Symbioottinen parisuhde, jossa kahdesta tulee ikäänkuin yksi ja mitään ei tehdä yksin ja kaikki mitä tehdään, tehdään yhdessä

Sitä sanottaan ystävyydeksi, rakkaudeksi. Se tapahtuu tämmöisille yksilöille,, kenellä on samat periaatteet, suunta ja asenme. Haluttaan olla yhdessa, suojellaan toinen -toista, viihdyttään toinen- toisen seurassa. Yksilöt, ketkä ei ole löytänyt sielunkumppania, jäävät yksin. Ja yksilöt, ketkä ei halua parisuhdetta, on yksin. Valinto on vapaa.

Vierailija kirjoitti:

Miksi se muka on aina nainen, joka joutuu luopumaan omosta asioistaan mennessään miehen kanssa yhyeen? Yli 40 vuotta symbioottisessa suhteessa eläneenä tuntuu, että kummankaan ei ole tarvinnut luopua mistään ja voi olla ja elää omana itsenään. Symbioosissa kummankin puolison elämän langat kutoutuvat yhteen kauniiksi kudelmaksi. Kummankin pitää tietenkin haluta elää toisen kanssa, ei se pakolla onnistu, eikä ilman rakkautta. 

Tämä. Ei se suhde kestä 30 tai 40 vuotta, ellei molemmat halua samaa. Noin pitkästä suhteesta tietää että jokin siinä toimii 😄

Jaa, me ollaan osittain tuollainen pari. Syödään samoja ruokia ja katsellaan monesti samoja sarjoja. Käydään salilla ja lenkillä yhdessä ja harrastetaan muutenkin yhdessä paljon. Samaan aikaan emme mene nukkumaan, sillä olemme molemmat vuorotyössä ja usein eri vuoroissa. Vapaat siis vietämme mielellellämme kahdestaan. 

On meillä omiakin juttuja, mutta me olemme kanssa toistenmme parhaat kaverit, joten toisen kanssa on mukavinta olla. Omaa aikaa saadaan kun toinen on töissä. 

Sitä en nyt ymmärtänyt, miten tämä liittyisi siihen, ettei meillä olisi erillisiä mielipiteitä tai ristiriitoja. Totta kai on. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo on todella ahdistavaa. Tuossahan katoaa minuus.

 

Siihen suhteeseen ei mennä eroamaan, toisin kuin näissä joissa annetaan absoluuttinen minimi toiselle

Näiden ääripäiden väliin ei sit mahdu välimuotoja? 

Laitathan sinä kaiken miehen syyksi. Että tunkee mukaan mökille vaikka SINÄ haluaisit olla siskon kanssa kaksin. Sinähän et mistään tiedä vaikka siskosi olisi halunnut miehensä sinne mukaan juuri siksi, ettei tarvitse olla kanssasi kaksin.

Siskoasi ei tilanne selvästi haittaa, ei huutelutkaan. 

Mutta helpompi on syyttää siskon miestä, kuin omaa siskoa. Vaikka samalla pitää siskoa saamattomana uhrina.

Siis minusta on huonoa käytöstä, jos näen, että kaksi ihmistä istuu keskenään juttelemassa ja minä menen siihen viereen mokeltamaan omia väitteitäni ja mielipiteitäni. Minä annan heidän keskustella ja liityn seuraan myöhemmin. Pidän törkeänä käytöksenä huudella omiaan, kun kaksi puhuu puhelimessa. Tämä on aivan miehen oma päätös käyttäytyä näin, ihan sama, mitä mieltä siskoni siitä on.

Ja kuten kerroin. välimme ovat etääntyneet, vaikka nyt sisko tahtoisi lähentyä. Joten kyllä minä ajattelen, että aika törppö hänkin, kun sietää miehen käytöstä sukulaisiaan kohtaan. 

Jos siskoni on niin mölli, että ei saa sanottua, että ei halua keskustella kahden kanssani mökillä, miksi edes itse kutsuu minua sinne? En minä sinne heidän kanssaan yhtä aikaa erityisesti halunnut. 

Minä en ole kertaakaan pyytänyt päästä minnekään siskoni kanssa. En ole vieraillut heillä kolmantena pyöränä todellakaan.

Nythän on sama, kuka mitä tahtoo, välit ovat jo menneet. Nyt kun siskon mies sairastelee, apua olisivat vailla. Ikävää, mutta ehkä MINÄ nyt en ole kiinnostunut olemaan kenenkään kanssa kaksin, kolmin tai nelisin.

Vierailija kirjoitti:

Ja se on mulle ihana asia, tietää, että rakastamani ihminen ei jää yksin suruineen, jos jotain tapahtuu. Turvallisempi olo ja tulevaisuuteen hyvä ajatus.

