Lue keskustelun säännöt.
Läheinen käynyt pitkän terapian, ja oppinut lähinnä paapomaan itseään.
02.01.2026 |
Läheiseni on ollut terapiassa vuosia. Hän osaa nyt nimetä tunteitaan, käyttää sanoja kuten turvattomuus, rajat, traumaattinen kokemus ja olla totta omana itsenään. Hän on oppinut puhumaan kauniisti itselleen ja vaatimaan itselleen parempaa.
Nyt kaikki, mikä ei tunnu hyvältä, on väärin sanottu. Kaikki, mikä ei ole pehmeää, on emotionaalisesti turvatonta. Jos sanon jotain suoraan, hän vetäytyy tai suuttuu. Jos ehdotan, että ehkä hänkin voisi katsoa omaa toimintaansa kriittisesti, hän ilmoittaa, että minä en puhu hänen kanssaan kunnioittavasti.
Terapia on opettanut hänet vaatimaan turvaa mutta ei rakentamaan sitä itse. Se on opettanut hänet puhumaan tunteistaan mutta ei kestämään toisen ihmisen tunnesävyä, jos se ei ole hyväksyvä tai neutraali. Ja ennen kaikkea: se on tehnyt hänestä haavoittuvuutensa vartijan. Ei ihmisen, joka olisi oppinut kestämään elämää, vaan ihmisen, joka on oppinut odottamaan, että koko ympäristö järjestyy hänen haavoittuvuutensa ympärille.
Nyt jokainen väärä sävy on rajanylitys. Jokainen jämäkämpi lause laukaisee vanhan haavan. On kuin keskustelut olisivat muuttuneet terapian jatkoksi mutta minä en ole terapeutti, enkä halua olla.
Ja pahinta on tämä: jos en suostu siihen rooliin, jos en puhu "turvallisesti", hän vetäytyy, hiljenee, tai kertoo kokeneensa minut uhkaavana. Ikään kuin ainoa oikea tapa olla hänen kanssaan olisi nyt puhua varoen, empaattisesti, tarkkaan asetelluilla sanoilla ikään kuin koko ajan joku lapsi kuuntelisi.
En tiedä, missä vaiheessa terapia lakkasi olemasta parantumista varten ja muuttui uudeksi normiksi, jota kaikkien muidenkin pitäisi noudattaa. Missä vaiheessa ihmisen haavoittuvuus muuttuu syyksi vaatia muilta käytöstä, jota kukaan ei osaa luonnostaan? Entä minä? Olen alkanut pidätellä itseäni, koska tiedän, että yksikin väärä sana voi tehdä hänelle "turvattoman olon".
Kommentit (518)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei virheetöntä, mutta normaalia, kuten kaikilta toisiltakin. Orvoksi jääminen ei anna erityisoikeuksia käyttäytyä huonosti koulussakaan tai satuttaa toiska lapsia.
Aika moni lapsi, jonka vanhemmat ovat elossa, saa raivokohtauksia koulussa. Moni tekee pahempaakin, minua heitti ns. hyvän perheen tyttö kivellä päähän ja olisin voinut kuolla.
Silti tämä vanhempansa menettänyt tyttö on vuosien jälkeen nimettömän palstalaisen vihan kohteena.Tekeekö vanhempien menettäminen tilanteesta jotenkin erilaisen? Pitääkö heille antaa säälipisteitä ja erityisoikeuksia loppuelämäksi, koska menettivät vanhempansa?
Joidenkin mielestä näköjään🙄 En edes halua tietää, minkälaisia nämä ihmiset ovat, ei omasta mielestään, mutta lähipiirinsä mielestä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhden samalla luokalla olleen vanhemmat kuoli tsunamissa, ihan oikein niille.
Tsunami oli järkyttävä tragedia, kaikki kunnia läheisensä siinä menettäneille, he on kokeneet kovemman elämän koulun kukn kukaan.
Tragedioita on maailmassa vaikka ja kuinka.
Olisin voinut tehdä samanlaisen aloituksen puolisostani. Hän ei kerro tarkkaan mitä terapiassa tapahtuu, mutta sen verran tiedän että vanhojen traumojen vaikutuksia siellä on käsitelty. Ongelma vaan on se, että hän meni terapiaan siksi, että kestäisi paremmin aikusen elämän vaatimuksia, mukaanlukien työelämä, ja siksi että parisuhteensa ovat aina menneet solmuun, ja usean vuoden terapia on tuottanut täysin päinvastaisia tuloksia. Terapia ei reipastanut, tai antanut työkaluja selviämään arkisista haasteista, toisin sanoen terapia ei nostanut häntä sohvan pohjalta, vaan antoi hänelle selityksen miksi sieltä ei halua nousta. Terapia ei ole opettanut hänelle ihmissuhdetaitoja, vaan on opettanut olemaan tökerö ja välinpitämätön toisia kohtaan suojellakseen itseään. Mutta itse olen aika satavarma etten kohtele häntä huonosti, päinvastoin, olen ymmärtäväinen ja kärsivällinen, ja silti tuntuu että pitää olla varpaillaan, etten hajota herkkää potilasta. Mutta kuka suojelee potilaan puolisoa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli naimaton avioliittoneuvoja. Pahinta lajia. Vaikuttaa siltä että ongelma löytyy peilistä. Sinusta on tullut iltalukemisten ja kavereiden kuuntelemisten perusteella alan asiantuntija, oikea besserwisseri. Luulen että kaverisi reagoi ihan aiheesta.
