Katkeruus, kun mies haluaa naimisiin myöhään

En itse oikein ymmärrä mitä avioliiton solmiminen ja häät edes tarkoittavat enää sen jälkeen, kun on asuttu yli viisi vuotta saman katon alla.

Avioliitto on lähes kaikissa kulttuureissa esiintyvä siirtymäriitti. Avioliiton jälkeen pariskunta yleensä elää samassa asunnossa ja saa ehkä lapsia. Myös juridinen status suhteessa toisiinsa muuttuu, esimerkiksi avio-oikeuden tai perheverotuksen myötä. Myös yhteiskunnan muiden jäsenten asenteet aviopareja kohtaan muuttuvat suhteessa naimattomiin ihmisiin.

Mutta meillä Suomessa on täysin normaalia ns. mennä naimisiin menemättä naimisiin. Eli muuttaa asumaan kuin avioliitossa, mutta olematta naimisissa. Tämä on historiallisesti todella erikoista. En itse paheksu tätä mitenkään, mutta totean ilmiön outouden ihmiskunnan historian pitkissä linjoissa

Olen monesti miettinyt, miltä häät ja avioliitto tuntuvat ihmisistä, jotka asuneet jo vuosia yhdessä? Se voi tuntua hyvältä? Häät voivat olla miellyttävät juhlat. Mutta tuntuuko mikään muuttuneen, kun häiden jälkeen palataan kuitenkin siihen samaan asuntoon elämään samaa arkea mitä elettiin avoliitossakin. 

Hyvin erikoinen ilmiö on myös, että jostain hääyöstä edelleen joskus puhutaan. Hääyö tarkoitti aiemmin parisuhteen ensimmäistä yhdyntää. Jos on eletty avoliitossa, on tämä hääyö vietetty jo vuosia ennen häitä. 

AP: Mitä avioliitto sinulle siis merkitsee ja miksi olet halunnut naimisiin ylipäätään? Teillä näyttää olevan asiat ns. juridisesti kunnossa. Avoliittohan on erityisesti naiselle usein suuri riski, koska avio-oikeutta ei ole. Mutta teillä ei ole näinkään. Miksi siis olet halunnut naimisiin? 

Tavallaan tiedän tunteen.

Itselleni naimisiinmeno ei ollut millään prioriteettilistalla vuosikausiin, ajattelin ettei se ole minun juttuni. Huomasin kuitenkin leipääntyväni kyselyihin ystävien häissä ajan mittaan. Miksi ette mene naimisiin, koska menette, menkää jo, olette olleet niin kauan yhdessä. Kymmenennen seurusteluvuoden aikana päätin, että jos mies ei laita tikkua ristiin asian suhteen saman vuoden aikana, unohdan koko jutun.

No, päätimme naimisiinmenosta sen vuoden aikana (tosin minun aloitteestani), ja menimme naimisiin pian 11. vuosipäivän jälkeen.

Ehkä jokin hyöty avioliitosta myöhemmällä iällä voi olla se, että ilmeisesti vielä nykyään puolison kuoleman jälkeisten asioiden selvittely on helpompaa aviopuolisolle kuin avopuolisolle. Eli jos elät pidempään kuin mies, voit joutua suurempaan byrokratiapyöritykseen avoliiton takia, ellet saa asioiden selvittelyä kärrättyä jonkun miehen sukulaisen niskoille.

Jos päädyt avioliiton kannalle, ehdottomasti pitää tehdä avioehto. (Ja senhän voi tehdä myös avioliiton aikana, mutta tietysti hyvä hoitaa asia pois ennen avioliittoa.) Ja itse vielä vaatisin tällaisessa tilanteessa, että kihlasormusta mennään ostamaan yhdessä ja sen hinta olisi vähintään kolmen tonnin kieppeillä, jonka mies tietysti mukisematta maksaa, koska naimisiin niin haluaa. Miehelle ehkä jokin 20 euron halpissormus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se kumma, kun mikään ei koskaan kelpaa.

 

Mieshän väärin teki. Ap ei ole siis vuosiin enää puhunut naimisiin menosta niin mies on keksinyt moisen. Typerä mies. Meni jo. 

Ai niin silloin kun nainen puhuu häistä niin on oikea aika. Miehen on pakko suostua halusi tai ei? Jotenkin huvittaa kun täällä avaudutte että mies jätti ja menetin parhaat vuodet mutta sitten kuin mies olisi sinetin antamassa suhteelle niin se ei kelpaakaan. Tässäkin näkee ettei se naimisiinmeno vaikuta hevonpersettä, eroatte kumminkin kohta. Sen takia minäkään en naimisiin enää mene kun sillä ei ole mitään painoarvoa, turhaa paperisotaa vaan.

