Taas parisuhteessa jossa mies ei haluakaan lapsia

Minullakin on tuttu nainen, joka oli vuosikausia hiukan vanhemman miehen kanssa parisuhteessa sillä ajatuksella, että hankkisivat joskus perheen. Tuttu oli toiveestaan puhunut ihan avoimesti ja mies oli koko ajan antanut ymmärtää, että "ilman muuta, sitten vähän myöhemmin". Kun nainen sitten täytti 30 ja ilmaisi, että nyt alkaisi olla aika, mies tunnustikin, että ei hän oikeastaan halua lapsia, ei ole koskaan ollut perheen perustamisesta kiinnostunut. Oli naiselle kipeä paikka ja ero tuli. Onneksi hän sittemmin löysi uuden miehen, jonka kanssa yrittävät nyt lasta. 

Ärsyttää tuollaiset miehet, jotka tuhlaavat toisen aikaa johdattelemalla tahallaan harhaan. Selvästi heitä ei kiinnosta se, että naisilla on aikataulu lasten hankkimiseen, toisin kuin heillä.

Vierailija kirjoitti:

Ettekö te keskusteluja kavahtavat koskaan päädy suhteissanne vaikeiden asioiden äärelle? Oma kokemukseni on, että niistä keskustelemalla yli pääseminen lujittaa suhdetta, ei rapauta. 

Selkeästi tarjoat nyt ratkaisua väärään ongelmaan, tai et ymmärrä lainkaan ongelmaa. On siis ihmisiä, yleensä miehiä, mutta kyllä myös naisia, jotka kavahtavat tätä keskustelua ja etenkin vaikeista asioista. Heidän kanssaan siis ei voi keskustella. He suuttuvat, mököttövät, vetäytyvät, lopettavat keskustelun lyhyeen. 

Monen taktiikka on, että he sanovat, että en jaksa puhua tästä nyt, jutellaan myöhemmin, älä aina jaksa jankuttaa tuosta samasta, eikö me ole puhuttu tästä jo, lopeta nyt jo tuo nalkutus.

Minä olen sanonut, että jos näin toimii, kun itse haluaa keskustella jostain vaikeasta, esim. lasten teosta. on ihan ok todeta, että suhde ei toimi ja lopettaa suhde. Aivan itse, kyselemättä enää lupaa tai ehdottelematta

Luemme varmaan eri tavoin aloittajan viestejä. Minusta niistä voi päätellä sekä sen, että mies välttelee, että sen, ettei myöskään ap ole nostanut kissaa kunnolla pöydälle. 

Lisäksi, jos ymmärsin joitakin ap:n viestejä oikein, hän aikoo jäädä nykyiseen suhteeseen ja hyväksyä lapsettomuutensa. 

Samaa mieltä olen kanssasi siitä, ettei loputtomiin ole järkeä keskustella, vaan parempi olisi vetää johtopäätökset ja erota. 

Sen sijaan ap:n aie jäädä suhteeseen sen enempää keskustelematta on mielestäni järjetön. Miksi ihmeessä ei voisi käydä elämän yhdestä tärkeimmistä asioista vielä yhtä keskustelua, vaikka kirjeitse, jos ei muu auta? Ja jos todella mies ei suostu edes lukemaan kirjettä ja kommentoimaan sitä, mitä säilyttämisen arvoista tuossa suhteessa on?

Sen sijaan ap:n aie jäädä suhteeseen sen enempää keskustelematta on mielestäni järjetön. Miksi ihmeessä ei voisi käydä elämän yhdestä tärkeimmistä asioista vielä yhtä keskustelua, vaikka kirjeitse, jos ei muu auta? Ja jos todella mies ei suostu edes lukemaan kirjettä ja kommentoimaan sitä, mitä säilyttämisen arvoista tuossa suhteessa on?

Ehkä olen kyynikko, kun ajattelen, että on asioita, joita ei keskustelemalla ratkoa. APn tilanne taitaa olla sellainen. Koska keskusteltuhan on, ensin lopputulos oli, että lapsi joskus, myöhemmin ja nyt keskustelun lopputulos on, että ei lasta. 

Joten todellakin ajattelen, että mitä keskustelemista tässä enää? APllahan ei oikeastaan ole muuta keskusteltavaa kuin kenties se, että yrittää taivuttaa miehen kannalleen, perustella, miksi lapsi nyt kuitenkin, mitä etuja lapsessa on. Muuten keskusteleminen on sitä, että AP toistaa alusta lähtien kertoneensa haluavansa lapsen, että mies tiesi sen ja nyt tuntuu olo pettyneeltä. Voihan sitä tästäkin keskustella vaikka kuinka kauan, mutta miten itse asia, lapsen saaminen, tästä etenee? Luulen sitä paitsi, että tämäkin yksi keskustelu on jo käyty.

