Lue keskustelun säännöt.
Katkeruus, kun mies haluaa naimisiin myöhään
01.02.2026 |
Pitkäaikainen kumppani haluaisi nyt mennä naimisiin, mutta en ole yhtään innoissani kun suhdetta on takana reilusti yli 10 vuotta. Halusin kovasti mennä naimisiin nuorempana ja asiasta käytiin monet väännöt ja itkut. Mies ei silloin täysin torpannut ajatusta, mutta mutisi aina jotain että joskus sitten. Muistan vieläkin miten katkeransuloista oli käydä muiden ihmisten ja ystävien häissä kun lopulta luovuin ajatuksesta ihan kokonaan. Vuosien aikana asiaan tottui ja elin sen kanssa enkä ikinä ottanut asiaa puheeksi. Ja nyt kun iät alkaa nelosella mies haluaisi mennä naimisiin. Suhde on ihan hyvä, mutta ajatus naimisiinmenosta aiheuttaa ahdistusta ja jopa vihaa. Hautasin ne haaveet jo vuosia sitten ja koko asia on omassa mielessäni vaan sellainen negatiivinen möykky ja mörkö.
En tiedä mitä miehelle sanoisi tai mitä edes ajattelisi asiasta. Minulla on testamentti ja perintöasioista ei tarvitse huolehtia sillä molemmilla on omat asunnot ja autot vaikka asumme toisen omistamassa asunnossa. Yhteistä omaisuutta tai lapsia ei ole, eli mitään laillista syytä mennä naimisiin järkisyistä ei ole.
Kommentit (439)
Minä kieltäydyin aikoinaan miehen ehdotuksesta mennä naimisiin koska en nähnyt mitään syytä sille. Nyt 25 vuotta myöhemmin olemme edelleen onnellisesti yhdessä ja varallisuuden kertymisen ja ulkomaille muuton jälkeen puhumme taas asiasta kun naimisiin menolle on enemmän järkisyitä. Ei rakkauden määrää mitata naimisiin menemisellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monella menee sekaisin häät ja naimisiin meno. Naimisiin voi mennä ilman häitä. Naimisiin voi mennä kirkossa tai maistraatissa, oli paikalla vieraita tai ei. Ap:n tapauksessa, kun ei ole lapsia, mm. nykyisen ja tulevan omaisuuden takia miettisin, mennäkö naimisiin vai ei. Tai ainakin avioehto tulisi olla.
Olet oikeassa että et halua naimisiin. Eihän mies rakkaudesta sitä halua. Nuorempana mies halusi ettei ole sidottu sinuun. Nyt vanhempana haluaa että sinä olet sidottu häneen. Sano hänelle että mitä sitä nyt enää ja jatkatte samanlailla kuin ennenkin. Mutta älä ole katkera kuin hetken. Menneisyyttä ei voi muuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän ajatuksesi täysin. Itsekin odotin vuosikausia, kyselin ja suutuin. Menin kuitenkin rakentamaan talon ja perustamaan perheen ilman sormusta. Vasta sitten kun lapset olivat pieniä (pienellä ikäerolla vieläpä), mies päätti kosia. Eipä tuntunut oikein mieltään, pääasia että tuli nimet paperiin. Mies tietenkin halusi isot perinteiset häät. En innostunut. Enkä jaksanut sellaisia ryhtyä suunnittelemaan. Olin "vanha" ja väsynyt pikkulapsiarjesta.
Koska teillä ei ole lapsia eikä sanottavasti edes yhteistä omaisuutta, niin mitäpä naimisiinmeno mitään tuossa kohtaa enää muuttaa? Ihan hyvin voi olla ilmankin sormuksia.
On sillä vaikutus leskeneläkkeeseen, jos menee naimisiin alle 50-vuotiaana.. Toki 1.1.1975 jälkeen syntyneillä 10 vuotta määräaikaisena, mutta silti.
Olet saanut paljon fiksuja vastauksia, Ap. Kirjoituksestasi paistaa empaattinen, kärsivällinen ja hienotunteinen ihminen. Olet kaukana oikeuksiasi vaativasta vihaisesta vaimoehdokkaasta. Olet vain odottanut ja odottanut.
