Lue keskustelun säännöt.
Ketä kiinnostaa Virpi Hämeen-Anttilan diagnoosit?
31.01.2026 |
Vmp taas hesarissa. Yksi uhriutuja taas kertoo diagnooseistaan ja "lieventää stigmaa". On ollut niin vaikea elämä professorina kun kaikki kiinnostaa ja kirjoja tulee kirjoitettua. Nämä vievät resurssin meidän psykiatrisen työn niukoista resursseista vaikka yksityisellä käykin. Tiedän, koska ikinä ei julkiselle tuollaisia oteta ja jos yhtään välitetään diagnostisista kriteereistä niin eivät täyty. Mutta rahalla saa juuri ne oikeat diagnoosit että pääsee lehteen. Vmp oikeasti.
Kommentit (91)
Vierailija kirjoitti:
Luin HSn jutun Virpi Hämeen-Anttilasta, se oli mielestäni kiinnostava haastattelu. Ihmettelen jonkun mielipidettä, että diagnosointi tehtiin niin myöhäisessä vaiheessa. Haastateltu tekee vielä ahkerasti työtä. Itse olen samaa ikäluokkaa hänen kanssaan eikä ole poissuljettu vaihtoehto, että itsekin hakeutuisin tutkimuksiin. Suvussani eletään yleisesti satavuotiaiksi ilman muistisairauksia. Diagnoosi voisi selkeyttää elämääni vuosikymmeniksi.
Millä tavalla mielenkiintoinen mielestäsi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luin HSn jutun Virpi Hämeen-Anttilasta, se oli mielestäni kiinnostava haastattelu. Ihmettelen jonkun mielipidettä, että diagnosointi tehtiin niin myöhäisessä vaiheessa. Haastateltu tekee vielä ahkerasti työtä. Itse olen samaa ikäluokkaa hänen kanssaan eikä ole poissuljettu vaihtoehto, että itsekin hakeutuisin tutkimuksiin. Suvussani eletään yleisesti satavuotiaiksi ilman muistisairauksia. Diagnoosi voisi selkeyttää elämääni vuosikymmeniksi.
No niin, se tästä nyt vielä puuttuu, että eläkeläiset lähtee hakemaan adhd-diagnoosia siksi, kun se on niin paljon kivempi kuin muistisairausdiagnoosi. Naurettavaksi menee touhu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen että minullekin tulisi nippu diagnooseja jos oikein pengottaisiin. Olen kuitenkin sätkinyt työelämässä jo reilun 30 vuotta. Eläke lähestyy. Haluan vain sinne, muulla ei väliä. Ymmärrän että jos on pahoja vaikeuksia niin apu on paikallaan, mutta kyllä nykyään nuoret myös heittäytyvät liian helposti uhreiksi.
Mitä jos ei tulisikaan tai tulisi ihan erityyppinen diagnoosi, mitä olit kuvitellut? Työelämässä joutuu sätkimään, itsellenikin ollut välillä helvettiä, välillä siedettävämpää. Lähdin muutama vuosi sitten opiskelemaan uudelleen (amk) enkä pysynytkään mukana nopeatempoisissa ja reaktiivisissa tilanteissa, joissa tapahtui monta asiaa yhtä aikaa. No, päädyin tutkimuksiin, kun en pystynyt keskittymään ja väsyin, mikä pahensi asiaa lisää. Päädyin tutkimuksiin, vaikka oikeasti minun olisi pitänyt keskeyttää koko p*ska. Minusta löytyi au
Millainen kehityshäiriö löydettiin? Periaatteessahan autismikin on sellainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
minua ilmeisesti kiinnosti, kun luin jutun. Muutenkin olen aina lukenut molempien haastatteluita, myös miehen. Heillä on sanottavaa ja molemmat erikoisia.
Ps. Ei hän uhriutunut.
Jaakolla ei ole ollut sanottavaa enää vuosiin. Paitsi ehkä kirjojensa kautta.Jaakko H-A oli opettajana eräässä Englannin yliopistossa kun menehtyi. Mihin perustui väittämä, ettei ollut sanottavaa? Tutkimustensa lisäksi?
