Lue keskustelun säännöt.
Läheinen käynyt pitkän terapian, ja oppinut lähinnä paapomaan itseään.
02.01.2026 |
Läheiseni on ollut terapiassa vuosia. Hän osaa nyt nimetä tunteitaan, käyttää sanoja kuten turvattomuus, rajat, traumaattinen kokemus ja olla totta omana itsenään. Hän on oppinut puhumaan kauniisti itselleen ja vaatimaan itselleen parempaa.
Nyt kaikki, mikä ei tunnu hyvältä, on väärin sanottu. Kaikki, mikä ei ole pehmeää, on emotionaalisesti turvatonta. Jos sanon jotain suoraan, hän vetäytyy tai suuttuu. Jos ehdotan, että ehkä hänkin voisi katsoa omaa toimintaansa kriittisesti, hän ilmoittaa, että minä en puhu hänen kanssaan kunnioittavasti.
Terapia on opettanut hänet vaatimaan turvaa mutta ei rakentamaan sitä itse. Se on opettanut hänet puhumaan tunteistaan mutta ei kestämään toisen ihmisen tunnesävyä, jos se ei ole hyväksyvä tai neutraali. Ja ennen kaikkea: se on tehnyt hänestä haavoittuvuutensa vartijan. Ei ihmisen, joka olisi oppinut kestämään elämää, vaan ihmisen, joka on oppinut odottamaan, että koko ympäristö järjestyy hänen haavoittuvuutensa ympärille.
Nyt jokainen väärä sävy on rajanylitys. Jokainen jämäkämpi lause laukaisee vanhan haavan. On kuin keskustelut olisivat muuttuneet terapian jatkoksi mutta minä en ole terapeutti, enkä halua olla.
Ja pahinta on tämä: jos en suostu siihen rooliin, jos en puhu "turvallisesti", hän vetäytyy, hiljenee, tai kertoo kokeneensa minut uhkaavana. Ikään kuin ainoa oikea tapa olla hänen kanssaan olisi nyt puhua varoen, empaattisesti, tarkkaan asetelluilla sanoilla ikään kuin koko ajan joku lapsi kuuntelisi.
En tiedä, missä vaiheessa terapia lakkasi olemasta parantumista varten ja muuttui uudeksi normiksi, jota kaikkien muidenkin pitäisi noudattaa. Missä vaiheessa ihmisen haavoittuvuus muuttuu syyksi vaatia muilta käytöstä, jota kukaan ei osaa luonnostaan? Entä minä? Olen alkanut pidätellä itseäni, koska tiedän, että yksikin väärä sana voi tehdä hänelle "turvattoman olon".
Kommentit (518)
^
Itsellä siis ydinperhe, velaton omistusasunto ja työpaikka. Nykyhetki mallillaan.
Kertoo hyvässä elämänhallinnasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vitsit, olisikin helppoa jos traumoista ja haitallisista käytösmalleista pääsisi kerralla, vähän kuin valokatkaisijaa painamalla.
Itse olen vuosikausia työstänyt rankkoja lapsuustraumoja, ja paloina se tuntuu tapahtuvan. Ensin opitaan pitämään puoliaan, ja sitten tasoittamaan sitä puolensa pitämistä, näin kärjistetysti.
En tiedä ystävästäsi, mutta itse kun olin lähtötilanteessa aivan totaalinen ovimatto, joka olisi tyyliin antanut viimeiset rahansakin jos joku olisi tullut niitä vaatimaan. Ei ollut lähes mitään kykyä pitää omia rajojani. Ja näitä on haastavaa opetella vasta aikuisena. Etenkin, kun käytös ei minullakaan varmasti vielä vuosiin ole täysin tasaista ja normaalia etenkään stressitilanteissa, vaikka parhaani vain jatkuvasti yritän.
Mutta tunnistatko ne oikeat tilanteet missä rajojasi koetellaan? Terapiassa käyvän läheise
"Miten sinusta on yhtäkkiä tullut niin hankala, etten tiedä miten päin olla." Eli olet aiemmin hyötynyt toisen rajattomuudesta ja nyt harmittaa, kun kynnysmatto ei enää olekaan käytettävissä.
Vierailija kirjoitti:
^
Itsellä siis ydinperhe, velaton omistusasunto ja työpaikka. Nykyhetki mallillaan.
Kertoo hyvässä elämänhallinnasta.
Ehkä omistusasunto ja työpaikka, mutta ydinperhe ei. Aika sekopäiset ihmiset roikkuvat väkisin ydinperheissä, koska ydinperhe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vitsit, olisikin helppoa jos traumoista ja haitallisista käytösmalleista pääsisi kerralla, vähän kuin valokatkaisijaa painamalla.