Vierailija kirjoitti:

Ei se naimisiinmeno ole miehille mikään juttu. Harva mies tajuaa kuinka tärkeää se on naisille. Harvoin siinä mitään ihmeempää on taustalla.

 

M42

 

Olen hyvin samaa mieltä. Suurin osa miehistä ei todellakaan ajattele avioliitosta samalla tavalla kuin naiset. 

En oikein kunnolla ymmärrä mistä naisten avioliittoinnostus ja hääinnostus kumpuaa. Ymmärrän toki, että avioliitto perinteisesti tuonut kaikenlaista hyvää ja turvaa naiselle. Avio-oikeus. Avioliitossa syntyneet lapset koettu "kunniallisimpina". Status toisten naisten keskuudessa? Ylipäätään turvattu olotila? 

Tämä on vain minun mielipiteeni tosiaan, mutta en millään tasolla tajua, mikä nimenomaan häiden pointti on ja miksi sellaiseen täysin turhaan laitetaan paljon rahaa. Sinänsä ymmärrän mielestäni avioliiton perinteisenä instituutiona ja statuksena ja sen, että se muuttaa jopa puolisoiden juridista asemaa. Ja kannatan kyllä tällaista suhteen virallistamista. Mutta omasta mielestäni se pitäisi tehdä maistraatissa ja juoda päälle pullakahvit. Sitten laittaa Whatsapissa viesti sukulaisille, että olemme naimisissa. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi te naiset suostutte tällaiseen kohteluun? Missä teidän itsekunnioitus?

Miehelle annetaan aikaraja, vaikka viisi vuotta, jos sinä aikana ei olla naimisissa niin se on heippa ja hyvästi.

 

Mitä vittüa? Jos akka laittaa jotain aikarajoja asioille niin se lähtee kävelemään sillä sekunnilla 🤣

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se kumma, kun mikään ei koskaan kelpaa.

Kyllä se kelpasi ensimmäiset seitsemän vuotta jonka jälkeen vaan luovutin ja luovuin ajatuksesta täysin. Ärsytti ettei mies silloin sanonut mitään tai halunnut oikein edes keskustella asiasta joten painin noiden tunteiden ja surun kanssa ihan yksin. Mies näki miten surullinen olin muiden häissä ja silti mitään ei ikinä tapahtunut. Nyt on vaan auttamatta liian myöhäistä ja oikeastaan ärsyttää että mies edes puhuu asiasta. Ap

Mitä ne häät muuttaa sitä parisuhdetta? En ole koskaan käsittänyt tätä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se naimisiinmeno ole miehille mikään juttu. Harva mies tajuaa kuinka tärkeää se on naisille. Harvoin siinä mitään ihmeempää on taustalla.

 

M42

 

Niillä miehillä ei siis ole korvia kuunnella, kun nainen kertoo että hänelle naimisiinmeno olisi tärkeä asia? Totuus on tuon sijaan se, että miehet eivät välitä siitä, kuinka tärkeää se on naisille. 

Jos se ei itselle ole "mikään juttu", niin sitten sen voi unohtaa. Nainen vaan tyhjästä hössöttää. Ja sitten tuleekin ihan yllätyksenä, kun se nainen kyllästyy ja lähtee menemään, kun ukko ei arvosta naistaan sen vertaa että ottaisi huomioon hänenkin tarpeet ja hänelle tärkeät asiat.

Hyvä olisi jos se nainen selittäisi loogisesti ja juurta jaksaen mikä siinä avioliitossa on niin tärkeää. Ehkä se auttaisi miehiä ymmärtämään. En itsekään kunnolla miehenä ymmärrä miksi se on naisille niin tärkeää. Kannattaisin maistraattivihkimystä ilman vieraita. Koska kannatan parisuhteen virallistamista kyllä. Mutta en ymmärrä miksi se on naisille niin syvällinen ja tärkeä asia, koska tuntuu, että suurimmalla osalle miehistä oikeasti ei. Ei samalla tavalla kuin naisille. 

"Olen hyvin samaa mieltä. Suurin osa miehistä ei todellakaan ajattele avioliitosta samalla tavalla kuin naiset. 

En oikein kunnolla ymmärrä mistä naisten avioliittoinnostus ja hääinnostus kumpuaa. Ymmärrän toki, että avioliitto perinteisesti tuonut kaikenlaista hyvää ja turvaa naiselle. Avio-oikeus. Avioliitossa syntyneet lapset koettu "kunniallisimpina". Status toisten naisten keskuudessa? Ylipäätään turvattu olotila? 

