Miksi sähköautoja vastustavien jutuissa jäiset sähköautot hyytyvät pakkaseen, mutta Tekniikan Maailman talviautovertailussa sähköautot..🥶
...ovat vertailun parhaat autot? Talviautovertailu tehtiin Lapissa ja mukana oli myös polttomoottoriautoja. Vertailun viimeinen oli polttomoottoriauto.
Ja Tekniikan Maailman on vielä erillisessä jutussa maininnut sähköauton hyväksi puoleksi hyvät talviominaisuudet. Ei vaaraa polttoaineen ja AdBluen jäätymisestä. Ei tarvetta lämmittää moottoria, että saa auton sisältäkin lämpimäksi. Isosta akusta riittää virtaa tehokkaisiin lämmitysvastuksiin. 12 voltin akkua ei tarvitse rasittaa satojen ampeerien starttivirralla jne. Tasainen painojakauma, takavetokin kulkee hyvin. Sähköauto on heti vetreä eikä kärsi pätkäajostakaan. Öljyn sekaan ei tiivisty polttoainetta ja vettä niin kuin polttiksissa.
Ja hyvänä puolena se, että nykyaikaisen auton energiankulutus pienenee sään lämmetessä keväällä, kun taas polttomoottoriaikakauden autoissa energiankulutus on edelleen ihan järjetön kesät talvet.
Ja onhan se vaan oikeasti ihan h...in mukavaa, kun auton saa puhelimesta hipaisemalla valmiiksi lämpimäksi. Voi lähteä kauluspaita päällä ajamaan talvellakin.
Ja kun lukee noita uutisia Lapin pakkasista niin dieselit siellä ovat jämähtäneet ja bensa-autoissakin paukkuu jakohihnat, jos vaan saa käyntiin.
En kyllä enää ikinä suostuisi ajamaan talvekaan polttomoottoriaikakauden autolla. Sen verran mukavuudenhaluinen olen.
Kommentit (221)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
pakkasella kulutus 30-40 kwh/100 km
diesel vie 4 litraa/100 km
litra dieseliä 1,6 eur
ei mitään järkeä paristovispilässä
Melko nuhapumppu diiseli, jos pakkasillakin menee 4l :D
kevyesti 120 km/h suurin sallittu maantienopeus maassamme
Pahvi keulalla ja webasto lämmittää vähän väliä sisätiloja? 1.6 tai alle oleva lutku varmaan?
Mitä väliä sillä on, että on 1.6 lutku ( ellei tarvi vetää isoja vaunuja rai trailereita)? Ohi pääsee kuitenkin riittävän rivakasti. Omani on lisäksi lämminkin kun lämmittää tarvittaessa laturin tuottamalla sähköllä. Ja kulutus pieni. Ja näin on suurimmalle osalle dieselin käyttäjiäkin. En tarvi mitää isoa maastokelpoista nelivetorohjaketta vaan tavallisen luotettavan henkilöauton. Nyt se on pieni dieseli lutku. 36000 mittarissa eikä tiedossa olevia vikkoja. Seuraava auto sitten kun tästä alkaa aika jättämään on todennäköisesti täyssähkö.
Hienoa että joku vielä dpf, adblue, egr ongelmakaudella ostaa pienen dieselin. Saattaa jopa kestää sen 100tkm ilman vikaantumista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sähköauton omistajilla on tarve mollata polttiksia?
Siksi koska kun ihminen kokee tarpeeksi suuren trauman, niin ihminen alitajuisesti pyrkii suojautumaan siltä ja perustelemaan itselleen, että sähköauto oli hyvä valinta. Ei monikaan halua myöntää, että meni 40k kankkulan kaivoon ja pahimmillaan vielä kalliilla osarilla.
Onneksi se sun "läheinen" sai omansa "ilmaiseksi".
Ja silti kehtaa valittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä Autoliiton mukaan oli tuhansia autoilijoita autettu kovien pakkasten aikaan ja heidän mukaan sähköautojen akkuongelmat nimenomaan korostuivat.
Nuo on polttisten 12V akun ongelmia. Sähköauton akkua ei talvi haittaa.
Ai väität, että Autoliitto valehtelee?