Nyt todella jäljellä on enää se APn päätös, mitä säilyttämisen arvoista suhteessa on. Onko kenties niinkin paljon, että lapsihaaveet voi haudata? Kukaan meistä ei varmaan tähän osaa vastata.

"Joten todellakin ajattelen, että mitä keskustelemista tässä enää? APllahan ei oikeastaan ole muuta keskusteltavaa kuin kenties se, että yrittää taivuttaa miehen kannalleen, perustella, miksi lapsi nyt kuitenkin, mitä etuja lapsessa on."

Ja tätä keskustelun naiset jatkavat ja jatkavat ja jatkavat. Ihan kuin se, että mies sanoo, että ei lasta tahdo ei olisi totta. Ja minä sanoin tämän heti alussa. Nainen puhuu ja selittää tunteitaan ja vaatii tätä tekemään yötä myöten. Ja kyselevät mm että mitä järkisyitä sinulla on, että ei tehdä lasta. Millä perustelet sen, että ei tehdä lasta. Tätä kuuntelen varmaan vuoden ja suutuin ja sanoin, että lähde meneen sitten. Eikun puhutaan nyt keskustellaan. Minä siitä lähdin. Nainen ei halunnut lähteä, koska meillä oli muuten niin hyvä suhde kuulemma. Tajusin, että hän aikoo vääntää minut kannalleen väsyttämällä.

Vierailija kirjoitti:

"Joten todellakin ajattelen, että mitä keskustelemista tässä enää? APllahan ei oikeastaan ole muuta keskusteltavaa kuin kenties se, että yrittää taivuttaa miehen kannalleen, perustella, miksi lapsi nyt kuitenkin, mitä etuja lapsessa on."

 

Ja tätä keskustelun naiset jatkavat ja jatkavat ja jatkavat. Ihan kuin se, että mies sanoo, että ei lasta tahdo ei olisi totta. Ja minä sanoin tämän heti alussa. Nainen puhuu ja selittää tunteitaan ja vaatii tätä tekemään yötä myöten. Ja kyselevät mm että mitä järkisyitä sinulla on, että ei tehdä lasta. Millä perustelet sen, että ei tehdä lasta. Tätä kuuntelen varmaan vuoden ja suutuin ja sanoin, että lähde meneen sitten. Eikun puhutaan nyt keskustellaan. Minä siitä lähdin. Nainen ei halunnut lähteä, koska meillä oli muuten niin hyvä suhde kuulemma. Tajusin, että hän aikoo vääntää minut kannalleen väsyttämällä.

Aloittajan mies on suhteen alussa sanonut haluavansa perheen. Nytkään ei kiellä, vaan karttelee aihetta. 

En itsekään edes yrittäisi taivutella tuollaisessa tilanteessa, vaan lähtisin suhteesta. Mutta mikä vaivaa aikuista ihmistä, joka ei omalle (toivottavasti) rakkaimmalleen kykene sanomaan, millaisen tulevaisuuden haluaa? Ei jatkoon. 

Aloittajan mies on suhteen alussa sanonut haluavansa perheen. Nytkään ei kiellä, vaan karttelee aihetta. 
En itsekään edes yrittäisi taivutella tuollaisessa tilanteessa, vaan lähtisin suhteesta. Mutta mikä vaivaa aikuista ihmistä, joka ei omalle (toivottavasti) rakkaimmalleen kykene sanomaan, millaisen tulevaisuuden haluaa? Ei jatkoon. 

En usko, että suurin osa sentään ihan suoraan valehtelee. Tässähän se ongelma onkin. Kun mennään yhteen, rakastutaan ja ihastutaan ja kaikki on ruusunpunaista, siinä kuvitellaan myös, että halutaan samoja asioita. Sitten joskus. 

Sitten kun tulee aika lunastaa nämä asiat, voi ollakin, että itsekin joutuu toteamaan, että ei hemmetti, en mä nyt tätä tahdokaan, kun pitäisi oikeasti ryhtyä toimeen. Voit alussa haaveilla ihanasti, miten me lähdetään tästä off grid asumaan erämaamökkiin vain me kaksi, ei haittaa sähköttömyys tai vedettömyys, mutta sitten kun toinen alkaa kertomaan, että mökki pitäisi nyt piakkoin katsella, irtisanoutua ja alkaa hankkiutumaan liiasta tavarasta eroon, tuleekin mieli, että en tiiä, tää kaupunkikaksio on aika kiva.

Jos kuitenkin pidät suhdetta muutoin hyvänä, ajattelet, että koska meillä on nyt tässä niin hyvä, toinenkin unohtaa tämän ja palataan entiseen. Ja sitten ollaan tilanteessa, jossa molemmat uskoo, mitä haluaa. Toinen uskoo, että nämä mökkihaaveet unohtuu ja toinen uskoo, että kyllä sinne muutetaan, kun sehän alussa sanoi, että haluaa tätä ja nytkään ei sano ei, vaan välttelee. Pidetään siis välttelyä ehkänä, ei einä. Ja toinen uskoo, että välttelemälle kyllä yskä ymmärretään.

