Hei te menneiden vuosikymmenien liikunnanopettajat: miten meni niinku omasta mielestä?

"Mihin perustat tämän väitteesi?" 

No esimerkiksi siihen, että jos edelleen kantaa kaunaa vaikka 20 tai 30 vuotta sitten tapahtuneista lällättelyistä tai vastaavista pikkujutuista, eikä kykene aikuisenakaan ymmärtämään että se kiusaaja oli vasta lapsi. Empaattinen ihminen, kuten esim minä, jota on myös siis kiusattu, ajattelee, että lapsena ihmiset ovat keskeneräisiä ja siksi heille voi antaa anteeksi. Eli kykenee asettumaan sen kiusaajan, lapsen, asemaan: hän toimi ilman parempaa ymmärrystä.

Epäempaattinen kiusattu sen sijaan näkee kaiken vain omasta vinkkelistään ja on esimerkiksi vakuuttunut, että kiusaaja on varmasti psykopaatti ja vielä aikuisenakin kiduttaa muita jne. Koska ei siis kykene miettimään sitä kiusaajan puolta. Ja tässä en tietenkään tarkoita niitä vakavia keissejä joissa kiusaaminen menee selvästi väkivallan puolelle. Kyllä lapsissakin on sosiopaatteja ja heillä uhreja. Valtaosa kiusaamisesta on kuitenkin epäkypsyydestä johtuvaa.
Epäempaattiset kiusatut usein myös perustelevat epäempaattisuuttaan kiusaamisella (halla-aho), mutta eivät ole valmiita suomaan samaa armoa kiusaajilleen, eli että kiusaajatkin ovat vain sen tuloksia mitä ovat elämässä kokeneet tai osakseen saaneet ja se näkyy myös heidän käytöksessään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ei tietenkään tarvitse osata ottaa palloa pois siltä futisharrastajalta. Tietenkin se on parempi kun se on harjoitellut sitä vuosia koulun ulkopuolella. Jos sinä haluat olla yhtä hyvä niin sinun on tehtävä sama. Jos kiinnostuksesi on muualla niin sitten saat liikasta huonomman numeron, jostain muusta taas paremman. En ymmärrä ongelmaa? Miksi liikunnan pitäisi olla ainoa kouluaine jossa osaamisella ei pitäisi olla väliä?

 

Miksi liikunnan pitäisi olla ainoa oppiaine, jossa ei oikeasti opeteta? 

 

Jos jokainen laji pitäisi opettaa perusteellisesti niin liikan tunneilla ei liikuttaisi juuri lainkaan.

Kertoo tätä nykyä liikunnanopettaja itsekin.

No en ole liikunnanopettaja, mutta jonkun verran pallopelejä harjoitellut. Ei siinä olisi mitään järkeä esim koriksessa, että ensin käytäisiin tarkat säännöt läpi, menisi tunti, sitten harjoiteltaisiin syöttöjä, heittoja, toinen tunti meni. Ensi viikolla sitten ehkä saadaan jo hiki. 

Paitsi ei, koska säännöt pitää kerrata, sitten kuljetusharjoituksia, tekniikkaa, oho, taas meni liikkatunnit eikä kenelläkään syke noussut. No ehkä kolmannella kaksoistunnilla ehtii pelata hieman, mutta niillä neljällä valmistavalla tunnilla ei tee mitään jos joukossa rapakuntoisia jotka väsyvät heti alkuun ja menevät 5minuutin jälkeen vaihtopenkille. Lopputuloksena kuudessa tunnissa ehdittiin pelata tunti ja lähinnä seisoskella ja puhua 5 tuntia, ironisesti heikkokuntoisimmat häviäisivät tässä eniten. 

Parempi siis sanoa tyyliin tavoitteena saada pallo koriin, pallo kädessä saa juosta Maks 2 askelta, 2p per kori, 3p tämän viivan takaa. Palloa saa tavoitella, mutta vastustajaa ei saa huitoa. Antaa mennä. Ja sitten ohjeistaa pelin kuluessa tarvittaessa lisää ja tarkemmin. Eli tärkeintä on se liike ja sykkeen nousu.

On nimittäin muitakin lajeja kuin koripallo, eli jos jokaisen lajin kohdalla mennään 5h puhumista 1h pelaamista tahdilla niin lapset eivät saa juuri lainkaan liikuntaa. Juuri ne sitä eniten tarvitsee jotka ei vapaa-ajalla liiku.

Ei useimmissa pallojoukkuelajeissa tekniikka auta juuri mitään jos ei ole edes jonkinlainen peruskunto. Hyväkuntoinen aloittelija voittaa huonokuntoisen milloin tahansa vaikka se huonokuntoinen olisi opiskellut sääntöjä vuoden ja heitellyt palloa koriin kaksi vuotta. Siinä ei siis olisi kenenkään kannalta mitään järkeä käyttää liikkatunteja sääntö/tekniikka hifistelyyn. 

