Jussi Halla-aho ihmettelee Tytti Tuppuraisen toimintaa: Tilanne on karmea
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011778993.html?utm_source=ampparit
Analyysi:
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho (ps) toteaa, että syytökset Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Tytti Tuppuraista kohtaan ovat vakavia. Halla-aho muistuttaa, että ryhmän puheenjohtaja toimii esimerkkinä koko ryhmälle.
Tuppuraista siteeratakseni tilanne on karmea. On tietysti karmeaa, jos tällaista käyttäytymistä esiintyy tällä tasolla. Hänen tämän päivän reaktioissaan ihmettelen sitä, kun hän on korostanut sitä, että nämä avustajien esille tuomat tiedot pitää ottaa vakavasti. Nyt, kun ne kohdistuvat häneen itseensä, hän aika suoralta kädeltä tyrmäsi ne mielettömiksi.
STT uutisoi keskiviikkona lähteidensä pohjalta, että Tuppurainen on käyttäytynyt epäasiallisesti Sdp:n eduskunta-avustajia ja kansanedustajia kohtaan.
On vaikea kuvitella, että niinkin haavoittuvassa asemassa kuin avustajan tehtävässä työskentelevät lähtisivät keksimään tällaisia tapauksia. Varsinkin, kun käsittääkseni näitä nimettömiä lähteitä on STT:n jutussa useampia.
Eli uskotte, että näissä syytöksissä on perää?
Vastasin äsken tuohon kysymykseen. Muun muassa puheenjohtaja Tuppurainen on aiemmin korostanut sitä, että tällaiset väitteet pitää ottaa vakavasti. Niinhän se tietysti on, Halla-aho toteaa.
IS:n omien lähteiden mukaan Tuppurainen on tällä vaalikaudella toiminut itsevaltaisesti, jyräävästi ja pompottelevasti.
Hänen tapansa johtaa on usein nöyryyttävä ja jyräävä. Hän ei oikein halua sallia ryhmässä erilaisia näkemyksiä, sanoo eräs kansanedustaja IS:lle.
Halla-aho muistuttaa, että eduskunnan työtyytyväisyyskyselyissä suuri enemmistö on tyytyväisiä oloihinsa. Halla-aholla itsellään ei ole tiedossa muita kuin julkisuudessa käsiteltyjä häirintätapauksia.
Olen huomannut, että puheenjohtaja Tuppurainen on useissa puheenvuoroissaan sanonut, että näitä tapauksia on muissakin ryhmissä. Jos hänellä on tällaista tietoa, olisi tietysti hyvä, että hän saattaisi sen eduskunnan johdon tietoon. Näihin tapauksiin on tavattoman vaikea puuttua, jos niitä ei tuoda esille.
---
Ville Merinen juuri kirjoitti instassa että "läheskään kaikki pas**"ka sdpn seksuaalisen häirinnän kohussa ei ole VIELÄ tullut esille ja että puoluejohdon henkilöiden on vaihduttava".
Kaiken kiistäminen on nyt tyhmintä mitä voidaan tehdä ja sen tien sdpn johto valitsi
Miksi Antti Lintmann päätti näin, onko hänestä itsestäänkin tulossa "pas""kaa" esille julkisuuteen
Täysin selvää on nyt että sdpn johdon erottava ja vaihduttava. Antti Rinne, Jauho- Sanna ja nyt Tuppurainen ja lintman, jokainen SDP johtohenkilöt joutunut eroamaan rikollisen käyttäytymisen vuoksi, millainen sakki tuo SDP oikein on?
Kommentit (106)
Vierailija kirjoitti:
En tiedä millä perusteella Puhemies ottaa kantaa puoluepolitiikkaan varsinkaan kun hän toimii mediatietojen perusteella. Muistaakseni hän ei ole puuttunut perussuomalaisten toimintaan samalla tavalla näiden lukemattomien kohujen osalta. On varsin noloa jos osoittautuu että mediatiedot osoittautuvat perättömiksi. Jää nähtäväksi. Halla-Aho on hyvin kyseenalainen henkilö puhemiehenä. Hänet on tuomittu kansanryhmää vastaan kiihottamisesta ja hänen scripta-kirjoittelunsa on hyvin erikoista hänen nykyiseen asemassaan olevalle ihmiselle.
Eihän tuo muuta kuin toisti tytin omat sanat. Mitä kiellettyä tuossa on? Lisäksi puhemiehistön tehtäviin kuuluu myös eduskunnan työtapojen ja ilmapiirin vartiointi. Eli esim. se, miten edustajat käyttäytyy talossa muita kohtaan.
Kiitos, kohusta, perskokoomus. Taitaa Sanna astua takaisin areenalle ja Petterin haaveet toisesta pääministerikaudesta on sillä taputeltu.

Ole hyvä, mut Tuppuraista sun pitäs siitä kiittää. Taitaa SDP olla oppositiossa enski vaalien jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä millä perusteella Puhemies ottaa kantaa puoluepolitiikkaan varsinkaan kun hän toimii mediatietojen perusteella. Muistaakseni hän ei ole puuttunut perussuomalaisten toimintaan samalla tavalla näiden lukemattomien kohujen osalta. On varsin noloa jos osoittautuu että mediatiedot osoittautuvat perättömiksi. Jää nähtäväksi. Halla-Aho on hyvin kyseenalainen henkilö puhemiehenä. Hänet on tuomittu kansanryhmää vastaan kiihottamisesta ja hänen scripta-kirjoittelunsa on hyvin erikoista hänen nykyiseen asemassaan olevalle ihmiselle.
Eihän tuo muuta kuin toisti tytin omat sanat. Mitä kiellettyä tuossa on? Lisäksi puhemiehistön tehtäviin kuuluu myös eduskunnan työtapojen ja ilmapiirin vartiointi. Eli esim. se, miten edustajat käyttäytyy talossa muita kohtaan.
No hyvinpä on sitten hoitanut hommansa. Eikö hänen olisi pitänyt puuttua asiaan? Ammattitaidon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä millä perusteella Puhemies ottaa kantaa puoluepolitiikkaan varsinkaan kun hän toimii mediatietojen perusteella. Muistaakseni hän ei ole puuttunut perussuomalaisten toimintaan samalla tavalla näiden lukemattomien kohujen osalta. On varsin noloa jos osoittautuu että mediatiedot osoittautuvat perättömiksi. Jää nähtäväksi. Halla-Aho on hyvin kyseenalainen henkilö puhemiehenä. Hänet on tuomittu kansanryhmää vastaan kiihottamisesta ja hänen scripta-kirjoittelunsa on hyvin erikoista hänen nykyiseen asemassaan olevalle ihmiselle.
Eihän tuo muuta kuin toisti tytin omat sanat. Mitä kiellettyä tuossa on? Lisäksi puhemiehistön tehtäviin kuuluu myös eduskunnan työtapojen ja ilmapiirin vartiointi. Eli esim. se, miten edustajat käyttäytyy talossa muita kohtaan.
No hyvinpä on sitten hoitanut homman
Ja demarien lapsellinen spinnileikki senkun jatkuu. Sääli ettei teillä ole puolueessa yhtään aikuista joka osaisi kertoa miten tääkin itseaiheutettu sekoilu korjataan :D
Joo ei puhemiehen vastuulla ole johtaa eduskuntaryhmiä vaan esim. tytin. Puhemiehistö puuttuu vasta jos eduskuntaryhmä itse ei saa sekoiluaan kuriin.
Vois nyt pitää näppinsä erossa SDP:n sisäisistä asioista, mutta harvassapa puhemiehellä kai on tilaisuudet harjoittaa puoluepolitiikkaa median kautta. Herr Puhemiehellä on itsellään ollut kaikenlaisia haukkumasanoja demareille, joten kyllä siellä nyt pata haukkuu kattilaa mustaksi.
No, perseestä ovat molemmat puolueet, ja kaikki muutkin puolueet, joten siinäpähän kitisevät toistensa tekemisistä.
Persujen gestapo-osasto on näköjään urakoinut täällä vaahto housuissa. Hätä olis kova itselläkin kun seuraavissa vaaleissa jopa vasemmistoliitto pyyhkäisee persuista ohi!!
Vierailija kirjoitti:
Jos puhemies Halla-aholla on todisteita Tuppuraisen epäasiallisesta käytöksestä, puhemiehen kommmentti on asiallinen., Jos ei, puhemies väärinkäyttää valtaansa taas kerran.
Etkö ymmärrä mitä luet.
Onko nämä kaikki kommentit kirjoittanut sama henkilö? Tekstit muistuttavat ällistyttävästi toisiaan. Maniaa pukkaa!
Vierailija kirjoitti:
Onhan ne perussuomalaiset nyt onnellisia, kun muiden puolueiden edustajia syytellään.
Mitähän ne sitten tekevät, kun julkisuuteen paljastuu asioita perussuomalaisten keskinäisistä väleistä?
Nyt perataan Tuppuraisen ja SDP,n toimintaa heidän omien kokemustensa pohjalta.
Vierailija kirjoitti:
Eikös Jussi vasta äsken todennut, että väitteet häirinnästä eduskunnassa ei pidä paikkaansa.
Kenen kanssa keskustelet ?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä millä perusteella Puhemies ottaa kantaa puoluepolitiikkaan varsinkaan kun hän toimii mediatietojen perusteella. Muistaakseni hän ei ole puuttunut perussuomalaisten toimintaan samalla tavalla näiden lukemattomien kohujen osalta. On varsin noloa jos osoittautuu että mediatiedot osoittautuvat perättömiksi. Jää nähtäväksi. Halla-Aho on hyvin kyseenalainen henkilö puhemiehenä. Hänet on tuomittu kansanryhmää vastaan kiihottamisesta ja hänen scripta-kirjoittelunsa on hyvin erikoista hänen nykyiseen asemassaan olevalle ihmiselle.
Eihän tuo muuta kuin toisti tytin omat sanat. Mitä kiellettyä tuossa on? Lisäksi puhemiehistön tehtäviin kuuluu myös eduskunnan työtapojen ja ilmapiirin vartiointi. Eli esim. se, miten edustajat käyttäytyy talossa muita kohtaan.
No hyvinpä on sitten hoitanut homman
Pitäydy vaan DEMAREIDEN kommentoinnissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"kun hän on korostanut sitä, että nämä avustajien esille tuomat tiedot pitää ottaa vakavasti. Nyt, kun ne kohdistuvat häneen itseensä, hän aika suoralta kädeltä tyrmäsi ne mielettömiksi".
Tässä on koko jutun tärkein pointti. Ylimielinen Tuppurainen mokasi pahemman kerran ja Lindtman nyökyttelee vieressä.
Entä jos ne väitteett kertakaikkiaan ovat mielettömiä ja paikkansapitämättömiä?
Ja kun Tuppurainen itse sanoo noin, asia on näin ja siihen on uskottava?
Samaa sanovat Tytin nykyiset ja entiset avustajat. Mutta nimettömien lähteiden mukaan Tytti kiusaa avustajiaan, joten tottahan sen on oltava.
Lähteet eivät ole nimettömiä, STT on haastatellut viittää avustajaa ja heidön henkilöllisyys on STT:n tiedossa. Ja aiemmissa tapauksissa lähteet olivat oikeasti nimettömiä, mutta tämä ei ollut Tuppuraiselle ongelma kun hän vaati anteeksipyyntöjä ja kävi "vakavia keskusteluja". SDP:ssä säännöt eivät ole kaikille samat.
