Symbioottinen parisuhde, jossa kahdesta tulee ikäänkuin yksi ja mitään ei tehdä yksin ja kaikki mitä tehdään, tehdään yhdessä

Vierailija kirjoitti:

Onko nykyään joku juttu, että syötäisiin eri ruokia? Ainakin ennen oli normi, että kaikki ruokailuun osallistuvat söivät samaa ruokaa keskenään. 

Meillä esim mä en halua syödä punaista lihaa ja puoliso karsastaa joitain mun suosikkejani. Toki käydään usein ravintolassa niin hän saa sit niitä pihvejänsä järsiä. 

Usein on niinkin että ruokaa tulee kolmeen annokseen, eli ekana päivänä syödään molemmat sitä, ja seuraavana päivänä toinen keksii itselleen jotain muuta. 

Vierailija kirjoitti:

Tässähän alkaa tuntua siltä, etteivät ystävyyssuhteet ole joillekin lainkaan tärkeitä. Että jos lomareissulla ajetaan ystävän talon ohi, siis ihan 50 metrin päästä ystävän talon kulmalta, niin painetaan vain kaasua, koska oma puoliso on mukana. Eikä ystävää voi tavata niin. Jätetään tapaaminen väliin ja mietitään sitten joskus, että milloin voitaisiin tavata kaksin. Ja minne ne ystävänkin lapset ja puolisot silloin heivataan. 

Kun taas toisille on tärkeää tavata ystäviä aina kun voi, ja myös heidän perhettään. Ei ajeta 50 metrin päästä ohi, vaikka harvoin tavataan muutenkin 😀

Siellä taas joku kärjistää ja väärinymmärtää tahallaan. Yleensä se on merkki siitä, että oikeat argumentit ovat loppuneet.

Me ihmiset olemme erilaisia. Onneksi voimme kuitenkin valita kumppaniksemme samankaltaisen ihmisen. Kaikki ex-kumppanini sekä nykyinen ovat olleet sitä mieltä, että eivät ymmärrä parisuhteita, joissa se kumppani on vain pieni osa elämää. Joillain ihmisillä elämä ikään kuin jakautuu moniin pieniin eri osa-alueisiin, jossa kumppanin osuus on ehkä joku 10-20%. Itse taas haluan kumppanin, jonka kanssa voin jakaa lähes kaiken. Jonka kanssa on kivaa tehdä asioita ja kokea uutta, ja joka tuntee minut läpikohtaisin. Tämä ei luonnollisesti ole kaikkien mieleen, mutta siksi kannattaakin valita ihminen, joka alusta asti ajattelee samalla tavoin. 

Vierailija kirjoitti:

Onko nykyään joku juttu, että syötäisiin eri ruokia? Ainakin ennen oli normi, että kaikki ruokailuun osallistuvat söivät samaa ruokaa keskenään. 

Nykyisin on vähemmän normeja, ja kukin saa elää ja syödä tavallaan.

Usein myös allergiat rajoittavat jonkin verran, tai ihan vaan mieltymykset. En oikein ymmärrä, miksi toisen pitäisi luopua ruuista, joista itse tykkää, vain siksi, että kumppani ei syö niitä, tai vastaavasti miksi toisen pitäisi syödä ei-niin-mieluisaa ruokaa vain siksi, että on "normina" syödä samaa ruokaa.

Vierailija kirjoitti:

Me ihmiset olemme erilaisia. Onneksi voimme kuitenkin valita kumppaniksemme samankaltaisen ihmisen. Kaikki ex-kumppanini sekä nykyinen ovat olleet sitä mieltä, että eivät ymmärrä parisuhteita, joissa se kumppani on vain pieni osa elämää. Joillain ihmisillä elämä ikään kuin jakautuu moniin pieniin eri osa-alueisiin, jossa kumppanin osuus on ehkä joku 10-20%. Itse taas haluan kumppanin, jonka kanssa voin jakaa lähes kaiken. Jonka kanssa on kivaa tehdä asioita ja kokea uutta, ja joka tuntee minut läpikohtaisin. Tämä ei luonnollisesti ole kaikkien mieleen, mutta siksi kannattaakin valita ihminen, joka alusta asti ajattelee samalla tavoin. 

Siellä taas keskustelutaktiikkana tällainen tarkoituksellinen kärjistäminen ja asioiden vääristely.

