Hei te menneiden vuosikymmenien liikunnanopettajat: miten meni niinku omasta mielestä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla jäi traumat lähinnä pesäpallosta. Sen sääntöjä ei koskaan käyty läpi. Kerran sain huutia, kun juoksin kaikki pesät kerralla läpi. Säännöissä kun on, että saa mennä vain tietyn määrän kerrallaan.

 

Harvassa muussa kouluaineessa oletetaan, että lapsi osaa asiat ilman opettamista. Liikunnassa useimmat opettajat olettavat, että heidän ei tarvitse itse opettaa mitään, riittää kun seisoo kentän laidalla ja puhaltaa pilliin.

 

Tämä. Liikunnassa annetaan todella vähän opetusta. Se on luokkaa "katsokaa mallia, miten Emma (harrastanut jalkapalloa 5-vuotiaasta) potkaisee palloa! Noniin, tehkää perässä!"

Missä noin on toimittu?

Vierailija kirjoitti:

Teillä tytöillä oli vielä helppoa. Pojilla piti esim koripallossa toisen joukkueen ottaa paidat pois että tiedettiin kumpaan kuulut! Olisitko tyttönä suostunut tuohon?

Tää kuulostaa kyllä aika oudolta, en ole ikinä tällaisesta tavasta kuullut vaikka olenkin ihan keski-ikäinen. Kyllä erivärisiä peliliivejä tai jotain nauhoja on ennenkin ollut, millä joukkueet on jaettu. 

Vierailija kirjoitti:

Täällä joku kommentoi, miten liikunnallisesti lahjakkaiden kuuluukin saada kymppejä ja muiden pitäisi vain harrastaa liikuntaa enemmän, jos meinaa pärjätä. Tässä onkin kouluaineisiin verrattuna se, ettei kukaan oleta peruspetran pänttäävän niitä kouluaineita viikossa useampaa tuntia vapaa-ajallaan. Ajatellaan, että koulun tunnit ja läksyjen teko riittävät.

Ja kun joidenkin mielestä on ok, että liikuntatunnilla voi kommentoida mitä tahansa. Miettikääpä tätä vaikka äidinkielen tunnin osalta:

-Pertti lukee luokan kuullen ääneen katkelmaa kirjasta. Luokkakaverit huutelevat Pertille "Miten sulla ei ole yhtä kuuluva ääni kuin Ristolla? Hirveää piipitystä tuo, mitä sä nolostelet siellä edessä? Etkö osaa lukea ääneen tekemättä virheitä?!" Toiset naureskelevat, kun Pertti kangertelee sanoissaan, eikä opettaja tee elettäkään hiljentääkseen haukkujia.

-Seija on tehnyt äidinkielen kirjoitelman muiden oppilaiden tavoin. Tunn

Kaksi erillistä asiaa. Ensinnäkin, ei ole ok loukkaavasti kommentoida ketään missään. Mutta tuo toinen, että mukaan läksyt ja tunnilla kuuntelu riittäisivät muissa aineissa. Ei todellakaan riitä. Minä tankkasin aina äidin kanssa sanastoa ja itsekseen hinkkasin matikkaa loputtomiin. Vain siten onnistui hyvät numerot. Joku toinen sai helpommalla, joku ei saanut hyviä numeroita millään työmäärällä. Ihan sama siis kuin liikunnassa, sen eteen pitää nähdä vaivaa jos ei ole vielä hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla jäi traumat lähinnä pesäpallosta. Sen sääntöjä ei koskaan käyty läpi. Kerran sain huutia, kun juoksin kaikki pesät kerralla läpi. Säännöissä kun on, että saa mennä vain tietyn määrän kerrallaan.

 

Harvassa muussa kouluaineessa oletetaan, että lapsi osaa asiat ilman opettamista. Liikunnassa useimmat opettajat olettavat, että heidän ei tarvitse itse opettaa mitään, riittää kun seisoo kentän laidalla ja puhaltaa pilliin.

