Symbioottinen parisuhde, jossa kahdesta tulee ikäänkuin yksi ja mitään ei tehdä yksin ja kaikki mitä tehdään, tehdään yhdessä

Myöskin, meillä on aina hauskaa keskenään ja seksielämä vain muuttunut paremmaksi vuosien myötä. En vaihtaisi tätä mihinkään.

Vierailija kirjoitti:

Tämä, minä meillä on samat työajat, jätettiin hakujen ulkopuolelle kaikki mikä ei olis ollu saman aikataulun mukaan. Jos on sarjoja mistä tykätään, ne katsotaan yhdessä. Nämä on toki täysin toisarvoisia asioita, mitä tulee parisuhteeseen. Meillä puoliso on se tärkein, se jonka luokse haluaa tulla pitkän päivän jälkeen. Se jonka kanssa voi rentoutua ja olla oma itsensä. Koti on se paikka, jonne haluaa mennä ja se puoliso tekee sen kodin.

 

 Me voidaan mennä miten halutaan. 100% luotto. Ei riitoja. On paljon asoita mitä tehdään yhdessä, koska halutaan ne tehdä yhdessä ja olla yhdessä. Ei meillä kukaan kysele tai joudu kysymään lupaa, että voiko jotain tehdä. Kumpi ollaan aikuisia ihmisiä. Joko ollaan yhdessä ja luotetaan tai sitten ei olla. Ei sen tarvi olla sen vaikeampaa.

 

 

 

Ei elämän aikataulujen ja  yhteisten mielenkiinnonkohteiden jakaminen poissulje ihmisen oikeutta itsenäiseen tekemiseen. Ei edes se näennäisesti symbioottinen yhdessäolo.  

 

 

 

 

T: 7 v naimisissa 

Sen vielä lisään, että seksielämä ja yleinen läheisyys sekö hellyys kukoistaa meidän parisuhteessa ainakin. Sillon kun on luottoa, rakkautta, sitä symbioosia ja läheisyyttä, parisuhde kukoistaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo on todella ahdistavaa. Tuossahan katoaa minuus.

 

Mikä vtun minuus.

 

Nimenomaan,  kyllä minulle itselleni puoliso antaa sitä minuuden tunnetta. Ihminen, joka tuntee minut läpikotaisin ja hyväksyy minut sellaisena kuin olen. Nuorena sitä selailin ja haki sitä itseään, mutta tunnen , että olen itseni löytänyt, kun olen mennyt naimisiin ja sitoutunut mieheeni.

"

Eli on myös helppo käsittää tavallinen argumentointi itseen ja omaan parisuhteeseen kohdistuvaksi, tai jopa kritiikiksi.

Ja näin ei-symbioosissa olevat ovat tehneet, kun väittävät symbioosissa elävien tuomitsevan heidän suhteensa 😉"

No tuolla nyt on vaan useamman kirjoittajan (?) toimesta ilmoitettu, että tarpeen olla jokainen mahdollinen hetki kumppanin kanssa ymmärtää vasta kun tapaa "sen oikean", Ei siis ole tavannut, ellei tällaista tarvetta ole.

Omasta puolesta on vaikeaa tuota väitettä niellä ottaen huomioon, että oma suhde ja rakkaus tuntuu kypsemmälle ja seesteisemmälle, sekä elämä kaikin puolin tyydyttävämmälle nyt tässä toisen kierroksen suhteessa kuin ensimmäisen, jossa etenkin ensimmäisinä 10 vuotena oltiin kuin paita ja peppu ja jaettiin jokainen aatoksen puolikaskin toisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Tuollainen olisi ahdistavaa. Mä tarvitsen ainakin omaa tilaa. Mä haluan mennä nukkumaan, kun mun pitää tai muta väsyttää enkä orjailla toista. Lisäksi teen vuorotyötä niin sekin vaikuttaa asiaan. Mä haluan nukkua rauhassa enkä iho kiinni toisessa. Mulla on omia mielenkiinnon kohteita ja  harrastuksia enkä mä niistä haluaisi luopua, jos ne ei toista kiinnosta. Mä haluan syödä ruokia joista mä pidän enkä vastaavasti syödä toisen mieliksi jotakin sellaista mistä en pidä. 

