Symbioottinen parisuhde, jossa kahdesta tulee ikäänkuin yksi ja mitään ei tehdä yksin ja kaikki mitä tehdään, tehdään yhdessä

Vierailija kirjoitti:

Tuollainen suhde ei ole terve, eivätkä ne kestä.

Kyllähän ne kestää, kun ei muuta osata, mutta ei ne välttämättä onnellisia suhteita ole. 

Poistuiko se eka ketju tästä aiheesta?

Jotenkin luulin, että se oli ainakin pari pv vanha, enkä löydä omaa kommenttiani tästä ketjusta.

Vanhempani elivät symbioosissa, isälläni oli enemmän omia ystäviä ja menoja, mutta hyvin usein raahasi niissä äitiä mukana. Suhde ei ollut terve, vaan äitini oli läheisriippuvainen, joka kontrolloi ja takertui läheisiinsä. Isällä oli tavallaan toinen äiti puolisona, joka palveli häntä ja seurasi koko ajan varjona vierellä. 

Tästä inhottuneena ajauduin itse suhteeseen, jossa ei tehdä mitään yhdessä ja ollaan aika erilaisia ihmisiä kaikin puolin. En suoraan sanottuna ole onnellinen, eikä tämä riitä minulle, vaikka olen vapaa perheen palvelemisesta (mikä minua ällötti vanhempieni suhteessa).

Vierailija kirjoitti:

Hämmentää näissä ketjuissa se, että miksi tuo niin kovasti joitain ulkopuolisia häiritsee? Jos joku viihtyy yhdessä ja ovat löytäneet itselleen sopivan suhteen, miksi se häiritsee?

Ihmiset ei muutenkaan ole samanlaisia, toiset viihtyy kotona, toiset ovat koko ajan menossa jne, joten miksi erilaiset parisuhteet olisi sen kummempi asia?

 

Jos aloituksen kuvailun kaltainen suhde kauhistuttaa niin eikö ole selvää, ettei sellaiseen suhteeseen kannata itse ryhtyä. Muiden suhteethan ei sitten taas itselle kuulu, eikä pidä itseä haitata.

Se haittaa, jos oman läheisen mukana tulee aina symbioosin toinen osapuoli. 

Kaikki tuntemani eronneet, ja vieläpä katkerasti eronneet ovat niitä, joilla ei ollut paljon yhteistä. Siten se suhteen ulkopuolisille näyttäytyi ja siitä toisinaan itse puhuivat. Puhuivat toinen toisilleen aika rumasti muidenkin aikana. Aikaa ei vietetty yhdessä, yleensä eri menot, eri matkat, melkein kaikki aina surullisesti erikseen, erossa kumppanista. 

Sen sijaan en tunne yhtään eroparia, joka on sitä tyyppiä että kumppanin seurassa halutaan aidosti viettää paljon aikaa, koska se toisen seura nyt vaan on parasta maailmassa. Puoliso on luonnollisesti rakkain.

Itse en koskaan lähtisi arvostelemaan kenenkään parisuhdetta. On aivan selvää, että tämä aloitus ja aika monet vastaukset kumpuavat puhtaasta, rumasta kateudesta.

Kannattaa keskittyä omaan elämään. Ihan ilmaisena vinkkinä, niin kaikki onnelliset ihmiset tekevät, jos ette ole sattuneet huomaamaan. Harvoinpa olen kuullut viisaan ja tasapainoisen ihmisen nokkivan syyttä suotta muita ihmisiä, tai edes vaikka olisi syytä. Muiden haukkujat ja rajattomat sen sijaan - se nyt vaan on niin räikeän rumaa touhua, että luulisi itseä edes nolottavan.

Tunnen kyllä parikin sellaista pariskuntaa.   Toki se heille suotakoon jos tuntuu että se sopii heille.  Mutta se, mikä itseä siinä hieman häiritsee, on, etteivät taas sitten ymmärrä toisenlaisia tapoja parisuhteissa.    Heille tuntuu olevan kauhistus, että esim. omassa parisuhteessani teemme puolison kanssa juttuja myös erikseen.    Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun ovat saaneet lähes paniikkikohtauksen, jos ovat huomanneet etä joko minä tai puolisoni ei ole syystä tai toisesta samassa paikassa yhtäaikaa.     Kyllä teemme paljonkin yhdessä  ( syödään, katsotaan samoja sarjoja, ulkoillaan, nähdään kavereita yms), mutta samoin myös erikseen.     On silti  ihan vapauttavaa ja ok että kumpikin menee välillä myös omien kavereiden kanssa tai tai sitten viettää yksin aikaa omia juttuja tehden, kuten esimerkiksi katselee niitä itseä kiinnostavia ohjelmia.    Nukkuminenkin menee niin, että silloin menee nukkumaan kun väsyttää, mutta ei minkäännäköistä velvoitetta toisella tulla pyörimään väkisin siihen viereen jos ei satu väsyttämään juuri silloin.    Jokainen tyylillään.

