Hei te menneiden vuosikymmenien liikunnanopettajat: miten meni niinku omasta mielestä?

Meillä numerot oli päätetty jo etukäteen. SM-tason harrastajat ja luokan laiha,  kaunis kuningatar saivat aina kympin, ihan sama mitä tekivät. Sitten pitkät ja voimakkaat ysin oppilaat, mitäänsanomattomat kasit ja ylipainoiset seiskat tai alle. Mikään mitä tunnilla tehtiin ei vaikuttanut numeroon.

Minä olin mitäänsanomaton kasi eikä numeroa nostanut edes se että antoi kaikkensa, oli esillä ja mukana, ei poissaoloja ja oli oikeasti hyvä jossain. Mä esim. olin todella hyvä sählymaalivahti vaikka en sitä harrastanut. Eräänä keväänä tsemppasin toden teolla kaikissa lajeissa, juoksin ennätykseni, uin, tein koreja, onnistuin pesäpallossa ja kun sitä sähkyäkin viimein pelattiin, pääsin loistamaan torjunnoilla myös niitä sählyä joukkueessa pelanneita vastaan. 

Silti ne pelaajat saivat kympin ja minä surkimus sen saman kasin kuin muistakin kursseista. Kun kysyin syytä, vastaus oli että eihän maalivahtina olo osoita mitään liikuntataitoja. No entäs juoksuennätys? No kaikkihan voi ennätystä parantaa, juoksee vaan kovempaa. Jne. Kaikki mitä minä tein oli yhdentekevää, kaikki mitä ne SM-urheilijat tekivät oli kultaa (heh).

Koululiikunnan numeroarvostelu pitäisi lopettaa kokonaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Onko se siis väärin teidän mielestä, että hyvästä kunnosta saa hyvän numeron liikunnassa ja huonosta kunnosta huonon numeron?"

Ehkä liikunnasta ei pitäisi saada numeroa ollenkaan. 

No miksi liikunnallisesti lahjakkaat/ahkerat olisivat sitten ainoat jotka ei pääse hyötymään vahvuuksistaan hyvän numeron muodossa? Älykkäät hyötyy lähes jokaisessa muussa aineessa älystään.

Juuri näin. Miksi kaikkien pitäisi olla väkisin ängetty samaan muottiin? Eikö tästä ole jauhettu jo 20 vuotta, että kaikilla on vahvuutensa, kaikkia tarvitaan ja erilaisuus on hyvä asia? Silti koulussa pärjää parhaiten ne, joilla on geenit, että vähän kuuntelee tunnilla, niin kaikki jää päähän. Toiset lukee hiki hatussa kokeeseen päiviä, eikä saa silti läheskään yhtä hyviä numeroita. Jos siis joku on liikunnallisesti lahjakas, niin antakoon nyt hyvänen aika edes siitä liikunnasta hyvän numeron.

Vierailija kirjoitti:

Näissä kommenteissa toistuu se, että jotenkin yllättäen jouduttiin tekemään jotain missä ei oltu hyviä, ja se harmitti. Korreloikohan tietynlaisen luonteen kanssa tämä koululiikuntainho. 

Kympin oppilas ei sitten ollutkaan ihan itsestään hyvä liikunnassa, niin paha mielihän siitä tuli. Ehkä hyvä niin. Koulussa on tarkoitus oppia omia vahvuuksiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näissä kommenteissa toistuu se, että jotenkin yllättäen jouduttiin tekemään jotain missä ei oltu hyviä, ja se harmitti. Korreloikohan tietynlaisen luonteen kanssa tämä koululiikuntainho. 

 

Olisko lapsia joita ei ole kasvatettu kohtaamaan vastuksia tai pettymyksiä? Heti jos on jotain missä ko. henkilö ei ole hyvä taikka loistava, niin se ottaa päähän ja kaikki on ihan p rseestä ja vuosikymmenien jälkeenkin muistellaan samaan henkeen asiaa. Narsistinen luonne.

Ennemmin mietin että jos on kovin varovainen lapsi joka tarvitsee etukäteen tiedon muutoksista ja haluaa aina valmistautua hyvin eikä tykkää heittäytymisestä.. niin sitten voi tuntua vastenmieliseltä kun kylmiltään joutuu muiden edessä jotain ekaa kertaa tekemään?

Vierailija kirjoitti:

Kaikki ne jotka harrastivat liikuntaa joutuivat tikun nokkaan. Olivat jo "tottuneet" kovaan puheeseen.