Tämä on vain minun mielipiteeni tosiaan, mutta en millään tasolla tajua, mikä nimenomaan häiden pointti on ja miksi sellaiseen täysin turhaan laitetaan paljon rahaa. Sinänsä ymmärrän mielestäni avioliiton perinteisenä instituutiona ja statuksena ja sen, että se muuttaa jopa puolisoiden juridista asemaa. Ja kannatan kyllä tällaista suhteen virallistamista. Mutta omasta mielestäni se pitäisi tehdä maistraatissa ja juoda päälle pullakahvit. Sitten laittaa Whatsapissa viesti sukulaisille, että olemme naimisissa."

Miksi pitäisi? Miksi isoa sitoumusta ei saisi juhlia?

Vierailija kirjoitti:

Miehet eivät halua naimisiin eivätkä halua lapsia. Tälläkin hetkellä tuhannet suomalaiset naiset toivoisivat avioliittoa ja lasta, mutta mies ei halua. 

Kymmenet tuhannet... Ehkä sadat tuhannet... 

Keskimäärin, siis korostan keskimäärin, miehet eivät ole kovin kiinnostuneita avioliitosta eivätkä oikein lapsistakaan. Eivätkä eritoten vauvoista. Vaikka nykyään on noussut uusi ideaali, että miehen pitäisi vauvojakin hoitaa. Onnea vaan kaikille tälle tielle. 

Olen ap ihan samassa tilanteessa, paitsi että meillä on lapsia yhteisomistuksessa oleva koti. Halusin kovasti naimisiin ennen lapsia, mutta mies ei lämmennyt ajatukselle. Halusin kuitenkin lapsia enemmän kuin naimisiinmenoa. Olimme yhdessä lähes kymmenen vuotta ennen esikoisen syntymistä ja asiasta oltiin riidelty jo monta kertaa. Toista lasta odottaessa mies muutti mieltään ja sanoi, että mentäisiin naimisiin ennen vauvan syntymää. Ostin mekot itselleni ja esikoiselle. Suunnitelmana oli hoitaa homma pikaisesti maistraatissa, mutta mies vain pitkitti asiaa, eikä suostunut varaamaan päivää. Loppujen lopuksi reilua kuukautta ennen laskettua aikaa hän sanoi, että haluaa odottaa, kunnes vauva on syntynyt. Lapsen synnyttyä hylkäsin ajatuksen naimisiin menosta kokonaan, eikä asia noussut esille vuosiin. 

Nyt nelikymppisenä mies on selkeästi herännyt omaan kuolevaisuuteensa ja haluaisi naimisiin. En ole enää kiinnostunut, olisin halunnut olla nuori ja hehkeä morsian, vaikka oltaisiin käyty ihan kahdestaan maistraatissa. Nelikymppisenä naimisiin meno tuntuisi tyhmältä ja huonolta lohdutuspalkinnolta. Olisi myös tosi noloa alkaa järjestämään jotain hääjuhlia tässä vaiheessa. En vain halua enää enkä aio mennä enää naimisiin. Parisuhdekaan ei ole varsinaisesti parhaimmillaan. Vähän kyllä hirvittää, millainen byrokratiapainajainen on edessä, kun toinen menehtyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se kumma, kun mikään ei koskaan kelpaa.

Kyllä se kelpasi ensimmäiset seitsemän vuotta jonka jälkeen vaan luovutin ja luovuin ajatuksesta täysin. Ärsytti ettei mies silloin sanonut mitään tai halunnut oikein edes keskustella asiasta joten painin noiden tunteiden ja surun kanssa ihan yksin. Mies näki miten surullinen olin muiden häissä ja silti mitään ei ikinä tapahtunut. Nyt on vaan auttamatta liian myöhäistä ja oikeastaan ärsyttää että mies edes puhuu asiasta. Ap

Sano sille miehelle tämä?

Ja ymmärrän! Mun mies aina puhui, että haluaa naimisiin ennen kuin lapsia syntyy. No, ei olla naimisissa ja vanhin lapsi on jo 12v. Itse en varmaan enää edes suostuisi naimisiin, jos kysyisi.

Miksi pitäisi? Miksi isoa sitoumusta ei saisi juhlia?

 

Totta kai ne juhlikoot, jotka kokevat sen merkityksellisenä. Mutta siis omasta mielestäni se ei ole mikään kauhean iso sitoumus enää sen jälkeen, kun asuttu vaikka jo viisi vuotta yhdessä. Silloinhan on oikeastaan jo oltu ikään kuin naimisissa. Silloin on jo sitouduttu. En ymmärrä miten se häät ja avioliitto voi enää tuntua miltään tässä vaiheessa.