Nyt olisi kuitenkin mielestäni toiminnan aika. Mutta ei tämän miehen suhteen.
Mitä haluat elämältäsi nyt ja jatkossa?
Toivon, että avioliittoajatusten sijaan työnnät ne kokonaan syrjään. Kysy itseltäsi: mitä tästä ihmissuhteesta saan? Siis rehellisesti. Listaa vaikka paperille miinus- ja pluspuolet. Ihan itsekkäästi, itsekäs on ollut mieskin. Mitä sinä saat. Kysymys voi olla myös, mikä sinua pelottaa erossa. Tai: mikä sinua pelottaa yksin asumisessa.
On selvää, että miehesi on itsekäs olento. Emme tiedä hänen motiivejaan, mutta mikään niistä ei miellytä minua, onpa se sitten tyylipuhdas itsekkyys tai väsähtänyt tyytyminen ratkaisuun.
N56
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhana kannataa nimenoaan mennä naimisiin.
Surullistahan tuossa on se, että elämä on miehen vaikean luonteen takia jäänyt kokonaan elämättä; toisin sanoen lapset hankkimatta, perhe-elämä jäänyt elämättä jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän ajatuksesi täysin. Itsekin odotin vuosikausia, kyselin ja suutuin. Menin kuitenkin rakentamaan talon ja perustamaan perheen ilman sormusta. Vasta sitten kun lapset olivat pieniä (pienellä ikäerolla vieläpä), mies päätti kosia. Eipä tuntunut oikein mieltään, pääasia että tuli nimet paperiin. Mies tietenkin halusi isot perinteiset häät. En innostunut. Enkä jaksanut sellaisia ryhtyä suunnittelemaan. Olin "vanha" ja väsynyt pikkulapsiarjesta.
Koska teillä ei ole lapsia eikä sanottavasti edes yhteistä omaisuutta, niin mitäpä naimisiinmeno mitään tuossa kohtaa enää muuttaa? Ihan hyvin voi olla ilmankin sormuksia.
On sillä vaikutus leskeneläkkeeseen, jos menee naimisiin alle 50-vuotiaana.. Toki 1.1.1975 jälkeen syntyneillä 10 vuotta määräaikaisena, mutta silti.
Aika menneen maailman reppananaisten hommia tuo leskeneläkemahdollisuudessa roikkuminen.
Vierailija kirjoitti:
Ihan tyypillinen mies. Itsekin olen ajatellut että naimisiinmeno saattaisi tulla kyseeseen nyt kun ollaan oltu yhdessä 12 vuotta. Se on ihan yhtä ok kuin se että haluaa suin päin heti naimisiin.
Tyypillinen nainen, joka haluaa mennä naimisiin sen takia, että näyttää hyvältä kavereidensa edessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se kumma, kun mikään ei koskaan kelpaa.
Mieshän väärin teki. Ap ei ole siis vuosiin enää puhunut naimisiin menosta niin mies on keksinyt moisen. Typerä mies. Meni jo.
No on kyllä typerä kun haluaa naisen riesakseen
Mikähän niillä miehillä oikein nyrjähtää päässä jotka oikeasti haluavat naimisiin. Sitte myöhemmin katuvat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle tähdennettiin jo nuorena kollina ottamaan nuorempi vaimo, jotta nämä miesten " myöhästymiset" kompensoituisi! Asiat menikin niin sattumalta, mutta vaimoni kaverit moittivat häntä " vanhan" miehen ottamisesta! Loukkaantumatta ei selvitty näinkään. Saatiin lapsia, eikä tuolla ikäerolla ole sanottavia vaikutuksia!
Onko suomalaisen naisen täysin mahdoton elää ilman, että syyttää kaikesta miestä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikuttaa että kumpikaan teistä ei ole tuossa suhteessa aidosta rakkaudesta vaan tottumuksen vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se kumma, kun mikään ei koskaan kelpaa.
