Lue keskustelun säännöt.
Miksi puolisoni aina purkaa pahaa oloaan näin?
29.12.2025 |
Jouluna oli oikein mukavaa yhdessäoloa mökillä ja teimme asioita yhdessä. Sunnuntaina kun kävimme ulkoilemassa hän alkoi puhua miten vaikea vuosi on ollut ja kun oli aika pakata kamppeet, alkoi itkeä miten rankkaa ja kamalaa arki on ollut eikä halua palata siihen.
On tehnyt ennenkin näin juuri kun voisi olla mukavaa ja läheistä. . Itselläni tuo ei lisää läheisyyden tuntua vaan ärsyttää että omaan palautumiseen tarvittava aika menee toisen lohduttamiseen ja minua käytetään pahan olon purkuun.
Ei nuo purkaukset koskaan johda olin tai käytännön tilanteen paranemiseen vaan toistuu taas jonkun ajan päästä. Mitä hyötyä siitä siis on?
Kommentit (114)
Vierailija kirjoitti:
Onhan tämä ketju provo, onhan? Miten tuollainen voi ärsyttää, vai inhoatko puolisoasi muutenkin, onko hän sinulle vain taakka? Kelpaa sinulle ainoastaan ollessaan hyvällä tuulella? Ole onnellinen, että hän näyttää ja sanoittaa tunteensa.
Onpa ihanaa kuunnella tuollaista kun itsellä on kauan odotettua vapaata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos nainen valittaisi, että mies ei ymmärrä, kun itkettää, niin tulisi kymmeniä viestejä siitä, että sun mies on kylmä, se ei rakasta, sulla on oikeus näyttää tunteet ja miehen tulee tukea. Päinvastoin näköjään ei olekaan sopivaa.
Kaffebulla kirjoitti:
Miksi puolisosi ei halua sitä yhteistä arkea kanssasi, ap? Oletko kysynyt?
Jos mun puoliso sanoisi noin, ehdottaisin erilleen muuttoa. Parisuhteessa voi olla myös niin, että kummallakin on oma koti. Sitten se arki ei tunnu niin raskaalta vaan kummallakin on oma rauha.
Muutin erilleen 3kk sitten. Nyt siis harvinaista yhteistä aikaa.
Ap
Ei nuo purkaukset koskaan johda olin tai käytännön tilanteen paranemiseen vaan toistuu taas jonkun ajan päästä. Mitä hyötyä siitä siis on?
No nyt täytyy alkaa yhdessä aidosti keskustella, mitkä ne käytännön asiat on, jotka tarvii parannusta! Ammattilaisen kanssa, jos oma hoksailu ei riitä. Puolisosi (ihan sama, onko mies vai nainen) on vakavan romahtamisen partaalla.
Tällä hetkellä hänen ainut apunsa on sortua itkemään tuntikausiksi pahaa oloaan ja ahdistustaan. Minkälainen ihminen voi harmistua tästä sen vuoksi, että "itse haluaa tehdä jotain kivaa". Itselläni olisi suunnaton hätä toisen puolesta, jos hänellä olisi noin paha olo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutin erilleen 3kk sitten. Nyt siis harvinaista yhteistä aikaa.
Ap
Kyllä hämmentävin tämän ketjun kysymyksistä, miksi hän haluaa viettää kanssasi mitään aikaa?
Mitä puolisosi vastaa, kun kysyt tätä häneltä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa tutulta. Minullakin mies "oksentaa" päälleni pahan olonsa ja vie valtavasti energiaa ahdistuksillaan sun muilla marinoillaan. Koska olen ratkaisukeskeinen luonne en jaksa sitä yhtään. Olemme kuitenkin sopineet, että varaamme ajan tilanteesta puhumiseen ja sitten siihen tulee piste 30-60 minuutin kuluttua niin kuin terapiassakin. Hänen pitää ottaa vastuu tunteistaan, ahdistuksestaan ja hakea apua, jos ei koe selviävänsä. On pikku hiljaa niin tehnytkin ja käynyt terapiassa.
On eri asia, jos kyse olisi vakavista, elämää pysäyttävistä murheista, joissa puhutaan jo sairauksista, ihmishengistä, raskaista menetyksistä, mutta jos on muuten terve ja jaksaa touhuta en suostu käyttämään omaa energiaani toisen draamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noin yleisesti, mikä on tunnetilan oikea purkaminen? Aina puhutaan siitä, että tunteet pitää käydä läpi, näyttää. Milloin se tunnetilan läpikäyminen on liikaa ja milloin ne todelliset tunteet sitten puretaan, jos ei voi muuta tehdä kuin himmentää itseään ja ottaa huomioon sen kuuntelevan? osapuolen olotila?
No milloin on minun tunteiden vuoro sitten? Milloin minä saan parkua 3 tuntia ja toisen pitää vain lohduttaa?
Onko sinua kielletty tai estetty parkumasta? Kokeilepa joskus.. Ilmeisesti et anna itsellesi lupaa olla heikko ja siksi ärsyynnyt siitä, että joku toinen antaa.