Hikoilu on se juttu, silloin kunto kohenee. Se on kaikkien (palloilu)lajien pohja. Paitsi ehkä biljardin, keilauksen ja vastaavien lajien jotka on vähän eri. Jos hikoilu taas on nimenomaan syy miksi liikuntatunnit traumatisoi, niin sitten siihen ei oikein ole tyydyttävää ratkaisua. Liikunnanopettajien työ on liikuttaa lapsia eikä auttaa välttelemään hikoilua.

Joku valitti että oli hiihto kestänyt 3h kun etujoukoilla meni 1h. Jos totta, tuo on jo todella iso ero joten todellakin jokainen tunti tuli tarpeeseen.

Olen lukenut ketjun puoliväliin ja täytyy pitää taukoa, koska se kaikki palaa takaisin. On noin vuosi 1988. Kylkeen pistää ja suussa maistuu kupari. Väärän kokoiset kengät jalassa koska joka vuosi ei ole varaa uusiin. Ajatukset on kuitenkin jo kohta odottavassa pakkosuihkussa luokkani viimeisenä jolla murrosikä ei ole vielä alkanut. Onneksi vanhemmat tulevat töistä kotiin vasta minun jälkeeni, niin eivät saa tietää, että kaadun ovelta suoraan sängylleni ja ensimmäinen vartti menee siinä nyyhkyttävänä myttynä maatessa.

Liikuntatunti oli koulussa se ainoa tunti, jossa kiusaaminen oli sallittua, jopa suotavaa ja opettaja osallistui siihen itsekin. Hirveää simputusta. 

Mitään opetusta ei saatu; sukset jalkaan ja hiihtämään mars. Cooperintestiin siitä vaan juoksemaan hopihopi. Palloilulajit samalla kaavalla, jaetaan joukkueet ja sitten vaan pelataan. Kaikki piti tietää, mitään ei opetettu. 

Miettikää mitä tahansa muuta oppiainetta. Laitetaanko ruotsin sanakokeeseen tosta noin vain ennen kuin on opetettu ne sanat? Tai matikankoe opettamatta trigonometrisia funktioita ja sitten tylytetään, että aijaijai miten huonosti nyt meni.

Vierailija kirjoitti:

Minulla jäi traumat lähinnä pesäpallosta. Sen sääntöjä ei koskaan käyty läpi. Kerran sain huutia, kun juoksin kaikki pesät kerralla läpi. Säännöissä kun on, että saa mennä vain tietyn määrän kerrallaan.

Hei mulla sama! En ikinä oikein tiennyt miten sitä pitäisi pelata, enkä uskaltanut kysyä, kun olisi ollut noloa. Tämä oli ala-asteella. Meidän perheessä hiihdettiin, retkeiltiin, käveltiin ja pyöräiltiin, mutta ei ikinä seurattu urheilua telkkarista tai muualta. Liikunnanopettajien on varmaan vaikea kuvitella, että tällaisia perheitä on :D

Liikantunnit peruskoulussa on vähän kuin leikkiä. Ei leikkiä varten tarvitse harjoitella, kunhan säännöt käydään mahdollisimman simppelisti läpi. Ei se nyt ole ihan justiinsa jos pallo karkaa tai menee ohi, kunhan tekee! En tajua miten moni traumatisoituu siitä ettei heti osaa jotain ja muut näkee sen? Vai mikä siinä on se trauma? 

Ymmärrän jos jotain kiusataan liikunnan tunnilla, että se traumatisoi, mutta jos jo pelkkä kyljen pisto juostessa tai yhteissuihku traumatisoi niin ei se kyllä ole liikunnan opettajan syy.

Tuntuisi että monessa asiassa tasoryhmät olisivat ihan toimiva ratkaisu. Meillä oli yläasteella ihan kiva ope eikä ollut kiusaamista, mutta ei niissä joukkuepeleissä tai kisoissa ollut järkeä, kun osa on kilpaurheilijoita tms ja osa, kuten minä, aika avuttomia pallon kanssa. Koulun kisapäivinä oli kivaa kun urheilijat lähti sinne ja me huonot saatiin rauhassa pelata huonosti. 

Samoin musiikkitunnilla olisin mielelläni ollut jossain ö-ryhmässä. Ei olisi haitannut yhtään!

