Hiiteen itkettävät hautajaiset

On kunnia-asia saattaa omainen asianmukaisesti hautaan, eikä vaan viskata krematorioon ja sitten multaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sehän on ihan fakta, että kun lasten nimissä kerjätään rahaa hautajaisten yhteydessä, tulee sellainen tunne, että tässä nyt lasten elämä ja tulevaisuus niistä rahalahjoituksista kiinni. Jokseenkin noloa.

Se on vain sinun pienessä päässäsi. Et todellakaan tiedä, mitä helvettiä on menettää väliaikaisesti työkyky lähiomaisen kuolman myötä. Silloin todella on tiukkaa rahasta, eikä tilanteeseen auta mikään näsäviisastelu, kun hädin tuskin saa edes omat asiat hoidettua saati sitten kuolinpesän hoidot ja muut. Jos sinulta ei löydy empatiaa ja ymmärrystä tuon vertaa, etkä kykene tässä kuviossa näkemään mitään muuta kuin tuon rahan niin suosittelen hakemaan ammattiapua. 

--- joo, mut "lasten tilille" rahaa pyytää vähintäänkin keskituloinen huom aikuinen pariskunta jotka elää jo omillaan, jolla ei ole mitään taloudellista haastetta eivätkä he ole eläneet emää aikoihin isin ja äidin rahoilla ja nyt kun toinen vanhemmista kuolee niin julkisesti kerjätään lahjoituksia. Minä veisin mielummin kauniin kukkakimpun, koska he ei tee mitään sillä 40 eurollani.

Ja huom on täysin eria asia jos vainajan puoliso jää yksin pienten lasten kanssa (jos vaikka ei ole ollut edes naimisissa)  silloin rahan pyytäminen on ok. 

Hautajaisilla on työllistävä vaikutus. Pienetkin maksaa 3-6 t€

Maaseudulla yhdellä hautaustoimistolla voi helposti olla 3-4 hautajaiset /viikko. 

Nää työllistää kukkakauppoja, ravintoloita tms missä tilaisuus pidetään, myös paikkakunnalle muualta tulevat vieraat majoittuu ja tuo potäjään rahaa.

Kaverin hautajaisissa soitettiin puolisen tusinaa Queenin kappaletta, oli Queen fanaatikko.

Miksi meille on itkeminen niin vaikeaa. Miksi siellä hautajaisissa ei voisi vaan itkeä ja huutaa, niin latinotkin tekee, ne huutaa pahan olon pois. Miks pitäs esittää jotain tunteetonta robottia.

Rakas ja läheinen mummoni kuoli joskus 2010, ihmettelin et onko koko muu suku ihan helv tunnevammasia kun kukaan ei juurikaan itke pientä kyynelehtimistä lukuunottamatta tai sit ne oli niin vahvalla lääkityksellä. Itseäni itketti ihan kauheesti ois tehny mieli itkee silleen oikein ääneen, oikein sydämen pohjasta, pitkään ja hartaasti mut oli pakko tukahdutta se kun kukaan muukaan ei itke. Outoa.

Täh, Jos jotkut aikuiset kehtaa pummii rahaa itselleen läheisen kuoleman varjolla niin jopa on röyhkeää. Eiks se oo vähä niinku ihmisten myötätunnon hyväksikäyttöä "nyyh, meidän läheinen kuoli, lähetä satanen meille poloisille, olemme murheen murtamia, emme selviä arjesta". Ai ni paitsi et ei olla oltu vuosiin missään raloudellisessa tekemisisdä kuolleen kans, mut saa laittaa fyffee tuleen.

Appiukko siunattiin sairaalan kappelissa. 

Anoppi ja pojat (mies ja hänen veljensä) olisivat  halunneet sen olevan siinä,mutta apen  ystävät ja työkaverit odottivat lisäksi  muistotilaisuutta jossa pönötetään puvut päällä, lauletaan virsiä ja juodaa  kahvia ja vähän itketään. Moni meistä vieraista oli kiusaantunut ja odotti vaan,että se loppuu. 

Sanoim miehelle kotimatkalla että tulen jumalauta kummittelemaan, jos minulle järjestetään tuollaista! 

Mielelläni tapaan sukulaisia, ja edesmenneen ystäviä hautajaisissakin puhumme surusta, vainajasta, hautajaisista, ja elämästä yleensä. 

