Hei te menneiden vuosikymmenien liikunnanopettajat: miten meni niinku omasta mielestä?
Jatkuvasti jääkiekkoa, jalkapalloa, sählyä, pesäpalloa, koripalloa liikuntatunneilla ysärillä ja nollarilla. Ette voineet paksuun kallonne painaa sitä, etteivät joukkueurheilulajit sovi kaikille. Paljon oli meitä, jotka meinattiin tulla rajumpien pelaajien jyräämiksi, pitkä jyräsi lyhyemmät, jos lyhyt ei ollut liikunnallisesti lahjakas. Aina liikuntatunneilla oletitte, että kaikki osaavat jo valmiiksi kaikki asiat ja pelisäännöt. Eihän siitä muuta seurannut kuin, että me vähemmän liikunnalliset jäimme sivummalle seisoskelemaan paikoillemme (esimerkiksi jääkiekkoa pelatessa maalin lähelle "puolustajiksi" ja sitten, kun kiekko mukanaan kovemmat pelaajat tuli lähemmäs, niin siirryttiin syrjään, ettei tulla jyrätyiksi). Nyt sitten niitetään sitä satoa mitä olette kylväneet: olette opettaneet meidät vihaamaan liikuntaa paitsi joukkuelajien muodossa, myös pitkälti yksilölajeissa:
YLE: Suomalaisten fyysinen toimintakyky on heikentynyt
https://yle.fi/a/74-20203142#comments
Kommentit (197)
"Miksi odotat että kaikki käsittelevät asiat kuin sinä, ikään kuin olisit parempi ihminen. Näihin vaikuttaa moni asia; varhaislapsuuden kokemukset, kotiolot, herkkyys, elämänlaatu aikuisiällä. Varmasti sen tiedätkin. Jos ihminen ei ole saanut korvaavia kokemuksia elämässään, niin miten voisi tuntea itsensä paremmaksi. Jos aina vaan kohdellaan niin, että mitä siinä nyt valitat, kyllä me muutkin olemme joutuneet kokemaan kaikenlaista, niin eihän se itsetunto siitä patane. Ihminen, joka on kokenut vääryyttä, tarvitsee empatiaa"
En odota, toin vain esiin huomioni että ihmiset tulkitsevat tilanteita eri tavalla. Kenen kokemus on sitten se oikea, niin ei sellaista edes ole. Lapset on kuitenkin lapsia siinä mielessä että sukupolvi kerrallaan he tekevät virheitä opetellessaan elämää, ja se kannattaa viimeistään aikuisiässä ymmärtää. Empatiaa on muuten myös se että kykenee antamaan anteeksi. Moni koulukiusaamisesta katkera on itse varsin empatiakyvytön vaikka odottaa sitä muilta.
Kyllä moni liikunnanopettaja liikutti lapsen ja nuoren itseluottamuksen ja minäkuvan pohjalle asti. Ennen vanhaan näistä asioista ei puhuttu, ei ollut ketään, jolle olisi voinut kertoa omasta ansaitsemattomasta häpeästä. Minä olin tyttö, joka hiihti aina viimeisenä maaliin naurettavaksi, tyttö joka ei osannut juosta, tyttö, joka valittiin pakon edestä viimeisenä joukkueeseen.
Joo. Muutettiin Suomeen 80-luvulla, oli 12v. En ollut ikinä pelannut tätä suomalaista typerää p_a_s_ka kansallispeliä, pesäpalloa. Ulkomailla pelattiin vain amerikkalaista baseballia, siis sitä oikeaa, ei suomalaist köyhilyversiota. Liikunnanope haukkui lyttyyn luokan edessä, kun sanoine, etten osaa pesistä. Väitti valehtelijaksi ja seisotti kentän laidalla koko liikuntatunnin ajan. Minä itkin vuolaasti ja aloin vihata koululiikuntaa.