Koululiikunta voi viedä ilon liikunnasta pitkäksi aikaa ja joskus jopa koko loppuelämäksi. Opettajat ovat usein urheiluhulluja ja kiinnittävät huomion niihin lahjakkaisiin, jotka pärjäävät muutenkin. Pitäisi kuitenkin saada kaikki innostumaan ja mukaan. Oman kaukaisen kokemukseni mukaan niille heikoimmille kaikkein huonoiten soveltuvia lajeja ovat jääkiekko ja koripallo. Niitä kuitenkin pelattiin eniten.

Vierailija kirjoitti:

Täällä nyt urpot itkee mutta väitän että enemmistö oppilaista koki liikkatunnit ihan mukavina.  Tai ainakin siedettävinä.  Muutama oppilas joka ryhmässä on sitten se negatiivinen jolle ei mikään kelpaa.  Ja sama valitus jatkuu vielä aikuisena.  Kaikki niiden elämässä on muiden vika.  

Aika yleistä se on vanhanaikaisen koulujärjestelmän käyneiden joukossa, ajatus, että vihasivat liikuntatunteja. Ja jatkuvan vaituksen ymmärrän. En minäkään ohjattuihin liikuntoihin osalistu, koska meidän liikunnanopettajamme aiheutti minulle pysyvän polvivaurion, kun ei voinut millään uskoa, että eräs telinevoimistelun liike aiheutti minulle hirveää kipua. Silti oli pakko suorittaa ja siinä meni polvi. Sori siitä, että kannan edelleen kaunaa tuota sadistia kohtaan. 

Vierailija kirjoitti:

Liikuntatunti oli koulussa se ainoa tunti, jossa kiusaaminen oli sallittua, jopa suotavaa ja opettaja osallistui siihen itsekin. Hirveää simputusta. 

Mitään opetusta ei saatu; sukset jalkaan ja hiihtämään mars. Cooperintestiin siitä vaan juoksemaan hopihopi. Palloilulajit samalla kaavalla, jaetaan joukkueet ja sitten vaan pelataan. Kaikki piti tietää, mitään ei opetettu. 

Miettikää mitä tahansa muuta oppiainetta. Laitetaanko ruotsin sanakokeeseen tosta noin vain ennen kuin on opetettu ne sanat? Tai matikankoe opettamatta trigonometrisia funktioita ja sitten tylytetään, että aijaijai miten huonosti nyt meni.

Et sä voi parantaa huonokuntoisen kuntoa juuri ennen cooperia vaikka käyttäisit siihen 90% liikuntatunnista. Se tulos on hyvä vain jos kunto on hyvä, eli jos lapsi on liikkunut tarpeeksi myös koulun ulkopuolella. Vaikka kaikki liikuntatunnit käytettäisiin optimaalisesti cooperiin valmistautuen niin silti se ei riittäisi. Ja toisaalta sitten täällä valitetaan aika paljon aerobisesta liikunnasta, pitäisi olla tekniikkaa ja sääntöjä enemmän, aika ristiriitaista.

Onko se siis väärin teidän mielestä, että hyvästä kunnosta saa hyvän numeron liikunnassa ja huonosta kunnosta huonon numeron?

Meillä oli vain kori- ja jalkapalloa sekä jääkiekkoa. Tuttua myös tuo ettei kerrottu sääntöjä.

Olin asiakkaan kanssa työni puolesta uimassa ja ihan vieressä oli yläkoululaisten uinti menossa. Kyllä tuli sellaiset fläsärit sitä tuntia kuunnellessa! Ihan samankuuloista menoa kuin muinoin. Opettaja huusi, että katsokaa nyt miten X ui, ettekö te mitään osaa. Tuo X oli selvästi kilpauimari ja muut taviksia. Ihan kuin 90-luvulla. Kilpaurheilija määritti tason ja muut jossain kaukana perässä. 

Minä olin ihan normaali oppilas. En mikään suosittu tai epäsuosittu. Lapsuudessa ja nuoruudessa kaikki muuttuu niin nopeasti. Jopa yhdessä päivässä.

Liikunnan opettajat vittuili ihan kaikille silloin. Myös meille "suosituille".

Vierailija kirjoitti:

Liikantunnit peruskoulussa on vähän kuin leikkiä. Ei leikkiä varten tarvitse harjoitella, kunhan säännöt käydään mahdollisimman simppelisti läpi. Ei se nyt ole ihan justiinsa jos pallo karkaa tai menee ohi, kunhan tekee! En tajua miten moni traumatisoituu siitä ettei heti osaa jotain ja muut näkee sen? Vai mikä siinä on se trauma? 

Ymmärrän jos jotain kiusataan liikunnan tunnilla, että se traumatisoi, mutta jos jo pelkkä kyljen pisto juostessa tai yhteissuihku traumatisoi niin ei se kyllä ole liikunnan opettajan syy.