Joo minä olen hyvä ihminen, mutta tuo ap... Kuulostaako jotenkin tutulta. Hienoa käytöstä todellakin.
Todistit juuri arvioni oikeaksi.
Ap vaikuttaa narsistin prototyypiltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisin voinut tehdä samanlaisen aloituksen puolisostani. Hän ei kerro tarkkaan mitä terapiassa tapahtuu, mutta sen verran tiedän että vanhojen traumojen vaikutuksia siellä on käsitelty. Ongelma vaan on se, että hän meni terapiaan siksi, että kestäisi paremmin aikusen elämän vaatimuksia, mukaanlukien työelämä, ja siksi että parisuhteensa ovat aina menneet solmuun, ja usean vuoden terapia on tuottanut täysin päinvastaisia tuloksia. Terapia ei reipastanut, tai antanut työkaluja selviämään arkisista haasteista, toisin sanoen terapia ei nostanut häntä sohvan pohjalta, vaan antoi hänelle selityksen miksi sieltä ei halua nousta. Terapia ei ole opettanut hänelle ihmissuhdetaitoja, vaan on opettanut olemaan tökerö ja välinpitämätön toisia kohtaan suojellakseen itseään. Mutta itse olen aika satavarma etten kohtele häntä huonosti, päinvastoin, olen ymmärtäväinen ja kärsivällinen, ja silti tuntuu että pitää olla varpaillaan, etten hajota herkkää
On se rankkaa olla täydellinen ihminen. Varmaan raskasta katsella pienen ihmisen ongelmia.
Itse käyn terapeutilla, joka on homo. Kovin suppeat näkemykset hänellä on esimerkiksi äidin roolista. Hirveästi paheksuntaa asioista, joita en itse ole edes osannut mieltää mitenkään kiistanalaiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap vaikuttaa rasittavalta ihmiseltä.
Jokaisen meistä kuuluu paapoa itseämme ensi sijassa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eipä ole paljon terapiat auttaneet mitä lukee näistä kommentteja. Voi voi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap vaikuttaa rasittavalta ihmiseltä.
Ap on hyvin yksinkertainen ihminen.
Narsistinen aloitus, joka uppoaa lammaslaumaan surutta. Tämän takia manipuloivan ihmisen ympärille syntyy hovi. Tarvitaan yksi manipuloiva narsisti ja iso lauma yksinkertaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhden samalla luokalla olleen vanhemmat kuoli tsunamissa, ihan oikein niille.
Tsunami oli järkyttävä tragedia, kaikki kunnia läheisensä siinä menettäneille, he on kokeneet kovemman elämän koulun kukn kukaan.
Minkä elämän koulun
Joillakin kommentoijilla ovat menneet psykiatrin ja terapeutin ovet sekaisin? : )
Vierailija kirjoitti:
Itse käyn terapeutilla, joka on homo. Kovin suppeat näkemykset hänellä on esimerkiksi äidin roolista. Hirveästi paheksuntaa asioista, joita en itse ole edes osannut mieltää mitenkään kiistanalaiseksi.
Olet puolustuskannalla. Helpompaa keskittyä esim. terapeutin persoonaan kuin omiin ongelmiin.
Vierailija kirjoitti:
Oletko hänen äitinsä? Kuulostaa siltä, että läheisesti todellakin oppinut puolustamaan rajojaan ja kertomaan kun käyttäydyt huonosti häntä kohtaan. Suosittelen että kuuntelet häntä ja otat opiksi mikä on asiallista puhetta ja käytöstä muita kohtaan. Etkä vain totea ettet osaa. Tai sitten on parasta hyväksyä se että käyttäydyt loukkaavasti ja se voi johtaa siihen että muut loukkaantuvat eivätkä halua olla kanssasi tekemisissä. Ei toisille voi sanoa mitä vain ja olettaa että he sitten pitävät sinusta ja haluavat viettää kanssasi aikaa.
En ole ap, mutta samankaltainen käytös on alkanut hiertämään välejä erääseen ystävään. Hän on oppinut että reagoi miten reagoi siksi ja siksi asioihin. Hän on oppinut sanomaan ei. Mutta that's it. Nyt hän sitten sanoo ei täysin yllättäen, tekee ohareita, käyttäytyy moukkamaisesti ja ottaa lopareita, koska hänen traumareaktionsa, ja niin edelleen. Hänen elämänsä on paljon kaoottisempaa kuin ennen terapiaa, ja kaikki menee lumipalloefektinä pieleen. Hän oikeuttaa nyt myös sanoitetuilla reaktioillaan liiallisen päihteiden käytön ja täyden vastuuttomuuden. Meidän läheisten pitäisi vaan ymmärtää. Eikö terapiassa opeteta yhtään tulemaan toimeen muiden kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse käyn terapeutilla, joka on homo. Kovin suppeat näkemykset hänellä on esimerkiksi äidin roolista. Hirveästi paheksuntaa asioista, joita en itse ole edes osannut mieltää mitenkään kiistanalaiseksi.
Olet puolustuskannalla. Helpompaa keskittyä esim. terapeutin persoonaan kuin omiin ongelmiin.
No hän keskittyy asioihin, joiden takia en ole hakeutunut terapiaan. Jo olleet ja menneet asiat, eivät liity nykyhetkeen mitenkään. Ei niissä tavallaan ole mitään kohdattavaa, ovat yhdentekeviä.
Ihan turhaa näitä kokemuksia on vertailla.