 

Tämä. Liikunnassa annetaan todella vähän opetusta. Se on luokkaa "katsokaa mallia, miten Emma (harrastanut jalkapalloa 5-vuotiaasta) potkaisee palloa! Noniin, tehkää perässä!"

Ei sitä pallon potkaisemista oikein muuten voi opettaa, esimerkin näyttäminen on paras. Loppu onkin

Höpö höpö. Mietipä nyt että matikantunnilla opettaja sanoisi että katsokaas miten matematiikan harrastaja Mikko laskee tämän kertolaskun, tehkää perässä. 

En ole liikuntanumeroita vastaan, ja kyllä lahjakkaille kuuluukin hyvä numero. Mutta ihan niin kuin muissakin aineissa otetaan huomioon tuntiaktiivisuus (?) niin kyllä liikunnassakin pitäisi. Liikunta on myös hyvin erilainen aine arvostella kuin lukuaineet. Se on muutenkin jo ihan järjetöntä laittaa samalle riville pitkä jääkiekonpelaaja ja toinen pienikokoinen jolla on vielä fyysisiä rajoitteita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla jäi traumat lähinnä pesäpallosta. Sen sääntöjä ei koskaan käyty läpi. Kerran sain huutia, kun juoksin kaikki pesät kerralla läpi. Säännöissä kun on, että saa mennä vain tietyn määrän kerrallaan.

 

Harvassa muussa kouluaineessa oletetaan, että lapsi osaa asiat ilman opettamista. Liikunnassa useimmat opettajat olettavat, että heidän ei tarvitse itse opettaa mitään, riittää kun seisoo kentän laidalla ja puhaltaa pilliin.

 

Totuus on se, että liikunnallinen lapsi yrittää ja kokeilee.

Totta on, että ketään ei peruskoulussa opeteta uimaan, luistelemaan tai hiihtämään.

Saatte vanhempina ihan itse päättää minkä taidon haluatte lapsillenne opettaa. Vai haluatteko mitään. 

Kun lasten ja nuorten huonoja kunnosta puhutaan, ensimmäisenä ollaan kuitenkin vaatimassa lisää liikuntatunteja kouluun. Mitä hyötyä niistä on, jos kaikki liikunta pitää hoitaa koulun ulkopuolella. Jopa uimataidottoman lapsen hukkuminen käynnistää saman 'lisää liikuntatunteja' mantran. Kouluihin kannattaisi palkata muita kuin liikunnanopettaja vetämään liikuntaa. Esimerkiksi fysioterapeuteista löytyy paljon parempia jumppaohjaajia.

Vierailija kirjoitti:

Minusta ei myöskään ole reilua syyttää liikunnan opettajia siitä jos itse on ujo, herkkä, perfektionisti, huono kuntoinen, koordinaatiorajoitteinen tai vihaa hikoilua tai on kiusattu. Ei se ole sen opettajan syy! Ei hän voi antaa ysiä tai kymppiä jos taidot ei ole kiitettävät. 

Tietysti pitää puuttua jos kiusataan, mutta ei sitä koko ainetta voida miettiä vain sen kautta miten se olisi tälle yhdelle ryhmälle mieluisaa, kun joka luokalla on suurin osa heitä jotka haluavat pelata ja kisata. Muutenkin ihmiset ilman sinnikkyyttä nykyään niin hyvä että edes jossain joutuu epämukavuusaluelle.

Natsiopet erikseen, heitäkin varmasti on ainakin ollut.

Kaikenlaisilla oppilailla tulisi olla mahdollisuus saada liikunnasta kasi eli hyvä arvosanaksi. Minusta esimerkiksi seuraavat oppilaat ansaitsisivat ko. arvosanan:

-Olivia on ujo ja arka, liikuntatunnit eivät ole hänelle helppoja. Olivia kuitenkin tekee parhaansa. Hän on joka tunnilla läsnä, ei lintsaa. Olivia noudattaa ohjeita, ei säädä kaverien kanssa. Olivia on hyvin keskiverto, joissakin lajeissa selkeästi aloittelija. Olivia on silti sinnikäs ja tekee pyydetyt asiat.

