Monenako päivänä viikossa lapsellasi on harrastus?

Vierailija kirjoitti:

Lainaus:*Väitän, että nykyinen systeemi, missä nuoria kärrätään autolla ympäri ämpäriä illat pitkät harrastuksiin, missä valmentajat kertovat mitä tehdä, eivät kasvata resilienssiä juuri sen enempää kuin jos samat nuoret makaisivat kotona pleikkaa pelaamassa. Aidosti osallisuutta ja resilienssiä kasvattaisi se, että nuoret itse perustaisivat ja organisoisivat urheiluseuran, rokkifestarin tms. Vielä 1990-luvun lopulla tällaista pystyi tekemään. Nykyään on kaikki tehty alaikäisille tavattoman vaikeaksi. *

 

Me ollaan varmaan eletty 90-luvulla eri maailmassa. Vanhin poikani oli 90-luvun lopulla teini-ikäinen ja en kyllä muista kenenkään hänen kaveripiirissään perustaneen urheiluseuraa tai rokkifestaria. Kyllä niitä lapsia ja teinejä kuskattiin harrastuksiin ihan samalla tavalla kuin nytkin.  

Ei kuskailtu ainakaan pk-seudun lähiöissä. Me oltiin ala- ja yläasteella, osittain vielä lukiossakin lähes joka päivä koulun jälkeen pelaamassa futista, korista, lätkää tai katusählyä. Harvalla oli säännöllisiä harrastuksia useampana päivänä viikossa. Jos kaikilla olisi ollut, niin eihän noihin pihapeleihin olisi riittänyt pelaajia.

Nykyään pihapelejä ei näe missään. Miksi? Koska kaikki lapset ja nuoret ovat ohjatuissa harrastuksissa. Tai sitten notkumassa steissillä tai yksin himassa tuijottamassa ruutua, koska kaverit ovat ohjatuissa harrastuksissa.

Vierailija kirjoitti:

"Entäpä jos lapsella sattuisi olemaan vanhat ja sairaat isovanhemmat, jotka tarvitsisivat sinua? Moni meistä joutuu tekemään tällaisiakin valintoja. Menevätkö lapsen harrastuksen korvaamattomat tai vaihtoehtoisesti hyvin lyhytaikaisiksi jäävät ystävyyssuhteet esimerkiksi oman isäsi tai äitisi edelle? Olisitko valmis myös itse vanhana siihen, että lapsesi asettaisi lapsensa harrastuksen samalla tavalla etusijalle?"

 

Todellakin toivon, että lapseni aikuisena kuskaa omia lapsiaan harrastuksiin. Kysymyksenasettelusta on vaikea hahmottaa, mikä on perimmäinen ongelma. Onko oletus, että aikuisen lapsen tulee ryhtyä vanhempiensa omaishoitajiksi ja harrastuksiin ei saa kuskata? Vanhempana olevan ihmisen ensisijainen tehtävä aina on huolehtia lapsistaan. Vanhemmat ovat vastuussa lapsistaan. Totta kai omia vanhuksia on hyvä nähdä ja auttaa, mutta ei vanhus voi mennä vanhemman vanhemmuusvelvollisuuksien edelle. 

 

Mitä tulee ke

Minun myös olisi vaikea kuvitella, että omat vanhempani edes haluaisivat, että lapsenlapsi joutuu lopettamaan rakkaan harrastuksen heidän vuokseen. Meillä isäni on lievästi muistisairas ja tarvitsevat muutenkin välillä apua. Oma lapseni käy välillä auttamassa. Samoin minä ja siskoni. Isälleni lapseni urheilukisojen katsominen on oikeastaan henkireikä, joka aina piristää ja haluaa lähteä mukaan aina, kun on mahdollista.

En kyllä itsekään ikinä haluaisi, että lapseni laiminlöisi omat lapsensa meidän vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Neljänä ja se on fiksua, koska:

1. Jää vielä riittävästi lepopäiviä

2. Kaikki aika ei kulu medialaitteiden ja somen parissa. Kun nyt näkee mitä kuraa-, onnettomuutta ja henkisiä ongelmia nuo kanavat tuottavat niin siitä erossa pysyminen on voimavara.