 

 

No, käytännöllisesti maisetset 11 kertaa 'minä', seitsemän lauseen kirjoitelmassasi. Tämä voi olla myöskin syy, miksi olet edelleen ilman parisuhdetta .

Vierailija kirjoitti:

Tuollainen olisi ahdistavaa. Mä tarvitsen ainakin omaa tilaa. Mä haluan mennä nukkumaan, kun mun pitää tai muta väsyttää enkä orjailla toista. Lisäksi teen vuorotyötä niin sekin vaikuttaa asiaan. Mä haluan nukkua rauhassa enkä iho kiinni toisessa. Mulla on omia mielenkiinnon kohteita ja  harrastuksia enkä mä niistä haluaisi luopua, jos ne ei toista kiinnosta. Mä haluan syödä ruokia joista mä pidän enkä vastaavasti syödä toisen mieliksi jotakin sellaista mistä en pidä. 

Minä , minä, minä...

Edellinen jatkaa, että mies erossa ilmaisi että olisi aina halunnut elämältä enemmän kuin kotona nyhvääminen puolison /perheen kanssa. Enemmän sosiaalista elämää siis. Kuitenkin homma on uuden puolison kanssa jatkunut aivan samanlaisena. Lapsi sen eilen hyvin ilmaisi: hänen mukaansa minun ja puolisoni kodissa on aina joku helkatin härdelli meneillään, joku menossa johonkin suuntaan, tulossa jostain tai tekemässä ja hoitamassa jotain asiaa. Isän luona puolestaan isä istuu samassa nojatuolissa kaikki illat ja pelaa angry birdsiä ja vaimo sohvalla selaa tv-kanavia, molemmat tuppisuina. Viikonloppuisin viinilasit kourissa. 2 kertaa viikossa käydään yhteisessä liikuntaharrastuksessa.

Kenen tarpeiden mukaan se elämänmeno lopulta muovautuukaan.

Lapsena tunnelman eron haistoi tosi selkeästi. Joidenkin kavereiden luona oli todella hiljaista. Vanhemmat oli aina kotona, aina sohvalla tai äiti keittiössä kokkaamassa ja isä pihalla jossain töissä. Lapset omissa huoneissaan. Hiljaista ja rauhallista. Meidän kotona oli aina joku häsellys käynnissä. Yliseuralliset isäni tai siskoni äänessä, koirat hillui omiaan, äiti yritti saada lehden luettua rauhassa ja oli vuoroin huvittunut ja vuoroin ärsyyntynyt meihin. Joku aina menossa ja tulossa, kavereita pyöri nurkissa ja jokainen hyllyn päällinen täyttyi taideteoksista mitä äiti oli harrastuksissaan ystävien kanssa luonut. Isäkin osasi laittaa ruokaa, nimittäin kalaa jota oli ystäviensä kanssa saanut saaliiksi. Elämänmakuista elämää.

Vierailija kirjoitti:

"

Eli on myös helppo käsittää tavallinen argumentointi itseen ja omaan parisuhteeseen kohdistuvaksi, tai jopa kritiikiksi.

 

Ja näin ei-symbioosissa olevat ovat tehneet, kun väittävät symbioosissa elävien tuomitsevan heidän suhteensa 😉"

 

No tuolla nyt on vaan useamman kirjoittajan (?) toimesta ilmoitettu, että tarpeen olla jokainen mahdollinen hetki kumppanin kanssa ymmärtää vasta kun tapaa "sen oikean", Ei siis ole tavannut, ellei tällaista tarvetta ole.

 

Omasta puolesta on vaikeaa tuota väitettä niellä ottaen huomioon, että oma suhde ja rakkaus tuntuu kypsemmälle ja seesteisemmälle, sekä elämä kaikin puolin tyydyttävämmälle nyt tässä toisen kierroksen suhteessa kuin ensimmäisen, jossa etenkin ensimmäisinä 10 vuotena oltiin kuin paita ja peppu ja jaettiin jokainen aatoksen puolikaskin toisen kanssa.

