Lue keskustelun säännöt.
Olen mennyt todella huonoon kuntoon yksinäisyyden takia.
11.01.2026 |
Elämä on niin yksitoikkoinen ja ei mitään odotettavissa ikinä. Ketään kenen kanssa voi päivästä jutella. Tää kituuminen on jo vuosia jatkunut ja toimintakyky menee vaa yhä huonommaksi. Kaikki pyhät aina yksin kotona.
Kaikkeni oon yrittänyt ja tehnyt tuloksetta. Olen oikeasti todella yksinäinen ja kun elää vaa omassa päässä niin tulee hulluksi.
Kommentit (173)
Vierailija kirjoitti:
Minäkin kaipaan yhteyttä, ja joka kerta huomaan tulevani hyväksikäytetyksi. Helpompi olla yksin
Sama. Olen niin monta kertaa elämässäni aikana joutunut pettymään ihmisiin, että olen helpottunut jos/ kun saan olla yksin.
Parisuhdetta ei ole, yksi luotettava ystävä löytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä kanssa mietin, et moni yksinäinen tarvitsisi alkuun ammattilaisen keskustelutukea ja vasta sitten aika on kypsä ystävien etsintään. Eihän meistä kukaan halua olla toisen hoitaja tai toiselle liian tärkeä väärällä tavalla (riippuvaisuus). Monella voi tosiaan olla liiallisia odotuksia siitä, millainen oikeanlainen ystävä olisi. Itse olen tutustunut harrastuksissa ihmisiin, joista paljastui ajan kuluessa se syvempi ystävä. Moni voi olla alkuun varautunut tai ujo ja se todellinen minuus paljastuu kun tutustutaan. Ei se ystävyys synny heti ja joskus sen syntyminen vaatii pitkänkin ajan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sinulla on mielenterveysongelmaa ja asut paikkakunnalla, jossa on klubitalo, suosittelen tutustumiskäyntiä sinne. Oon kuullut tosi hyvää paikasta& siksi sille iso suositus!
Mikset ole itse käynyt?
Olen kuullut, että siellä kokoontuu rupusakki.
Tiedä sitten.
Oikeasti, jos tämä on ap, niin en ihmettele enää yksinäisyyttäsi. Se, että kutsuu muita rupusakiksi, kertoo paljon ajatusmaailmastasi. Että vielä vuonna 2026 kuulee tällaisia ennakkoluuloja Ja itse asiassa olen käynyt eräällä klubitalolla työni puolesta, paikassa käy hyvin monenlaisia ihmisiä ja työntekijät siellä ovat ihania. Mutta voit myös jatkaa kotona makaamista ja valittamista, se on sitten osaltasi oma valinta!
Niin, mikä on kenellekin rupusakkia? Rajattomat, valehtelevat ja ystäviksi tekeytyvät kiusaajat eivät ystäviksi ihan kaikille kelpaa. Köyhyys, rumuus tai muu pinnallinen asia on pelkkä sivuseikka ystävyydessä, mutta selkään puukottavaa nilkkiä ei kukaan ystäväksi halua.
Ekaksi sinun pitää alkaa liikkua. Osta vaikka kuntopyörä. Minullakin on kotona sellainen ja poljen sillä usein nyt varsinkin talvella olen polkenut lähes joka päivä..
Ei kuntopyörää tarvitse edes ostaa, Torissa useampi...
Ja mukana tulee ystävä tai elämänkumppani???
Vierailija kirjoitti:
Ekaksi sinun pitää alkaa liikkua. Osta vaikka kuntopyörä. Minullakin on kotona sellainen ja poljen sillä usein nyt varsinkin talvella olen polkenut lähes joka päivä..
Ei kuntopyörää tarvitse edes ostaa, Torissa useampi...
Ja mukana tulee ystävä tai elämänkumppani???
Panokaveri taitaa jollain olla haussa eikä ystävä. Ystävän ulkonäöllä ei ole väliä toisin kuin hyväksikäytettäväksi sopivan panokaverin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä koen yksinäisyyttä. Kavereiden tapaamiset vaatisivat melkein aina rahaa johonkin pääsylippuun ja yleensä tapahtumaan, joka ei edes kiinnosta tai johon ei jaksaisi muuten mennä. Ei siellä sitten kovin paljon ehdi jutellakaan, kun heillä on sitten kiire kotiin. Samoin saan aina vähän huonot kellonajat tapaamisiin, viikonloppuina heillä on yleensä oman perheen kanssa menoa, ja tapaamiset olisi sitten arkena silloin, kun minulla on töitä ja töiden jälkeen harrastus tai ihan vaan tarve levätä. En jaksa, haluan myös elää oman aikataulun mukaan ja tavata silloin, kun ei ole kiire muualle. Ei ole lähisukulaisia eikä seurustelu- tai parisuhdetta. Ongelmana on, että harvat ystävät ovat nuoruusvuosilta ja perheellisiä. Sinkkuystäviä minulla ei oikeastaan ole, en tiedä miksi en ole heihin tutustunut.
En koskaan käytä
someteksteissäni
teinarimaisia
tuplamerkkejä
(!!/??-tyyliin)
enkä liioin puhu
seksuaalisuudesta
toiseen ihmiseen
hieman halventavaan
sävyyn minään
p@nokaveruutena.
Olen sen verran aikuinen.
E
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En vaan tajua tätä yksinäisyysongelmaa. Jos se on laaja ongelma, se tarkoittaa, että on paljon ihmisiä, jotka kaipaavat seuraa ja ystäviä. Miksi he eivät vietä aikaa keskenään? Tietenkään kaikilla ei voi kemiat ja elämäntilanteet sopia yhteen, mutta kyllähän siitä isosta porukasta täytyy löytyä JOKU, kenen kanssa tulee toimeen.
Vai onko yksinäisten ongelma se, etteivät tule toimeen kenenkään kanssa? Silloin ratkaisu ei voi olla ystävien etsiminen, vaan omassa käytöksessä ja asenteissa täytyy ensin korjata jotain.
Se on se tutustumisongelma. Aikuisena ei tutustu kovin helposti uusiin ihmisiin. Yritän opetella, koetan jutella edes jotain, vieruskaverille junassa viimeksi, samoin samassa pöydässä kahvilassa istuneiden kanssa ja ihan bussipysäkillä. Kaikki vanhoja tai vanhempia ihmisiä. Mutta heillä kai sattui olemaan on vähän avoimempi suhtautuminen muihin ihmisiin. Tätä saisi olla enemmän. Eihän noista nyt ystäviä saanut, mutta piristi päivää kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se on se tutustumisongelma. Aikuisena ei tutustu kovin helposti uusiin ihmisiin. Yritän opetella, koetan jutella edes jotain, vieruskaverille junassa viimeksi, samoin samassa pöydässä kahvilassa istuneiden kanssa ja ihan bussipysäkillä. Kaikki vanhoja tai vanhempia ihmisiä. Mutta heillä kai sattui olemaan on vähän avoimempi suhtautuminen muihin ihmisiin. Tätä saisi olla enemmän. Eihän noista nyt ystäviä saanut, mutta piristi päivää kyllä.
Minulla on aika paljon kavereita ja ystäviäkin, enkä nyt sano tätä leuhkiakseni. En usko, että olen ikinä ystävystynyt keneenkään tuntemattomaan junassa tai kahvilassa. Suurin osa ystävistä on löytynyt koulusta, opinnoista, töistä, harrastuksista, lapsen kavereiden vanhemmista ja naapurustosta. Ensin pitää olla niitä tuttuja, siis ihmisiä keitä tapaa säännöllisesti jotain kautta ja tervehtii ja vaihtaa muutaman sanan. Niiden joukosta sitten aina välillä löytyy ihminen, jonka kanssa muodostuu kaveruus ja ystävyyskin, jos tuuri käy.
Pitää antaa itsestään noissa kohtaamisissa, jutella ja kysellä ja kuunnella eikä miettiä mitä muut ajattelevat itsestä.
Mee seurakunnan kutomisryhmään tai kahvituokioon?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viihdyn yksin, mutta olen minäkin yksinäinen joskus. En kaipaa mitään merkitystä elämälleni, se on minulla halussa, mutta kaipaisin jotain joka ymmärtäisi. Eli siis niin samanlaista ihmistä, jolle voisi kertoa, miltä tuntuu ja hän tietäisi suurin piirtein miltä tuntuu. Lapsena minulla oli yksi tällainen ystävä ja aikuisenakin olen tavannut pari, mutta siihen se on jäänyt. Pääasiassa tunnen olevani aina avaruusolio muiden joukossa. Niitä lomasuunnitelmia ja perussontaa pystyy jauhamaan kenen tahansa kanssa eikä tuon jauhaminen helpota, kun syvempi ymmärrys puuttuu.
Mistä ne yksinäiset löytää toisensa, kun ei kukaan tunne ketään. Ei voi kadulla mennä vetelemään hihasta ja kyseleen, oletko yksin. Jos jotain yksinäisten tapahtumia on, ne on syrjäytyneille tai alkoholisteille, ei ihan tavallisille ihmisille. Ja muissa tapahtumissa porukat on omien kavereidensa kanssa. Näin se on, ja nähty on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mistä ne yksinäiset löytää toisensa, kun ei kukaan tunne ketään. Ei voi kadulla mennä vetelemään hihasta ja kyseleen, oletko yksin. Jos jotain yksinäisten tapahtumia on, ne on syrjäytyneille tai alkoholisteille, ei ihan tavallisille ihmisille. Ja muissa tapahtumissa porukat on omien kavereidensa kanssa. Näin se on, ja nähty on.