3. Ei ole aikaa myöskään pahantekoon tai päihteiden käyttöön ja fyysinen kunto pysyy hyvänä

Hirmuisen naiivi tuo ajatus, että urheilu pitäisi nuoren poissa pahanteosta ja päihteiden käytöstä. Omana aikanani juuri ne joukkueurheilijat ryyppäsivät, ja uutisten perusteella edelleen monessa seurassa sattuu ja tapahtuu. Mutta ehkä tässä tosiaan on jokin selitys, esimerkiksi että ne samat nuoret, jotka ovat kiinnostuneita joukkueurheilusta, ovat kiinnostuneita myös päihteistä. Liittyyhän se melko suoraan eräisiin fanikulttuureihin.

Ei ole pakko laittaa joukkueurheiluun. Harrastaminen ei ole yhtä kuin joukkueurheilu. Omani on harrastanut aina yksilölajeja ja allekirjoitan tuon ensimmäisen viestin pointit. Lisäksi oppii ottamaan vastuuta omasta tekemisestä, kun menestys on vain itsestä kiinni. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiinalaiset pakottaa lapset kolmevuotiaana pianotunneille joka päivä ja lyö sormille, jos kiinnostus herpaantuu. Kiinassa on paljon hyviä pianonsoittajia.

Teknisiä, sieluttomia.

Beethovenkin pistettiin taaperona pianon eteen ja isä löi häntä, mutta hänestä tuli kyllä sieluttoman vastakohta.

Tämän takia kaikkia lapsia pitää pakottaa tähän ylevään harrastukseen lyömällä.

Jos sinä niin ajattelet, niin okei sitten. Minä ajattelen, että on epäreilua kutsua miljoonia kiinalaisia pianisteja sieluttomiksi. Usein he ymmärtävät klassista musiikkia paremmin kuin me, joille iskelmää työnnetään joka tuutista.

Onko tälle väitteelle perusteita? Että ymmärtävät klassista musiikkia paremmin?

7 päivänä. 2 eri harrastusta.

Vierailija kirjoitti:

Lainaus:*Väitän, että nykyinen systeemi, missä nuoria kärrätään autolla ympäri ämpäriä illat pitkät harrastuksiin, missä valmentajat kertovat mitä tehdä, eivät kasvata resilienssiä juuri sen enempää kuin jos samat nuoret makaisivat kotona pleikkaa pelaamassa. Aidosti osallisuutta ja resilienssiä kasvattaisi se, että nuoret itse perustaisivat ja organisoisivat urheiluseuran, rokkifestarin tms. Vielä 1990-luvun lopulla tällaista pystyi tekemään. Nykyään on kaikki tehty alaikäisille tavattoman vaikeaksi. *

 

Me ollaan varmaan eletty 90-luvulla eri maailmassa. Vanhin poikani oli 90-luvun lopulla teini-ikäinen ja en kyllä muista kenenkään hänen kaveripiirissään perustaneen urheiluseuraa tai rokkifestaria. Kyllä niitä lapsia ja teinejä kuskattiin harrastuksiin ihan samalla tavalla kuin nytkin.  

Ehkä elimme eri maailmoissa. Minä itse kävin ysärillä puhumassa oman alakouluni käyttöömme viikonlopuksi erästä tapahtumaa varten, olimme kaikki alaikäisiä ja siivosimme koulun tapahtuman jälkeen. Asia hoitui rehtorin luvalla, hälytyksiä ei oltu vielä keksitty siellä päin. Mieheni pyöritti paikallisten bändien festaria niin ikään alaikäisenä, paikkakunta eri. Perustivat myös urheiluseuran salivuorojen saamiseksi.

Vierailija kirjoitti:

"Entäpä jos lapsella sattuisi olemaan vanhat ja sairaat isovanhemmat, jotka tarvitsisivat sinua? Moni meistä joutuu tekemään tällaisiakin valintoja. Menevätkö lapsen harrastuksen korvaamattomat tai vaihtoehtoisesti hyvin lyhytaikaisiksi jäävät ystävyyssuhteet esimerkiksi oman isäsi tai äitisi edelle? Olisitko valmis myös itse vanhana siihen, että lapsesi asettaisi lapsensa harrastuksen samalla tavalla etusijalle?"

 

Todellakin toivon, että lapseni aikuisena kuskaa omia lapsiaan harrastuksiin. Kysymyksenasettelusta on vaikea hahmottaa, mikä on perimmäinen ongelma. Onko oletus, että aikuisen lapsen tulee ryhtyä vanhempiensa omaishoitajiksi ja harrastuksiin ei saa kuskata? Vanhempana olevan ihmisen ensisijainen tehtävä aina on huolehtia lapsistaan. Vanhemmat ovat vastuussa lapsistaan. Totta kai omia vanhuksia on hyvä nähdä ja auttaa, mutta ei vanhus voi mennä vanhemman vanhemmuusvelvollisuuksien edelle. 

