Lue keskustelun säännöt.
Miksi puolisoni aina purkaa pahaa oloaan näin?
29.12.2025 |
Jouluna oli oikein mukavaa yhdessäoloa mökillä ja teimme asioita yhdessä. Sunnuntaina kun kävimme ulkoilemassa hän alkoi puhua miten vaikea vuosi on ollut ja kun oli aika pakata kamppeet, alkoi itkeä miten rankkaa ja kamalaa arki on ollut eikä halua palata siihen.
On tehnyt ennenkin näin juuri kun voisi olla mukavaa ja läheistä. . Itselläni tuo ei lisää läheisyyden tuntua vaan ärsyttää että omaan palautumiseen tarvittava aika menee toisen lohduttamiseen ja minua käytetään pahan olon purkuun.
Ei nuo purkaukset koskaan johda olin tai käytännön tilanteen paranemiseen vaan toistuu taas jonkun ajan päästä. Mitä hyötyä siitä siis on?
Kommentit (114)
Olen seurustellut ihmisen kanssa, joka käytti minua jatkuvasti tunne-elämän roskiksena. Todella raskasta, eikä tuki ollut millään lailla vastavuoroista.
Hänellä saattoi olla perus- lomanloppumisstressistä samantasoinen kriisreaktio kuin läheisen joutumisesta saattohoitoon. Se oli suhteetonta.
Myöhemmin selvisikin, että hänellä on epävakaa persoonallisuushäiriö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Kuulostaa tutulta. Miksi ihminen toimii noin ilman aikomusta muuttaa tilannetta tai näkökulmaa? Joku uhriutumisen fetissi? Opittu avuttomuus? Haavoittunut narsismi?"
Kuten sanottu, niin itsekin olen tuohon syyllistynyt. Omalla kohdalla oli vaan jotenkin opittu olotila, että aina on jokin huonosti, ja sellainen valittaminen on olennainen osa keskustelua.
En oikein muullakaan osaa selittää. Mutta oli toisaalta hyvä, että päädyin tuohon toiseen rooliin. Siinä tuli kyllä mietittyä paljon omaa aikaisempaa käytöstä, miten raskas persoona olen ollut.
Täällä on paljon kommentoijia, joilla ei ilmeisesti ole lähipiirissä ihmisiä, jotka omii itselleen lähisuhteissa tunnemonopolin: eli vain heidän tunteillaan on merkitystä, vain heidän tunteensa ovat "isoja" (kun tunnereaktiot on dramaattisia), kaiken pitää pysähtyä kun heillä on jokin tunne päällä.
Sitä ei vain jaksa. Eikä siinä mikään lempeys ja kannattelu auta, koska se on pohjaton kaivo, joka ei koskaan täyty.
On ok oĺla allapäin ja pohtia arjen kuormittavuutta mökiltä lähtiessä, mutta tuntikausia kestävä romahtaminen ei ole ok. Jos kyse ei ole uudesta mielenterveyden ongelmasta tai burnoutista, vaan toistuvasta tavasta, nìin ei sitä kestä. Em. tapauksessakin oikea osoite on työterveyslääkäri.
Pitääkö tuollaisen ihmisen siis olla sinkku?
En lukenut koko ketjua. Varmaan siksi tekee noin, koska on umpiuupunut (mikä ei ole mikään, että nyt vähän väsyttää vaan vakavasti sairas) ja siinäkin kohtaa puoliso vaatii huomioimaan hänen tarpeensa ennen omiaan. Paranemista ei tule tapahtumaan koskaan.
Miehelle sairaudentunto ja läheisille sen näkeminen ja kunnioittaminen. Psykiatrille, ei millekään yleislääkärille, ja itsekäs toipuminen. Ja jos se häiritsee sinua tai sinä häiritset miehen toipumista, erkaantukaa siksi aikaa.
Kohta sinulla on muuten mies, jonka aivot ja keho on niin paskana, että on työkyvytön, väsymysoireyhtymässä, depressiossa, mahdollisesti pysyvästi.
Tämä siis jos mies ei ole mieslapsi. Aloituksessa kuulosti, että esitetty käytös on pahinta eikä yksi pieni asia muiden joukossa. Olen itse syvässä uupumuksessa menettänyt hermoni juuri siinä vaiheessa, kun piti pakata ja lähteä joululomalta kotiin, vaikka yleensä itse olen se fiksumpi ja rauhallisempi osapuoli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä on paljon kommentoijia, joilla ei ilmeisesti ole lähipiirissä ihmisiä, jotka omii itselleen lähisuhteissa tunnemonopolin: eli vain heidän tunteillaan on merkitystä, vain heidän tunteensa ovat "isoja" (kun tunnereaktiot on dramaattisia), kaiken pitää pysähtyä kun heillä on jokin tunne päällä.
Sitä ei vain jaksa. Eikä siinä mikään lempeys ja kannattelu auta, koska se on pohjaton kaivo, joka ei koskaan täyty.