Olisikin ollut leikkiä, mutta kun ei ollut. Opettaja oli oman elämänsä luutnantti Lammio (ja puolet luokasta oli miellyttämishaluisia sotamies Saloja). Jonain heliumäänisenä 12-vuotiaana olisi mieluiten pitänyt selvitä jostain helvetin olympiakarsinnoista.

Olin siis poika.

Ja tunnetaidot oli asia jota 1980-luvun Suomessa ei yksinkertaisesti ollut olemassa. Se näkyi lasten keskinäisissä suhteissa, lasten ja opettajien välisissä suhteissa, ja lasten ja vanhempien välisissä suhteissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liikuntatunti oli koulussa se ainoa tunti, jossa kiusaaminen oli sallittua, jopa suotavaa ja opettaja osallistui siihen itsekin. Hirveää simputusta. 

Mitään opetusta ei saatu; sukset jalkaan ja hiihtämään mars. Cooperintestiin siitä vaan juoksemaan hopihopi. Palloilulajit samalla kaavalla, jaetaan joukkueet ja sitten vaan pelataan. Kaikki piti tietää, mitään ei opetettu. 

Miettikää mitä tahansa muuta oppiainetta. Laitetaanko ruotsin sanakokeeseen tosta noin vain ennen kuin on opetettu ne sanat? Tai matikankoe opettamatta trigonometrisia funktioita ja sitten tylytetään, että aijaijai miten huonosti nyt meni.

Et sä voi parantaa huonokuntoisen kuntoa juuri ennen cooperia vaikka käyttäisit siihen 90% liikuntatunnista. Se tulos on hyvä vain jos kunto on hyvä, eli jos lapsi on liikkunut tarpeeksi myös koulun ulkopuolella. Vaikka kaikki liikuntatunnit käytettäisiin op

On ihan eri tulokset jos on opetettu juoksutekniikkaa ja oikeaa hengitystä kuin heittää tosta noin vaan juoksemaan.

Muissakin lajeissa jonkinlainen tekniikka olisi hyvä osata ettei tule vammoja.

Vierailija kirjoitti:

Tuntuisi että monessa asiassa tasoryhmät olisivat ihan toimiva ratkaisu. Meillä oli yläasteella ihan kiva ope eikä ollut kiusaamista, mutta ei niissä joukkuepeleissä tai kisoissa ollut järkeä, kun osa on kilpaurheilijoita tms ja osa, kuten minä, aika avuttomia pallon kanssa. Koulun kisapäivinä oli kivaa kun urheilijat lähti sinne ja me huonot saatiin rauhassa pelata huonosti. 

Samoin musiikkitunnilla olisin mielelläni ollut jossain ö-ryhmässä. Ei olisi haitannut yhtään!

Mäkin liputan tasoryhmien puolesta.

Liikassa olin huono ja olisin tarvinnut usein enemmän tekniikkaohjausta. Sen kerran kun ope vaivautui korjaamaan tekniikkaa pituushypyssä yläasteen lopulla, niin aloin hyppään metrin pidemmälle. Hiihdossa, tanssissa ja koriksessa olin kyllä ok ja pesiksessäkin, mut lievä ylipaino haittasi joitain lajeja.  Eniten hanurista oli jatkuva kilpailu ja vertailu oli syvältä sekä oppilaiden tekemät ryhmäjaot. Sekä paritanssitunnit yläasteella poikien kanssa. Tykkäsin kyllä tanssia ja olin siinä hyväkin, mutta en tykännyt olla kiusattavana.

Musiikissa taas olisin kuulunut "huippujengiin". Olipa tosi antoisaa alkaa alakoulun nokkahuiluharjoituksiin, kun oli soittanut sitä jo aiemmin vuoden opetettuna.

Matikassa ope teki musta epävirallisen apuopen. Mieluummin olisin edennyt nopeampaan tahtiin. Onneks oli lisätehtäväkirjoja sentään saatavilla.

En ollut liikunnassa hyvä, mutta tajusin jo silloin, että tuo opettaja on puhunut vuosikausia kaikille oppilailleen tuolla tavalla.

Nostin leukaa, eikä jäänyt traumoja.

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli vain kori- ja jalkapalloa sekä jääkiekkoa. Tuttua myös tuo ettei kerrottu sääntöjä.

Mitä sääntöjä sä tarvitset pihafutiksessa tai lätkässä? Kai se nyt sanottiin että te yritätte tuohon maalin/koriin ja te toiset tuohon toiseen? Kuljetus jalalla/kädellä/mailalla. Se riittää. Miten tarkemmat säännöt olisi auttaneet sua pelaamaan paremmin?

"Onko se siis väärin teidän mielestä, että hyvästä kunnosta saa hyvän numeron liikunnassa ja huonosta kunnosta huonon numeron?"

Ehkä liikunnasta ei pitäisi saada numeroa ollenkaan.