En halunnut lapsia... kunnes tapasin hänet
Varmaan jo tuttu tarina täälläkin. En koskaan halunnut lapsia - tiesin sen jo nuoresta lähtien. Olen ollut parisuhteessa lähes aina, lyhyet sinkkuajat välissä, enkä halunnut lapsia kenenkään kanssa. Työ ja raha maistuvat hyvältä, samoin vapaus ja matkailu.
Tapasin miehen, jonka olen nyt tuntenut pari vuotta. Hänellä on ollut tunteita minua kohtaan pidempään, itse havahduin vasta vähän aikaa sitten. Havahtuminen on ollut voimakas ja tunteellinen kokemus.
No, tässä on pari kierrepalloa.
Ensimmäistä kertaa elämässäni tunnen, että tämä mies voisi olla lasteni isä. En osaa selittää sitä, muuten kuin että hänen silmissään näen itseni kotona lauantai-iltana lukemassa iltasatua, aamulla viemässä taaperoa päiväkotiin ennen töihin menoa. Voin kuvitella jopa korvasäryt, kiukuttelut ja läksyt ja sen loputtoman väsymyksen.
Toinen kierrepallo on se, että olen varattu. Ja täysin valmis luopumaan rakentamastani elämästä.
Kolmas ja pahin kierrepallo on se, että kaikki on myöhäistä. Olen 43-vuotias.
Sanokaa kiltit, että tämä on vain joku hormonitoimintani viimeinen piikki, ja tulen vielä järkiini.
Eihän yksi mies voi vetää kenenkään elämää näin päälaelleen? Vai voiko? Minä olen - hittovie - älykäs, kyvykäs, itsenäinen. Olen nauttinut elämäni jokaisesta kaarteesta, kunnes yksi päivä tajusin, että millään siitä ei ole väliä, jos vain saisin olla hänen kanssaan.
Kommentit (88)
Meille Ovumiaan olet tervetullut lapsettomuushoitoon yksin. Lähetettä tai aiempia tutkimuksia ei tarvita, pelkkä ajanvaraus lääkärin ensikäynnille riittää. Kun toiveenasi on hankkia lapsi yksin hedelmöityshoidon avulla, tarvitset luovutettuja sukusoluja. Ennen suunnitellun lahjasukusoluhoidon toteuttamista keskustelet psykologimme kanssa asiaan liittyvistä oikeudellisista, eettisistä ja psykologisista asioista.
Hoidon aloittamisen ohjeellinen alaikäraja on 23v. mutta lääkäri tekee lopullisen hoitopäätöksen aina tapauskohtaisesti. Hoidamme itsellisiä naisia 46-vuotiaaksi asti.
Rehellinen synnytysvideo. Helppo juttu 💕
Vauvakuumeessa saattaa unohtua sitoumuksen ja vastuun lopullisuus.
Jos saisit n. 45-vuotiaana vauvan, olisit lähes 70-vuotias kun hän lähtisi opiskelemaan tms. Siinä välissä päivähoitorumba, ala- ja yläkoulu, harrastukset, kaikki.
Kun valtaosa ikäisistäsi elävät mahdollisesti isovanhemmuutta, olet itse aivan eri elämänvaiheessa.
Minulla on itselläni 2 lasta, kuopuksen sain kun olin 36. Nyt hän on 10 ja minä 46. Kun ajattelen, että vielä pitäisi kaikki aloittaa alusta niin ei missään tapauksessa.
En halua olla ilkeä, muistutan vaan että se vauva on sylissä vain hetken, siitä eteenpäin jatkuu ihan erilainen elämä.
Se on rakasta ja hyvää mutta myös sitovaa ja välillä raskasta vaikkei olisi mitään terveysongelmiakaan. Ne ovat vielä ihan oma lukunsa.
Valitkaa lapsenne isä huolella, raskausaikana sikiöstä siirtyy istukan kautta soluja äitiin, siis sikiön dna:ta ja samalla lapsen isän dna:ta. Tämä voi vaikuttaa äidin dna:n joko hyvin tai huonosti (esim immuniteetti). Siellä ne on koko loppuelämän, osa lapsen soluja äidissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et edes tunne koko ihmistä etkä tiedä minkälaista hänen kanssaan on suhteessa. Olet nyt vaan ihastunut mielikuvaan esivaihdevuosien hormonimyrskyssä. Lopeta sekoilu. Ja eroa, et ansaitse nykyistä kumppaniasi.
Viimeinen lause on älytön. Jos kyse on vain hormoneista, niin mitä väliä? Ne tasaantuvat.
Ai mitä väliä? Mitä itse ajattelisit siitä, että kumppanisi olisi valmis milloin tahansa jättämään sinut? Ap on törkeä.