Vierailija kirjoitti:

Jos vainaja on kuulunut kirkkoon eikä ole eläessään selväsanaisesti kieltänyt ruumiinsa siunaamista, eivät omaiset voi siunausta kieltää. Ei ole täysin omaisten vallassa oleva asia siis.

Höpönpöpön, ei seurakunta voi ilman omaisten lupaa siunata ketään. Miten edes ajattelit sen olevan mahdollista ihan käytännössä? Omaiset on se taho joka saa tiedon siitä milloin saa hautausluvan ja luvan siirtää se kuollut yhtään mihinkään. Jos omaiset valitsee vainajalle esimerkiksi suoratuhkauksen ilman siunaamista, ei seurakunnalla ole mitään oikeuksia tulla toimittamaan siunausta vaikka kuollut olisi kuulunutkin seurakuntaan.

Vierailija kirjoitti:

Hautajaiset ovat iso osa surun käsittelyä jossa saa olla perheyhteisön kannattelemana ja perheyhteisö kannattelemassa surun keskellä. Minun on vaikeampi päästä eteenpäin merkityksellisen ihmisen kuolemasta jos en ole saanut osallistua hautajaisiin. 

MItä ihmettä tarkoitat surun käsittelyllä ja eteenpäin pääsemisellä? 

Vierailija kirjoitti:

Kaverin hautajaisissa soitettiin puolisen tusinaa Queenin kappaletta, oli Queen fanaatikko.

Kirkossako?

Vierailija kirjoitti:

Jos vainaja on kuulunut kirkkoon eikä ole eläessään selväsanaisesti kieltänyt ruumiinsa siunaamista, eivät omaiset voi siunausta kieltää. Ei ole täysin omaisten vallassa oleva asia siis.

Kyllä voivat kieltää. Esimerkiksi omia seurakuntaan kuuluneita läheisiäni ei siunattu lainkaan, vaan kuolemansyynselvityksen jälkeen heidät tuhkattiin. Ei tullut pappia heitä pakkosiunaamaan missään vaiheessa.

Vierailija kirjoitti:

Miksi meille on itkeminen niin vaikeaa. Miksi siellä hautajaisissa ei voisi vaan itkeä ja huutaa, niin latinotkin tekee, ne huutaa pahan olon pois. Miks pitäs esittää jotain tunteetonta robottia.

Rakas ja läheinen mummoni kuoli joskus 2010, ihmettelin et onko koko muu suku ihan helv tunnevammasia kun kukaan ei juurikaan itke pientä kyynelehtimistä lukuunottamatta tai sit ne oli niin vahvalla lääkityksellä. Itseäni itketti ihan kauheesti ois tehny mieli itkee silleen oikein ääneen, oikein sydämen pohjasta, pitkään ja hartaasti mut oli pakko tukahdutta se kun kukaan muukaan ei itke. Outoa.

Itseäni ei vaan itkettänyt itketä, tyyliin just kyyneleet vuotaa, ja sekin esimerkiksi musiikin vuoksi, vaikka surenkin. Hautajaiset on kuitenkin vaan yksi tilaisuus eikä niiden perusteella voi päätellä kovin kummia johtopäätöksiä.

Vierailija kirjoitti:

On kunnia-asia saattaa omainen asianmukaisesti hautaan, eikä vaan viskata krematorioon ja sitten multaan.

Kenen kunnia? Usein myös kustannuskysymys. Kun vainajan tilillä oli nipinnapin arkkuun ja kuljetuksiin riittävät rahat, niin eipä niillä mitään hautajaisia muistotilaisuuksineen järjestetty.

Tuohan ei pidä paikkaansa, siis tuo osio, että jokainen seurakunraan kuuluva siunattaisiin. Ensinnäkään seurakuntahan ei edes saa tietoa vainajan kuolemasta ennen omaisia, eikä seurakunnalla ole mitään automaattista roolia vainajan asioita järjesteltäessä jos omaiset päättävät hommata suoraan arkun ja kuljetuksen krematorioon.

Vierailija kirjoitti:

Jos vainaja on kuulunut kirkkoon eikä ole eläessään selväsanaisesti kieltänyt ruumiinsa siunaamista, eivät omaiset voi siunausta kieltää. Ei ole täysin omaisten vallassa oleva asia siis.