Niin tätäkään ei moni ilmeisesti ajattele. Että voi olla se, joka lähtee ensimmäisenä ja jättää sen rakkaan parhaan ystävän yksin, jolla ei sitten ole ketään.

Jep ja sitten esitetään niinkun ihanan romanttisena kertomuksena kuinka joku täti kuoli heti miehensä jälkeen, sydän aivan särkyi. Mietin olisiko minun pojasta romanttista jos kuolisin ennen aikaisesti koska mieheni kuoli. Ei siis enää syytä elää, tai jotain.

Minusta nämä toisen työpaikalle soittelevat puolisot ilman tärkeää asiaa ovat häiriköitä. 

Häiritsevät työntekoa turhilla keskeytyksillään. Turhanpäiväiset jutustelut voi hoitaa omalla ajallaan. 

"Mutta eihän tässä ole kuin yksi syyllinen. Se joka ei avannut suutaan ja kertonut, mitä haluaa. "

Ei se oikein lohduta, kumman syytä, kun lopputulos oli jokatapauksessa huono. Ex sanoi joskus jotenkin että minä olen niin hyvä perustelemaan asiat.. Ehkä hän yritti tuoda sitä esille että olen jotenkin jyyrä tai ainakin vahvempi persoonana

Vierailija kirjoitti:

Me voimme soittaa toiselle kesken työpäivänkin, eikä tarvitse olla edes varsinaista asiaa.

Tekeehän miehesi töitä, jossa soittosi eivät häiritse muita ihmisiä siellä työpäivänä?

Olen alkanut inhota työkaverini vaimoa, vaikka en edes tunne häntä. Mutta se joka päiväinen soittelu, joskus useamman kerran päivässä, joka katkaisee minun työn tekemiseni ja häiritsee, kun yritän tosissani keskittyä johonkin. Nykyään pidän kuulokkeita koko päivän, vaikka ne tekee korviin todella ikävän paineen tunteen.

Mutta parempi sekin kuin se kälättävä ääni, joka vihloo hermoja noooo heeiiiiiii ei muulllaaa mitäääään ihmeitääää.

 

Hän on suuripalkkainen huippuammattilainen ja tekee kovasti töitä, eikä kukaan ole vieressä kyttäämässä ja häiriintymässä. Sehän ei ole niin, että vain minä soittelisin yhtenään, vaan se voi olla myös hän joka soittaa. Ei me koko ajan olla puhelimessa roikkumassa, mutta aina voi soittaa, kun siltä tuntuu. 

Minä taas tiedän oikein hyvin, että miehellä on aina nälkä kun tulee töistä. Katson että aina on jotain ruokaa mitä voi lämmittää kun tulee. Yleensä ihan yhdessä suunnitellaan mitä ruokaa syötäisiin ja teen/tehdään iso määrä, josta riittää useaksi päiväksi.

Meillä taas asuu aikuinen mies, joka osaa itsekin tehdä edellisenä päivänä ruokaa, jotta voi syödä jos on nälkä heti töistä tullessa. Meidän ei tarvitse suunnitella erikseen ruokia, kumpikin osaa katsoa, mitä kaapissa on ja se jolla on inspis pistää kattilat tulelle.

Kaupasta tuodaan usein perustarvikkeet, molemmat osaa. Jos ei iske kumpaankaan ruuan laitto, tilataan. Tai mennään ulos syömään. Tai otetaan pakkasesta. Tai tehdään vaan voileipää ja salaattia. En jaksaisi jauhaa ja suunnitella jotain hemmetin sapuskaa kuin maailman tärkeimmästä asiasta.

Tunnen tällaisen pariskunnan. Vaimon vaatimuksesta kaikki tehdään yhdessä. Mies on alistunut ja onneton. Hän on harrastanut monia lajeja aiemmin, mutta luopunut niistä kaikista, koska vaimoa ei ko. lajit kiinnosta, eikä mitenkään käsitä miksi miehen pitäisi jatkaa harrastuksiaan ilman häntä. Yhteiset harrastukset ovat liikunnalliselle miehelle vähäisiä: rauhallinen kävely- tai fillarilenkki max kerran viikossa. Rvaa ei liikunta kiinnosta, ei liioin mikään muukaan harrastus. Niinpä molemmat katselevat telkkaria lähes kaiken vapaa-aikansa. 