Varmaan jotain välimuotojakin löytyisi noiden kahden ääripään lisäksi (kumppanin osuus elämästä on vain 10% eli vähemmän jopa kuin tapailukumppanin, tai kumppani on koko elämä).

Vierailija kirjoitti:

Just ihanaa! :)

 

Ihanaa käydä kakalla sylikkäin <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässähän alkaa tuntua siltä, etteivät ystävyyssuhteet ole joillekin lainkaan tärkeitä. Että jos lomareissulla ajetaan ystävän talon ohi, siis ihan 50 metrin päästä ystävän talon kulmalta, niin painetaan vain kaasua, koska oma puoliso on mukana. Eikä ystävää voi tavata niin. Jätetään tapaaminen väliin ja mietitään sitten joskus, että milloin voitaisiin tavata kaksin. Ja minne ne ystävänkin lapset ja puolisot silloin heivataan. 

Kun taas toisille on tärkeää tavata ystäviä aina kun voi, ja myös heidän perhettään. Ei ajeta 50 metrin päästä ohi, vaikka harvoin tavataan muutenkin 😀

 

Siellä taas joku kärjistää ja väärinymmärtää tahallaan. Yleensä se on merkki siitä, että oikeat argumentit ovat loppuneet.

Kärjistän ihan samalla tavalla, kuin te jotka ette ymmärrä ystävien tapaamista yhdessä lainkaan. Vaikka rautalangasta väännettäisiin, että se nyt vaan onnistuu parhaiten ja on molemmille pariskunnille kaikkein mukavin vaihtoehto 😀

En esimerkiksi yhtään ymmärrä sitä mitä tässäkin ketjussa joku kirjoitti, että jos toinen menee tapaamaan ystäväänsä tai sukulaistaan, pitäisi puolison mennä sillä aikaa vaikka kävelylle, kirjastoon, museoon, kahvilaan tms. Minusta tuo olisi töykeää sekä sille puolisolle, että ystävälle/sukulaiselle. Että tulen yksin, kun puolisoni ei halua tavata sinua?

Mutta itse olen ollut puolisoni kanssa pian 32 vuotta, joten meillä todellakin sukulaisista ja ystävistä on tullut yhteisiä. Ja miehen sukulaiset todella loukkaantuisivat, jos minä en menisi myös tapaamaan heitä, vaan nökötän mieluummin jossain kirjastossa 😂

Vierailija kirjoitti:

Meillä on tuollainen suhde ja ollaan oikein onnellisia. Se oli meille juuri avioliiton tarkoitus, että meistä tulee ME. Itse en ymmärrä, mitä pointtia olisi olla parisuhteessa, jos edelleen haluaisi elää täysin itsellistä ja erillistä elämää. Eikö silloin kannata olla sinkkuna?

Onko sinusta ihminen itselleni ja elämät täysin erilliset, jos ihmisillä on omia harrastuksia ja ystäviä, tai jos tekee joskus jotain ihan itsekseen? Et näe mitään välimuotoja sinkkuuden ja täydellisen yksilöllisyyden häivyttämisen välille?

Itse vähän ihmettelen tuota ajatusta, että ollakseen ME täytyy olla kaikessa täsmälleen samanrytminen, samanlainen ja tehdä joka ikinen asia yhdessä. Uhkaako yhteenkuuluvuuden tunnetta, jos toinen menee yksikseen aamulenkille tai uimaan, tai jos toinen katsoo jotain sarjaa, mitä toinen ei jaksa/ehdi/halua katsoa? Tai jos voi mennä kaverin kanssa kahville ilman, että on puolisot mukana?

Miten sitten sellaiset harrastukset kuin lukeminen, päiväkirjan kirjoittaminen, käsityöt - miksi näiden tekeminen EI uhkaa yhteenkuuluvuuden kokemusta, mutta ystävän kanssa kahdestaan tapaaminen tai lenkkeily yksin uhkaisi? Vai eikö sellaisia asioita enää sitten tehdä, mitä ei voi tehdä yhdessä, vai luetaanko sitten aina vaan samat kirjat samaan aikaan ja päiväkirjat eivät enää ole yksityisiä? Ai niin joo, eiväthän ne varmaan ole, kun "ei ole mitään salattavaa".

itselleni = itsellinen, sorry typo..