Kyllä se kelpasi ensimmäiset seitsemän vuotta jonka jälkeen vaan luovutin ja luovuin ajatuksesta täysin. Ärsytti ettei mies silloin sanonut mitään tai halunnut oikein edes keskustella asiasta joten painin noiden tunteiden ja surun kanssa ihan yksin. Mies näki miten surullinen olin muiden häissä ja silti mitään ei ikinä tapahtunut. Nyt on vaan auttamatta liian myöhäistä ja oikeastaan ärsyttää että mies edes puhuu asiasta. Ap
Potki ukko mäkeen, etsi nuorempi ja komeampi ja pidä häät.
(Prinsessaleikki on naurettava mutta jos siitä tykkäät niin toimi näin. Väljähtyneen ukon kanssa ei kannata)
Vierailija kirjoitti:
Mikähän niillä miehillä oikein nyrjähtää päässä jotka oikeasti haluavat naimisiin. Sitte myöhemmin katuvat.
Nainen muuttuu heti kun on saanut sormuksen
Jahas, mies on tajunnut menettävänsä sinut ja muut saavutetut edut.
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteita on kovin monenlaisia. Joillekin on merkityksellistä, että on vanhaan kunnioitettuun tapaan pyhät vihkimenot suoritettu, toisille se taas ei ole niin tärkeää. Oikeasti tärkeää on kuitenkin vain se, että parisuhteen dynamiikka toimii.
Positiivisena esimerkkinä tulee mieleen tapaus, josta pari vuotta sitten edesmennyt mummoni usein kertoi.
Mummon lapsuudenkodin lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äitipuoli) keitteli usein suuressa kattilassa keittoa.Mummo kertoi, että keittoa syömään saivat tulla he naapurin mukulatkin perheen lasten lisäksi. Keitto oli ihan kelvollista, varsinkin silloiset sodanjälkeiset olosuhteet huomioon ottaen.
Siinä talon liepeillä liikkui paljon kulkukissoja ja kerran se nainen lipsautti, että niitä hän loukuilla pyydysti ja niistä hän ne keittonsa keitti. Mummo sanoi, että ei se keitto sinänsä siitä
Viisas mummo. Tässä tarinassa on ap:lle paljon opittavaa.
En itse oikein ymmärrä mitä avioliiton solmiminen ja häät edes tarkoittavat enää sen jälkeen, kun on asuttu yli viisi vuotta saman katon alla.
Avioliitto on lähes kaikissa kulttuureissa esiintyvä siirtymäriitti. Avioliiton jälkeen pariskunta yleensä elää samassa asunnossa ja saa ehkä lapsia. Myös juridinen status suhteessa toisiinsa muuttuu, esimerkiksi avio-oikeuden tai perheverotuksen myötä. Myös yhteiskunnan muiden jäsenten asenteet aviopareja kohtaan muuttuvat suhteessa naimattomiin ihmisiin.
Mutta meillä Suomessa on täysin normaalia ns. mennä naimisiin menemättä naimisiin. Eli muuttaa asumaan kuin avioliitossa, mutta olematta naimisissa. Tämä on historiallisesti todella erikoista. En itse paheksu tätä mitenkään, mutta totean ilmiön outouden ihmiskunnan historian pitkissä linjoissa
Olen monesti miettinyt, miltä häät ja avioliitto tuntuvat ihmisistä, jotka asuneet jo vuosia yhdessä? Se voi tuntua hyvältä? Häät voivat olla miellyttävät juhlat. Mutta tuntuuko mikään muuttuneen, kun häiden jälkeen palataan kuitenkin siihen samaan asuntoon elämään samaa arkea mitä elettiin avoliitossakin.
Hyvin erikoinen ilmiö on myös, että jostain hääyöstä edelleen joskus puhutaan. Hääyö tarkoitti aiemmin parisuhteen ensimmäistä yhdyntää. Jos on eletty avoliitossa, on tämä hääyö vietetty jo vuosia ennen häitä.
AP: Mitä avioliitto sinulle siis merkitsee ja miksi olet halunnut naimisiin ylipäätään? Teillä näyttää olevan asiat ns. juridisesti kunnossa. Avoliittohan on erityisesti naiselle usein suuri riski, koska avio-oikeutta ei ole. Mutta teillä ei ole näinkään. Miksi siis olet halunnut naimisiin?
Tämä. Ilman täysin poissulkevaa avioehtoa älä mene naimisiin, jos siis nyt jostain syystä päätätkin suostua.