Niille muille saatettiin "puhua rumasti".

 

Tähän se oli. Jos harrastat hiihtoa, niin koskaan ei kehua tullut vaikka hiihdit hyvin. Asenne oli mollaava ihan kaikille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näissä kommenteissa toistuu se, että jotenkin yllättäen jouduttiin tekemään jotain missä ei oltu hyviä, ja se harmitti. Korreloikohan tietynlaisen luonteen kanssa tämä koululiikuntainho. 

 

Olisko lapsia joita ei ole kasvatettu kohtaamaan vastuksia tai pettymyksiä? Heti jos on jotain missä ko. henkilö ei ole hyvä taikka loistava, niin se ottaa päähän ja kaikki on ihan p rseestä ja vuosikymmenien jälkeenkin muistellaan samaan henkeen asiaa. Narsistinen luonne.

Onneksi sinäkin voit lukea empatiasta ja opetella sitä, vuosikymmenienkin jälkeen ei ole myöhäistä. Kapeakatseisuus ei ole hyve. 

Vierailija kirjoitti:

Niitä harvoja oppiaineita joissa ei opetettu mitään.

Mitä sulle olisi pitänyt opettaa? Hiihtämään ja luistelemaan oikealla tekniikalla? Siihen tarvitaan oma innostus ja vuosia.

Halusit oppia uimaan peruskoulussa? Täysin mahdotonta niillä parilla kerralla, kun oppilaat viedään uimahalliin. 

Sitä varten on uimakoulut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näissä kommenteissa toistuu se, että jotenkin yllättäen jouduttiin tekemään jotain missä ei oltu hyviä, ja se harmitti. Korreloikohan tietynlaisen luonteen kanssa tämä koululiikuntainho. 

 

Olisko lapsia joita ei ole kasvatettu kohtaamaan vastuksia tai pettymyksiä? Heti jos on jotain missä ko. henkilö ei ole hyvä taikka loistava, niin se ottaa päähän ja kaikki on ihan p rseestä ja vuosikymmenien jälkeenkin muistellaan samaan henkeen asiaa. Narsistinen luonne.

 

Taitaa olla pikemmin päinvastoin. Moni tuollainen lapsi on tullut kodista jossa ei esim. ole rahaa välineisiin tai harrastuksiin tai vanhempien tukea. Osa kärsii ylipainosta tai on jotain sairauksia, ovat ujoja. Sanoisin että moni noista lapsista on juuri kokenut niitä haastavampia juttuja ja pettymyksiä ja liikunta tunnit ehkä vain alleviivasivat sitä. Ainakin meidän koulussa rikkailla tytöillä oli juuri ne kaikki harrasteet ja niillä kyllä pröystäiltiin meille vähävaraisille. Ei ollu merkkilenkkareita tai verkkareita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niitä harvoja oppiaineita joissa ei opetettu mitään.

 

Mitä sulle olisi pitänyt opettaa? Hiihtämään ja luistelemaan oikealla tekniikalla? Siihen tarvitaan oma innostus ja vuosia.

Halusit oppia uimaan peruskoulussa? Täysin mahdotonta niillä parilla kerralla, kun oppilaat viedään uimahalliin. 

Sitä varten on uimakoulut. 

Olen samaa mieltä, mutta itse asiassa uimaan voidaan opettaa myös koulussa. Itse kasarilla uin muutaman koulu-uintikerran erikseen muista ja uimaopettaja piti kaulani ympärillä hirttosilmukkamaista, puista välinettä, kun räpiköin matalassa päädyssä. Sillä silmukalla varmistettiin, etten huku. Ihme ja kumma opin uimaan ja liityin muiden joukkoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla jäi traumat lähinnä pesäpallosta. Sen sääntöjä ei koskaan käyty läpi. Kerran sain huutia, kun juoksin kaikki pesät kerralla läpi. Säännöissä kun on, että saa mennä vain tietyn määrän kerrallaan.

 

Harvassa muussa kouluaineessa oletetaan, että lapsi osaa asiat ilman opettamista. Liikunnassa useimmat opettajat olettavat, että heidän ei tarvitse itse opettaa mitään, riittää kun seisoo kentän laidalla ja puhaltaa pilliin.

Totuus on se, että liikunnallinen lapsi yrittää ja kokeilee.

Totta on, että ketään ei peruskoulussa opeteta uimaan, luistelemaan tai hiihtämään.

