Taas parisuhteessa jossa mies ei haluakaan lapsia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä ainakin jouduin myös haaveista puhumaan paljon ja lopulta toistamaan, myös usea kaverinikin, lopulta kaikki suostuneet kun on puhunut järkeä iästä ja tulevaisuudesta. Kellään mies ei ole ollut kiivaasti halukas lapsiin tai naimisiin, mutta lopputulokseen ovat lopulta olleet erittäin tyytyväsiä. Se on joku jäätävä turha pelko ja siihen autta vain jatkuva puhuminen.

Ei kuullosta hyvälle että mies painostetaan perheelliseksi.

Selittänee perheet, joissa ukkoa ei kiinnosta paskaakaan lapsensa ja vaimonsa tekemiset. Kunhan roikkuu taustalla ja hyötyy palvelusta.

Valitettavasti on myös paljon perheitä jossa mies on nimenomaan ollut se innokkaampi lapsenhankkija, mutta silti jättää kotityöt ja lapset vaimon kontolle. Monille miehille lapset on kai joku status että muna toimii ja jää itsestä jatke elämään.

Vierailija kirjoitti:

On fiksua silloin että kumpikin etsii uuden kumppanin, sellaisen, joka haluaa suhteen samanlaisista elementeistä kuin itsekin.

Minusta tämä on nurinkurista. Rakentaa ensin itselleen päässään joku unelmamaailma ja sitten lähteä etsimään siihen täytettä, ihmistä, joka koostuu oikeanlaisista elementeistä. 

Itse ajattelin aina olevani ihminen, joka haluaa matkustella ja muuttaa vaikka ulkomaille. Perheeseen aika etäiset välit, joten koin itseni hyvin vapaaksi tekemään vaikka mitä. Niin vain tapasin perhekeskeisemmän miehen, josta ensin ajattelin, että ei tule mitään, liian erilaiset ollaan. Tyyppi kuitenkin viehätti ja kiinnosti, joten vietimme aina vaan yhä enemmän aikaa. No, nyt meillä on kaksi lasta. Mieleni muuttui matkan varrella. Onneksi uskaltauduimme rakentamaan polkua yhdessä.

Onneksi hän ei ollut kuten täällä neuvotaan, eli heti lähtenyt etsimään uutta kun ensimmäisiä keskusteluja käytiin. Ja onneksi minä

Ihan omituista rinnastaa matkustelumieltymykset siihen, haluaako lapsia. Missasit muutenkin pointin. Ei ole kyse siitä, että etsitään kumppanista täytettä johonkin valmiiksi rakennettuun kuvaan, vaan idea on etsiä itselle sopiva kumppani. Lapsitoive on vain yksi osa tätä - yhteensopiva toive lapsista kertoo yhteensopivuudesta ihan samoin kuin huumorintaju, seksimieltymykset, arvomaailmat, elämäntyylit... Jokainen toki voi omakohtaisesti sitten päättää, kuinka tärkeä asia mikäkin itselle on, eli minkä kaikkien asioiden suhteen haluaa yhteensopivuutta. Kaikki asiat eivät aina paina vaakakupissa yhtä paljon - mutta jotkut sitten ovat ehdottoman tärkeitä. Jos millään yhteensopivuudella ei olisi väliä, voitaisiin pariutua vaikka arpomalla ihan kenen tahansa kanssa.

 Ja sekin on hyvä muistaa, että elämässä muillakin asioilla on merkitystä kuin suhteella. Ei ole mitenkään huono asia, jos jokin suhde jää toteutumatta siksi, että siihen liittyy yhteensopimattomuutta jollekin itselle tai toiselle osapuolelle tärkeällä osa-alueella. On hyvä tuntea myös itsensä ja tiedostaa, mikä kaikki itselle on tärkeää.

Sekin on totta, että oma mieli voi muuttua. Mutta ei kannata kuitenkaan omia toiveita tai muita itselle tärkeitä asioita sivuuttaakaan vain siksi, että toivoo oman mielen niiden osalta muuttuvan. Sekin on elämää, että joskus niin käy. Mutta joskuspa ei käykään. Ja edelleen: elämässä on muutakin tärkeää kuin suhde. Ei ole terve lähestymistapa ihmissuhdetta ajatellen, jos sivuuttaa kaiken oman, itselle tärkeän ja asiat, joita itse haluaa ja toivoo.

Minä voisin väittää että on varmaan oikeasti pieni määrä miehiä jotka oikeasti haluaa lapsen/lapsia. Heistä jo varmaan huomaa sen että noita toiveita on nuorena ja eivät ala pitkittää lasntekoa jos kumppani haluaa. 

Sitten on miehiä jotka taipuvat naisen lapsihaaveisiin ja tekevät lapsen naisen kanssa koska nainen halusi. Toisaalta tässä voi käydä niin että mies oppiikin rakastamaan lasta ja niin varmasti usein käykin tai sitten koko suhde kuolee ja kumppanista tulee etäinen.

Olin samassa tilanteessa vuosia, ja nyt olen tosi onnellinen itsellinen äiti. Vaati aika paljon ajatustyötä ja asioiden selvittämistä ennen kuin uskalsin, mutta onneksi uskalsin. Mikään ei olisi mulle ja lapselleni pahempaa kuin vastentahtoinen tai perässävedettävä isä tässä pyörimässä nurkissa. Totuus on se, että nainen ei tarvitse miestä mihinkään, ja jos ei tarjolla ole hyvää, ei kannata missään tapauksessa tyytyä. Ja jos parisuhteen vielä jostain syystä lapsen saatuaan haluaa, sen löytämiseen on kyllä aikaa loppuelämä. Lapsen saamisen aika on kuitenkin hyvin rajallinen.

Vierailija kirjoitti:

Minä voisin väittää että on varmaan oikeasti pieni määrä miehiä jotka oikeasti haluaa lapsen/lapsia. Heistä jo varmaan huomaa sen että noita toiveita on nuorena ja eivät ala pitkittää lasntekoa jos kumppani haluaa. 

Sitten on miehiä jotka taipuvat naisen lapsihaaveisiin ja tekevät lapsen naisen kanssa koska nainen halusi. Toisaalta tässä voi käydä niin että mies oppiikin rakastamaan lasta ja niin varmasti usein käykin tai sitten koko suhde kuolee ja kumppanista tulee etäinen.

 

Miten kukaan uskaltaa tällaisen miehen kanssa lisääntyä? Tuo on aivan käsittämätön riski omalle ja lapsen hyvinvoinnille.

Vierailija kirjoitti:

Miehet eivät ole myöskään mitään mimosankukkasia, jotka menisivät rikki siitä, jos heiltä jotakin vaatii. Eroaminen siksi, ettei kestä ollenkaan riidellä, ei ole aikuista vastuunottoa itsestä, vaan ihan päin vastoin epäkypsää kyvyttömyyttä sitoutua ja kestää hetkellistä epämukavuutta.

Wau. Siis lapsen tekeminen on asia, joka vaatimalla ja riitelemällä hoidetaan maaliin? Sen sijaan, että todettaisiin, että tämä asia on niin olennainen, että emme voi riidellä sitä kuntoon, joten parempi erota?

Noh, olen sitten kyllä kypsymätön ihminen, kun todellakaan en jaksaisi vaatia, riidellä ja pistää toisen tietoisesti aika pitkällisen epämukavuuden tilaan. No, tosin en kyllä hämmästelisi siinä vaiheessa toisen kyvyttömyyttä sitoutua.

Minusta ap:n kertomuksista käy ilmi, että hän ei ole ns. vienyt keskustelua loppuun asti, vaan antanut asian jäädä löllymään "sitten joskus" -tasolle, eikä mies suinkaan ole sanonut, ettei halua lapsia, vaan että haluaa niitä sitten joskus. 

Sitoutuneessa parisuhteessa olisi minusta idioottimaisin mahdollinen ratkaisu pakata hiljaisuuden vallitessa tavaran ja päättää suhde, ettei vain herra paratkoon tulisi vaatineeksi mieheltä mitään. Yhtä typerää on jäädä lapsettomana suhteeseen ja katkeroitua sen vuoksi, ensi merkit ovat jo ap:n kirjoituksista luettavissa. 

Aikuinen tapa on keskustella asia, vaikeiden hetkienkin läpi, valmiiksi asti. Lopputulos on sitten kahden aikuisen keskustelulla saavutettu, eikä mikään sotku kyräilyä tai ahdistusta. Ei ole pakko vaatia tai huutaa. Mielestäni ei ole vaatimista kertoa, että lapsen yrittäminen on elämässä niin tärkeä asia, että ellei sitä voi suhteessa toteuttaa, suhde on parempi päättää. Sama voisi koskea esim. suhteen avaamista, mikä usein voi olla kynnyskysymys suuntaan tai toiseen. 

Ettekö te keskusteluja kavahtavat koskaan päädy suhteissanne vaikeiden asioiden äärelle? Oma kokemukseni on, että niistä keskustelemalla yli pääseminen lujittaa suhdetta, ei rapauta. 

T. Vela

 

"Toi nyt on jotain pahoinpitelijän logiikkaa: lyöminen oli OK, koska myllytyksen uhri ei pistänyt kovemmin vastaan.

Ei hedelmöittyminen mitenkään maagisesti nollaa sitä edeltänyttä henkistä väkivaltaa."

Ei ole henkistä väkivaltaa kertoa, että lapsen yrittäminen on itselle kynnyskysymys. Ap on jopa kertonut sen tärkeydestä suhteen alussa ja mies on tuolloin ollut samaa mieltä, haloo!

Ei ole henkistä väkivaltaa lopettaa hormonaalisen ehkäisyn käyttö, ja kertoa siitä kumppanille.  

Mikä ihme sinun ajatteluasi vaivaa?

"Mies on myös ilmaissut, että voi jatkaa kanssani ilman ehkäisyä, mutta jos tulen raskaaksi, eroamme. Jos näin kävisi, sitten saisin ainakin lapsen. Mutta valitettavasti miehen käytös / pompottelu on alkanut vaikuttaa jo tunteisiini häntä kohtaan. Ihan absurdia, että hän tekee näin. 

T. Se, jolle vastasit"

Palasin lukemaan ketjua ja huomasin vasta nyt vastauksesi. Toivon, että olet jo lähtenyt ja jättänyt pompottajan vaikka koripallon kanssa pompottelemaan. 

Lämpimiä ajatuksia sinulle!

Se, jolle vastasit

En ole ikinä käsittänyt tätä ihmeellistä pakkomiellettä hommata kakruja. Ihan hiton outoa päättää, että minä haluan kakruja ja thats it. Normaali ihminen seurustelee ja katselee toisen hyvät ja huonot puolet ajan kanssa ja miettii, että haluaako levittää sellaisia geenejä eteenpäin ylipäätään. Normaali ihminen ymmärtää myös, ettei se kakru ole ikuisesti pieni avuton ihrapallo, vaan siitä kasvaa joskus myös teini. Seuraavaksi saat jännittää että tuleeko siitä narkkari, alkkis, elämänkoululainen vai normaali ihminen. Kakrusta voi myös tulla vammainen, jolloin koko elämä valuukin ohi omaishoitajana. Olen kyllästynyt tähän iänikuiseen kakrujankkaukseen. Tällaiset haihattelijat eivät osaa ajatella realistisesti ja punnita riskejä. Jotkut kakrut jopa t@pp@vat vanhempansa. Et ikinä tiedä mitä saat, kun siihen hommaan ryhdyt. Tulee minullekin joskus sellainen fiilis, että olisi kiva hoitaa toisen (eli kakrun) asioita, mutta sekin lähinnä siksi, että tuntisin itseni tärkeäksi ja voisin hyödyntää taitojani. Ei minua oikeasti kiinnosta kuitenkaan laittaa toisen tarpeita omieni edelle ja kuunnella teinien typeriä juttuja ja raivoamista. Tuskin tulen koskaan hommaamaan kakaroita. Sellainen on epäilykseni. Tämän tekstin pointtina on se, että hyvin harva miettii ihan oikeasti mitä se kakrun hommaaminen tarkoittaa ja voi tarkoittaa. Ja juuri siksi tämä maapallo on pullollaan hulluja ihmisiä ja true crime-kertomuksia.

Ps. Kirjoitin kyllä heittomerkin tuohon that's it. Palsta poisti sen.

Miehet ei vain pääsääntöisesti taida haluta lapsia yli 35-vuotiaan naisen kanssa. Ymmärtäähän sen. Hankkikaa ne lapset aiemmin naiset. 

"Kyllä kai idioottimaisia päätöksiään ja heikkouttaan voi katua?"

Totta kai, mutta omista päätöksistään pitää silti kantaa vastuu. Tuossa tapauksessa lapsesta.

Vierailija kirjoitti:

Olin samassa tilanteessa vuosia, ja nyt olen tosi onnellinen itsellinen äiti. Vaati aika paljon ajatustyötä ja asioiden selvittämistä ennen kuin uskalsin, mutta onneksi uskalsin. Mikään ei olisi mulle ja lapselleni pahempaa kuin vastentahtoinen tai perässävedettävä isä tässä pyörimässä nurkissa. Totuus on se, että nainen ei tarvitse miestä mihinkään, ja jos ei tarjolla ole hyvää, ei kannata missään tapauksessa tyytyä. Ja jos parisuhteen vielä jostain syystä lapsen saatuaan haluaa, sen löytämiseen on kyllä aikaa loppuelämä. Lapsen saamisen aika on kuitenkin hyvin rajallinen.

Tiedätkö sinä edes kuka on lapsesi isä? Mielestäni on ihan äärettömän itsekästä hommata lapsi ikään kuin sokkona niin, että hänellä ei ole mitään käsitystä juuristaan. Lapsi kasvaa tietämättä kuka hän oikeastaan on, ja miksi hän on niin kuin on. Asetit omat tarpeesi lapsen edelle. Lapsen koko elämä voi muodostua ontoksi valintojesi vuoksi. 

"Toi nyt on jotain pahoinpitelijän logiikkaa: lyöminen oli OK, koska myllytyksen uhri ei pistänyt kovemmin vastaan.

Ei hedelmöittyminen mitenkään maagisesti nollaa sitä edeltänyttä henkistä väkivaltaa."

Hetkinen, onko mies siis pakotettu panemaan paljaalla?

Vierailija kirjoitti:

On fiksua silloin että kumpikin etsii uuden kumppanin, sellaisen, joka haluaa suhteen samanlaisista elementeistä kuin itsekin.

Minusta tämä on nurinkurista. Rakentaa ensin itselleen päässään joku unelmamaailma ja sitten lähteä etsimään siihen täytettä, ihmistä, joka koostuu oikeanlaisista elementeistä. 

Itse ajattelin aina olevani ihminen, joka haluaa matkustella ja muuttaa vaikka ulkomaille. Perheeseen aika etäiset välit, joten koin itseni hyvin vapaaksi tekemään vaikka mitä. Niin vain tapasin perhekeskeisemmän miehen, josta ensin ajattelin, että ei tule mitään, liian erilaiset ollaan. Tyyppi kuitenkin viehätti ja kiinnosti, joten vietimme aina vaan yhä enemmän aikaa. No, nyt meillä on kaksi lasta. Mieleni muuttui matkan varrella. Onneksi uskaltauduimme rakentamaan polkua yhdessä.

Onneksi hän ei ollut kuten täällä neuvotaan, eli heti lähtenyt etsimään uutta kun ensimmäisiä keskusteluja käytiin. Ja onneksi minä

Onko se unelmamaailman rakentamista, jos tietää että haluaa tai ei halua lapsia?

Voipi olla että ap:n kohdalla on siunaus jos ei lapsia tule. En sano tätä mitenkään pahalla vaan itse lapsiarkea nähneenä velanaisena kuulostaa siltä, että lapsista haaveilevat lähinnä traumatisoituneet ja miehet, joille se on pippelinjatke. Lapsettomuuteen pitäisi pystyä suhtautumaan neutraalina optiona, jotta voisi ymmärtää sen hyvät puolet

Vierailija kirjoitti:

Voipi olla että ap:n kohdalla on siunaus jos ei lapsia tule. En sano tätä mitenkään pahalla vaan itse lapsiarkea nähneenä velanaisena kuulostaa siltä, että lapsista haaveilevat lähinnä traumatisoituneet ja miehet, joille se on pippelinjatke. Lapsettomuuteen pitäisi pystyä suhtautumaan neutraalina optiona, jotta voisi ymmärtää sen hyvät puolet

Lapsen hankinta liittyy hyvin pitkälle ihan vain biologiaan. Ei siinä ole niin yleviä perusteita taustalla. Luonto on tämän asian hoitanut niin, että ne geenit jatkuvat, joiden avulla selviydytään jatkossakin. Siihen on syynsä, miksi sinun geenisi eivät mene eteenpäin. 