Oletteko muuten ajatelleet tätä: meiltä lähtee maailman rahakentille urheilijoita joka lajista: jääkiekko, futis, koris, amerikkalainen jalkapallo, lentis jne jne - mutta pesiksestä ei lähde eikä pääse ammattilaiseksi, koska suomalainen pesis ei ole kilpapesistä. Se ukko, mikälie, joka keksi suomalaisen pesiksen pitäisi kaivaa haudasta ja tervata ja pyöritellä höyhenissä - niin suuren karhunpalveluksen ukko teki suomalaisille pesispelaajille, joiden tähtihetket löytyvät jostakin v_t_u_n Nivalan peräkyläkentältä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei tietenkään tarvitse osata ottaa palloa pois siltä futisharrastajalta. Tietenkin se on parempi kun se on harjoitellut sitä vuosia koulun ulkopuolella. Jos sinä haluat olla yhtä hyvä niin sinun on tehtävä sama. Jos kiinnostuksesi on muualla niin sitten saat liikasta huonomman numeron, jostain muusta taas paremman. En ymmärrä ongelmaa? Miksi liikunnan pitäisi olla ainoa kouluaine jossa osaamisella ei pitäisi olla väliä?
Miksi liikunnan pitäisi olla ainoa oppiaine, jossa ei oikeasti opeteta?
Jos sitä olisi tarpeeksi monta tuntia viikossa niin ehtisi opettaa enemmän.
Tarkistinpa juuri. Lapsellani on kolme tuntia liikuntaa viikossa, esim englantia vain kaksi. Onko liikunnanopettajat jotenkin erityisen hitaita, vai onko jalkapallotekniikat ja säännöt jotenkin erityisen vaikeita opettaa verrattuna vieraan kielen kielioppiin ja sanastoon? Omiin silmiin näyttää että aikaa on kyllä. Mutta jos asenteet on tasoa "liikutaanhan me kaikki" niin sitä ei käytetä.
Opettaja,lääkäri,poliisi,pappi-jumala armahtaa, minä en.
Minä kyllä tykkäsin pallopeleistä, eli suurin osa liikuntatunneista oli ihan mukavia.
Se, mikä jälkeenpäin on saamassani liikuntakasvatuksessa ihmetyttänyt, on se, että oikeastaan mitään lajeja ei varsinaisesti opetettu. Ei esimerkiksi käyty kunnolla suoritustekniikoita läpi. Kaikessa oli vain se oletus taustalla, että kyllähän nämä jo hallitaan valmiiksi. Tämän vuoksi liikuntatunneissa oli aina sellainen "hengailun maku", eihän sitä oikein osannut mieltää tasa-arvoiseksi kouluaineeksi muiden aineiden kanssa.
Poikkeuksena oikeastaan oli vanhojen tanssien kurssi lukiossa, siellä opetettiin kyllä hyvin eri tanssit niin, että kaikki pääsivät mukaan. Siitä sainkin parhaan liikunnan numeroni koskaan.
Olen aika varma, että olisin pitänyt liikunnasta enemmän, jos se olisi ollut pedagogisempaa eli että eri lajeja olisi oikeasti opastettu ja harjoiteltu. Toki olen päässyt peruskoulusta noin 25 vuotta sitten, joten toivottavasti ja oletettavastikin asiat ovat ehtineet muuttua tällä välillä.
Ihanat liikuntatunnit! Esitin etten osannut luistella hyvin niin sain pelata jääpalloa tyttöjen kanssa. Vähän sai siinä kontaktiakin, kun ei saanut aina ihan jarrutettua ;)
Vierailija kirjoitti:
"Miksi odotat että kaikki käsittelevät asiat kuin sinä, ikään kuin olisit parempi ihminen. Näihin vaikuttaa moni asia; varhaislapsuuden kokemukset, kotiolot, herkkyys, elämänlaatu aikuisiällä. Varmasti sen tiedätkin. Jos ihminen ei ole saanut korvaavia kokemuksia elämässään, niin miten voisi tuntea itsensä paremmaksi. Jos aina vaan kohdellaan niin, että mitä siinä nyt valitat, kyllä me muutkin olemme joutuneet kokemaan kaikenlaista, niin eihän se itsetunto siitä patane. Ihminen, joka on kokenut vääryyttä, tarvitsee empatiaa"
En odota, toin vain esiin huomioni että ihmiset tulkitsevat tilanteita eri tavalla. Kenen kokemus on sitten se oikea, niin ei sellaista edes ole. Lapset on kuitenkin lapsia siinä mielessä että sukupolvi kerrallaan he tekevät virheitä opetellessaan elämää, ja se kannattaa viimeistään aikuisiässä ymmärtää. Empatiaa on muuten myös se että kykenee antamaan anteeksi. Moni koulukiusaamisesta katkera on its
"Moni koulukiusaamisesta katkera on itse varsin empatiakyvytön vaikka odottaa sitä muilta."