On ok oĺla allapäin ja pohtia arjen kuormittavuutta mökiltä lähtiessä, mutta tuntikausia kestävä romahtaminen ei ole ok. Jos kyse ei ole uudesta mielenterveyden ongelmasta tai burnoutista, vaan toistuvasta tavasta, nìin ei sitä kestä. Em. tapauksessakin oikea osoite on työterveyslääkäri.
Tuo juuri. On eri asia jos toinen kerran romahtaa ja itkee, että on ollut raskasta.
Kun taas se, että kaikki tapaamiset ja keskustelut menevät sen toisen ongelmien ympärillä. Toinen vain avautuu ja avautuu, sinulla ei ole mitään keinoja auttaa toista asioissaan eteenpäin, kuin tietty ammattiavun ehdottaminen.
Itselläni meni edellisessä suhteessa siihen asti, että kun olin kertomassa päivän aikana sattuneesta ikävästä jutusta, niin toinen alkoi puhua päälle niitä samoja omia ongelmiaan. Oli valaiseva hetki, miten vähän minulla ja asioillani oli suhteessa tilaa. Toinen käyttäytyi minua kohtaan kuin olisin terapeutti, eli minun avautumisen olisi lähes asiatonta, ja siihen päälle voidaan jatkaa niiden omien asioiden käsittelyä.
Vierailija kirjoitti:
Pitääkö tuollaisen ihmisen siis olla sinkku?
No minä olen kolmatta vuotta sinkku, kun en uskoisi olevani hyvä puoliso kenellekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko arkenne niin kiireistä, ettei aikaa keskusteluille ole? On pikemminkin outoa, jos et ole ollut tietoinen puolison raskaasta vuodesta ennen joululomaa, vaan hän on piilotellut fiiliksiään sisällään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitääkö tuollaisen ihmisen siis olla sinkku?
No minä olen kolmatta vuotta sinkku, kun en uskoisi olevani hyvä puoliso kenellekään.
Minäkin vaikka kuinka monetta. Uskon, että olisin ihan hyvä puoliso, mutta en voi näin uupuneena aloittaa suhdetta. Ja tuntuu, että tila pahenee vuodesta toiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En lukenut koko ketjua. Varmaan siksi tekee noin, koska on umpiuupunut (mikä ei ole mikään, että nyt vähän väsyttää vaan vakavasti sairas) ja siinäkin kohtaa puoliso vaatii huomioimaan hänen tarpeensa ennen omiaan. Paranemista ei tule tapahtumaan koskaan.
Miehelle sairaudentunto ja läheisille sen näkeminen ja kunnioittaminen. Psykiatrille, ei millekään yleislääkärille, ja itsekäs toipuminen. Ja jos se häiritsee sinua tai sinä häiritset miehen toipumista, erkaantukaa siksi aikaa.
Kohta sinulla on muuten mies, jonka aivot ja keho on niin paskana, että on työkyvytön, väsymysoireyhtymässä, depressiossa, mahdollisesti pysyvästi.
Tämä siis jos mies ei ole mieslapsi. Aloituksessa kuulosti, että esitetty käytös on pahinta eikä yksi pieni asia muiden joukossa. Olen itse syvässä uupumuksessa menettänyt hermoni juuri siinä vaiheessa, kun piti pakata ja lähteä joululomalta kotiin,
Jos ei suostu hoitoon?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
napalmi valaisee asioita ja lämmittää.
Vierailija kirjoitti:
napalmi valaisee asioita ja lämmittää.
???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut nauttivat uhriutumisesta.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut nauttivat uhriutumisesta.
AP on uhrin uhri.
Siksi, että sinä annat hänen tehdä niin. Normaali ihminen sanoisi tuossa kohtaa, että nyt sinä menet (me menemme) lääkäriin puhumaan tuosta tai tulee ero. Että sinä et ole terapeutti etkä pysty häntä hoitamaan saati korjaamaan työpaikan olosuhteita. Oikea osoite hänelle on työterveyslääkärin vastaanotto.
Mutta onhan nyt selvä, että hänellä on jotain pielessä siellä työmaalla. Se voi olla työsuojeluongelma eli esimiestyön ongelma myös, mutta siitä hän jutelkoon sitten työterveyslääkärinsä kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Siksi, että sinä annat hänen tehdä niin. Normaali ihminen sanoisi tuossa kohtaa, että nyt sinä menet (me menemme) lääkäriin puhumaan tuosta tai tulee ero. Että sinä et ole terapeutti etkä pysty häntä hoitamaan saati korjaamaan työpaikan olosuhteita. Oikea osoite hänelle on työterveyslääkärin vastaanotto.
Mutta onhan nyt selvä, että hänellä on jotain pielessä siellä työmaalla. Se voi olla työsuojeluongelma eli esimiestyön ongelma myös, mutta siitä hän jutelkoon sitten työterveyslääkärinsä kanssa.
EI SUOS-TU HOI-TOON.
Kuulostaa tutulta. Miksi ihminen toimii noin ilman aikomusta muuttaa tilannetta tai näkökulmaa? Joku uhriutumisen fetissi? Opittu avuttomuus? Haavoittunut narsismi?