Ne ovat vain ajatuksia, joita kehon toiminta luo. Jokainen saa ajatella ja tuntea vapaasti. On eri asia, mitä tekee tai jättää tekemättä.
Kiitos tästä. En ole tehnyt mitään, millä rikkoisin nykyistä kumppaniani vastaan, eikä tunteilleen ja ajatuksilleen voi mitään. Siksi tulin tänne kysymään vertaistukea ja kokemuksia.
Vierailija kirjoitti:
Kun saa lapsen, sitä voi verrata siihen, kun värisokea saa värinäön. Sitä ei voi selittää värisokeille. He eivät voi ymmärtää. Se on ihanaa 💕💕
Tui tui tui 💕
Vierailija kirjoitti:
Vauvakuumeessa saattaa unohtua sitoumuksen ja vastuun lopullisuus.
Jos saisit n. 45-vuotiaana vauvan, olisit lähes 70-vuotias kun hän lähtisi opiskelemaan tms. Siinä välissä päivähoitorumba, ala- ja yläkoulu, harrastukset, kaikki.
Kun valtaosa ikäisistäsi elävät mahdollisesti isovanhemmuutta, olet itse aivan eri elämänvaiheessa.
Minulla on itselläni 2 lasta, kuopuksen sain kun olin 36. Nyt hän on 10 ja minä 46. Kun ajattelen, että vielä pitäisi kaikki aloittaa alusta niin ei missään tapauksessa.
En halua olla ilkeä, muistutan vaan että se vauva on sylissä vain hetken, siitä eteenpäin jatkuu ihan erilainen elämä.
Se on rakasta ja hyvää mutta myös sitovaa ja välillä raskasta vaikkei olisi mitään terveysongelmiakaan. Ne ovat vielä ihan oma lukunsa.
Tämä on hyvä muistutus, ja kuten totesin, tiedän että on jo liian myöhäistä. On todella hämmentynyt olo, kun kaikki muuttuikin niin nopeasti. Ja näin myöhään. Miksi näin myöhään?
Se on hormonaalista. Samoista syistä joillekin syntyy ns. iltatähti joka on muita sisaruksia reilusti nuorempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauvakuumeessa saattaa unohtua sitoumuksen ja vastuun lopullisuus.
Jos saisit n. 45-vuotiaana vauvan, olisit lähes 70-vuotias kun hän lähtisi opiskelemaan tms. Siinä välissä päivähoitorumba, ala- ja yläkoulu, harrastukset, kaikki.
Kun valtaosa ikäisistäsi elävät mahdollisesti isovanhemmuutta, olet itse aivan eri elämänvaiheessa.
Minulla on itselläni 2 lasta, kuopuksen sain kun olin 36. Nyt hän on 10 ja minä 46. Kun ajattelen, että vielä pitäisi kaikki aloittaa alusta niin ei missään tapauksessa.
En halua olla ilkeä, muistutan vaan että se vauva on sylissä vain hetken, siitä eteenpäin jatkuu ihan erilainen elämä.
Se on rakasta ja hyvää mutta myös sitovaa ja välillä raskasta vaikkei olisi mitään terveysongelmiakaan. Ne ovat vielä ihan oma lukunsa.
Tämä on hyvä muist
Koska lähestyt vaihdevuosia. Päässäsi tulee olemaan muitakin kummallisia tuntemuksia, pahimmillaan haluat esimerkiksi työntää mulkummat työkaverisi portaita alas ja välillä taistelet milloin mitäkin impulssia vastaan vartti kerrallaan. Ei niitäkään signaaleita kannata ottaa sen vakavammin, se on uudelleenjärjestelyä ja sopeutumista muutuvaan hormonitasapainoon. Englanninkielisistä artikkeleista saat irti mekanismeista aivojen limbisen järjestelmän ja sukupuolihormonien välillä. Ohi menee sekin, kellä kevyemmin, kellä ei.
Vierailija kirjoitti:
Äitini jaksaa tivata joka kerran, kun näen jonkun tuttuni vauvan, että haisiko hyvältä. Kuulemma huumaavan hyvältä.
Hyi hel ve tti. Muiden vauvat haisee ihan karmealle. Yhden vauva haisi vanhalle vuohelle, meinasi oksennus tulla. Omat vauvat tuoksuu maailman ihanimmalle, mutta en kuvittele, että niin olisi muiden mielestä. En pidä koskaan toisten vauvoja sylissä, saatika haistele niitä.
Vierailija kirjoitti:
Raskaana oleva nainen on kaunis
Miten kukaan jaksaa katsoa noita tekoälyvideoita?
Ap, sulla voi olla ADHD. Se näyttäytyy naisilla yleensä noin.