Onko teillä, jotka 'elätte omaa elämäänne, mutta yhdessä' -pareilla omia ystäviä, joiden kanssa vietätte aikaa vai pitääkö ystävien ja tuttavienkin olla teidän yhteisiä? Tuollaisessa yhteiselossa putoaa kyllä syvältä siinä vaiheessa, kun toinen puolisoista kuolee ja toinen jää ihan yksin. Siinä sitten yritetään opetella tekemään asioita yksin ja etsiä ystäviä, jotka ovat kadonneet elämästä, kun ei niitä parisuhteessa ole tarvittu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Heillä ei ole omaa persoonaa, jonka voisi menettää. Tai tietenkin on, mutta eivät ole koskaan tutustuneet siihen. Ovat siis hukassa ilman toista ihmistä ja tarvitsevat tätä ollakseen kokonaisia, edes jotain. 

 

Tämä.

 

Tämä on se pointti mitä yritin aiemmin sanoa. Tarvitaan todistaja (usein puoliso) todistamaan elämää. Suurin osa on yksin pelkkiä elämää ja arkea suorittavia robotteja 

Jotkut ovat tuollaisia ja joillekin tuollainen sopii. Onko meiltä muilta pois?

Syynä voi olla ihan vaan se, että he ovat sellaisia.

kaikki erilaisia

Itse olen luonteeltani vähän sellainen, että mielelläni tekisin lähes kaiken yhdessä. Meillä on kuitenkin omat harrastukset ja eri kaverit. Olen ollut hyvin yksinäinen ja nautin nykyään todella paljon siitä kun asioita voi jakaa toisen kanssa eikä aina tarvitse tehdä yksin. Lisäksi on mukavampaa esim käydä yhdessä lenkillä. Mies tarvitsee enemmän omaa aikaa kuin minä. Jos katsotaan leffoja niin vuorotellen valitaan mitä halutaan katsoa eli kumpikin saa päättää. Sellainen asia minkä teen mieluiten yksin ilman miestä on kaupassa käynti koska meille tulee helposti kinaa mitä otetaan niin parempi ettei toinen ole siinä häiritsemässä vaan kumpikin voi tehdä omat ostokset. Itse ihmettelen hyvin itsenäisiä ihmisiä. Miksi olla parisuhteessa jos toiselle ei anneta aikaa ja koko ajan pitää olla omissa menoissa. 

Vierailija kirjoitti:

Olet törmännyt tärkeään asiaan ap. Tämä ilmiö menee paljon syvemmälle kuin vain unirytmi ja sarjat. Perimmäinen syy miksi pitkästä parisuhteesta katoaa intohimo on se kun erillisyys puuttuu. Miten voit haluta jotain joka on sun iholla 24/7

Suosittelen tutustumaan David Schnarchin teorioihin ja kirjoihin

 

Nyt yleistät rajusti. Seksielämäkin voi olla vaikka kuinka hyvä tällaisella symbioottisella parilla. Itsekin tunnen yhden ja vuosia jo 40 naimisissa.

Miksi tuomitset erilaiset ihmiset? Tähänkin on kirjallisuutta olemassa, mutta tukin kuitenkaan lukisit, kun kivampaa on tuomita.

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hämmentää näissä ketjuissa se, että miksi tuo niin kovasti joitain ulkopuolisia häiritsee? Jos joku viihtyy yhdessä ja ovat löytäneet itselleen sopivan suhteen, miksi se häiritsee?

Ihmiset ei muutenkaan ole samanlaisia, toiset viihtyy kotona, toiset ovat koko ajan menossa jne, joten miksi erilaiset parisuhteet olisi sen kummempi asia?

 

Jos aloituksen kuvailun kaltainen suhde kauhistuttaa niin eikö ole selvää, ettei sellaiseen suhteeseen kannata itse ryhtyä. Muiden suhteethan ei sitten taas itselle kuulu, eikä pidä itseä haitata.

Se haittaa, jos oman läheisen mukana tulee aina symbioosin toinen osapuoli. 

Mihin tarvitsisit vain tätä yhtä läheistä, kerro joku käytännön haittaesimerkki?

Vierailija kirjoitti:

Onko teillä, jotka 'elätte omaa elämäänne, mutta yhdessä' -pareilla omia ystäviä, joiden kanssa vietätte aikaa vai pitääkö ystävien ja tuttavienkin olla teidän yhteisiä? Tuollaisessa yhteiselossa putoaa kyllä syvältä siinä vaiheessa, kun toinen puolisoista kuolee ja toinen jää ihan yksin. Siinä sitten yritetään opetella tekemään asioita yksin ja etsiä ystäviä, jotka ovat kadonneet elämästä, kun ei niitä parisuhteessa ole tarvittu.