Itse olen vuosikausia työstänyt rankkoja lapsuustraumoja, ja paloina se tuntuu tapahtuvan. Ensin opitaan pitämään puoliaan, ja sitten tasoittamaan sitä puolensa pitämistä, näin kärjistetysti.
En tiedä ystävästäsi, mutta itse kun olin lähtötilanteessa aivan totaalinen ovimatto, joka olisi tyyliin antanut viimeiset rahansakin jos joku olisi tullut niitä vaatimaan. Ei ollut lähes mitään kykyä pitää omia rajojani. Ja näitä on haastavaa opetella vasta aikuisena. Etenkin, kun käytös ei minullakaan varmasti vielä vuosiin ole täysin tasaista ja normaalia etenkään stressitilanteissa, vaikka parhaani vain jatkuvasti yritän.
Mutta tunnistatko ne oikeat tilanteet missä rajojasi koetellaan? Terapiassa käyvän läheise
No senhän varmaan parhaiten tietää minun kanssani tekemisissä olevat.
Muutama välirikko on tapahtunut, tosin omasta näkökulmastastani siksi, että oli pöyristyttävää kun en enää vaan kilttinä juossut paikalle heti kun käsky käy.
Muutoin sitten taas esim. jos en halua lähteä kaverin kanssa tänään ulos, niin totean pitäväni nyt tänään koti-illan, ja sitä rataa.
Parisuhteessa en ole, enkä tiedä tulenko koskaan olemaan, sen verran ajatustasollakin ahdistaa. Niissä ollut myös paljon rajojen yli kävelyä, jonka käsittelyä luultavasti tuon ahdistuksen kautta käyn läpi edelleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
^
Itsellä siis ydinperhe, velaton omistusasunto ja työpaikka. Nykyhetki mallillaan.
Kertoo hyvässä elämänhallinnasta.
Ehkä omistusasunto ja työpaikka, mutta ydinperhe ei. Aika sekopäiset ihmiset roikkuvat väkisin ydinperheissä, koska ydinperhe.
Ok, itsellä ei heistä kokemusta.
Käyn terapiassa kummankin vanhemman persoonallisuushäiriön ja sen johdosta hyvin väkivaltaisen lapsuuden takia. Nykyhetki ei tavallaan liity mihinkään, paitsi että nyt on turvallinen hetki olla terapiassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eipä vanhempansa menettänyt lapsi ole sen kummempi kuin kukaan, omassa käytökseltään vastaavat kaikki. Orpous ei ole peruste tai syy koskaan.
Toki jokaisen meistä on opittava elämään ympäröivän maailman kanssa niistä lähtökohdista, jotka kullakin on. Häiriökäyttäytyvän lapsen toimintaan tulee puuttua.
Pidän silti aika erikoisena aikuista, joka vuosien jälkeen näkee vaivaa mollatakseen juuri vanhempansa menettäneen lapsen/nuoren käytöstä keskustelupalstalla. Samoin näiden kirjoittajien, joiden mielestä vanhempien kuolema on ollut lapselle oikein.
Tuttua tuttua. Eräs läheiseni on samaa sarjaa. Tottakai puhun kunnioittavasti hänelle, kuten muillekin, mutta myös hänen toimintaa täytyy voida arvostella ja kritisoida, jo se on väärää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jostain syystä jokainen yrittämäni vastaus jonoutetaan moderointia varten, joten koitan vastata lainaamatta. Olen siis se joka miettii pitääkö välit läheiseen laittaa jäähylle. En mielestäni tee mitään sellaista mitä yleensä pidetään raskaana käytöksenä, enkä koe tarvetta hyötyä läheisistäni. On aina ollut ok vaikka sanoa että nyt ei jaksa nähdä, ja mielestäni osaan tulkita suht hyvin minkälaisista asioista voi puhua, enkä vaadi tai päätä yksin mitä tehdään, jne. Silti nyt kaiken häilyvyyden takia tuntuu etten tiedä teenkö jotain väärin, ja kannattaako vain pitää paussia, oman jaksamiseni takia.
Vierailija kirjoitti:
Jostain syystä jokainen yrittämäni vastaus jonoutetaan moderointia varten, joten koitan vastata lainaamatta. Olen siis se joka miettii pitääkö välit läheiseen laittaa jäähylle. En mielestäni tee mitään sellaista mitä yleensä pidetään raskaana käytöksenä, enkä koe tarvetta hyötyä läheisistäni. On aina ollut ok vaikka sanoa että nyt ei jaksa nähdä, ja mielestäni osaan tulkita suht hyvin minkälaisista asioista voi puhua, enkä vaadi tai päätä yksin mitä tehdään, jne. Silti nyt kaiken häilyvyyden takia tuntuu etten tiedä teenkö jotain väärin, ja kannattaako vain pitää paussia, oman jaksamiseni takia.