Mihin perustat tämän väitteesi?
Minutkin valittiin aina toiseksi viimeisenä. Se on varmaan vaikuttanut minun myöhempiin valintoihin. Aikuisena kun pääsee itsekin valitsemaan tai jättämään valitsematta.
Vierailija kirjoitti:
Minä kyllä tykkäsin pallopeleistä, eli suurin osa liikuntatunneista oli ihan mukavia.
Se, mikä jälkeenpäin on saamassani liikuntakasvatuksessa ihmetyttänyt, on se, että oikeastaan mitään lajeja ei varsinaisesti opetettu. Ei esimerkiksi käyty kunnolla suoritustekniikoita läpi. Kaikessa oli vain se oletus taustalla, että kyllähän nämä jo hallitaan valmiiksi. Tämän vuoksi liikuntatunneissa oli aina sellainen "hengailun maku", eihän sitä oikein osannut mieltää tasa-arvoiseksi kouluaineeksi muiden aineiden kanssa.
Poikkeuksena oikeastaan oli vanhojen tanssien kurssi lukiossa, siellä opetettiin kyllä hyvin eri tanssit niin, että kaikki pääsivät mukaan. Siitä sainkin parhaan liikunnan numeroni koskaan.
Olen aika varma, että olisin pitänyt liikunnasta enemmän, jos se olisi ollut pedagogisempaa eli että eri lajeja olisi oikeasti opastettu ja harjoiteltu. Toki olen päässyt peruskoulusta noin 25 vuotta sitten, joten toivottavasti ja oletet
Se olisi ollut niin noloa opettajien kannalta jos puolet ei osaisi tanssia ollenkaan. Normitunneilla ei ole niin väliä.
Kivaa oli ja koulujenvälisissä kisoissa tuli mitalleja
Jumppamaikat ei ymmärrä, että kaikki ei huuda riemusta jonkun kylmän, märän ja raskaan perään.
Luulisi opettajilla olevan avarakatseisuutta.
Tämä on vähän sama kuin varakkaat eivät tunnu ymmärtävän vähävaraisten elämästä mitään, en tiedä mitkä ihmeen laput silmillä nää oikein kulkee koko elämän?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli yksi tyttö, joka harrasti pesistä. Niin tietysti hän sai myös opettajan kehut. Se, että me muut, huonot ihmishylkiöt edes osuimme kerran palloon ei ollut mistään kotoisin. Olisi automaattisesti pitänyt olla yhtä hyvä kuin se harrastaja. Pidän liikunnasta, mutta inhoan edelleen kaikkia joukkuelajeja.
Just näin. Meidän luokalla oli kaksi taitoluistelijaa ja kaksi ringeten pelaajaa. En suostu edelleenkään edes laittamaan luistimia jalkaani. Olen yli 40-vuotias.
Siis mitä nämä luokkakaverit tekivät sinulle? Harrastivat haluamaansa lajia? Miten tämä liittyi siihen mitä sinä teet?