Mun parhaimmalla ystävällä ja yhdellä serkulla on molemmilla ADHD. Ystävälläni on 4 lasta 4 eri miehen kanssa pienillä ikäeroilla, serkkuni on nyt 30-vuotiaana kolmatta kertaa naimisissa (lapseton, onneksi). Kumpikaan ei ole teinivuosien jälkeen ollut päivääkään sinkkuna. Varsinkin tämä ystäväni tuntee valtavaa pakokauhua yksin ollessaan. Rakastuessaan näkee jokaisen miehen lapsensa isänä ja on valitettavasti 4 kertaa hankkinutkin lapsen vain lyhyen tuntemisen jälkeen. Parisuhteissa on ollut miehen taholta väkivaltaakin ym. "ihanaa". Kumpikin näistä naisista on parisuhteissa ollessaan heilastellut salaa toisen miehen kanssa.
Mielestäni ap:n kannattaa pysähtyä ja miettiä, miksi ei osaa olla yksin. Serkkuni sanoi, että ADHD-lääkitys tuhosi ensin hänen elämänsä, koska se pudotti hänet maan pinnalle tajuamaan, mistä tuo miesten kanssa häslääminen johtui. Sitten hän lopetti menneiden murehtimisen ja alkoi muuttaa elämäänsä, meni terapiaankin. Ystäväni taas ei ole edes suostunut lääkkeisiin ja terapiaan, koska pelkää että "räiskyvyys, taiteellisuus ja herkkyys" häviävät hänestä... Huokaus.
En syyllistä, mutta usein näissä on taustalla neuroerityisyys. Itsekin olen autistinen mutta pysyn miehistä kaukana :DD
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et edes tunne koko ihmistä etkä tiedä minkälaista hänen kanssaan on suhteessa. Olet nyt vaan ihastunut mielikuvaan esivaihdevuosien hormonimyrskyssä. Lopeta sekoilu. Ja eroa, et ansaitse nykyistä kumppaniasi.
Viimeinen lause on älytön. Jos kyse on vain hormoneista, niin mitä väliä? Ne tasaantuvat.
Ai mitä väliä? Mitä itse ajattelisit siitä, että kumppanisi olisi valmis milloin tahansa jättämään sinut? Ap on törkeä.
Ne ovat vain ajatuksia, joita kehon toiminta luo. Jokainen saa ajatella ja tuntea vapaasti. On eri asia, mitä tekee tai jättää tekemättä.
Kiitos tästä. En ole tehnyt mitään, mi
Et ole tehnyt mitään väärää. Olet ihastunut ja niin voi käydä pitkissä parisuhteissa. Tunteita tulee ja menee, mutta sinä päätät mitä niille tekee vai tekeekö mitään.
Ihan silkkaa faktaa on, kuten itsekin tiedät, että olet jo tosi vanha lisääntymään ja todennäköisesti et saisi lasta luonnollisilla keinoilla. Vaihtoehtoina olisi tietysti lapsettomuushoidot yksityisellä puolella, mutta siihen menisi helposti 10 000-30 000 euroa. Ja olisiko mitään takeita, että sinulla ja tällä ihastuksella onnistuisi suhde?
Sinulla on tämä yksi ja ainoa elämä ja itse sinä päätät miten sen haluat elää. Jos ihastuksesi on se suunta minne haluat mennä, niin sitten se on mentävä. Mutta sitten joudut luopumaan nykyisestä.
Sen voin sanoa, että nuo tunteet laantuu jossain vaiheessa. Samalla tavalla kuin tunteet exiä kohtaan. Jossain vaiheessa ei tunnu enää miltään. Voit siis huoletta antaa niiden mennä ohi ja muistella kaiholla tätä aikaa ja vauvakuumetta, että olipa se hassua.
Vierailija kirjoitti:
Tutkimus: Raskaus vahivistaa naisen kollageenikerrosta ja nuorentaa ihoa.
Se ei paljon auta jos läski hyllyy siellä sun täällä.
Huvipuistohullu kirjoitti:
Mä en halua lapsia edes hänen kanssa 😍 onneksi se ei oo enää edes mahdollista 😄
Eikä hän sinun, trolli.
Vierailija kirjoitti:
Huvipuistohullu kirjoitti:
Mä en halua lapsia edes hänen kanssa 😍 onneksi se ei oo enää edes mahdollista 😄
Eikä hän sinun, trolli.
Kumpikohan meistä taas olikaan se trolli 🤔
Siirappia, siirappia, lisää siirappia!
Vierailija kirjoitti:
Huvipuistohullu kirjoitti:
Mä en halua lapsia edes hänen kanssa 😍 onneksi se ei oo enää edes mahdollista 😄
Eikä hän sinun, trolli.
Siis tämä raukka on saanut huvikselta virtuaalirukkaset monta vuotta sitten eikä ole vieläkään päässyt yli...
Kummallinen ketju, ihan sekopäinen. Siis ap:n aloitus ihan järkevä, mutta vastaukset outoja