Parisuhde hankalan ihmisen kanssa

Vierailija kirjoitti:

Kaikista ei ole kypsään ja tasapainoiseen suhteeseen. Kaikki eivät vain ole henkisesti kypsiä eivätkä ollenkaan 'parisuhdematskua'. Mutta esittävät olevansa jotta voivat silti nauttia parisuhteen tuomista hyödyistä. Vaikka eivät edes ansaitsisi suhdetta hyvän ja välittävän kumppanin kanssa. 

Ehkä jotkut esittää, mutta iso osa varmaan ihan vilpittömästi haluaa parisuhteen, heistä ei vain ole siihen. 

Parisuhteet ei kaadu epätäydellisyyteen, vaan jatkuvasti toistuviin ongelmallisiin käyttäytymismalleihin ja -tapoihin. Tämä niille, jotka sanoo, ettei kukaan, tai mikään parisuhde ole täydellinen. Kukaan normaali ihminen ei vaadi täydellisyyttä toiselta tai itseltään. Toistuvat, samat ongelmat kielivät syvemmistä ongelmista ja jos mikään ei muutu anteeksipyynnöistä huolimatta, on se manipulointia. 

Perusmies. