Huomasin, että on jo yli 10 vuotta siitä kun katkaisin välit

Vierailija kirjoitti:

Oletteko sanoneet suoraan ettette halua olla tekemisissä vai vaan epämääräisesti kadonneet? Tiedättekö ettei kaikki ymmärrä sitä mitä se epämääräinen katoaminen tarkoittaa. Eli ainahan nämä voisi suoraan käsitellä. 

Olen sanonut suoraan, että tämä oli tässä, mutta en ole sanonut suoraan syytä sille miksi näin. En halua turhaan loukata eikä sille mitään velvollisuuttakaan ole, että pitäisi kertoa miksi. 

Kun ystävyys on päättynyt voi sitten jossain vaiheessa muistella hyvällä päättynyttä ystävyyttä tai joitakin hauskoja hetkiä ja asioita kyseisessä ihmisessä, kun ei ole lopussa luetellut toiselle piirteitä, joista ei pitänyt ja suhde on päättynyt loukkaamiseen. 

En myöskään itse toivo sellaista kohtaloa, jos joku haluaa katkaista välit minuun. En ole koskaan kysynyt keneltäkään tai vaatinut pääsyä ystäväksi tai kiukutellut, jos toinen ei halua ystävyyttä jatkaa. Olen siis itsekin tullut hylätyksi ystävyyden toiveissani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuskinpa kukaan katuu näitä ratkaisuja.

 

En minäkään usko. Hän otti vielä yhteyttä aika äskettäin eikä ole kyllä yhtään muuttunut. Elämä on lyhyt, pitää valita huolella seuransa.

 

Joku piuha näillä on päässä poikki. Ite laitoin välit poikki seitsemän vuotta sitten ja edelleen ex-kaveri ehdottaa kerran, pari vuodessa, että koska nähdään, vaikka en enää vastaa mitään

Olen pitänyt yhteyttä sellaiseen henkilöön, joka vastasi tosi niukasti. Hän kuitenkin aina vastasi.

Meillä oli hauskaa joskus nuorina. Sitten elämä meni ihan eri teitä. Välirikko tuli molemmin puolin. Minä kyllästyin hänen kateuteensa ja myötätunnon puutteeseen, tapaan keksiä loukkaantumisen aiheita ja uhriutua sekä hyökätä uhripositiosta kuin raivoisa rakki. Hän puolestaan oli loukkaantunut jostain, jota väitti minun sanoneen.

Minusta oli ikävää, että meillä oli välirikko, joten olin yhteyksissä. Tiesin joistakin hänen elämänsä vastoinkäymisistä ja koin myötätuntoa. Iloitsin myös hänen menestyksestään.

Jokin aika sitten olin yhteydessä, ja kävi ilmi, että hän on aika lailla pohjalla lähes kaikilla elämän osa-alueilla. Eipä siinä mitään, kaikesta voi selvitä. Mutta melko pian alkoi taas tämä vanha uhriutuminen, mustamaalaus ja syyttely. Parempi kaikille, että en enää yritä. Yritän muistaa ne menneisyyden kivat jutut, ja that's it.

Vierailija kirjoitti:

Samaa olen miettinyt paristakin henkilöstä. Molemmat aiheuttivat ympäristöönsä draamaa ja riitaisuutta. 

 

Toinen täysin epästabiili alko- ja mt-ongelmien vallassa, ja toinen liiteli ainakin tuolloin ihmissuhteesta toiseen pikakelauksella, ja kaiken aikaa olisi tullut puida joko mennyttä tai tulevaa suhdetta.

Tämäntyyppisistä syistä aika moni ystävyys tulee tiensä päähän eli tutulta kuulostaa. Ystävyys on hyvin yksipuolista ja muuttuu ajan mittaan tosi raskaaksi, vaikka nämä ihmiset eivät tietenkään sille mitään voi, että ovat mitä ovat. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen katkaissut välit kaikkiin sellaisiin ihmisiin, jotka ovat alkaneet kohdella minua epäkunnioittavasti. En tee mitään sellaisilla ihmissuhteilla. 

 

Minkä ikäisenä oivalsin tuon vai oletko aina ajatellut ja toiminut noin? Itse oivalsin tuon vasta yli nelikymppisenä.

Ymmärsin tuon ekan kerran yläasteella ja katkaisin yhtäkkiä muutamat välit. Sen jälkeen on kyllä aina tullut uusia ihmisiä, jotka haluavat ystävikseni. Ilmeisesti siksi, koska olen empaattinen ja hyvä kuuntelija, kiinnostunut ihmisten asioista. Olen katkaissut välit aika nopeasti, jos joku alkaa kohdella minua epäkunnioittavasti. Paljon pidempi koulu minulla on ollut oppia olemaan ollenkaan tutustumatta ihmisiin ja päästämään elämääni sellaisia ihmisiä, jotka kovasti haluavat ystävystyä kanssani. Yleensä heistä on koitunut aina vaikeuksia ja jossakin vaiheessa on alkanut se epäkunnioittava tahallinen loukkaaminen. Olen nyt nelikymppinen ja olen vasta viime vuosina todennut, että en halua uusia ystäviä kun se on useimmiten aina tuollaista. Muutama pitkäaikainen hyvä ystävä riittää. Kestävinmät ystävyydet ovat syntyneet rauhassa ja vähitellen, ei niin, että joku yhtäkkiä haluaa iholle ja tiivistä yhteydenpitoa ja jatkuvaa avautumista. En halua, että elämääni tunkee ihmisiä heidän omista tarpeistaan käsin ja minä vain suostun siihen. Olen jo vuosikymmeniä sitten lopettanut yhteydenpidon sellaisiin läheisiin sukulaisiinkin, jotka aina joka tapaamisella ilkeilevät jotakin. 

Minuunkin on katkaistu välit. Nuorena olin huono, passiivinen ja aika epäluotettava ystävä yhdelle pitkäaikaiselle ystävälleni. Hän laittoi lopulta välit poikki hyvin raivokkaasti. Myöhemmin olen myöntänyt itselleni, että en vain jaksanut sitä tiivistä yhteydenpitoa, määräilyä ja jatkuvaa dissaamista ja negatiivista kritiikkiä ja nolaamista itseäni kohtaan sen ihmisen taholta. En vaan osannut silloin lapsena ja nuorena vetää rajoja enkä toisaalta katkaista välejä. En enää luottanut häneen enkä kertonut hänelle asioitani. Se suhde kului puhki liiasta läheisyydestä ja tiiviistä yhteydenpidosta. Emme olleet enää kumpikaan hyvää seuraa toisillemme. 

"Olen pitänyt yhteyttä sellaiseen henkilöön, joka vastasi tosi niukasti. Hän kuitenkin aina vastasi.

Meillä oli hauskaa joskus nuorina. Sitten elämä meni ihan eri teitä. Välirikko tuli molemmin puolin. Minä kyllästyin hänen kateuteensa ja myötätunnon puutteeseen, tapaan keksiä loukkaantumisen aiheita ja uhriutua sekä hyökätä uhripositiosta kuin raivoisa rakki. Hän puolestaan oli loukkaantunut jostain, jota väitti minun sanoneen.

Minusta oli ikävää, että meillä oli välirikko, joten olin yhteyksissä. Tiesin joistakin hänen elämänsä vastoinkäymisistä ja koin myötätuntoa. Iloitsin myös hänen menestyksestään.

Jokin aika sitten olin yhteydessä, ja kävi ilmi, että hän on aika lailla pohjalla lähes kaikilla elämän osa-alueilla. Eipä siinä mitään, kaikesta voi selvitä. Mutta melko pian alkoi taas tämä vanha uhriutuminen, mustamaalaus ja syyttely. Parempi kaikille, että en enää yritä. Yritän muistaa ne menneisyyden kivat jutut, ja that's it."

Meillä oli hauskaa joskus nuorena, sepä se. Varmasti tosi monelle tuttu kokemus tuo, että elämä on vain vienyt liian erilaiseen suuntaan. Ja kun elämä on tosi erilaista, niin ei ole oikein mitään yhteistä. 

Jos muutaman vuoden nuorena on ollut läheinen, ei siinä vielä ole pohjaa elämänpituiselle ystävyydelle, ei ainakaan omalla kohdalla ole noin käynyt yhdenkään kohdalla (olen siis melkein eläkeiässä).  Lapsuusiän tuttavista sen sijaan on säilynyt yksi. Teininä ja nuorena on tavattu aika monenlaista menijää ja koettu yhteinen elämänvaihe, joka ei sitten välttämättä ollenkaan vastaa sitä mitä ihminen laajemmin on. 

En ole katunut kun olen myöhemmin katkaissut välit johinkin ihmiseen. Siihen on kyllä ollut aina painavat syyt. Minuunkin on katkaistu joskus välit selvästi tai lopetettu yhteydenpito vähitellen. On ollut vaikeita vaiheita ja sairauksia, jotka ovat vaikuttaneet käytökseeni ja jaksamiseeni. En ole aina osannut ja jaksanut olla hyvä ystävä tai pitää ollenkaan yhteyttä. Jotkut hylkäämiset ovat satuttaneet, mutta olen kyllä myöhemmin ymmärtänyt miksi joku ei ole halunnut pitää enää minuun yhteyttä. Vanhemmiten en ole niin itsekään kaivannut mitään tapaamisia ystävien kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Minuunkin on katkaistu välit. Nuorena olin huono, passiivinen ja aika epäluotettava ystävä yhdelle pitkäaikaiselle ystävälleni. Hän laittoi lopulta välit poikki hyvin raivokkaasti. Myöhemmin olen myöntänyt itselleni, että en vain jaksanut sitä tiivistä yhteydenpitoa, määräilyä ja jatkuvaa dissaamista ja negatiivista kritiikkiä ja nolaamista itseäni kohtaan sen ihmisen taholta. En vaan osannut silloin lapsena ja nuorena vetää rajoja enkä toisaalta katkaista välejä. En enää luottanut häneen enkä kertonut hänelle asioitani. Se suhde kului puhki liiasta läheisyydestä ja tiiviistä yhteydenpidosta. Emme olleet enää kumpikaan hyvää seuraa toisillemme. 

 

Kuinka kauan tästä välien katkaisusta on? Itsekin koen juuri noin, että emme olleet kumpikaan hyvää seuraa toisillemme. Kuulostaa siltä, että sinulla on jo enemmän aikaa tapahtuneista ja pystyt näkemään asiat realistisemmin ja tasapuolisesti. Silloin ystävyys on opettanut paljon, vaikka se onkin päättynyt. 

 

Nykyään muistelen entistä ystävääni enimmäkseen hyvällä ja näen, ettei meidän väleistämme olisi koskaan pitänytkään tulla niin läheisiä, koska meillä ei ole koskaan ollutkaan juuri mitään yhteistä. Vain ulkopuolinen paine eli se, että hän on sukua, johti siihen että olimme tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

Oletteko sanoneet suoraan ettette halua olla tekemisissä vai vaan epämääräisesti kadonneet? Tiedättekö ettei kaikki ymmärrä sitä mitä se epämääräinen katoaminen tarkoittaa. Eli ainahan nämä voisi suoraan käsitellä. 

Jos toinen loukkaa tahallisesti ja toistuvasti, katoan lopulta mitään sanomatta. En ota puheeksi tahallista loukkaamista, koska se on ollut sen ihmisen tietoinen valinta satuttaa minua ja siten rikkoa luottamus. Silloin ystävyys osaltani loppuu enkä katso olevani velvollinen antamaan mitään selityksiä katoamiselleni. 

Vierailija kirjoitti:

Joo, sama kokemus. Otin yhteyttä henkilöön, jonka kanssa ystävyys katkesi ajat sitten. Hänellä on tänä aikana mennyt vain huonosti ja vielä huonommin. On mennyt terveys, talous, työt, parisuhde, lapsia ei koskaan ollutkaan. Ikuisessa uhripositiossa, kaikki aina muiden syytä. Muistelee vuosikymmeniä sitten "kokemiaan" vääryyksiä, ja löytää uusia. Jopa asioita, joista on mustaa valkoisella, hän tulkitsee ikävimmällä mahdollisella tavalla.

Huvittaa, kun nykyään puhutaan manifestoinnista. Silti tulee mieleen, että kyllä ihminen usein kaivaa sen oman poteronsa ihan itse. Ja sinne jää vikisemään.

Vaikka jossain taustalla on hauskat muistot vuosien takaa, tuollaisen ihmisen kanssa seurustellessa tulee epäilys, että joutuuko itsekin samanlaiseen raskaaseen pohjaimuun. Parempi olla tekemisissä terveiden kanssa. Valitettavasti.

Vaikutat ettet kestä kuin menestyviä ystäviä. Olet hauras, hajoat kun eka kupru tulee. 

Olen myös sitä mieltä, ettei ole velvoitetta selittää toiselle miksei halua enää olla yhteyksissä. Esimerkiksi jos normaalit käytöstavat ovat hukassa, niin ei niitä toiselle aikuiselle voi ryhtyä opettamaankaan, vaan ihmisen itsensä pitää oivaltaa missä meni pieleen. Lähes aina ystävyys päättyy sen takia, että käytös koetaan mahdottomaksi, raskaaksi, epäkunnioittavaksi tai liian takertuvaksi. Tuosta listalta voi miettiä osuuko joku, jos ystävyys päättyy ja syy on jäänyt epäselväksi.

Vierailija kirjoitti:

Olette

Niin hyviä

Ihmisiä ettei ole tosikaan. Toivottavasti löydätte

riittävän hyviä ihmisiä

Ystäviksenne.

 

Samaa mieltä. Itsetyytyväisyys paistaa näistä. Taatusti ei ole ketään ystäviä näillä. Oikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos oot katkaissut välisi, niin mistä tiedät mitä hänelle on tapahtunut? Oletko itse stalkkeri?

 

Mulle on kerrottu, vaikka en ole kysellyt. Toki en kaikkea tiedäkään, mutta sen verran, että huokaisin helpotuksesta jo ne kuulumiset kuultuani.

Oletpa Ikiihana " sydänystävä"!

Miksi ap miettii asiaa, kaduttaako vielä näin pitkän ajan jälkeen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olette

Niin hyviä

Ihmisiä ettei ole tosikaan. Toivottavasti löydätte

riittävän hyviä ihmisiä

Ystäviksenne.

 

Samaa mieltä. Itsetyytyväisyys paistaa näistä. Taatusti ei ole ketään ystäviä näillä. Oikeaa.

Mikä siinä on vikana, jos on tyytyväinen itseensä ja elämäänsä? Outo ajatus, ettei itseensä saisi olla tyytyväinen. Mikä ei tietenkään tarkoita, että pitäisi itseään täydellisenä. 

Se että ystävyys katkeaa voi olla aika useinkin kiinni elämänasenteen eroista, jotka näkyvät vaikkapa tämänkaltaisissa asioissa. Toisen mielestä on normaalia elää elämäänsä tyytyväisenä, kun taas toinen näkee sen kielteisenä itsetyytyväisenä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos oot katkaissut välisi, niin mistä tiedät mitä hänelle on tapahtunut? Oletko itse stalkkeri?

 

Mulle on kerrottu, vaikka en ole kysellyt. Toki en kaikkea tiedäkään, mutta sen verran, että huokaisin helpotuksesta jo ne kuulumiset kuultuani.

Oletpa Ikiihana " sydänystävä"!

En ole sydänystävä ja ystävyys oli pitkään mulle raskasta. Siksi oli parempi päättää se ihmissuhde kokonaan, se on hyväksi myös hänelle eli ansaitsee paremman ystävän. Ja varmaan on sellaisia löytänytkin, ainakin toivon niin. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi ap miettii asiaa, kaduttaako vielä näin pitkän ajan jälkeen?

Ei se ystävänä oleminen kaduta, olihan siinä hauskojakin hetkiä joskus. Kaikella on tarkoituksensa ja opetuksensa, päättyneillä ystävyyksillä erityisesti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olette

Niin hyviä

Ihmisiä ettei ole tosikaan. Toivottavasti löydätte

riittävän hyviä ihmisiä

Ystäviksenne.

 

Olen löytänyt uusia ystäviä kyllä, kiitos toivotuksista. 

 

Itse asiassa lähes kaikki ystävyydet päättyvät jossain kohtaa, joko laimenevat tuttavuuksiksi tai loppuvat muuten. Ja uusia ihmisiä tulee tilalle. Näin se menee kaikkien kohdalla, että vanhana on jäljellä vain muutamia, jotka ovat olleet koko elämän ystäviä. Tällainen viestissäsi oleva dramatisointi on ihan turhaa. En ole korvaamaton eikä kukaan minunkaan ystävistäni ole korvaamattomia. 

Asia on juurikin näin. Viisautta.

"Kestävinmät ystävyydet ovat syntyneet rauhassa ja vähitellen, ei niin, että joku yhtäkkiä haluaa iholle ja tiivistä yhteydenpitoa ja jatkuvaa avautumista. En halua, että elämääni tunkee ihmisiä heidän omista tarpeistaan käsin ja minä vain suostun siihen."

Tällaisia olen minäkin oppinut varomaan eli joillakin ihmisillä on tyyli takertua kuin takiainen ja yrittää pakottaa ystäväksi. Se tapahtuu esimerkiksi manipuloimalla eli syyllistämällä eri tavoin. Mutta ystävyys ei ole koskaan velvollisuus. Jos ystävä tuntuu velvoitteelta, kyseessä ei ole aito ystävyyssuhde.

Se mitä tuossa kirjoitettiin arvoista on varmaan myös olennaista siinä kun ystävyys loppuu. Jos ei enää pysty arvostamaan ystävää, niin eihän se oikeastaan enää ole ystävyyttä. 

Ja sitten jos ja kun ystäväksi havitteleva jo ystävyyden alussa antaa ymmärtää, että sinussa on nyt paljon vikaa, kun et toimi kuten minä haluaisin, niin silloin voi olla jo aivan varma siitä, että kannattaa häipyä maisemista.