 

Mitä tulee ke

Hienoa, että sinulla on rohkeutta tunnustaa, että lasten harrastukset ovat aikuisille statusasia ja että ne menevät tunteisiin. Niinhän varsinkin kilpaurheilu menee yleiselläkin tasolla, ja lasten asiat aina menevät.

Mutta täytyy tunnustaa myös, että tunteet ovat kokonaispaketti. Jos tuntee kovin suurta iloa ja ylpeyttä lastensa onnistumisesta, on hyvin vaikeaa antaa lastensa epäonnistumisen olla menemättä tunteisiin. Parhaimmillaan vanhempi osaa työstää asiat itsekseen tai vaikka aikuiskavareidensa kanssa, mutta olen esimerkiksi jalkapallokentän laidalla nähnyt, että lapsella ei ole tilaa edes omalle surulleen ja pettymykselleen, kun hän joutuu tuntosarvet pystyssä arvioimaan vanhempansa mielialoja.

Vierailija kirjoitti:

Lapsen ikä olisi aika oleellinen tieto.

Meidän 7-vuotiaalla on kolme harrastusta, kutakin kerran viikossa. 5-vuotiaalla yksi harrastus kerran viikkoon.

Mielestäni ihan järkevää näin. Vanhempi harrastaa monipuolisesti urheilua ja musiikkia,  mutta jää myös vapaa-aikaa. Nuoremalla riittää nyt kerta viikkoon, mutta se on ollut tosi hyödyllinen. Oppinut toimimaan itsenäisemmin eikä aina tarvitse olla kiinni äidissä, isässä tai isosisaruksessa.

Älä nyt järkyty, mutta itsenäistyminen tapahtuu aaltoliikkeenä. Viisivuotiaallesi voi tulla vielä monta takertumisvaihetta.

Numerolle 202, joka mainitsi isovanhemman auttamisen olevan oman lapsen laiminlyömistä.

Jos katsot lainausketjua, niin alun perin kysymys oli esitetty ihmiselle, joka oli valmis antamaan kaiken ylimääräisen rahansa ja kaiken vapaa-aikansa lapsen harrastukselle, ja piti lapsen harrastusta ykkösprioriteettina. Nyt jotenkin olet kääntänyt asian niin, että jos näin ei tapahdu, se on lapsen laiminlyömistä. 
Minulla on itselläni kolme lasta, joten on selvää ettei kenenkään heistä harrastus voi olla elämäni ykkösasia. Samoin jos vanha vanhempani tarvitsisi kiireellistä apua, totta kai se menisi lapsen harrastuksen edelle. Minun mielestäni loppuelämän kannalta on tärkeää oppia elämään yhteisössä, jossa kaikki joustavat vuorollaan ja jossa asiat eivät ole mustavalkoisia. Se voi olla lapselle itselleenkin helpotus, että koko perheen arki ei pyöri hänen harrastuksensa ympärillä.

Vierailija kirjoitti:

7 päivänä. 2 eri harrastusta.

Kysyin asiasta koulupsykologilta, ja hän sanoi että ainakin yhtenä koulupäivänä pitää olla vapaata.

1 x viikko ja tasapainoiselta on tuntunut, lapsi 13 v. Aikaa jää myös rentoutumiseen ja kavereille jotka ovat nyt tärkeitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

7 päivänä. 2 eri harrastusta.

Kysyin asiasta koulupsykologilta, ja hän sanoi että ainakin yhtenä koulupäivänä pitää olla vapaata.

Vapaata? Harrastus on vapaa-aikaa. Se ei ole työtä eikä koulua vaan vapaa-aikaa. Luuletko että nyt vanhempana pakotan lapseni olemaan sohvalla koko illan, jotta hän ei saa vapaa-ajallaan toteuttaa intohimojaan? Tärähtänyttä.

Minusta harrastus ei varsinaisesti ole vapaa aikaa. Olisi hyvä että edes yksi päivä olisi ihan vapaa.  Meillä viikonloppu on levolle ja huilaamiselle. Voidaan silloin joskus  käydä jossain kylässäkin. Kesällä käyty jossain ajelulla ja samalla kahvilla tai syömässä.

Vierailija kirjoitti:

Numerolle 202, joka mainitsi isovanhemman auttamisen olevan oman lapsen laiminlyömistä.