Mutta ymmärrän, kuten kirjoitin, avioliiton pointin juridisena sopimuksen ja myös toki jollain tasolla kovemman luokan sitoutumuksena yhteiseloon, kuin "pelkkä" avoliitto. Mutta omat mielipiteeni saavat minut kannattamaan "huomaamatonta" maistraattivihkimistä. 

Mutta korostan, nämä vain mielipiteitä. Kukin tehköön sitä, mistä sydämeensä iloa ja hurmiota saa. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitäisi? Miksi isoa sitoumusta ei saisi juhlia?

 

Totta kai ne juhlikoot, jotka kokevat sen merkityksellisenä. Mutta siis omasta mielestäni se ei ole mikään kauhean iso sitoumus enää sen jälkeen, kun asuttu vaikka jo viisi vuotta yhdessä. Silloinhan on oikeastaan jo oltu ikään kuin naimisissa. Silloin on jo sitouduttu. En ymmärrä miten se häät ja avioliitto voi enää tuntua miltään tässä vaiheessa.

Mutta ymmärrän, kuten kirjoitin, avioliiton pointin juridisena sopimuksen ja myös toki jollain tasolla kovemman luokan sitoutumuksena yhteiseloon, kuin "pelkkä" avoliitto. Mutta omat mielipiteeni saavat minut kannattamaan "huomaamatonta" maistraattivihkimistä. 

Mutta korostan, nämä vain mielipiteitä. Kukin tehköön sitä, mistä sydämeensä iloa ja hurmiota saa. 

 

 

 

 

Totta, ihmiset ovat erilaisia. Ei avoliitosta kuitenkaan tee avioliittoa se, että se on kestänyt kauan.

 

Itse menin miehen kanssa arkitamineissa naimisiin maistraatissa, lähetettiin Whatsapp-viestit lähimmille ihmisille junasta matkalla lentokentälle samana iltana. Mutta ymmärrän hyvin että isoa elämäntapahtumaa halutaan juhlia. Onneksi edes jotkut vielä juhlivat, ettei suomalaiseen tapaan kaikki ole aina sitä samaa harmaata pas kaa.

"Totta kai ne juhlikoot, jotka kokevat sen merkityksellisenä. Mutta siis omasta mielestäni se ei ole mikään kauhean iso sitoumus enää sen jälkeen, kun asuttu vaikka jo viisi vuotta yhdessä. Silloinhan on oikeastaan jo oltu ikään kuin naimisissa. Silloin on jo sitouduttu. En ymmärrä miten se häät ja avioliitto voi enää tuntua miltään tässä vaiheessa.

Mutta ymmärrän, kuten kirjoitin, avioliiton pointin juridisena sopimuksen ja myös toki jollain tasolla kovemman luokan sitoutumuksena yhteiseloon, kuin "pelkkä" avoliitto. Mutta omat mielipiteeni saavat minut kannattamaan "huomaamatonta" maistraattivihkimistä. 

Mutta korostan, nämä vain mielipiteitä. Kukin tehköön sitä, mistä sydämeensä iloa ja hurmiota saa."

Totta, ihmiset ovat erilaisia. Ei avoliitosta kuitenkaan tee avioliittoa se, että se on kestänyt kauan.

Itse menin miehen kanssa arkitamineissa naimisiin maistraatissa, lähetettiin Whatsapp-viestit lähimmille ihmisille junasta matkalla lentokentälle samana iltana. Mutta ymmärrän hyvin että isoa elämäntapahtumaa halutaan juhlia. Onneksi edes jotkut vielä juhlivat, ettei suomalaiseen tapaan kaikki ole aina sitä samaa harmaata pas kaa.

Vierailija kirjoitti:

Olen ap ihan samassa tilanteessa, paitsi että meillä on lapsia yhteisomistuksessa oleva koti. Halusin kovasti naimisiin ennen lapsia, mutta mies ei lämmennyt ajatukselle. Halusin kuitenkin lapsia enemmän kuin naimisiinmenoa. Olimme yhdessä lähes kymmenen vuotta ennen esikoisen syntymistä ja asiasta oltiin riidelty jo monta kertaa. Toista lasta odottaessa mies muutti mieltään ja sanoi, että mentäisiin naimisiin ennen vauvan syntymää. Ostin mekot itselleni ja esikoiselle. Suunnitelmana oli hoitaa homma pikaisesti maistraatissa, mutta mies vain pitkitti asiaa, eikä suostunut varaamaan päivää. Loppujen lopuksi reilua kuukautta ennen laskettua aikaa hän sanoi, että haluaa odottaa, kunnes vauva on syntynyt. Lapsen synnyttyä hylkäsin ajatuksen naimisiin menosta kokonaan, eikä asia noussut esille vuosiin. 