Taisi noissa ystäväporukan tapaamisissa alunperin olla kyse nimenomaan ystäväporukan tapaamisesta, ei pariskuntaillanvietoista. Ei kukaan ole kaiketi sanonutkaan, etteikö ikinä voisi tavata myös pariskuntana. Tässä ketjussahan on kyse nimenomaan siitä, että AINA tehdään KAIKKI yhdessä, eikä olisi siis edes mahdollista tavata ystäviä ilman. Eli jos ystävä kysyy seuraksi leffaan, tulee aina puoliso mukaan, jne.

On tietenkin ok nähdä ja tavata myös pariskunnittain tai perhekunnittain. Mutta jos ystävien tapaamisessa ei ole kyse pariskuntatapaamisesta, niin ei silloin todellakaan ole epäkohteliasta, jos puolisot tekevät sinä aikana jotain muuta. Tietenkään, vaan päinvastoin on ihan kohteliasta antaa ystävyksien tavata myös keskenään välillä.

Jos toinen haluaisi lähteä lenkille/elokuviin/ulkoilemaan/uimahalliin, mutta toinen ei jaksaisi, niin miten toimitaan - lähteekö toinen, vaikka ei jaksa, vai jättääkö toinenkin tekemisen väliin? Jos toinen haluaisi katsoa uudestaan jonkun elokuvan, joka on nähty jo viisi kertaa, mutta toista ei huvittaisi, niin katsotaanko leffa vai ei? MIKSI ei mitään voi tehdä yksin? Tämä tuntuu ihan käsittämättömän kummalliselta. Mikä uhka se itsekseen asioiden tekeminen oikein on?

Nyt joku tietysti tulee sanomaan, että sitä vaan ollaan niin hitsauduttu yhteen että ollaan jo melkein kuin saavutettu kolletiivitajunta, eikä sellaista tilannetta vaan ikinä tule, jossa haluttaisiin mitään eri asioita. Mutta tällainen ei vaan ole mahdollista. Kuten kirjoitin, jopa siamilaiset kaksoset, jotka jakavat sentään saman kehon, haluavat välillä eri asioita. He tosin joutuvat olosuhteiden pakosta olemaan aina samassa paikassa. Identtiset kaksosetkaan eivät ole niin samanlaisia, ettei koskaan mieliteot menisi ristiin. Miten voi olla mahdollista, että joku pariskunta olisi kuin toistensa henkiset kloonit? Se kuulostaa enemmän dystooppiselta scifiltä kuin ihanalta parisuhteelta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on tuollainen suhde ja ollaan oikein onnellisia. Se oli meille juuri avioliiton tarkoitus, että meistä tulee ME. Itse en ymmärrä, mitä pointtia olisi olla parisuhteessa, jos edelleen haluaisi elää täysin itsellistä ja erillistä elämää. Eikö silloin kannata olla sinkkuna?

 

Onko sinusta ihminen itselleni ja elämät täysin erilliset, jos ihmisillä on omia harrastuksia ja ystäviä, tai jos tekee joskus jotain ihan itsekseen? Et näe mitään välimuotoja sinkkuuden ja täydellisen yksilöllisyyden häivyttämisen välille?

Itse vähän ihmettelen tuota ajatusta, että ollakseen ME täytyy olla kaikessa täsmälleen samanrytminen, samanlainen ja tehdä joka ikinen asia yhdessä. Uhkaako yhteenkuuluvuuden tunnetta, jos toinen menee yksikseen aamulenkille tai uimaan, tai jos toinen katsoo jotain sarjaa, mitä toinen ei jaksa/ehdi/halua katsoa? Tai jos voi mennä kaverin k

Ei täydy eikä uhkaa.

Varmaan tämän takia hyvin tiiviin parisuhteen ymmärtäminen on joillekin tässä ketjussa kovin haastavaa. He ikäänkuin tuntuvat ajattelevan, että se tiivis yhdessäolo tehdään jotenkin tarkoituksellisesti ja pakotetusti, kun oikeasti siinä on vain kyse siitä, että on päätynyt yhteen laajalti samanlaisen ihmisen kanssa. Sen myötä yhteneväinen rytmi, mielenkiinnon kohteet jne. tulevat luonnostaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on tuollainen suhde ja ollaan oikein onnellisia. Se oli meille juuri avioliiton tarkoitus, että meistä tulee ME. Itse en ymmärrä, mitä pointtia olisi olla parisuhteessa, jos edelleen haluaisi elää täysin itsellistä ja erillistä elämää. Eikö silloin kannata olla sinkkuna?