Tämä perustelu mua aina kummastuttaa. Että pitäisi nyt olla väkisin erossa puolisostaan siksi, että hän saattaa vaikka ensi viikolla kuolla, ja sitten hänen kanssaan ei enää voi olla. Melko ristiriitaista?

Itse tapaamme ystäviämme lähes aina yhdessä, siihen on syynä sekä välimatkat eli käytännön syyt, mutta myös se että pitkässä suhteessa niistä ystävistäkin on tullut yhteisiä. Ja myös heidän puolisoistaan. En voi lähteä tapaamaan tuhannen kilometrin päässä asuvaa ystävää yksin, vaan käymme siellä yhdessä, kun siellä lomailemme. Samoin tekevät nämä ystävät kun tulevat tänne suuntaan, tulevat puolisoineen käymään meillä. Siinä sitten voi välillä miesväki istua saunalla höpisemässä omia juttujaan, ja naisväki olohuoneessa. Mutta pääasiassa jutellaan kyllä ihan kaikki yhdessä. Täysin normaalia. 

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ovat tuollaisia ja joillekin tuollainen sopii. Onko meiltä muilta pois?

Syynä voi olla ihan vaan se, että he ovat sellaisia.

 

kaikki erilaisia

Voi se ollakin muilta pois. Jos esim. ei voi enää ikinä nähdä ystävää ilman, että ystävän kumppani tulee mukaan, se vaikuttaa ystävyyssuhteeseen ja muuttaa tapaamiset pinnallisiksi. En ainakaan itse halua kaikkia asioitani jutella myös ystävän kumppanille, ja kyllähän se vaikuttaa tapaamisiin muutenkin. Jos vaikka kutsun läheisimmät ystävät luokseni kylään viettämään ns. tyttöjen iltaa, ja yksi heistä tuo mukanaan miehensä. Tai sama juttu, jos vaikka kyseessä on oma sisarus.

"En voi lähteä tapaamaan tuhannen kilometrin päässä asuvaa ystävää yksin."

Muuten ymmärsin pointtisi, mutta miksi et voi lähteä yksin? Sinulle ei ole ajokorttia, eikä pääse koneella, bussilla tai junalla? Vai sinulla on yksinmatkustamisen fobia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Heillä ei ole omaa persoonaa, jonka voisi menettää. Tai tietenkin on, mutta eivät ole koskaan tutustuneet siihen. Ovat siis hukassa ilman toista ihmistä ja tarvitsevat tätä ollakseen kokonaisia, edes jotain. 

 

Tämä.

 

Tämä on se pointti mitä yritin aiemmin sanoa. Tarvitaan todistaja (usein puoliso) todistamaan elämää. Suurin osa on yksin pelkkiä elämää ja arkea suorittavia robotteja 

Jaa, minulla FB-kamut todistaa elämääni, ystävieni kanssa sitä usein elän ja mies on sit ihan muuhun :D Hänen kanssaan elo on sitä arkea, mutta ei se suorittamista ole vaan arkikin on elämästä iloitsemista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko teillä, jotka 'elätte omaa elämäänne, mutta yhdessä' -pareilla omia ystäviä, joiden kanssa vietätte aikaa vai pitääkö ystävien ja tuttavienkin olla teidän yhteisiä? Tuollaisessa yhteiselossa putoaa kyllä syvältä siinä vaiheessa, kun toinen puolisoista kuolee ja toinen jää ihan yksin. Siinä sitten yritetään opetella tekemään asioita yksin ja etsiä ystäviä, jotka ovat kadonneet elämästä, kun ei niitä parisuhteessa ole tarvittu.

 

Tämä perustelu mua aina kummastuttaa. Että pitäisi nyt olla väkisin erossa puolisostaan siksi, että hän saattaa vaikka ensi viikolla kuolla, ja sitten hänen kanssaan ei enää voi olla. Melko ristiriitaista?

 

Itse tapaamme ystäviämme lähes aina yhdessä, siihen on syynä sekä välimatkat eli käytännön syyt, mutta myös se että pitkässä suhteessa niistä ystävistäkin on tullut yhteisiä. Ja myös hei

En itse ymmärrä tuota välimatkaan liittyvää perustelua. Miksi ei muka yksin voi aikuinen ihminen matkustaa 1000 kilometrin välimatkaa? Ja jos sen ystävän tapaamisen yhdistää yhteiseen reissuun kumppanin kanssa, niin eihän senkään tarvitse automaattisesti tarkoittaa, että kumppani tulee mukaan ystävän tapaamiseen. Kai samalla paikkakunnalla voi muutakin tehdä - jos kumppanilla on siellä omia kavereita, voi tavata heitä, tai sitten mennä vaikka leffaan, ostoksille, kävelylle, museoon...