 

Nyt nelikymppisenä mies on selkeästi herännyt omaan kuolevaisuuteensa ja haluaisi naimisiin. En ole enää kiinnostunut, olisin halunnut o

Tähän vielä lisäyksenä, että olen pitänyt huolta siitä, että omistussuhteet on kirjattu tarkkaan enkä maksa senttiäkään, joka ei minulle kuulu. Olen pitänyt huolta siitä, että kerrytän omaa omaisuutta. Avioliitossa olisin voinut toimia toisin. Minulle olisi ihan ok myydä nykyinen kotimme, jos lapset oman puolikkaansa perittyään niin toivoisivat. Se voisi olla miehelleni rankempaa, hän on paljon kiintyneempi taloomme. Avoliittoon ei kuulu lesken hallintaoikeutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se kumma, kun mikään ei koskaan kelpaa.

Kyllä se kelpasi ensimmäiset seitsemän vuotta jonka jälkeen vaan luovutin ja luovuin ajatuksesta täysin. Ärsytti ettei mies silloin sanonut mitään tai halunnut oikein edes keskustella asiasta joten painin noiden tunteiden ja surun kanssa ihan yksin. Mies näki miten surullinen olin muiden häissä ja silti mitään ei ikinä tapahtunut. Nyt on vaan auttamatta liian myöhäistä ja oikeastaan ärsyttää että mies edes puhuu asiasta. Ap

 

Mitä ne häät muuttaa sitä parisuhdetta? En ole koskaan käsittänyt tätä.

Siinä sanotaan virallisesti ääneen koko sosiaaliselle ympäristölle, että me pyrimme olemaan yhdessä hautaan asti.

Sano, että menet hänen kanssaan naimisiin, kun olet täyttänyt 100 vuotta, mutta sillä ehdolla, että olette molemmat vielä elossa.

Tai voit toki suostua kosintaan, mutta sanot alttarilla, että "tää tuli vähän myöhään, enpä taida".

Mutta oikeesti, oon ihan varma, että hän haluaa sinulle hänen sukunimensä, eikä mikään muu käy. XD 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se kumma, kun mikään ei koskaan kelpaa.

Kyllä se kelpasi ensimmäiset seitsemän vuotta jonka jälkeen vaan luovutin ja luovuin ajatuksesta täysin. Ärsytti ettei mies silloin sanonut mitään tai halunnut oikein edes keskustella asiasta joten painin noiden tunteiden ja surun kanssa ihan yksin. Mies näki miten surullinen olin muiden häissä ja silti mitään ei ikinä tapahtunut. Nyt on vaan auttamatta liian myöhäistä ja oikeastaan ärsyttää että mies edes puhuu asiasta. Ap

 

Mitä ne häät muuttaa sitä parisuhdetta? En ole koskaan käsittänyt tätä.

 

 

 

Siinä sanotaan virallisesti ääneen koko sosiaaliselle ympäristölle, että me pyrimme olemaan yhdessä hautaan asti.

Kyllä yhteisen lapsen saaminen sanoo sen vielä selvemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se kumma, kun mikään ei koskaan kelpaa.

Kyllä se kelpasi ensimmäiset seitsemän vuotta jonka jälkeen vaan luovutin ja luovuin ajatuksesta täysin. Ärsytti ettei mies silloin sanonut mitään tai halunnut oikein edes keskustella asiasta joten painin noiden tunteiden ja surun kanssa ihan yksin. Mies näki miten surullinen olin muiden häissä ja silti mitään ei ikinä tapahtunut. Nyt on vaan auttamatta liian myöhäistä ja oikeastaan ärsyttää että mies edes puhuu asiasta. Ap

 

Mitä ne häät muuttaa sitä parisuhdetta? En ole koskaan käsittänyt tätä.

 

 

 

Siinä sanotaan virallisesti ääneen koko sosiaaliselle ympäristölle, että me pyrimme olemaan yhdessä hautaan asti.

Lähes kaikissa kulttuureissa on jonkinlainen sitoutumisseremonia. Kuuluu siis ihan normaaliin ihmisyyteen. Länsimaiset miehet on nyt vaan jostain keksineet, että ei huvita ja onpa tyhmää. Häätkin voi järjestää monella tavalla, ei tarvitse olla kallista. Elämä on aika harmaata, jos mitään ei voi juhlistaa millään tavalla.