 

Onko sinusta ihminen itselleni ja elämät täysin erilliset, jos ihmisillä on omia harrastuksia ja ystäviä, tai jos tekee joskus jotain ihan itsekseen? Et näe mitään välimuotoja sinkkuuden ja täydellisen yksilöllisyyden häivyttämisen välille?

Itse vähän ihmettelen tuota ajatusta, että ollakseen ME täytyy olla kaikessa täsmälleen samanrytminen, samanlainen ja tehdä joka ikinen asia yhdessä. Uhkaako yhteenkuuluvuuden tunnetta, jos toinen menee yksikseen aamulenkille tai uimaan, tai jos toinen katsoo jotain sarjaa, mitä toinen ei jaksa/ehdi/halua katsoa? Tai jos voi mennä kaverin k

Kuka nyt kärjistää? Meille on ihan selvää että kumpikin tekee myös omia asioita. Jos mies haluaa mennä salille tai lenkille, niin se on ilmoitusluontoinen asia. Joskus menen mukaan lenkille, joskus en. Meillä on myös omia erillisiä harrastuksia. Joskus katsomme samoja sarjoja, joskus eri. Saatamme olla molemmat kotona, mutta puuhailla eri asoita. Toisinaan saatan olla useamman päivän poissa kotona, kun menen tapaamaan sukulaisiani yksin. Silti suurimman osan ajasta tapaamme ihmisiä (kavereita ja sukulaisia) yhdessä, teemme asioita yhdessä ja sovimme asioista yhdessä. Ulkomaan matkat teemme poikkeuksetta yhdessä. Ihan vain koska haluamme ja se on meille luonnollista. Ei symbioosi useimmilla varmasti tarkoita, ettei mitään voi tehdä erikseen.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän tuollaisen pariskunnan. Heillä ei ole mitään omia harrastuksia tai ystäviä, vaan kaikki tehdään yhdessä. Miehen pitää käydä välillä työmatkoilla, ja nainen ei tee sinä aikana mitään kodin ulkopuolella. Käy töissä ja kaupassa, ja on loppupäivän sisällä. Ei käy edes kävelyllä yksin. 

Miten tiedät noin hyvin heidän menonsa? 🤯

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän tuollaisen pariskunnan. Heillä ei ole mitään omia harrastuksia tai ystäviä, vaan kaikki tehdään yhdessä. Miehen pitää käydä välillä työmatkoilla, ja nainen ei tee sinä aikana mitään kodin ulkopuolella. Käy töissä ja kaupassa, ja on loppupäivän sisällä. Ei käy edes kävelyllä yksin. 

Miten tiedät noin hyvin heidän menonsa? 🤯

Varmaan asentanut jotkin salakuuntelulaitteet, kun on noin perillä asioista. Silloin on tosin syytä epäillä, että onko se oma toiminta kovin terveellä pohjalla myöskään

Itse olen poiminut puolisoni hyviä tapoja itselleni käyttöön ja hän minulta. Itse syön terveellisemmin ja hän liikkuu enemmän. Näistä muodostuu hyvä kombo. Muitakin tällaisia juttuja on, joista kannattaa noukkia rusinat pullasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän tuollaisen pariskunnan. Heillä ei ole mitään omia harrastuksia tai ystäviä, vaan kaikki tehdään yhdessä. Miehen pitää käydä välillä työmatkoilla, ja nainen ei tee sinä aikana mitään kodin ulkopuolella. Käy töissä ja kaupassa, ja on loppupäivän sisällä. Ei käy edes kävelyllä yksin. 

 

Minulla taas on muutama ystävä, jotka eivät tapaa oikeastaan koskaan muulloin minua kuin silloin, kun mies on matkoilla. Ihme tapa.

Jos se mies vie heiltä normaalisti kaiken ilman ja energian, niin jaksavat nähdä vain silloin, kun saavat vähän omaa tilaa? Tai mies tarrautuu mukaan tai on häiriöksi? 