Ketjussa on nyt 888 kommenttia. Kannattaa lukea ne muutkin. Taisi olla alunperin yksi tuollainen kommentti ja kun siitä joku kilahti, tuli selkeästi muutama provo päälle. Ei pidä niihin tarttua. Keskittyy niihin 884 kommenttiin vaan 😄

Vierailija kirjoitti:

Tiedän tuollaisen pariskunnan. Heillä ei ole mitään omia harrastuksia tai ystäviä, vaan kaikki tehdään yhdessä. Miehen pitää käydä välillä työmatkoilla, ja nainen ei tee sinä aikana mitään kodin ulkopuolella. Käy töissä ja kaupassa, ja on loppupäivän sisällä. Ei käy edes kävelyllä yksin.

Mistä tiedät mitä nainen tekee yksin? Kyttäätkö tätä pariskuntaa jossain ikkunan takana? Sairasta.

 

Minä en ainakaan ota toisen ihmisen kirjoitusta provona ellei hän ilmaise sen olevan sellainen. Mistä minun pitäisi tietää onko kyseessä provo vai ei?

Vierailija kirjoitti:

Lapsena tunnelman eron haistoi tosi selkeästi. Joidenkin kavereiden luona oli todella hiljaista. Vanhemmat oli aina kotona, aina sohvalla tai äiti keittiössä kokkaamassa ja isä pihalla jossain töissä. Lapset omissa huoneissaan. Hiljaista ja rauhallista. Meidän kotona oli aina joku häsellys käynnissä. Yliseuralliset isäni tai siskoni äänessä, koirat hillui omiaan, äiti yritti saada lehden luettua rauhassa ja oli vuoroin huvittunut ja vuoroin ärsyyntynyt meihin. Joku aina menossa ja tulossa, kavereita pyöri nurkissa ja jokainen hyllyn päällinen täyttyi taideteoksista mitä äiti oli harrastuksissaan ystävien kanssa luonut. Isäkin osasi laittaa ruokaa, nimittäin kalaa jota oli ystäviensä kanssa saanut saaliiksi. Elämänmakuista elämää.

Tässä tulee ihmisten eroavaisuudet hyvin esiin, itse en kestäisi "häsellyselämää" 😊

Mulla on tollanen kaveripariskunta. Mies on kunnon mieslapsi ja nainen hoitaa häntä kuin olisi äiti. Kaiken tekevät yhdessä alkaen fb-tilistä ja mielipiteistä. Itse en pystyisi tuollaiseen symbioosiin mutta meille näyttää toimivan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän tuollaisen pariskunnan. Heillä ei ole mitään omia harrastuksia tai ystäviä, vaan kaikki tehdään yhdessä. Miehen pitää käydä välillä työmatkoilla, ja nainen ei tee sinä aikana mitään kodin ulkopuolella. Käy töissä ja kaupassa, ja on loppupäivän sisällä. Ei käy edes kävelyllä yksin. 

Siis sinä "tiedät" hänestä jotain tällaista? Kauheaa. Miksi?

Jep. Meillä mies lähti eilen ja tulee takaisin 2 vuorokauden kuluttua. En käy edes töissä enkä kaupassa sinä aikana, kun teen etätöitä ja mies kävi kaupassa minua varten jo ennen lähtöään 😄 eri

Kai nyt käyt kuitenkin ulkona saamassa päivänvaloa ja raikasta ilmaa?

Päivänvaloa työ

Kertoja on etätöissä. Kai silloin pystyy käymään ulkona eikä kai putkeen muutenkaan tee ilman taukoja. Voihan ulkona käydä haukkaamassa raitista ilmaa myös illemmalla. Saa tietysti muumioitua kotiin kun mies on poissa, mutta on myös lupa mennä sinä aikana hiukan ulos tai omiin juttuihinsa. 

Jos ei ikinä käy edes kävelyllä yksin tai ikinä tapaa yksin omia ystäviä tms. niin todella vaikeaa on silloin kun kumppani syystä tai toisesta poistuu elämästä. 