Kaikki talviliikuntatunnit harrastettiin tasan noita kahta lajia. Joko piti hytistä jonossa odottamassa vuoroaan kun "Kaisa" tai "Niina" näyttää kuinka tehdä kukkoliuku/pyörähdys/ aivan sama mikä liike, ja siitä vaan perässä ilman sen kummempaa opetusta. Tai sitten "Katri" ja "Minna" jakoivat joukkueet ja taas pelattiin ringetteä, minkä sääntöjä ei luonnollisestikaan koskaan opetettu. Niitä taitoluistelutemppuja harjoiteltiin myös keväisin sisätiloissa tai sitten pelattiin jotain joukkuepeliä, joihin ringettetytöt saivat jälleen valita joukkueet. Todellista liikunnan riemua ja ilo oppia erilaisia liikuntamuotoja. Not.
Ymmärrätkö nyt? En minä niitä toisia tyttöjä syytä vaan sitä opettajaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei tietenkään tarvitse osata ottaa palloa pois siltä futisharrastajalta. Tietenkin se on parempi kun se on harjoitellut sitä vuosia koulun ulkopuolella. Jos sinä haluat olla yhtä hyvä niin sinun on tehtävä sama. Jos kiinnostuksesi on muualla niin sitten saat liikasta huonomman numeron, jostain muusta taas paremman. En ymmärrä ongelmaa? Miksi liikunnan pitäisi olla ainoa kouluaine jossa osaamisella ei pitäisi olla väliä?
Miksi liikunnan pitäisi olla ainoa oppiaine, jossa ei oikeasti opeteta?
Jos jokainen laji pitäisi opettaa perusteellisesti niin liikan tunneilla ei liikuttaisi juuri lainkaan.
Kertoo tätä nykyä liikunnanopettaja itsekin.
No mutta töissähän se menee samaan tyyliin edelleen. Vahvemmat jyrää heikommat, jotka vielä potkitaan ulos sopivan paikan tullen.
Vierailija kirjoitti:
Minä kyllä tykkäsin pallopeleistä, eli suurin osa liikuntatunneista oli ihan mukavia.
Se, mikä jälkeenpäin on saamassani liikuntakasvatuksessa ihmetyttänyt, on se, että oikeastaan mitään lajeja ei varsinaisesti opetettu. Ei esimerkiksi käyty kunnolla suoritustekniikoita läpi. Kaikessa oli vain se oletus taustalla, että kyllähän nämä jo hallitaan valmiiksi. Tämän vuoksi liikuntatunneissa oli aina sellainen "hengailun maku", eihän sitä oikein osannut mieltää tasa-arvoiseksi kouluaineeksi muiden aineiden kanssa.
Poikkeuksena oikeastaan oli vanhojen tanssien kurssi lukiossa, siellä opetettiin kyllä hyvin eri tanssit niin, että kaikki pääsivät mukaan. Siitä sainkin parhaan liikunnan numeroni koskaan.
Olen aika varma, että olisin pitänyt liikunnasta enemmän, jos se olisi ollut pedagogisempaa eli että eri lajeja olisi oikeasti opastettu ja harjoiteltu. Toki olen päässyt peruskoulusta noin 25 vuotta sitten, joten toivottavasti ja oletet
Oma kokemus on, että jotain perusjuttuja "opetettiin". Eli näytettiin vähän, miten sitä palloa kuuluu potkaista tai syöttää. Ongelma on siinäkin, että usein liikuntaryhmistä löytyy yksi tai useampi, joka sitä lajia harrastaa enemmän ja hekin tietävät jo mahdollisesti paljon enemmän kuin opettaja. Ei se opettaja voi olla kaikkien lajien asiantuntija, vaikka jotain perusjuttuja toki osaakin vähän kaikesta. Itselle jäi mieleen kammottavana telinevoimistelu, jossa opettaja vaan näytti, miten vedetään kuperkeikka nojapuilla ja sitten vaan patisti kaikki tekemään perässä. Tai joku voltin tapainen rekillä. Ihan liian vaativaa tyypeille, joilla ei ole mitään kokemusta voimistelusta.
Tamburiini raikaa
Liikuntasalia kehässä ympäri hypellen
Paikalleen stop
Otteita tyttöjen liikuntatunneilta
Haara-askel hyppy haara-askel hyppy hyppy
Nyt se on auki nyt se on kii