Itselläni on vähän ehkä taipumusta tähän suuntaan. Kaipaisin enemmän omaa tilaa, mutta mies täyttää arkea koko ajan kaikella turhalla ääneen ajattelulla ja saamalla päähänpistoja, jotka koskevat myös minua. Koko ajan saa olla tarkkana, ettei mene oma fokus hukkaan. Olen uuvuksissa. Jos haluan tavata ystäviä yksin, niin se pyörii siinä tai tulee mukaan. Jos menen ystävän luo, niin eikö jo viimeistään parin tunnin päästä kysellä perään tai kotiin tullessa vänistään, että siellähän kauan kesti. 

Miehen lapsuuskoti on juuri tuommoinen ahdistava symbioosi ja mies on samantyylinen tarra itsekin. Minä taas tarvin erillisyyttä ja yksinoloa ja omia juttujani, ja jos en ole tarkkana, ajaudun liiallisen sopeutumiseni vuoksi tuohon tarrahelvettiin.

Toinen vaihtoehto on, että nämä naiset itse ovat niitä ripustautujia ja ehkä miehestään mustasukkaisiakin. Kun jäävät hetkeksi yksin, niin ovat avuttomia ja tarvitsevat seuraa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän tuollaisen pariskunnan. Heillä ei ole mitään omia harrastuksia tai ystäviä, vaan kaikki tehdään yhdessä. Miehen pitää käydä välillä työmatkoilla, ja nainen ei tee sinä aikana mitään kodin ulkopuolella. Käy töissä ja kaupassa, ja on loppupäivän sisällä. Ei käy edes kävelyllä yksin. 

 

Minulla taas on muutama ystävä, jotka eivät tapaa oikeastaan koskaan muulloin minua kuin silloin, kun mies on matkoilla. Ihme tapa.

 

Jos se mies vie heiltä normaalisti kaiken ilman ja energian, niin jaksavat nähdä vain silloin, kun saavat vähän omaa tilaa? Tai mies tarrautuu mukaan tai on häiriöksi? 

Itselläni on vähän ehkä taipumusta tähän suuntaan. Kaipaisin enemmän omaa tilaa, mutta mies täyttää arkea koko ajan kaikella turhalla ääneen ajattelulla ja saama

Ja tämähän on miehesi syytä tietenkin, että imee sinut kuiviin ja olet vain kuori vanhasta itsestäsi? Joku vastuu nyt ihmisellä itselläänkin täytyy olla, millaisen kumppanin valitsee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän tuollaisen pariskunnan. Heillä ei ole mitään omia harrastuksia tai ystäviä, vaan kaikki tehdään yhdessä. Miehen pitää käydä välillä työmatkoilla, ja nainen ei tee sinä aikana mitään kodin ulkopuolella. Käy töissä ja kaupassa, ja on loppupäivän sisällä. Ei käy edes kävelyllä yksin. 

Miten tiedät noin hyvin heidän menonsa? 🤯

Varmaan asentanut jotkin salakuuntelulaitteet, kun on noin perillä asioista. Silloin on tosin syytä epäillä, että onko se oma toiminta kovin terveellä pohjalla myöskään

Kyllä mäkin aika hyvin tiedän mitä mun naapurit tekee, ihan ilman mitään salakuunteluvehkeitä. He on aina yhdessä tuossa pihahommissa, he lähtee aina yhdessä kauppaan, kävelylle, pyöräilemään. Väkisinkin näen kun tässä vierekkäin asutaan. Jos kylällä törmätään pizzeriassa tai torilla, niin satavarmasti ovat molemmat liikenteessä, en oikeesti ole ikinä 15v aikana nähnyt heitä erikseen missään. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mäkin aika hyvin tiedän mitä mun naapurit tekee, ihan ilman mitään salakuunteluvehkeitä. He on aina yhdessä tuossa pihahommissa, he lähtee aina yhdessä kauppaan, kävelylle, pyöräilemään. Väkisinkin näen kun tässä vierekkäin asutaan. Jos kylällä törmätään pizzeriassa tai torilla, niin satavarmasti ovat molemmat liikenteessä, en oikeesti ole ikinä 15v aikana nähnyt heitä erikseen missään. 

On se kamala kun asuvat yhdessä ja kehtaavat pihatyötkin jakaa. Hyi että.