Äly hoi, pitääkö sinulle selittää vitsi? Mullan alla makaava ei paljon pukahtele. Paitsi ehkä kirjojensa kautta, mikä mainittiin.
-eri
Joo, sorry. Aivot tänään hitaalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin HSn jutun Virpi Hämeen-Anttilasta, se oli mielestäni kiinnostava haastattelu. Ihmettelen jonkun mielipidettä, että diagnosointi tehtiin niin myöhäisessä vaiheessa. Haastateltu tekee vielä ahkerasti työtä. Itse olen samaa ikäluokkaa hänen kanssaan eikä ole poissuljettu vaihtoehto, että itsekin hakeutuisin tutkimuksiin. Suvussani eletään yleisesti satavuotiaiksi ilman muistisairauksia. Diagnoosi voisi selkeyttää elämääni vuosikymmeniksi.
No niin, se tästä nyt vielä puuttuu, että eläkeläiset lähtee hakemaan adhd-diagnoosia siksi, kun se on niin paljon kivempi kuin muistisairausdiagnoosi. Naurettavaksi menee touhu.
Naura vain vapaasti. Oman mielensä ristiriitaisuudet on nykyisin mahdollisuus selvittää. Niistä ei tarvitse kertoa ulkopuolisille ellei halua. Hienoa, että sinä pärjäät elämässäsi ilman apuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin HSn jutun Virpi Hämeen-Anttilasta, se oli mielestäni kiinnostava haastattelu. Ihmettelen jonkun mielipidettä, että diagnosointi tehtiin niin myöhäisessä vaiheessa. Haastateltu tekee vielä ahkerasti työtä. Itse olen samaa ikäluokkaa hänen kanssaan eikä ole poissuljettu vaihtoehto, että itsekin hakeutuisin tutkimuksiin. Suvussani eletään yleisesti satavuotiaiksi ilman muistisairauksia. Diagnoosi voisi selkeyttää elämääni vuosikymmeniksi.
No niin, se tästä nyt vielä puuttuu, että eläkeläiset lähtee hakemaan adhd-diagnoosia siksi, kun se on niin paljon kivempi kuin muistisairausdiagnoosi. Naurettavaksi menee touhu.
Naura vain vapaasti. Oman mielensä ristiriitaisuudet on nykyisin mahdollisuus selvittää. Niistä ei tarvitse kerto
ulkopuolisille ellei halua. Hienoa, että sinä pärjäät elämässäsi ilman apuja.
------
Ihanasti vääristelet aihetta ja toisen sanomisia. Mutta suoraan sanoen monia (todella ymmärrettävästi) ärsyttää se, että:
-diagnoosia käytetään yleisavaimena kaikkeen epämiellyttävään
-arkiset inhimilliset vaikeudet patologisoidaan
-ihmiset, joilla on oikeasti vaikea ADHD, hukkuvat trendiversioiden sekaan
Jokainen adhd-keskustelu menee tähän. Muotidiagnoosin hankkineet puolustelevat patologisoitua yleisavaintaan ja muut ärsyyntyvät siitä, (kun kaiken lisäksi vieläpä usein maksavat verorahoistaan ne lääkkeet ja nuorten hulppeat kuntoutustuet).
Ei mitään uutta auringon alla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi aloitus vaikuttaa persun ulinalta? Onko?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja siis itse teen. Ja tätä samaa on kaikki muukin psykiatrinen diagnostiikka. Mitään valideja tutkimusmentelmiä ei ole olemassa koska häiriöt eivät ole valideja.
Mutta tätä on varmaan vaikea ymmärtää tämän psykokulttuurin keskellä ja näitä lehtijuttuja lukiessa.