Vierailija kirjoitti:

Tunnen tällaisen pariskunnan. Vaimon vaatimuksesta kaikki tehdään yhdessä. Mies on alistunut ja onneton. Hän on harrastanut monia lajeja aiemmin, mutta luopunut niistä kaikista, koska vaimoa ei ko. lajit kiinnosta, eikä mitenkään käsitä miksi miehen pitäisi jatkaa harrastuksiaan ilman häntä. Yhteiset harrastukset ovat liikunnalliselle miehelle vähäisiä: rauhallinen kävely- tai fillarilenkki max kerran viikossa. Rvaa ei liikunta kiinnosta, ei liioin mikään muukaan harrastus. Niinpä molemmat katselevat telkkaria lähes kaiken vapaa-aikansa. 

Mies on kertonut tämän sinulle? Vai spekuloit? Mikä miestä estää lähtemästä, jos on kertonut sinulle olevansa onneton. Kaulin kädessäkö Justiina pitää häntä panttivankina?

Hän on suuripalkkainen huippuammattilainen ja tekee kovasti töitä, eikä kukaan ole vieressä kyttäämässä ja häiriintymässä. Sehän ei ole niin, että vain minä soittelisin yhtenään, vaan se voi olla myös hän joka soittaa. Ei me koko ajan olla puhelimessa roikkumassa, mutta aina voi soittaa, kun siltä tuntuu. 

Miksi ihmeessä työpäivän aikana tulee tilanne, että haluat muuten vaan soitella? Ainakin minä teen mielelläni työt mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti, ilman mitään keskeytyksiä, jotta pääsen nopeasti kotiin olemaan yhdessä miehen kanssa. Sitten voimme rauhassa puhua ja keskittyä toisiimme.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja se on mulle ihana asia, tietää, että rakastamani ihminen ei jää yksin suruineen, jos jotain tapahtuu. Turvallisempi olo ja tulevaisuuteen hyvä ajatus.

Niin tätäkään ei moni ilmeisesti ajattele. Että voi olla se, joka lähtee ensimmäisenä ja jättää sen rakkaan parhaan ystävän yksin, jolla ei sitten ole ketään.

Mutta kun sille asialle ei voi mitään. Mun miehellä ei ole juurikaan kavereita, eikä yhtään sellaista jonka kanssa harrastaa jotain tai purkaa murheitaan. Eikä hän myöskään piittaa olla tekemisissä sukunsa kanssa. Minkä minä sille voin? En mitään muuta kuin toivoa, että löytää sitten ystäviä jos minä kuolen. Tai juttelee edes työkavereidensa kanssa. Ja uskon että näin se sitten menisikin.

Minun ystäväni sanoo että kävisi mielellään useammin kavereiden kanssa kävelyllä, jumpassa tai kylässä, mutta ei viitsi kun miehellä ei ole mitään omaa ja aina sit vaan oottelee kotona. Suhde on ehkä 8v vanha, ns toinen kierros. Ystävä joutuu esim priorisoimaan meneekö tällä viikolla shoppailemaan teinityttärensä kanssa vai kävelylle kaverin kanssa. Jumpat hän yrittää suorittaa ennen töitä kun mies menee klo 6 töihin

Kyllä pitkä parisuhde voi olla myös sitä, että säilyttää omia harrastuksia, ystäviä ja menoja. Tasapainoisessa suhteessa ei tarvitse menettää itseään, vaikka puolison kanssa onkin maailman parasta olla. Kaikkia munia ei muutenkaan yleensä laiteta yhteen koriin, mutta ymmärrän nyt kommenteista, ettei symbioosia toivova ihminen halua elämäänsä muuta kuin sen parisuhteen. Ehkä onkin niin, että symbioottinen suhde sopii "all in" -ihmisille, jotka laittavat kaikki elämänsä paukut siihen parisuhteeseen. Silloin se suhde on juuri sellainen kuin toivotaan, eikä siihen ole muilla sanomista.

Vähän voisi verrata vaikka äitiyteen: osa hurahtaa äitiyteen täysillä ja on äiti isolla äällä. Osa säilyttää suuremman osan itsestään ja äitiys on vain osa kokonaisuutta.

Oikeata ja väärää ei ole, mutta tämän johtopäätöksen tästä keskustelusta nyt vedin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni on miehensä kanssa just tämmönen. Erillisiä mielenkiinnon kohteita on, mutta niitä voi lähestyä vain, kun mies työreissussa. Vain silloin on vapaus syödä kasvisruokaa, katsoa tiettyjä sarjoja tms. Muuten mennään miehen mieltymysten mukaan, ne ystäväni on omaksunut omikseen.

 

Onko meillä samat ystävät? Minulla on tällaisia useampikin kappale. Tää ruoka on hyvä esimerkki, erään mies ei tykkää sienistä ja syö kasviksista vain perunaa, porkkanaa, kurkkua ja tomaattia. Rouvakaan ei voi kotona syödä muita kasviksia. Toinen ei kotonaan syö puuroa, sillä mies ei tykkää puurosta. Minun päähän ei mahdu, kuinka parisuhde määrittää sen, mitä voit syödä ja mitä et, kun kyse ei ole edes mistään elämänarvoista. 