Voivat kieltää siten, että divät ota yhteyttä seurakuntaan vaan järjestävät vainajalle vaan pakolliset kuten arkun ja hommaavat vainajan suoratuhkaukseen. 

Ei muut kuin vanhukset halua enää sitä itkuista virrenveisuuta välillä täytekakkua mussuttaen.

Nuoremmat tahtovat että tilaisuus on heidän itsensä näköinen,uskalletaan sanoa että viettäkää muistotilaisuus sitten siellä pubissa jossa nuorena istuttiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hautajaiset ovat iso osa surun käsittelyä jossa saa olla perheyhteisön kannattelemana ja perheyhteisö kannattelemassa surun keskellä. Minun on vaikeampi päästä eteenpäin merkityksellisen ihmisen kuolemasta jos en ole saanut osallistua hautajaisiin. 

 

MItä ihmettä tarkoitat surun käsittelyllä ja eteenpäin pääsemisellä? 

 

Jos tuota et tajua, niin että paljon sitten muutakaan.

 

Surun käsitteleminen on yksinkertaisesti suremista siitä, että on menettänyt jonkun, kenties läheisenkin ihmisen.  Siunaustilaisuudessa vainaja ikäänkuin lähetetään matkaan ja tehdään se yhdessä muiden kanssa, se on terapeuttista, vaikka sitä ei sellaiseksi ajattelisikaan.  Se on surun käsittelemistä ihan konkreettisesti.  

 

Ihmiset yleensä haluavat haudata ja siunata vainajansa.  Etkö muka ole kuullut sellaisesta, että jos ihminen katoaa ja on melko todennäköistä, että hän on kuollut, mutta ruumista ei löydetä, se on valtavan traumaattista omaisille?  Siunaus ja hautaaminen on kuin piste asialle, joka muuten on keskeneräinen.

 

Eteenpäin pääseminen on juuri sitä, että vainaja on saateltu pois tästä elämästä ja sen jälkeen voidaan alkaa rakentaa elämää ilman häntä.  

 

Mutta turhaan sulle on selittää.  Ehkä sinulle on ihan helppoa vaikka menettäisit kuinka tärkeän ja rakkaan ihmisen.  

 

Kyllä minä halusin äidilleni kauniin siunaustilaisuuden ja muistotilaisuuden, vaikka hän oli jo vanha ja valmis lähtemään.  Kaipasin häntä kuitenkin ja siksi halusin hänelle kauniin lähtö juhlan ja kaikki hänelle läheiset ihmiset tulivat mielellään mukaan.  Meillä oli mukavaa ja lämminhenkistä.  Sillä lailla hyvästelimme hänet yhdessä.  Pönötystä se ei ollut, miksi me mitään olisimme pönöttäneet, kun kaikki tunsimme toisemme.  Jäi kaunis ja kiva muisto.

 

Vierailija kirjoitti:

Appiukko siunattiin sairaalan kappelissa. 

Anoppi ja pojat (mies ja hänen veljensä) olisivat  halunneet sen olevan siinä,mutta apen  ystävät ja työkaverit odottivat lisäksi  muistotilaisuutta jossa pönötetään puvut päällä, lauletaan virsiä ja juodaa  kahvia ja vähän itketään. Moni meistä vieraista oli kiusaantunut ja odotti vaan,että se loppuu. 

 

Sanoim miehelle kotimatkalla että tulen jumalauta kummittelemaan, jos minulle järjestetään tuollaista! 

 

Miksi te siitä sellaisen pönötysjuhlan sitten teitte?

Kyllä se on ollut ihan teistä itsestämme kiinni, millaisen muistojuhlan haluaa järjestää.  Jos joku tulee sinne puku päällä, niin mitä sitten?  Sinuako se häiritsi?  Jos joku haluaa laulaa virren, mitä sitten?

Olisit itse valinnut jonkun muun laulun sen virren lisäksi, et viitsinyt.  Olisitte olleet vapaasti ja puhuneet mukavia, muistelleet kivoja asioita.

Jos tilaisuuden päähenkilö luotto elämässään Jeesukseen, niin hautajaiset ovat ilon eikä surun juhla.

Billy Grahamin sanoin, kun kuulette minun kuolleen, niin älkää uskoko sitä, sillä olen nyt elävämpi kuin koskaan.