Sama. Joku selvästi ei halua että aihetta käsitellään. Varmaankin äärioikeisto saanut palstavallan moderoinnissa. Ne haluaa että kaikki tuntee tehneensä väärin aina kaikki niin helpompi sitten värvätä odineihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
" ainoa oikea tapa olla hänen kanssaan olisi nyt puhua varoen, empaattisesti, tarkkaan asetelluilla sanoilla "
Eikö tämä ole normi elämässä ylipäätään?
Mitkä tilanteet vaativat kärjistyneesti, ilkeästi, kiihtyneesti tai ärsyyntyneesti puhumista? Siis jatkuvasti toistuessaan, ollessaan enemmän sääntö kuin poikkeus.
Onko tuossa kyse siitä, että joudut varomaan omia sanomisiasi, vaiko vain opettelemaan omien tunteidesi hallintaa ja rakentavampaa ilmaisutapaa ap? Näillä kahdella on eroa.
Ai, että pitää olla kun munankuorilla muiden kanssa , ettei vaan sano mitään mistä joku voi loukkaantua? Mistäs sen sitten tietää, mistä kaikesta joku voi loukkaantua? Kun ollaan kuitenkin erilaisia ihmisiä kaikki? Hiljaa vissiin kannattaa olla, ettei loukkaa ketään. On todella raskasta olla tämmösten loukkaantujien lähellä missä vaan. Oli ne sitte kaverita tai työkavereita, omia lapsia ym.
Lainauksen alueelle kopioituvaan tekstiin ei näköjään saa tehdä muutoksia, tai kommentti jonoutetaan. Olen yrittänyt lisätä lainatun perään sen uusimman kommentin, johon varsinaisesti olisin vastaamassa. Jonoon menee. Lainaustoiminto on vielä paskempi kuin ennen uudistusta, vaikka en uskonut että olisi mahdollista. /ot
Eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
" ainoa oikea tapa olla hänen kanssaan olisi nyt puhua varoen, empaattisesti, tarkkaan asetelluilla sanoilla "
Eikö tämä ole normi elämässä ylipäätään?
Mitkä tilanteet vaativat kärjistyneesti, ilkeästi, kiihtyneesti tai ärsyyntyneesti puhumista? Siis jatkuvasti toistuessaan, ollessaan enemmän sääntö kuin poikkeus.
Onko tuossa kyse siitä, että joudut varomaan omia sanomisiasi, vaiko vain opettelemaan omien tunteidesi hallintaa ja rakentavampaa ilmaisutapaa ap? Näillä kahdella on eroa.
Ai, että pitää olla kun munankuorilla muiden kanssa , ettei vaan sano mitään mistä joku voi loukkaantua? Mistäs sen sitten tietää, mistä kaikesta joku voi loukkaantua? Kun ollaan kuitenkin erilaisia ihmisiä kaikki? Hiljaa vissiin kannattaa olla, ettei loukkaa ketään. On todella raskasta olla tämmösten loukkaantujien lähellä missä vaa
Ehkä pare et sä pysyt sit pois töistä ja muista. Et voi kulkee selittämässä vihajuttuja ja painostamassa muiden tunteita asioilla joita jotku ei halua tunteilla nähdä. Jokaisella on oikeus valita ja sä et voi siitä päätöstä tehdä ja alkaa omia juttuis selittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vitsit, olisikin helppoa jos traumoista ja haitallisista käytösmalleista pääsisi kerralla, vähän kuin valokatkaisijaa painamalla.
Itse olen vuosikausia työstänyt rankkoja lapsuustraumoja, ja paloina se tuntuu tapahtuvan. Ensin opitaan pitämään puoliaan, ja sitten tasoittamaan sitä puolensa pitämistä, näin kärjistetysti.
En tiedä ystävästäsi, mutta itse kun olin lähtötilanteessa aivan totaalinen ovimatto, joka olisi tyyliin antanut viimeiset rahansakin jos joku olisi tullut niitä vaatimaan. Ei ollut lähes mitään kykyä pitää omia rajojani. Ja näitä on haastavaa opetella vasta aikuisena. Etenkin, kun käytös ei minullakaan varmasti vielä vuosiin ole täysin tasaista ja normaalia etenkään stressitilanteissa, vaikka parhaani vain jatkuvasti yritän.