 

Jos katsot lainausketjua, niin alun perin kysymys oli esitetty ihmiselle, joka oli valmis antamaan kaiken ylimääräisen rahansa ja kaiken vapaa-aikansa lapsen harrastukselle, ja piti lapsen harrastusta ykkösprioriteettina. Nyt jotenkin olet kääntänyt asian niin, että jos näin ei tapahdu, se on lapsen laiminlyömistä. 
Minulla on itselläni kolme lasta, joten on selvää ettei kenenkään heistä harrastus voi olla elämäni ykkösasia. Samoin jos vanha vanhempani tarvitsisi kiireellistä apua, totta kai se menisi lapsen harrastuksen edelle. Minun mielestäni loppuelämän kannalta on tärkeää oppia elämään yhteisössä, jossa kaikki joustavat vuorollaan ja jossa asiat eivät ole mustavalkoisia. Se voi olla lapselle itselleenkin helpotus, että koko perheen arki ei pyöri hänen harrastuksensa ympärillä.

Olet väärässä. Kysymys oli alunperin esitetty vastauksena tähän kommenttiin, jossa ei puhuttu mitään kaiken ylimääräisen rahan antamisesta puhumattakaan ykkösprioriteetista:

*** Siis tämä! Kyllä minä siellä kentän laidalla istun ihan mielelläni viikonloput ja kesällä koko lomani, kun se tekee lapsen onnelliseksi. Ohi kiitävä hetki tämä, kun vanhempia tarvitaan. Kuitenkin ne ystävyyssuhteet ja elämäntaidot mitä harrastukset tuo, ovat täysin korvaamattomia.***

Vierailija kirjoitti:

Minusta harrastus ei varsinaisesti ole vapaa aikaa. Olisi hyvä että edes yksi päivä olisi ihan vapaa.  Meillä viikonloppu on levolle ja huilaamiselle. Voidaan silloin joskus  käydä jossain kylässäkin. Kesällä käyty jossain ajelulla ja samalla kahvilla tai syömässä.

 

Huilatkaa toki rauhassa. Meillä taas harrastusten katsotaan olevan vapaata aikaa ja harrastuksia harrastetaan lapsen omasta tahdosta. Emme me vanhemmat niitä määrää, lapsi ihan itse haluaa harrastaa ja on aktiivinen.

Yhtenä iltana viikossa ja lisäksi kerran viikossa heti koulupäivän jälkeen. 
Onneksi naapurustossa muitakin perheitä, jotka haluaa mahdollistaa lapsilleen oikean lapsuuden ilman harrastusstressiä ja jatkuvaa ruutuaikaa.

"Jos katsot lainausketjua, niin alun perin kysymys oli esitetty ihmiselle, joka oli valmis antamaan kaiken ylimääräisen rahansa ja kaiken vapaa-aikansa lapsen harrastukselle, ja piti lapsen harrastusta ykkösprioriteettina." Miksi se sinua haittaa, jos jollekin lapsen harrastukset ovat ykkösasia? Mitä se sinuun vaikuttaa? 

"Minulla on itselläni kolme lasta, joten on selvää ettei kenenkään heistä harrastus voi olla elämäni ykkösasia." Entä sitte? Se on sinun elämäsi, minun on minun. Minulla on yksi lapsi, enempää en saanut. Ja lapseni harrastusasiat hoidetaan. 

Vierailija kirjoitti:

Yhtenä iltana viikossa ja lisäksi kerran viikossa heti koulupäivän jälkeen. 
Onneksi naapurustossa muitakin perheitä, jotka haluaa mahdollistaa lapsilleen oikean lapsuuden ilman harrastusstressiä ja jatkuvaa ruutuaikaa.

Kyllä se aktiiviharrastajankin lapsuus on oikea. Taitaa vtuttaa, ettet jaksa tai pysty panostamaan. Muuten tuskin kirjoittaisit tuohon sävyyn.

Vaiv varakkaat voivat vastata...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

7 päivänä. 2 eri harrastusta.

Kysyin asiasta koulupsykologilta, ja hän sanoi että ainakin yhtenä koulupäivänä pitää olla vapaata.

 

Vapaata? Harrastus on vapaa-aikaa. Se ei ole työtä eikä koulua vaan vapaa-aikaa. Luuletko että nyt vanhempana pakotan lapseni olemaan sohvalla koko illan, jotta hän ei saa vapaa-ajallaan toteuttaa intohimojaan? Tärähtänyttä.

En tiedä, trollaatko vai oletko ihan tosissasi, mutta joka tapauksessa et oikein kohota yleistä kuvaa joka ilta harrastavien lasten vanhempien järjenjuoksusta.