee pieleen että miten lapset osaavat seuraavalla kerralla handlata tilanteen paremmin

-Parin viikon loma ei varmaan olisi pahitteeksi. Ja isän osallistaminen. Itse olen isä, ja tarvittaessa se, joka antaa ns.runtua. Vaimon kanssa sovittu selkeät pelisäännöt ja kasvatetaan lapsia yhteisenä rintamana. Jos on erimielisyyksiä, niitä ei ruodita lasten edessä.

Lastensuojelusta saa apua. Ei se ole mitään sijoitusbisnestä vaikka joku foliohattu niin väittää. Pyydä vaikka tukiperhe, näihin on pitkät jonot kyllä, mutta kun lapsia on useampi niin uskoisin sellaisen olevan täysin mahdollista saada, saat kaikki lapset kerralla hoitoon pariksi päiväksi kuukaudessa ja voit itse levätä. Joku perhetyö vois myös olla ihan hyvä, niin sais vinkkejä millä tavalla lapsia voisi rajata huutamatta heille. 

Vierailija kirjoitti:

Ei tuo ole oikein. Lapset ovat oppineet, että ei kuunnella mitään ennen kuin aikuinen huutaa. Tämä on se ongelma. Kokeile tehdä jotain hauskaa, lähtekää vaikka pulkkamäkeen ja annat kehuja jokaisesta onnistuneesta laskusta. Teidän täytyy saada poikki negatiivisuuden kierre, joka on pesiytynyt perheeseen ja tuhoaa ihmissuhteita, jos sinä näet lapset raskaana taakkana, arvaa, näkyvätkö he sinut vielä raskaampana taakkana? 

Sääntöjä saa olla, niitä pitää olla. Olen itse kasvattanut kolmea omaa lasta ja kahta sijaishoidossa olevaa. Ensimäinen sijoitettu lapsi tuli meille, pani kaiken heti hyrskyn myrskyn, rikkoi paikkoja, huusi, kiukutteli, oksensi ruokapöydässä ruokaa vain saadakseen huomiota ja valtaa. Hänen kanssaan piti istua monta kertaa alas, jutella, kuunnella. Meillä oli iltaisin hänen oma hetkensä, jolloin hän sai päättää, mistä jutellaan tai mitä tehdään. Joskus rakennettiin legoilla, joskus piirreltiin ja joskus vaan jutel

Juuri näin, oon todella iloinen että sinun kaltaisia maalaisjärjellä varustettuja ihmisiä vielä on olemassa. Lapsi tarvitsee rajoja, ei diagnooseja, nykyään tuollainen lapsi saa adhd diagnoosin ja voi perseillä koko ikänsä samalla tavalla ja isona hommata itsensä vankilaan. 

Sanon että aika auttaa, lapset kasvavat ja he oppivat tulemaan toimeen muiden lasten kanssa ja viihtyvät omissa leikeissä. Meillä oli ihan samanlaista kun lapset olivat pieniä. Nyt he ovat 9v ja 12v, kotona on oikeasti rauhallista, lapsilla on omat ystävät, koulu ja harrastukset. Eikä kotona tarvitse jatkuvasti huutaa ja tapella. 

Oletko lasten kanssa kotona vai käytkö töissä? Ovatko lapset päivähoidossa?

Ei meidän lapset ole huutamisesta ja kiroilusta rikki mennyt, oppineet vaan itsekin kiroilemaan. 

Tämä on vain yksi niistä syistä miksi en koskaan halua lapsia. Leikin joskus kotista yh:n kanssa ja pää levisi. Ero oli helpotus ja sain koottua itseni