Mun mies on tuollainen, minä en😁

Eli mies syö sitä mitä minäkin, ja kaupasta ostetaan sitä mitä minä haluan syödä koska miehen mielestä on turhaa tehdä kahta ruokaa. Tietysti on jotain jota hän ei tykkää syödä kuten fenkoli, ja silloin se laitetaan erikseen. Hän toki saa ostaa kaupasta just sitä mitä haluaa mutta ei vain osta 😁 Kyselee joskus että miten ois tämmönen ja sanon että osta vain itsellesi, minä en tuota syö, niin sitten hän vie sen takaisin hyllyyn. Tietty esim grillatessa asia on eri, ja vaikka pitsassa, semmoisissa jotka on helppo tuunata itselle sopivaksi ilman erillistä vaivaa.

Hän mm lopetti maidon juonnin kun sanoin että minä en sitä kaupasta kanna, ja leikkeleiden syönnin kun minä en niitä syö. Satunnaisesti ostaa molempia, muutaman kerran vuodessa.

"suuripalkkainen huippuammattilainen". 

Niin kai mekin miehen kanssa. Mies on teknologiajohtaja pk tech-firmassa ja minä pörssiyhtiössä keskijohdossa. Mulla on oma työhuone, mutta 80% työskentelen kotona. Mies on paljon labrassa ja puhdastiloissa.  Emme todella soittele kuulumisia kesken työpäivän, koska työ vaatii keskittymistä ja telcoja on paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja se on mulle ihana asia, tietää, että rakastamani ihminen ei jää yksin suruineen, jos jotain tapahtuu. Turvallisempi olo ja tulevaisuuteen hyvä ajatus.

Niin tätäkään ei moni ilmeisesti ajattele. Että voi olla se, joka lähtee ensimmäisenä ja jättää sen rakkaan parhaan ystävän yksin, jolla ei sitten ole ketään.

Mutta kun sille asialle ei voi mitään. Mun miehellä ei ole juurikaan kavereita, eikä yhtään sellaista jonka kanssa harrastaa jotain tai purkaa murheitaan. Eikä hän myöskään piittaa olla tekemisissä sukunsa kanssa. Minkä minä sille voin? En mitään muuta kuin toivoa, että löytää sitten ystäviä jos minä kuolen. Tai juttelee edes työkavereidensa kanssa. Ja uskon että näin se sitten menisikin.

 

Minun ystäväni sanoo että kävisi mielellään useammin kavere

Mulla ei ole kodin ulkopuolisia harrastuksia joihin mieheni ei liity mutta miehellä on. Hän käy niissä, minä en. Vietän kyllä vapaa aikaani muualla kuin kotona tai mieheni kanssa, mutta harrastus se ei ole.

Vierailija kirjoitti:

"suuripalkkainen huippuammattilainen". 

Niin kai mekin miehen kanssa. Mies on teknologiajohtaja pk tech-firmassa ja minä pörssiyhtiössä keskijohdossa. Mulla on oma työhuone, mutta 80% työskentelen kotona. Mies on paljon labrassa ja puhdastiloissa.  Emme todella soittele kuulumisia kesken työpäivän, koska työ vaatii keskittymistä ja telcoja on paljon.

Miten todella soitellaan? Mitä tarkoittaa todella soittelu? Vai tarkoitatko että ette todellaKAAN soittele?

Vierailija kirjoitti:

"suuripalkkainen huippuammattilainen". 

Niin kai mekin miehen kanssa. Mies on teknologiajohtaja pk tech-firmassa ja minä pörssiyhtiössä keskijohdossa. Mulla on oma työhuone, mutta 80% työskentelen kotona. Mies on paljon labrassa ja puhdastiloissa.  Emme todella soittele kuulumisia kesken työpäivän, koska työ vaatii keskittymistä ja telcoja on paljon.

 

Sama meillä, eri nimikkeillä. Ajattelisin, että mies on tärähtänyt, jos alkaisi soitella mulle kesken työpäivän ihan vaan heippis hei kukkuluuruu. Koskaanhan työt ei ole kokonaan tehty, mutta haluan, että ne on pinottu seuraavaa päivää varten, kone ja työchatit ja wa:t kiinni, kun alkaa mun vapaa-aika, mitä sillä teenkään. Etenkin jos on luvassa miehen kanssa aikaa, en todellakaan tuhlaa mihinkään turhaan aikaa töissä!