Pidän siis aika lapsellisena puheena jankata tätä mutkun se alussa sanoi. Nyt on nyt ja asiat pitää ottaa siten kuin ne ovat nyt. Jos todella (siis todella) itselle lapsen saaminen on tärkeämpi kuin tämä parisuhde, on aivan turhaa jäädä vellomaan mihinkään mut sähän lupasit- puheisiin. Tilanne on se, että nyt lasta ei ole tulossa ja sen perusteella on parasta tehdä päätöksensä.

No olettaisin, että apnkin kommunikoinnissa on jotain vialla, jos kolmatta kertaa suhde kaatuu tähän. Eli jostain syystä on herkkä ilmeisesti uskomaan, mitä sanotaan. Lisäksi jos on traumatausta kuten kuvaa niin kyllähän siinä perheen perustamiselle on asetettu semmoiset tavoitteet, että toista väkisin hirvittää, että miten ne täyttää.

Vierailija kirjoitti:

Aloittajan mies on suhteen alussa sanonut haluavansa perheen. Nytkään ei kiellä, vaan karttelee aihetta. 
En itsekään edes yrittäisi taivutella tuollaisessa tilanteessa, vaan lähtisin suhteesta. Mutta mikä vaivaa aikuista ihmistä, joka ei omalle (toivottavasti) rakkaimmalleen kykene sanomaan, millaisen tulevaisuuden haluaa? Ei jatkoon. 

En usko, että suurin osa sentään ihan suoraan valehtelee. Tässähän se ongelma onkin. Kun mennään yhteen, rakastutaan ja ihastutaan ja kaikki on ruusunpunaista, siinä kuvitellaan myös, että halutaan samoja asioita. Sitten joskus. 

Sitten kun tulee aika lunastaa nämä asiat, voi ollakin, että itsekin joutuu toteamaan, että ei hemmetti, en mä nyt tätä tahdokaan, kun pitäisi oikeasti ryhtyä toimeen. Voit alussa haaveilla ihanasti, miten me lähdetään tästä off grid asumaan erämaamökkiin vain me kaksi, ei haittaa sähköttömyys tai vedettö

Lapsellista on sekä aloittajalta jättää keskustelu käymättä loppuun että hänen mieheltään vaieta. Ehkä vakka sittenkin on löytänyt kantensa?

Kumpikaan ei pui asiaa loogiseen päätökseensä, koska tietää että se on ero.

Vierailija kirjoitti:

Kumpikaan ei pui asiaa loogiseen päätökseensä, koska tietää että se on ero.

Tämäpä juuri. Sen vuoksi näissä keskusteluissa ihmettelenkin aina tätä eetosta, että haukutaan maan rakoon se mies, joka lupaili. Ei kenenkään ole pakko jäädä kuuntelemaan katteettomia lupauksia vuosikausiksi. Ja tuo vaatimus, että yhä uudelleen sitten pitäisi keskustella tästä asiasta ja jos ei jää keskustelemaan, se tarkoittaa, että miehiltä ei voi vaatia mitään on roskaa. Ei tarkoita, se tarkoittaa vaan, että ei enää jää kuuntelemaan bullshittiä.

Lapsia tehdään parisuhteessa sitten jos se jossain vaiheessa siltä molemmista tuntuu ja sekin mahdollisuus parisuhteeseen mentäessä on ettei sitä tunnetta välttämättä tule kummallekaan tai tulee vain toiselle osapuolelle. Ei kukaan tiedä heti toisen ihmisen tavatessaan haluaako ja koska tämän kanssa lapsia joten ensimmäisillä eikä vielä toisillakaan tai kolmansillakaan treffeillä ei ehkä lapsihaluja kannattaisi treffikumppanilta tivata. 

Jos ei hanki lapsia, eivät potentiaaliset lapset kärsi vähääkään siitä, että eivät ole syntyneet, mutta jos hankii, MONIEN elämä on tuskaa ja kärsimystä. 

Vauvakuume ei ole riittävä syy asettaa seuraavalle sukupolvelle valtava riski epäonnistumisesta ja elämänpituisesta kärsimyksestä. Vaanimassa ovat mielisairaus, cp-vammaisuus, sokeus, kuurous, vajaamielisyys, työttömyys, jaksamisen puute, masennus, sairaudet, alkoholismi, huumekoukku ja itsemurha.

Nämä ovat kammottavia kohtaloita, eivätkä suinkaan harvinaisia.

Vierailija kirjoitti:

Jätä sontakulli ja hanki lapsi itse. Vai jätätkö haaveidesi toteutumisen jonkun perässävedettävän kivireen varaan. 