Ettekö te keskusteluja kavahtavat koskaan päädy suhteissanne vaikeiden asioiden äärelle? Oma kokemukseni on, että niistä keskustelemalla yli pääseminen lujittaa suhdetta, ei rapauta. 

Selkeästi tarjoat nyt ratkaisua väärään ongelmaan, tai et ymmärrä lainkaan ongelmaa. On siis ihmisiä, yleensä miehiä, mutta kyllä myös naisia, jotka kavahtavat tätä keskustelua ja etenkin vaikeista asioista. Heidän kanssaan siis ei voi keskustella. He suuttuvat, mököttövät, vetäytyvät, lopettavat keskustelun lyhyeen. 

Monen taktiikka on, että he sanovat, että en jaksa puhua tästä nyt, jutellaan myöhemmin, älä aina jaksa jankuttaa tuosta samasta, eikö me ole puhuttu tästä jo, lopeta nyt jo tuo nalkutus.

Minä olen sanonut, että jos näin toimii, kun itse haluaa keskustella jostain vaikeasta, esim. lasten teosta. on ihan ok todeta, että suhde ei toimi ja lopettaa suhde. Aivan itse, kyselemättä enää lupaa tai ehdottelematta keskustelua, josta tietää, että sitä ei tule.

Kyse ei ole siis siitä, että lähtijä kavahtaa keskustelua. Hän lähtee juuri siksi, että ei kavahda vaikeita asioita, kuten ero silloin kun se tuntuu parhaalta ratkaisulta.

Toisenlaiset ihmiset jäävät odottamaan ja toivomaan, että se myöhemmin tulisi joskus. Että olisi hyvä hetki ottaa esille asiat, jotka ovat vaikeita. Ja ennen kuin saivarrellaan: kyllä, joskus on hyvä antaa asioiden olla ja laskeutua ja palata niihin paremmalla hetkellä. Mutta jos vuosikausia vastaus on myöhemmin johonkin tärkeään asiaan, tai asiaan, jolla on aikaraja (kuten naisen hedelmällisyys) niin kyllä silloin kannattaa miettiä, kuinka kauan sitä hetkeä on viisasta odottaa. 

Minusta on vastuutonta ehdotella, että jää tuohon tilanteeseen "keskustelemaan". Jos joku on naisvihaa niin se, että väitetään, että aina pitää kyetä keskustelemaan, oli vastassa mikä mölli tahansa. Ei se ole mitään semmoista, että ei saa vaatia mitään - se on sitä, että ehdotetaan, että jäädään odottamaan, koska saa vaatia. Aivan kuin kannattaisi odotella pelkästään siitä ilosta, että pääsee vaatimaan.

Lapsen hankinta liittyy hyvin pitkälle ihan vain biologiaan. Ei siinä ole niin yleviä perusteita taustalla. Luonto on tämän asian hoitanut niin, että ne geenit jatkuvat, joiden avulla selviydytään jatkossakin. Siihen on syynsä, miksi sinun geenisi eivät mene eteenpäin. 

Heh, mutta hehe. Olen eri mutta voi mikä auvoisa tulevaisuuden kuva maapallolle: ihmiset eivät lisäänny muutoin biologisen imperatiivin kautta!

Tiedän, et ymmärtänyt herjaa.

Vierailija kirjoitti:

Täällä oli aiemmin ketju miehestä joka vältteli avioliitosta keskustelua kunnes 10 vuotta oli mennyt. Tulee vaan mieleen että nää miehet pitää naista löysässä hirressä niinsanottuna "placeholderina" (suomeksi paikanpitäjä?) siinä toivossa että löytävät sen unelmanaisensa.

 

Voi kyllä olla ettei mies oikeasti halua lapsia muttei voi myöntää kun pelkää naisen jättävän. Eihän se silti reilua ole.

Kyllä se on tuo jälkimmäinen. Lapsia ei yksinkertaisesti haluta, tai paremminkin koko asiaa ei edes ajatella koska sen merkityksellisyys itselle on taskunöyhdän tai käytetyn pullonkorkin tasolla.