Saatte vanhempina ihan itse päättää minkä taidon haluatte lapsillenne opettaa. Vai haluatteko mitään. 

Eli jos olen sinun kanssa eri mieltä ja sanon oman mielipiteeni, niin se on kaasuvalottamista ja kiusaamista? Ei ihmetytä että koet tulleesi koulussa kiusatuksi. Varmaan kaikkialla muuallakin.

Telinevoimistelu oli painajaista, se kun piti yrittää jonossa hyppiä kaikenlaisten esteiden yli niinku ratsuhevoset. Hevonen taisi ollakin yksi niistä telineistä johon juutuin aina kiinni lyhytjalkaisena. Ja pukki. 

Minut pelasti toinen sama tason tyttö joka osasi ottaa kaiken aina huumorilla aina kun  meistä jompikumpi jämähti kiinni esteeseen. Naurettiin ja vitsailtiin, onneksi opettaja ei kiinnittänyt meihin luusereihin koskaan minäkään tason huomiota niin  saimme epäonnistua rauhassa. Köysiin kiipeäminen oli myös järkyttävää nahuamista mutta koska ope kiinnitti kaiken huomionsa niihin jotka keikkuivat katonrajassa niin meillä ei ollut hätää. Pallopeleissä seisoimme räpylät käsissä takareunalla kun muut pelasivat. 

Meitä ei kiusattu eikä arvosteltu, me emme olleet hänelle olemassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näissä kommenteissa toistuu se, että jotenkin yllättäen jouduttiin tekemään jotain missä ei oltu hyviä, ja se harmitti. Korreloikohan tietynlaisen luonteen kanssa tämä koululiikuntainho. 

 

Olisko lapsia joita ei ole kasvatettu kohtaamaan vastuksia tai pettymyksiä? Heti jos on jotain missä ko. henkilö ei ole hyvä taikka loistava, niin se ottaa päähän ja kaikki on ihan p rseestä ja vuosikymmenien jälkeenkin muistellaan samaan henkeen asiaa. Narsistinen luonne.

Ennemmin mietin että jos on kovin varovainen lapsi joka tarvitsee etukäteen tiedon muutoksista ja haluaa aina valmistautua hyvin eikä tykkää heittäytymisestä.. niin sitten voi tuntua vastenmieliseltä kun kylmiltään joutuu muiden edessä jotain ekaa kertaa tekemään?

Ja kun siihen lisää suosittujen/urheilullisten naureskelun tai päälle jyräämisen niin ei siitä tuollainen lapsi nauti eikä ole kohtuullista sellaista odottaa.

Muutenkin tuntuu että lapsilta ja nuorilta odotetaan kauheasti sellaista mitä ei aikuisiltaan odoteta. Ja jos ei ihan kaikesta rääkkäyksestä kiitellyt hymyillen tulee juuri joku sanomaan että heikko luonne ja narsisti. 

"Onko se siis väärin teidän mielestä, että hyvästä kunnosta saa hyvän numeron liikunnassa ja huonosta kunnosta huonon numeron?"

On väärin. Numeroarvostelun liikunnassa pitäisi keskittyä kehittymiseen. Onko oppilas paremmassa kunnossa lukuvuoden päätteeksi. Lisäksi pitäisi ottaa huomioon terveys numeroarvostelussa. Parempi olisi, että liikuntanumeroista luovuttaisiin kokonaan. Miksi ihmeessä siitä pitäisi lätkäistä joku numeroarvostelu. Voisi olla yksilöllisempääkin. Esimerkiksi jos jollekin jalkapallon pelaaminen on kaikista tärkeintä, niin hän saisi liikuntatunnilla kehttää itseään sitä silmälläpitäen. 

Itse olin innokas uija ja hiihtäjä, mutta meilläpä niitä ei harrastettu, koska liikunnanopen lempparilapset eivät tykänneet. Meillä oli sitten sählyä talvisin ja urheilukentän ympärijuoksua kesäkaudella kaikkine typerine pituushyppyineen jne yleisurheilulajeineen. 

Vierailija kirjoitti:

Liikunnan pilaa kilpailullisuus, ja etenkin lapsilla ja nuorilla. Itse olen oppinut pitämään liikunnasta vasta aikuisena, ja oma tytärkin oli ihan yllättynyt, kun aikuisten liikuntatunneille voi mennä ilman että pitää kilpailla ja olla hyvä.