Mutta tunnistatko ne oikeat tilanteet missä rajojasi koetellaan? Terapiassa käyvän läheise
On normaalia, että välillä on joku asia ok ja jonain toisena päivänä ei ole. Ihmisten jaksaminen vaihtelee. Tänään voisin jaksaa sun kanssa lenkille tai maratonpuhelun, mutta huomenna en kun pitää valmistautua alkaviin töihin jne. Jokainen ein sanominen ja raja ei ole hylkäys tai johdu susta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mullakin oli työkaveri, joka kertoi, että olen niin maadoittava ihminen ja lähelläni tulee rauha. Olin vähän ihmeissäni, minähän olin vain oma itseni, en mielestäni yhtään sen kummemmin maadoittava kuin kukaan muukaan. Hänellä oli kuitenkin tapana analysoida kaikki tilanteet ja ihmiset. Raskas tyyppi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
" ainoa oikea tapa olla hänen kanssaan olisi nyt puhua varoen, empaattisesti, tarkkaan asetelluilla sanoilla "
Eikö tämä ole normi elämässä ylipäätään?
Mitkä tilanteet vaativat kärjistyneesti, ilkeästi, kiihtyneesti tai ärsyyntyneesti puhumista? Siis jatkuvasti toistuessaan, ollessaan enemmän sääntö kuin poikkeus.
Onko tuossa kyse siitä, että joudut varomaan omia sanomisiasi, vaiko vain opettelemaan omien tunteidesi hallintaa ja rakentavampaa ilmaisutapaa ap? Näillä kahdella on eroa.
Ai, että pitää olla kun munankuorilla muiden kanssa , ettei vaan sano mitään mistä joku voi loukkaantua? Mistäs sen sitten tietää, mistä kaikesta joku voi loukkaantua? Kun ollaan kuitenkin erilaisia ihmisiä kaikki? Hiljaa vissiin kannattaa olla, ettei loukkaa ketään. On todella raskasta olla tämmösten loukkaantujien lähellä missä vaa
Normaali arvostava käytös = munankuorilla kävelyä joidenkin mielestä. Näille itselleen kun sanookin sitten samalla tavalla suoraan vastaan, niin menevät ihan sykkyrämykkyrälle, että kamalaa, kun joku suuttui. Sitten alkaa hirvee marttyyrius. Semmoista se on rajattomien ihmisten kanssa.
Niin eli kun hän on ostanut itselleen kokemuksen turvallisuudesta ja lämmöstä, se on sinun mielestäsi väärin ja hyökkäät häntä kohtaan kahta kauheammin.
Mitäpä jos ottaisit vaikka sen sijaan oppia.
Vierailija kirjoitti:
Jostain syystä jokainen yrittämäni vastaus jonoutetaan moderointia varten, joten koitan vastata lainaamatta. Olen siis se joka miettii pitääkö välit läheiseen laittaa jäähylle. En mielestäni tee mitään sellaista mitä yleensä pidetään raskaana käytöksenä, enkä koe tarvetta hyötyä läheisistäni. On aina ollut ok vaikka sanoa että nyt ei jaksa nähdä, ja mielestäni osaan tulkita suht hyvin minkälaisista asioista voi puhua, enkä vaadi tai päätä yksin mitä tehdään, jne. Silti nyt kaiken häilyvyyden takia tuntuu etten tiedä teenkö jotain väärin, ja kannattaako vain pitää paussia, oman jaksamiseni takia.
Ihminen etsii itseään. On ok pitää vähän enemmän väliä. Ei se ole hylkäämistä. Anna sen toisen päättää miten ehtii nähdä ja pitää yhteyttä.
Vierailija kirjoitti:
Tuttua tuttua. Eräs läheiseni on samaa sarjaa. Tottakai puhun kunnioittavasti hänelle, kuten muillekin, mutta myös hänen toimintaa täytyy voida arvostella ja kritisoida, jo se on väärää.
Arvostelu ja kritisointi on verbaalista väkivaltaa. Ei ole mikään välttämättömyys elämässä sen enempää kuin lyöminenkään. Sinuna miettisin myös miksi dominoit ja manageroit toisten toimintaa. Jos sinua kohdellaan väärin, niin sano nätisti ja ota etäisyyttä, jos se ei riitä.
Vierailija kirjoitti:
Isoja traumoja kokeneelle ihmiselle voi mennä loppuelämä selviytymisessä, turvan etsimisessä. Hän on vaikea kumppani, tiedän. Ota tai jätä.
Niin, kun teille akoille se iso trauma = yläasteella penaali heitettiin roskiin. Huoh!!
Mutta tunnistatko ne oikeat tilanteet missä rajojasi koetellaan? Terapiassa käyvän läheisenä on vaikea itse tajuta miten olla hänen kanssaan tekemisissä, kun en enää tiedä miten päin olla. Välillä joku asia on ok ja yhtäkkiä ei, ja se on aika raskasta. Kannattaako vain laittaa välit jäähylle ja jättää hänet yksin, sekin tuntuu vähän raa'alta. Mutta pitää ajatella omaakin jaksamista.