Onhan se toki väärin, jos toinenkin osapuoli haluaa päättää lapsenteosta.

Mutta miehen pitää vaan alistua naisen projekteihin.

On kaksi eri asiaa haluta lapsia tai haluta perhe johon kuuluu puoliso ja lapset, ja kolmas eri asia on haluta tuo toinen kohta ja lisäksi pitäisi olla onnellista elämää. 
Viimeinen tulee suurimmaksi osaksi hyvällä onnella, toisen saa antamalla periksi omista haluistaan ja laskemalla rimaa, ensimmäisen saa tavalla tai toisella jos on itse lisääntymiskykyinen, eikä siihen vaikuta onnenkantamoiset tai tarvitse sietää esim surkeaa suhdetta.

Minäkin olen surullinen monista elämässäni tapahtuneista tai saavuttamattomista asioista, se on sitä elämää, ei kukaan kaikkea saa, mutta jos lisääntymiskykinem nainen haluaa tehdä lapsen niin se on joko helposti, tai rahalla saatavissa.

Vierailija kirjoitti:

Lapsia tehdään parisuhteessa sitten jos se jossain vaiheessa siltä molemmista tuntuu ja sekin mahdollisuus parisuhteeseen mentäessä on ettei sitä tunnetta välttämättä tule kummallekaan tai tulee vain toiselle osapuolelle. Ei kukaan tiedä heti toisen ihmisen tavatessaan haluaako ja koska tämän kanssa lapsia joten ensimmäisillä eikä vielä toisillakaan tai kolmansillakaan treffeillä ei ehkä lapsihaluja kannattaisi treffikumppanilta tivata. 

Tätä minäkin olen aina ihmetellyt! Että miten voisi muka heti suhteen alussa tietää, että tuon kanssa sitten teen ja saan sen ihanan ydinperheen, vaikka olisikin tiedossa, että periaatteessa molemmat ovat perhemyönteisiä ihmisiä. Ja todellakin elämän myötä myös tavoitteet ja halut muuttuvat. Oli hyvä vertaus tuo erämaamökkiin muuttaminen. Moni asia tuntuu, että just ton haluan tehdä, mutta sitten kun pitäisi alkaa tekemään kaikkia käytännön muutoksia sen eteen tuleekin tunne, että ei halua niin paljon muutosta elämäänsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsia tehdään parisuhteessa sitten jos se jossain vaiheessa siltä molemmista tuntuu ja sekin mahdollisuus parisuhteeseen mentäessä on ettei sitä tunnetta välttämättä tule kummallekaan tai tulee vain toiselle osapuolelle. Ei kukaan tiedä heti toisen ihmisen tavatessaan haluaako ja koska tämän kanssa lapsia joten ensimmäisillä eikä vielä toisillakaan tai kolmansillakaan treffeillä ei ehkä lapsihaluja kannattaisi treffikumppanilta tivata. 

Tätä minäkin olen aina ihmetellyt! Että miten voisi muka heti suhteen alussa tietää, että tuon kanssa sitten teen ja saan sen ihanan ydinperheen, vaikka olisikin tiedossa, että periaatteessa molemmat ovat perhemyönteisiä ihmisiä. Ja todellakin elämän myötä myös tavoitteet ja halut muuttuvat. Oli hyvä vertaus tuo erämaamökkiin muuttaminen. Moni asia tuntuu, että just ton haluan tehdä, mutta sitten kun pitäisi alkaa tekemään kaik

Itselle se oli kyllä toisinpäin, ei minua lähtökohtaisesti olisi koskaan kiinnostanut ruveta pidempään suhteeseen naisen kanssa, joka ei olisi halunnut tulevaisuudessa naimisiin, perheen ja omakotitaloon asumaan.

Hauskoja nämä naiset jotka herää 30+ ikäisinä ja on tinderissä ekana kysymyksenä: koska tehdään tenavia

Niitä on hyvä polkea kertomatta että vasektomia on otettu ajat sitten.

Mies voi hyvinkin haluta lapsia, mutta näkee yhdessä eläessänne ettei sinusta ole äidiksi.

Itse sain lapsen hieman itseäni vanhemman miehen kanssa, joka jo halusi lapsen. Meille tuli ero kyllä, mutta on hyvä isä ja sovussa saamme kuviot toimimaan tasapuolisesti. 

Ehkä jopa joku kaverivanhemmuus? Entä homoparin kanssa 50/50 huoltajuus? Ymmärtäähän sen tosin, jos haaveilet ydinperheestä. Mutta yksin siis voi hankkia lapsen, ja silti vielä löytää lapsirakkaan kumppanin kukaties vielä saada toisen vauvan hänen kanssaan nelikymppisenäkin, jos vain jaksaa vielä.