Ei voi elämää ennakoida, mutta järkikin sen sanoo, että silloin on eroa jos kaikki suhteessa on täysin toisen varassa ja yhdessä tehden tai on jonkinverran muutakin elämää. 

Vierailija kirjoitti:

Lapsena tunnelman eron haistoi tosi selkeästi. Joidenkin kavereiden luona oli todella hiljaista. Vanhemmat oli aina kotona, aina sohvalla tai äiti keittiössä kokkaamassa ja isä pihalla jossain töissä. Lapset omissa huoneissaan. Hiljaista ja rauhallista. Meidän kotona oli aina joku häsellys käynnissä. Yliseuralliset isäni tai siskoni äänessä, koirat hillui omiaan, äiti yritti saada lehden luettua rauhassa ja oli vuoroin huvittunut ja vuoroin ärsyyntynyt meihin. Joku aina menossa ja tulossa, kavereita pyöri nurkissa ja jokainen hyllyn päällinen täyttyi taideteoksista mitä äiti oli harrastuksissaan ystävien kanssa luonut. Isäkin osasi laittaa ruokaa, nimittäin kalaa jota oli ystäviensä kanssa saanut saaliiksi. Elämänmakuista elämää.

Meillä oli juuri tuollainen rauhallinen koti samaa rauhaa koen vieläkin, kun kotona käyn. Olohuoneeseen voi kokoontua muiden kanssa juttelemaan päivästä, mutta sekin on ok, jos haluaa vetäytyä omaan huoneeseen. Sama vapaaehtoinen sosiaalisuus on myös nykyisellä työpaikallani. Muiden kanssa voi kokoontua silloin, kun siltä tuntuu. 

Parisuhteessa en valitettavasti ole koskaan päässyt tälle tasolle. Osittain varmaan siksi, että parisuhteessa on vain kaksi ihmistä, jolloin toinen jää yksin, jos toista ei kiinnosta seurustella. Ihminen on sosiaalinen eläin, mutta onko ihmistä edes luotu nysväämään yhden saman ihmisen kanssa koko ajan. Toki jostain tulee aina rakkaampi kuin toisesta, mutta parisuhteissa usein kadottaa itsensä, jota ei ryhmässä niinkään tapahdu. Täytyy muistaa, ettei maailmassa kuitenkaan ole olemassa mitään me-nimisiä möykkyjä. Moni ei parisuhteessa tiedä mitä haluaa ja ihmekös tuo, kun ei enää tiedä kuka edes on. 

Tulee mieleen sekin, että maksimoidaanko tai yritetään maksimoida tuollaisella symbioosielämällä se, että kun toisella ei 100 % ole muuta elämää tai tunnetaan ja luotetaan 100 % toisensa läpikotaisin niin kukaan ei pääse silloin väliin tai toinen todellakin on sen 100 % minun ja vain  minun. 

Mietin sitäkin millainen järkytys silloin mahtaakaan olla, jos jompikumpi jollain ihmeen kaupalla jossain satunnaisen 1 - 2 % erillään olon raossa tapaakin jonkun ja haluaa erota. Tai vain ei enää halua elää yhdessä. 

Omasta näkökulmastani ja elämänkokemuksestani en vaan voi uskoa, että 100 % yhteistä parisuhdetta voi olla. Tai voi, mutta, että molemmat ovat siinä kuitenkaan ihan täysin vapaaehtoisesti. Että kaikk teot, toiveet ja ajatukset ihan oikeasti menevät aina yhteen samoin kuin toisellakin. 

En ketkä eivät syystä tai toisesta pysty olemaan kosketuksissa oman minuutensa kanssa, haluavat viedä sen muiltakin. Näinhän näitä symbiooseja syntyy. Parhaiten klikkaa niillä, joilla ei minuuksia tiellä ole ja voidaan suoraan sulautua samaksi massaksi. Näinhän saa toki elää, mutta kun jotain tapahtuu ja jäät yksin, olet hukassa. 