Vierailija kirjoitti:
Jos puhemies Halla-aholla on todisteita Tuppuraisen epäasiallisesta käytöksestä, puhemiehen kommmentti on asiallinen., Jos ei, puhemies väärinkäyttää valtaansa taas kerran.
Näin on. Puhemies ei saa politikoida, juttuhan oli ankka. Tämä oli oikeiston masinoima kampanja demareita vastaan. Kuka tahansa olisi pystynyt vastaamaan tähän kyselyyn jos oli saanut linkin kyselyyn Iltasanomien mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos, kohusta, perskokoomus. Taitaa Sanna astua takaisin areenalle ja Petterin haaveet toisesta pääministerikaudesta on sillä taputeltu.
Tämä kohu lähti liikkeelle SDP:n sisältä. Tämän kohun lähteet ovat SDP:n sisällä. Ahdistelut ja epäasiallinen käytösä on tapahtunut SDP:n sisällä... Tämä on ihan SDP oma soppa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan ne perussuomalaiset nyt onnellisia, kun muiden puolueiden edustajia syytellään.
Mitähän ne sitten tekevät, kun julkisuuteen paljastuu asioita perussuomalaisten keskinäisistä väleistä?
Nyt perataan Tuppuraisen ja SDP,n toimintaa heidän omien kokemustensa pohjalta.
Tästähän juuri ei ole todisteita, kun kuka tahansa on voinut vasta kyselyyn, jos on saanut linkin. Sama henkilökin on voinut vastata kyselyyn useampia kertoja.

Kyselyllä ei ole merkitystä. STT on haastatellut viittä avustajaa, jotka kertovat kaikki epäasiallisesta käytöksestä. Juttu perustuu näihin haastatteluihin. Kysely on ollut taustamateriaalia varten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"kun hän on korostanut sitä, että nämä avustajien esille tuomat tiedot pitää ottaa vakavasti. Nyt, kun ne kohdistuvat häneen itseensä, hän aika suoralta kädeltä tyrmäsi ne mielettömiksi".
Tässä on koko jutun tärkein pointti. Ylimielinen Tuppurainen mokasi pahemman kerran ja Lindtman nyökyttelee vieressä.
Entä jos ne väitteett kertakaikkiaan ovat mielettömiä ja paikkansapitämättömiä?
Ja kun Tuppurainen itse sanoo noin, asia on näin ja siihen on uskottava?
Samaa sanovat Tytin nykyiset ja entiset avustajat. Mutta nimettömien lähteiden mukaan Tytti kiusaa avustajiaan, joten tottahan sen on oltava.
<
STT ei ole haastatellut avustajia. Heillä ei ollut mitään tekemistä kyselyn kanssa, joka siis oli lähetetty avustajille.
Demarit on äkkirikastuneen ay-öykkäriporukan puolue, ja kuvastaa poliitikoidensakin osalta tuota asennetta kun kouluttamattomille huonoasenteisille jäärille lykätään yhtäkkiä jättimäärät rahaa ja valtaa käyttöön.
Rahoillaan nuo on lähinnä ostaneet jättimäärän järjestö- ja muuta aktivistiporukkaa valehtelemaan puolueensa mainetta paremmaksi somessa 24/7 mutta itse asioille nuo ei saa tehtyä mitään vaikka istuisi hallituksessakin kun eihän tuollaista kiinnosta kuin oma napa.
Ja ongelmien sattuessa reaktio on just kuin ay-jäärällä eli vaaditaan tietää kuka sanoi (jotta voidaan rangaista) ja kielletään kaikki tapahtunut.
Huonoa johtamista yleisesti arvioiden, mutta eipä noiden miljardeineen tarvitse yleisistä arvioista piitata kun rahaa on puolueessa. Enkä sitten tiedä minkälaisia bileitä puolue pitää toimittajakavereilleen mutta äkkiä mediakin saatiin väännettyä valkopesuasentoon jolla tääkin pikku tahra putsataan tytin ja antin puhtoisesta imagosta.