Tämä. Itse olin yli kolmekymppinen ennen kuin ensimmäistä kertaa uskaltauduin ohjattuun jumppaan. Ja se olikin kivaa, aivan erilaista kuin koulussa. Kuinkahan monelta menee koko loppuelämä siihen, että välttelee kaikkea ryhmäliikuntaa.

Vierailija kirjoitti:

"Onko se siis väärin teidän mielestä, että hyvästä kunnosta saa hyvän numeron liikunnassa ja huonosta kunnosta huonon numeron?"

 

On väärin. Numeroarvostelun liikunnassa pitäisi keskittyä kehittymiseen. Onko oppilas paremmassa kunnossa lukuvuoden päätteeksi. Lisäksi pitäisi ottaa huomioon terveys numeroarvostelussa. Parempi olisi, että liikuntanumeroista luovuttaisiin kokonaan. Miksi ihmeessä siitä pitäisi lätkäistä joku numeroarvostelu. Voisi olla yksilöllisempääkin. Esimerkiksi jos jollekin jalkapallon pelaaminen on kaikista tärkeintä, niin hän saisi liikuntatunnilla kehttää itseään sitä silmälläpitäen. 

 

Itse olin innokas uija ja hiihtäjä, mutta meilläpä niitä ei harrastettu, koska liikunnanopen lempparilapset eivät tykänneet. Meillä oli sitten sählyä talvisin ja urheilukentän ympärijuoksua kesäkaudella kaikkine typerine pituushyppyineen jne yleisurheilulajeineen. 

*uimari

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niitä harvoja oppiaineita joissa ei opetettu mitään.

 

Mitä sulle olisi pitänyt opettaa? Hiihtämään ja luistelemaan oikealla tekniikalla? Siihen tarvitaan oma innostus ja vuosia.

Halusit oppia uimaan peruskoulussa? Täysin mahdotonta niillä parilla kerralla, kun oppilaat viedään uimahalliin. 

Sitä varten on uimakoulut. 

Hyvä asenne, 🙂 eihän oppilaille tarvitse tosiaan mitään opettaa eikä nyt seiskan oppilaaseen kannata panostaa. Helpompaa keskittyä niihin urheilijoihin jotka ei oikeastaan tarvitse niitä tunteja edes.

Vierailija kirjoitti:

"Onko se siis väärin teidän mielestä, että hyvästä kunnosta saa hyvän numeron liikunnassa ja huonosta kunnosta huonon numeron?"

 

On väärin. Numeroarvostelun liikunnassa pitäisi keskittyä kehittymiseen. Onko oppilas paremmassa kunnossa lukuvuoden päätteeksi. Lisäksi pitäisi ottaa huomioon terveys numeroarvostelussa. Parempi olisi, että liikuntanumeroista luovuttaisiin kokonaan. Miksi ihmeessä siitä pitäisi lätkäistä joku numeroarvostelu. Voisi olla yksilöllisempääkin. Esimerkiksi jos jollekin jalkapallon pelaaminen on kaikista tärkeintä, niin hän saisi liikuntatunnilla kehttää itseään sitä silmälläpitäen. 

 

Itse olin innokas uija ja hiihtäjä, mutta meilläpä niitä ei harrastettu, koska liikunnanopen lempparilapset eivät tykänneet. Meillä oli sitten sählyä talvisin ja urheilukentän ympärijuoksua kesäkaudella kaikkine typerine pituushyppyineen jne yleisurheilulajeineen. 

aijoo, sählyn lisäksi pelattiin ringetteä, voi luoja miten inhosinkaan sitä. jos olisi ollut vaikka retkiluistelua, niin olisin saatanutkin nauttia. Olen aina ollut fysiikaltani enemmän pitkänmatkanurheilija, joten ei ihme, että inhosin koulussa noita lyhytkestoisia rääpäisyjä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niitä harvoja oppiaineita joissa ei opetettu mitään.

 

Mitä sulle olisi pitänyt opettaa? Hiihtämään ja luistelemaan oikealla tekniikalla? Siihen tarvitaan oma innostus ja vuosia.

Halusit oppia uimaan peruskoulussa? Täysin mahdotonta niillä parilla kerralla, kun oppilaat viedään uimahalliin. 

Sitä varten on uimakoulut. 

No. Vaikka kopittelu tai sen pallon lyöminen pesiksessä. Koripallossa korin tekoa olisi ollut kans kiva harjoitella.  Mä osaan uida ja hiihtää, en tarvinnut niissä opetusta. 

Koululiikunta oli hirveää ja traumatisoivaa, inhosin.