Kyllä näihin symbiooseihin yleensä miehet haluavat. Sillä ehdolla tietenkin, että sieltä telkkarista katsotaan mitä mies haluaa. Nainenkin saa toki joskus valita. Silloin mies haukkuu naisen valitseman ohjelman lyttyyn eikä nainen taatusti uskalla enää koskaan kertoa mitään, mistä oikeasti pitää. Nainen alkaa murentua, menettää itseään ja odottaa lopulta vain niitä päiviä, että saa olla ilman miestä. Saa tehdä mitä haluaa ja tykätä mistä haluaa. 

muutamia lainauksia:

Siihen suhteeseen ei mennä eroamaan, toisin kuin näissä joissa annetaan absoluuttinen minimi toiselle

Voisiko olla tosiaan, ettei kaikilla ole kokemusta luottamukseen perustuvasta suhteesta. Siksi heille tämmöinen niin käsittämätöntä.

Tällaisissa suhteissa toinen on voimavara eikä energiaa ja itsenäisyyttä vievä ihminen. Sun pitää itse kokea tällainen suhde.

Moni kadehtii, kun teillä on tuollainen suhde. Valitettavasti hyvin harva on niin onnekas, että löytää samanlaisen suhteen kuin sinä

ihmisen näkemys joka haluaa suhteen jossa yhteinen osuus on pieni viipale kakusta ja se on ihan ok silloin kun se riittää molemmille. Mukava järkiavioliitto on ideaali ihmisille joka ei halua suuria tunteita eikä himoa vaan pirkka-arki on se oma juttu.

kommentoijat eivät ole kokeneet miltä voimakas henkinen yhteys tuntuu. 

teitä eniten harmittaa kun samanlaista rakkautta ei ole osunut omalle kohdalle. Arvelen, että olette kiinnittäneet vääriin asioihin huomiota. 

Ymmärrät sitten kun rakastut ja löydät sielunkumppanisi.

Se on se kateus semmosta. 

Ymmärät ap joskus,  siihen menee vielä tovi.

...jos siis löydät oman sielunkumppanin ja oikean rakkauden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsena tunnelman eron haistoi tosi selkeästi. Joidenkin kavereiden luona oli todella hiljaista. Vanhemmat oli aina kotona, aina sohvalla tai äiti keittiössä kokkaamassa ja isä pihalla jossain töissä. Lapset omissa huoneissaan. Hiljaista ja rauhallista. Meidän kotona oli aina joku häsellys käynnissä. Yliseuralliset isäni tai siskoni äänessä, koirat hillui omiaan, äiti yritti saada lehden luettua rauhassa ja oli vuoroin huvittunut ja vuoroin ärsyyntynyt meihin. Joku aina menossa ja tulossa, kavereita pyöri nurkissa ja jokainen hyllyn päällinen täyttyi taideteoksista mitä äiti oli harrastuksissaan ystävien kanssa luonut. Isäkin osasi laittaa ruokaa, nimittäin kalaa jota oli ystäviensä kanssa saanut saaliiksi. Elämänmakuista elämää.

Tässä tulee ihmisten eroavaisuudet hyvin esiin, itse en kestäisi "häsellyselämää" 😊

Voi, minä taas kaipaan sitä. Suurin katumukseni on kun en tehnyt lapselle sisarusta. Kyllä nuoret ihmiset toi kotiin juuri sitä elämää. Ja tietysti sekin, että vanhemmat oli aktiivisia myös kodin ulkopuolella toi meidän kotiin loputtoman määrän keskusteltavaa ja toisilleen jaettavaa.

Nyt ollaan miehen kanssa kaksin pari viikkoa ja pari viikkoa ainokainen on meidän ilona. Minusta on aivan ihanaa kun hän kaivautuu luolastaan ja malttaa luopua luurista /kouluhommista ja tulee juttelemaan. Silloin meillä on kodissa ääntä ja iloa. Kun lapsi ei ole meillä, tulee sitten hakeuduttua enemmän harrastuksiin ja ystävien seuraan. Ihminen kaipaa vaihtelua ja elämää ympärilleen, ainakin minun kaltainen ihminen.