No, teillä toki eri juttu sikäli, kun olette selvästi muuttaneet ystäväporukan tapaamiset pariskuntatapaamisiksi, joissa sitten jakaudutaan sukupuolen mukaan. (Meneekö oikein, jos arvaan, että naiset kokoontuvat keittiössä ja tekevät ruuan, ja loppuillasta mennään saunaan ja miesten saunavuoro on viimeisenä, minkä aikana naiset taas tekevät ruokaa tai muita taloustöitä?) Itse olen inhonnut aina ajatustakin tällaisista pariskuntaillanvietoista, joihin liittyy jotain sukupuolen mukaan ryhmäytymistä. Mitä järkeä edes tavata porukalla, jos kuitenkin jakaudutaan? Lisäksi kun tähän usein liittyy sinkkuystävien kutsumatta jättäminen, niin senkin vuoksi ärsyttävä tapa.

Ja kuulostaa nyt ihan älyttömältä, että ei uskalla olla muutamaa tuntia eri paikassa vain siksi, että jokainen kuolee joskus ja huonolla tuurilla se voi olla viikon päästä. Suoraan sanottuna jos tuo on oikea syy, niin kuulostaa enemmänkin ahdistuneelta takertumiselta. 

Vierailija kirjoitti:

"En voi lähteä tapaamaan tuhannen kilometrin päässä asuvaa ystävää yksin."

 

Muuten ymmärsin pointtisi, mutta miksi et voi lähteä yksin? Sinulle ei ole ajokorttia, eikä pääse koneella, bussilla tai junalla? Vai sinulla on yksinmatkustamisen fobia?

En voi ajaa noin pitkää matkaa sairauden vuoksi. Kolmen koiran kanssa matkustaminen julkisilla, ensin omalla autolla/taksilla, sitten junalla, sitten bussilla ja loppumatka kaverin kyydillä/taksilla, olisi erittäin hankalaa. Kolmanneksi, en voi mennä yöpymään ystävän luokse kolmen koiran kanssa, koska hänellä on reviiritietoisia koiria ja kissoja. 

Ja neljänneksi, kun joka tapauksessa käymme heidän paikkakunnallaan 1-2 kertaa vuodessa, ja he käyvät meidän lähellämme 1-2 kertaa vuodessa ja nähdään joka kerta hyvin mielellämme toisemme ja ihan ajan kanssa, niin miksi pitäisi väkisin järjestää tapaamisia vielä yksinkin? Ei miksikään. Ja sitä paitsi jos minä menisin hänen luokseen, emme silti olisi kaksin, koska siellä on hänen miehensä ja usein lapsensakin paikalla. Mikä ei tokikaan meitä haittaa, eihän haittaa nytkään kun tapaamme koko porukalla. Mutta huomiona nyt siihen että "pitäisi" tavata kaksin 😀

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ovat tuollaisia ja joillekin tuollainen sopii. Onko meiltä muilta pois?

Syynä voi olla ihan vaan se, että he ovat sellaisia.

 

kaikki erilaisia

 

Voi se ollakin muilta pois. Jos esim. ei voi enää ikinä nähdä ystävää ilman, että ystävän kumppani tulee mukaan, se vaikuttaa ystävyyssuhteeseen ja muuttaa tapaamiset pinnallisiksi. En ainakaan itse halua kaikkia asioitani jutella myös ystävän kumppanille, ja kyllähän se vaikuttaa tapaamisiin muutenkin. Jos vaikka kutsun läheisimmät ystävät luokseni kylään viettämään ns. tyttöjen iltaa, ja yksi heistä tuo mukanaan miehensä. Tai sama juttu, jos vaikka kyseessä on oma sisarus.

Tuskin tällainen symbioosissa elävä haluaa tavata muita tyttöjen illassa, eli taisi olla nyt turhan hypoteettinen esimerkki. Jos ei koskaan lähde tyttöjen iltaan ilman miestä, niin eihän hänellä ole ollut pitkään aikaan  ystävyyssuhdetta (muiden kuin sen puolison kanssa), missä jaetaan kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuollainen suhde ei ole terve, eivätkä ne kestä.

Kyllähän ne kestää, kun ei muuta osata, mutta ei ne välttämättä onnellisia suhteita ole. 

 

Ei. Eikä välttämättä ole sellainenkaan suhde, missä molemmilla on paljon omaa aikaa. Eikä sellainen, missä on sopivasti omaa aikaa.

Takeita onnelliseen suhteeseen ei ole kellään tai millään ihmistyypillä.