Ei maailma siihen kaadu, jos parut kolme tai vaikka kuusikin tuntia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä tuo loma oli ensimmäinen hetki jolloin olitte oikeasti kahden ja olisi ollut tilaisuus jutrlla asiasta? Tunsi olonsa turvalliseksi? Tuli kiire juuri enne. kotiinpaluuta ottaa asia edille?
Itsellekin on tosi vaikeaa puhua asioista jotka ovat vaivanneet vuosia kun jo etukäteen tietää ettei toinen ymmärrä/halua ymmärtää. Turhaudun ja lopulta itken jos toinen ei yhtään tajua mistä o. kysymys.
Onneksi meillä vain pikkujuttuja n kerran 10 vuodessa mutta ymmärrän mitä ap tarkoittaa
Pakkohan tän on olla provo. On muutettu erilleen, toisella on kuormittava tilanne ja sitten märistään, kun toinen romahtaa tämän kaiken alla. Kun itse haluaisi "tehdä kivoja asioita ja läheisyyttä", eli seksiä.
Mokoma pskiainen, menkööt sinne kämppäänsä tekemään itsekseen kivojaan.
Kyse ei siis ole puolisosta, vaan panosuhteesta ja niitä saa niitäkin empaattisempia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pakkohan tän on olla provo. On muutettu erilleen, toisella on kuormittava tilanne ja sitten märistään, kun toinen romahtaa tämän kaiken alla. Kun itse haluaisi "tehdä kivoja asioita ja läheisyyttä", eli seksiä.
Mokoma pskiainen, menkööt sinne kämppäänsä tekemään itsekseen kivojaan.
Kyse ei siis ole puolisosta, vaan panosuhteesta ja niitä saa niitäkin empaattisempia.
Miksi pitäisi raahata kivirekeä perässään?
Kun ei ole lapsena saanut kokea kannattelua niin sitä hakee aikuisena muista lähisuhteista. Pitkän juoksun apu tulee siitä kun puolisosi oppii olemaan itselleen hyvä, kuuntelemaan omia tarpeita ja tunteitaan ja lohduttamaan itse itseään. Niihin kannattaa kannustaa toista.
Vahvistat tuota todennäköisesti jos toimit samalla tavalla kuin hänen lapsuudessa on toimittu, eli vetäytymällä/käyttäytymällä kylmästi. Vaikka eihän se sinun ongelma ole lopulta. Tosin, jos aikomus on jatkaa puolisosi kanssa niin onhan se lopulta sinunkin ongelma.
Ei toki kannattelemaankaan täydy lähteä. Omat rajat voi pitää olemalla samalla lempeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Millä lailla hänellä on ollut raskas vuosi?
Vierailija kirjoitti:
Missä mainittiin mies?
Pakko olla itkupillimies koska miehet tietää että tuon on naisille ihan normaalia 😅
Toiset jaksaa draamailla. Puoliso tai ystävä ei ole ammattiterapeutti, jolle voi oksentaa kaiken. Ilmainen toki, mutta onko vastavuoroista?
Paras vaihtaa työpaikkaa, jos ei arkea kestä!
Vierailija kirjoitti:
Kun ei ole lapsena saanut kokea kannattelua niin sitä hakee aikuisena muista lähisuhteista. Pitkän juoksun apu tulee siitä kun puolisosi oppii olemaan itselleen hyvä, kuuntelemaan omia tarpeita ja tunteitaan ja lohduttamaan itse itseään. Niihin kannattaa kannustaa toista.
Vahvistat tuota todennäköisesti jos toimit samalla tavalla kuin hänen lapsuudessa on toimittu, eli vetäytymällä/käyttäytymällä kylmästi. Vaikka eihän se sinun ongelma ole lopulta. Tosin, jos aikomus on jatkaa puolisosi kanssa niin onhan se lopulta sinunkin ongelma.
Ei toki kannattelemaankaan täydy lähteä. Omat rajat voi pitää olemalla samalla lempeä.
Jaa miten?
Vierailija kirjoitti:
Kaffebulla kirjoitti:
Miksi puolisosi ei halua sitä yhteistä arkea kanssasi, ap? Oletko kysynyt?
Jos mun puoliso sanoisi noin, ehdottaisin erilleen muuttoa. Parisuhteessa voi olla myös niin, että kummallakin on oma koti. Sitten se arki ei tunnu niin raskaalta vaan kummallakin on oma rauha.
Muutin erilleen 3kk sitten. Nyt siis harvinaista yhteistä aikaa.
Ap
Mikä sen miehen arjessa sitten on niin kauheaa, ettei hän kestä sitä? Kertoiko siitä tarkemmin?
🇺🇦🇮🇱
Onhan tämä ketju provo, onhan? Miten tuollainen voi ärsyttää, vai inhoatko puolisoasi muutenkin, onko hän sinulle vain taakka? Kelpaa sinulle ainoastaan ollessaan hyvällä tuulella? Ole onnellinen, että hän näyttää ja sanoittaa tunteensa.