-Eino ei ole erityisen liikunnallinen. Eino on kuitenkin yrittää parhaansa. Lukuvuoden aikana Eino on parantanut omia tuloksiaan liikunnassa. Syyslukukauden alussa Eino esimerkiksi juoksi Cooperissa 1800 m, keväällä lukuvuoden päättyessä Eino juoksi 2000 m. Eino suhtautuu kannustavasti muihin ja tsemppaa toisia liikuntatunneilla.

Valitettavasti tosielämässä Olivian ja Einon kaltaiset nuoret saavat liikunnasta yleensä seiskan. Heidän suhtautumistaan liikuntaan ei nähdä arvokkaana, koska he eivät ole erityisen urheilullisia.

Joo onhan niitä nöyryys opetuksia. Esim. koulussa liian huonoja numeroita eikä mitään kuvitelmaa sitten. Muidenkin mielestä. Yks ope jipa sanoi, että ei nyt anneta hyviä numeroita, jotta ei sitten pety myöhemmin. Olisi tehnyt Miel sanoa:,Kiitos rehellisyydestä, mutta haista  paska. 
Sitten  kerran yks  ärsyttävä marisija tyyppi alkoi marmattamaan, että pitäisi kyllä yrittää tulla töihin kun soitin että lapsi on kipeä. (Siis oikeasti oli) En loukkaantunut , mutta  ajattelin mitä hulluja onkaan työelämässä? Puhui jostain nöyryydestä ja olin että what, siis mitä tarkoitat? 

Kaikkea muuta pikku sälää on kuten kun ihmettelin outoa toimintaa terveydenhuollossa sanottiin sen johtuva ylimielisyydestä luonteessa.

Olin että what eikö hoito pitäisi mennä diagnoosin eikä  luonteen mukaan? 

En minäkään pitänyt koulussa joukkuelajeista, koripallo, pesäpallo, ei ollut paljoa hajuakaan säännöistä esimerkiksi, eikä paljon kiinnostanutkaan. Ja sitten se sähly... lähes joka j malan liikuntatunnillä (jos oltiin sisällä) ysärillä pelattiin sitä s atanan sählyä. Lentopallo sensijaan oli yksi joukkuelaji mistä itse asiassa pidinkin ja osasin kohtuullisesti ihan kylmiltään. Mutta jostain ihmesyystä sensijaan suuri osa muista oppilaista oli aina "lentistä? eii sitä!". 

Minulle oli jo lapsena paljon läheisempää mm hiihtäminen, pyöräily, myöhemmin myös juokseminen , punttisali. Ja nämä on olleet minulle aikuisenakin ne minun lajit.

Koululiikunta oli minulle 80%:sesti yhdentekevää. En edes muista mitä numeroita sain siitä peruskoulussa, en yhtäkään numeroa. Enkä kyllä tajua tätä valitusta täällä, suuri osa tuntuu olevan jotain ihmeen itku-iikkoja ja -iidoja, joille on jäänyt hirveät traumat asiasta ja vuosikymmenien jälkeenkin nillitetään "kun en koskaan saanu seiskaa parempaa numeroo" tai ei valittu pesisjoukkueeseen. Hämmästelen tätä, get over It.

M48

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla jäi traumat lähinnä pesäpallosta. Sen sääntöjä ei koskaan käyty läpi. Kerran sain huutia, kun juoksin kaikki pesät kerralla läpi. Säännöissä kun on, että saa mennä vain tietyn määrän kerrallaan.