Jos viittaat tähän, niin kannattaa lukea uudelleen https://www.autoliitto.fi/uutiset/pakkanen-kurittaa-autoilijoita-heikko…
keskivertoautoilija ajaa vuodessa 15000 km
4 litraa satasella tekee 600 litraa löpöä
600 x 1,60 eur/litra = 960 eur
sama paristovispilällä 20 kwh/100 km
0,20 eur/kwh = 600 eur
(tämä siis kotona ladattaessa)
"säästö" vuodessa huikeat 360 eur
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sähköauton omistajilla on tarve mollata polttiksia?
Siksi koska kun ihminen kokee tarpeeksi suuren trauman, niin ihminen alitajuisesti pyrkii suojautumaan siltä ja perustelemaan itselleen, että sähköauto oli hyvä valinta. Ei monikaan halua myöntää, että meni 40k kankkulan kaivoon ja pahimmillaan vielä kalliilla osarilla.
Kokonaisuus ratkaisee ainakin omalla kohdalla. Rankkoja pakkaskeliejä on Kuusamon alapuolella aniharvoin kahta viikkoa enempää vuodessa. Loput 50 viikkoa voi nauttia sähköauton eduista. Lyhyt ajo on myös polttiksella ongelmallista ja välillä piti töihin ajella varmuuden vuoksi tuplasti pidempää reittiä, jotta moottori lämpenisi kunnolla ja akku saisi kunnolla virtaa.
Vierailija kirjoitti:
keskivertoautoilija ajaa vuodessa 15000 km
4 litraa satasella tekee 600 litraa löpöä
600 x 1,60 eur/litra = 960 eur
sama paristovispilällä 20 kwh/100 km
0,20 eur/kwh = 600 eur
(tämä siis kotona ladattaessa)
"säästö" vuodessa huikeat 360 eur
Yksikään auto ei ole kulkenut lähellekään 100km neljällä litralla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
pakkasella kulutus 30-40 kwh/100 km
diesel vie 4 litraa/100 km
litra dieseliä 1,6 eur
ei mitään järkeä paristovispilässä
Melko nuhapumppu diiseli, jos pakkasillakin menee 4l :D
Niin? Ei sillä kertaakaan ole kenenkään jalkoihin jäänyt
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulevaisuus ei ole sähköauton.
Maailma tuntuisi olevan kanssasi jossain määrin eri mieltä.
EV osuus globaalista myynnistä per vuosi:
2020 4%
2021 7%
2022 10%
2023 18%
2024 20%
2025 25%
Jos tuosta piirrät käppyrää niin kasvua kuvataan sanalla "eksponentiaalinen".
Useissa yksittäisissä maissa jo yli 90%.
Norjassa. Maassa joka elää öljystä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
pakkasella kulutus 30-40 kwh/100 km
diesel vie 4 litraa/100 km
litra dieseliä 1,6 eur
ei mitään järkeä paristovispilässä
4x1,6=6,4€
30+0,11€=3,3€
Ei mitään järkeä dieselissä. Kesällä sähköllä ajaa noin eurolla sataselle.
tavallinen pikalataus 40x0,33=13,2€
Niin ja tavallinen dieselin kulutus on 7,5 litraa sataselle kolmen miloonan kilometrin ajokokemuksella. Eikä dieseliä saa 1,6 eurolla litra, vaan keskihinta on 1,8€ litralta.
7,5x1,8=13,5€ sataselle sekin. Kun ostaa Teslan, niin on ilmaiset pikalataukset.
vertaat 1900-luvun dieseliä 2020-luvun paristovispilään
Diesel-passat kulutti jo 90 luvulla polttoainetta alle viisi litraa
Sähköautoilijoiden pää on sekaisin kusitauoista
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
keskivertoautoilija ajaa vuodessa 15000 km
4 litraa satasella tekee 600 litraa löpöä
600 x 1,60 eur/litra = 960 eur
sama paristovispilällä 20 kwh/100 km
0,20 eur/kwh = 600 eur
(tämä siis kotona ladattaessa)
"säästö" vuodessa huikeat 360 eur
Yksikään auto ei ole kulkenut lähellekään 100km neljällä litralla.
Tähän ei sähköauto pysty: Škoda Superbin 66 litran dieseltankillisella ajettiin 2 831 kilometriä
Keskikulutukseksi tuli 2,33 litraa sadalla eli alle puolet virallisesta.
https://tekniikanmaailma.fi/tahan-ei-sahkoauto-pysty-skoda-superbin-66-…
Vierailija kirjoitti:
keskivertoautoilija ajaa vuodessa 15000 km
4 litraa satasella tekee 600 litraa löpöä
600 x 1,60 eur/litra = 960 eur
sama paristovispilällä 20 kwh/100 km
0,20 eur/kwh = 600 eur
(tämä siis kotona ladattaessa)
"säästö" vuodessa huikeat 360 eur
Wau, tuolla kustantaa jo kahdessa sadassa vuodessa teslan
1,6 litraista dieseliä ei voi hymyilemättä edes miettiä. 45 sekkaa sataseen kiihtyvyys ja varmaan rengasleveys 155.
Mun norjalaisella ystävällä on ollut Tesla niin kauan kuin niitä on siellä myyty. Ja heillä on huvila vuoristossa. Kummasti ovat selvinneet sikäläisissä pakkasissa ja runsaassa lumessa Oslosta sinne autoillen. Tesloja on siinä perheessä useampi ja aina vaihtuu uuteen Teslaan, ei bensa-autoon.
Teslaan en ota kantaa, mutta näköjään sähköauto pelittää kunnon talviolosuhteissakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ja hyvänä puolena se, että nykyaikaisen auton energiankulutus pienenee sään lämmetessä keväällä, kun taas polttomoottoriaikakauden autoissa energiankulutus on edelleen ihan järjetön kesät talvet."
Tosiasiassa polttomoottoriauto kuluttaa kesällä energiaa suhteessa ihan yhtä paljon vähemmän kuin sähköautokin.
Väärin.
Polttomoottoriautosta suurin osa energiasta kuluu lämpönä harakoille. Talvella sen saa talteen, kesällä ei.
Tuo talteensaantikin on vähän niin ja näin:
Nuorena insinöörinä lainasin pakkaspäivänä kaverin työsuhde-Sitikkaa ajaakseni Tampereelta Helsinkiin.
Kehäkolmosen kohdalla alkoivat sivuikkunatkin lopulta sulaa.
Se voi tietenkin olla hiukan hankalaa se lämpötilanamikan löytäminen autistille, joka yrittää vaipat jalassa selvitä tunnin ajomatkasta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
keskivertoautoilija ajaa vuodessa 15000 km
4 litraa satasella tekee 600 litraa löpöä
600 x 1,60 eur/litra = 960 eur
sama paristovispilällä 20 kwh/100 km
0,20 eur/kwh = 600 eur
(tämä siis kotona ladattaessa)
"säästö" vuodessa huikeat 360 eur
Yksikään auto ei ole kulkenut lähellekään 100km neljällä litralla.
Et ole sellaisella ikinä ajanut?
Vierailija kirjoitti:
1,6 litraista dieseliä ei voi hymyilemättä edes miettiä. 45 sekkaa sataseen kiihtyvyys ja varmaan rengasleveys 155.
Modification (Engine) 1.6 TDI
Acceleration 0 - 100 km/h 10.2 sec
Maximum speed 198 km/h
Ok. Sähköautoilla ei tee mitään. Dieseli lutkuilla ei tee mitään. Pikku bensakoneet on ihan paskoja. Tää tulee tässäkin ketjussa selväksi
Olisi mukava tietää, mikä on Suomen oloihin kelpaava kulkuneuvo, jota saa autoksi nimittää?
Paas jankuttaja tänne nyt muutama malli ihan nimeltä mainiten. Moottorin koko ja polttoaine myös.
Rangella ei ole mitään käytännön merkitystä kunhan se on taukoihin nähden riittävä. Olen käynyt omalla autolla Lapissa vähintään kerran vuodessa yli 30 vuoden ajan. On ollut bensa-autoja, dieseleitä ja täyssähköä. Sähköautolla ei tarvitse pysähtyä yhtään sen useammin kuin polttiksella eikä venyttää taukoja. Auto on aina tarpeeksi ladattu ennen kuin matka jatkuu, ei sitä tarvitse odotella. Latureillakaan ei ole mitään ruuhkia kunhan ei aja kaikkein pahimpina ruuhkaviikonloppuina. Olen joka tapauksessa aina välttänyt niitä. Ei ole kahta sanaa siitä, millä ajan Lappiin mieluiten. Täyssähkön käyttömukavuus menee polttisten edelle.
maksoin 100000 ja säästän pensassa 500
näinhän se menee