Harrastuksista. Yhdistyksistä. Kansalaisopiston kursseilta. Naapurustosta. Vapaaehtoistöistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on se tutustumisongelma. Aikuisena ei tutustu kovin helposti uusiin ihmisiin. Yritän opetella, koetan jutella edes jotain, vieruskaverille junassa viimeksi, samoin samassa pöydässä kahvilassa istuneiden kanssa ja ihan bussipysäkillä. Kaikki vanhoja tai vanhempia ihmisiä. Mutta heillä kai sattui olemaan on vähän avoimempi suhtautuminen muihin ihmisiin. Tätä saisi olla enemmän. Eihän noista nyt ystäviä saanut, mutta piristi päivää kyllä.
Minulla on aika paljon kavereita ja ystäviäkin, enkä nyt sano tätä leuhkiakseni. En usko, että olen ikinä ystävystynyt keneenkään tuntemattomaan junassa tai kahvilassa. Suurin osa ystävistä on löytynyt koulusta, opinnoista, töistä, harrastuksista, lapsen kavereiden vanhemmista ja naapurustosta. Ensin pitää olla niitä tuttuja, siis ihmisiä keitä tapaa säännöllisesti jotain kautta ja tervehtii ja vaihtaa muutaman sanan. Niiden joukos
Näinhän se on. Aikuisena ystävystyminen vaatii yleensä paljon turhaa lätinää ennen kuin voi mennä syvemmälle tasolle. Lapsena kaikki oli sillein helpompaa, kun oltiin vaan mitä oltiin ja se sanottiin heti.
Vierailija kirjoitti:
Viihdyn yksin, mutta olen minäkin yksinäinen joskus. En kaipaa mitään merkitystä elämälleni, se on minulla halussa, mutta kaipaisin jotain joka ymmärtäisi. Eli siis niin samanlaista ihmistä, jolle voisi kertoa, miltä tuntuu ja hän tietäisi suurin piirtein miltä tuntuu. Lapsena minulla oli yksi tällainen ystävä ja aikuisenakin olen tavannut pari, mutta siihen se on jäänyt. Pääasiassa tunnen olevani aina avaruusolio muiden joukossa. Niitä lomasuunnitelmia ja perussontaa pystyy jauhamaan kenen tahansa kanssa eikä tuon jauhaminen helpota, kun syvempi ymmärrys puuttuu.
Ei tuo ole kovin realistinen haave. Tuohon tarvitaan joko terapeutti, tai satumainen tuuri, että on joku VANHA ystävä, joka oikeasti tuntee sinut ja historiasi, ja jolla on sattumalta ollut suunnilleen samanlainen elämänpolku, että ystävyys ja ymmärrys on säilynyt ennallaan.
Kyllä minulle tuli yhtenä päivänä mieleen kysyä roskiksesta pulloja ja tölkkejä etsivällä ihmiseltä, että lähdetkö kahville. En kuitenkaan kysynyt eli en sitten uskaltanut. Tuli vaan jostain tunne, että tuolla on vähän rahaa, minä yksinäinen, mutta minulla olisi sen verran rahaa, että voisin kahvit tarjota ja jos hänellä olisi aikaa jutella minun kanssa sen kahvin ajan. Ehkä pitäisi uskaltaa, kaikilla ihmisillä on jotain annettavaa toisilleen.
Katso netistä onko alueellasi päiväkeskuksia, kirkon ruokailuja tms.
Itselläni on kokemuksia yksinäisen oloisista ihmisistä, jotka eivät anna kohtaamisissa itsestään mitään, vaan itse joutuu tekemään kaiken työn. Tuntuu, kuin he testaavat näin toista ihmistä. Eli tarvitaan vastavuoroisuutta. Ja toisessa ääripäässä ovat ihmiset, jotka ovat vaativia ja painostavat toista ystävyyteen. Ystävyys on vapaaehtoista ja mielestäni ihminen tarvitsee ympärilleen monenlaisia ihmisiä, ei pelkkiä sydänystäviä. Onko joillakin yksinäisillä vain tarve päästä purkamaan syvimpiä tuntojaan ja siihen tarvitsevat ystävän? Minusta tuo on aika paljon vaadittu toiselta. Ikinä en ole lähestynyt ketään tai mennyt tilanteisiin sillä asenteella, että täytyy löytää joku, jolle voisin avata sydämeni. Joskus se höpöttely alkuun voi johtaa syvällisiin keskusteluihin. Sehän on aika rajatontakin, jos heti lyö kaikki syvimmät ajatukset pöytään. Toki joidenkin harvojen kohdalla mennään heti ensikohtaammisella suoraan ns.syvään päätyyn. Mutta harvinaisia sellaiset ovat ja sellaisen ystävän löytäminen on tuuripeliä.
Kirjekaveri?