Vaikka psykiatrian diagnostiikka ja johtopäätökset eivät olisi ollenkaan valideja, niin se ei poista sitä faktaa, että osalla ihmisistä on aivojen rakenteista ja aivojen biokemiallisesta toiminnan häiriöistä johtuvia sairauksia. Syyt voivat olla joko geeneissä tai sitten traumaattisten kokemusten seurauksena aivojen toiminta on muuttunut.
Näiden neuropsykiatristen häiriöiden väitetyt neurologiset poikkeamat ovat yleensä hyvin epäjohdonmukaisia ja heikkoja ryhmätason eroja ns. terveyden verrokkien ja näiden neuropsykiatristen oireyhtymien omaavien ihmisten välillä. Tutkijat usein tekevät ylimitoitettuja tulkintoja näistä eroista. Esim. eräs neurotieteen, neurologia ja psykiatrian professori kirjoitti America Journal of Psychiatry - lehdessä artikkelissaan Finding the Elusive Psychiatric Lesion With 21st-Century Neuroanatomy: A Note of Caution, että suurin osa löydetyistä muutoksista esim. aivojen rakenteessa voi selittyä sekoittavillavtekijlillä ja perfuusiomuutoksilla eli aivojen verenkierron muutoksilla, tai esim. hienovaraisilla eroilla pään liikkeessä. Esim. ryhmätason eroja voi aiheuttaa jo se, että vilkkaiden/rauhattomien ihmisten pään liike on suurempaa kuvantamistutkimusten aikana, mikä tuottaa virheellisen tulkinnan eroista etuotsalohkojen rakenteissa. Ei ihmekään, että ADHD-lääkkeet "korjaavat" tätä ADHDn väitettyä neurologista erityispiirrettä. Aivokuvantamistutkijat ovat saaneet fMRIllä myös kuolleen lohen tulkitsemaan sosiaalisia tilanteita unohtamalla korjata monivertailun ongelman, mikä on hyvin tyypillinen metodologinen heikkous näissä tutkimuksissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpas täällä tylyjä ja epäempaattisia kommentteja. Se, että Hämeen-Anttila on pystynyt selviytymään urastaan noin hienosti diagnooseista huolimatta tarkoittaa sitä, että hän on hyvin älykäs ja on keksinyt monenlaisia selviytymiskeinoja. Mutta näiden diagnoosien vuoksi hänen elämänsä on ollut hyvin paljon raskaampaa. Ja vaikka työura menisikin hyvin, niin kyllä ihminen väsyy siihen, miten vaikeaa ja raskasta arjen pyörittäminen on.
Ihminen joutuu elämään itsensä kanssa hautaan saakka. Jos on koko elämänsä ihmetellyt, miksi asiat ovat itselle vaikeita ja toisilta sujuvat helposti, miksi tuntee olevansa kuin väärällä planeetalla, kun ei ymmärrä kirjoittamattomia sosiaalisia sääntöjä, niin miksei näihin asioihin etsisi vastausta? Kun oppii ymmärtämään itseään paremmin ja tiedostamaan, mistä erilaiset vaikeudet johtuvat, osaa olla armollisempi itseään kohtaan ja myös löytää niitä keinoja, joiden kanssa arjesta pystyy selviämään. Voi antaa itselleen luvan siihen, ettei yritä täyttää niitä kaikkia yhteiskunnan normeja, jotka olisivat omalla kohdalla kohtuuttomien ponnisteluiden takana. Ja ehkä voi myös löytää muita ihmisiä, joiden kanssa on samalla aaltopituudella.
Luin HSn jutun Virpi Hämeen-Anttilasta, se oli mielestäni kiinnostava haastattelu. Ihmettelen jonkun mielipidettä, että diagnosointi tehtiin niin myöhäisessä vaiheessa. Haastateltu tekee vielä ahkerasti työtä. Itse olen samaa ikäluokkaa hänen kanssaan eikä ole poissuljettu vaihtoehto, että itsekin hakeutuisin tutkimuksiin. Suvussani eletään yleisesti satavuotiaiksi ilman muistisairauksia. Diagnoosi voisi selkeyttää elämääni vuosikymmeniksi.