 

Harvassa muussa kouluaineessa oletetaan, että lapsi osaa asiat ilman opettamista. Liikunnassa useimmat opettajat olettavat, että heidän ei tarvitse itse opettaa mitään, riittää kun seisoo kentän laidalla ja puhaltaa pilliin.

 

Tämä. Liikunnassa annetaan todella vähän opetusta. Se on luokkaa "katsokaa mallia, miten Emma (harrastanut jalkapalloa 5-vuotiaasta) potkaisee palloa! Noniin, tehkää perässä!"

Ei sitä pallon potkaisemista oikein muuten voi opettaa, esimerkin näyttäminen on paras. Loppu onkin

Ei sitä pallon potkaisemista oikein muuten voi opettaa, esimerkin näyttäminen on paras. Loppu onkin sitten toistoja. Ei koululiikunnassa ole resursseja alkaa järjestää kaikille jotain yksilöllisiä klinikoita. Eikä ole tarvekaan, kun tarkoituksena on vähän tutustua lajiin ja saada hiki pintaan. Kuulostatte jotenkin kateellisilta että nämä Emmat ja muut saavat positiivista huomiota taitojensa ansiosta. Kielii huonosta itsetunnosta.

Kuulostaa selittelyltä. Voisihan sitä avoimin mielin kuunnella toisten kokemuksia. Eikä mitätöidä niitä.

Ihme keuhkoamista. Menee maailma sekaisin, kun lapsi ei saa liikunnasta kymppiä?

Jos olette noin paljon huolissanne lapsenne liikkumisesta, niin ilmoittakaa lapsenne uimakouluun.

Tutustu lapseesi. Tykkääkö luistimista ka luisteluun opettelussa jne.

Liikuntatunteja on hyvä olla koulussa, mutta lets face it, kaikki ei tykkää liikunnasta niin paljon. Liikunta on hyvä  laittaa sinne valinnaisiin ja niin että ne jotka tykkää voi valita paljon tunteja ja ne jotka ei, tekee minimin. 

Samalla tavalla laitetaan samalle viivalle koulussa alkoholistiperheen kirjainlapsi ja lääkäriperheen lapsinero joka oppinut lukemaan kolmevuotiaana. Elämä on! Toinen joutuu tekemään enemmän duunia (ja saa vähemmän tukea) kotoa saadakseen edes samoja numeroita. Pitää vain yrittää parhaansa ja käyttää niitä omia vahvuuksia. Se olisikin reilua kun tämä heikoista asemista ponnistava olisi liikunnallinen eikä saisi siitä hyvästä edes yhtä hyvää numeroa tokariinsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ei myöskään ole reilua syyttää liikunnan opettajia siitä jos itse on ujo, herkkä, perfektionisti, huono kuntoinen, koordinaatiorajoitteinen tai vihaa hikoilua tai on kiusattu. Ei se ole sen opettajan syy! Ei hän voi antaa ysiä tai kymppiä jos taidot ei ole kiitettävät. 

Tietysti pitää puuttua jos kiusataan, mutta ei sitä koko ainetta voida miettiä vain sen kautta miten se olisi tälle yhdelle ryhmälle mieluisaa, kun joka luokalla on suurin osa heitä jotka haluavat pelata ja kisata. Muutenkin ihmiset ilman sinnikkyyttä nykyään niin hyvä että edes jossain joutuu epämukavuusaluelle.

Natsiopet erikseen, heitäkin varmasti on ainakin ollut.

 

 

Kaikenlaisilla oppilailla tulisi olla mahdollisuus saada liikunnasta kasi eli hyvä arvosanaksi. Minusta esimerkiksi seuraavat oppilaat ansaitsisivat ko. arvosanan:

-Olivia on ujo ja arka, liikunt

Samoin englannin opiskelussa Seppo saa aina kutosen, vaikka yrittää paljon. Kerran hän laittaa kaiken peliin ja saa kokeesta seiskan. Todistukseen tulee arvosana 7.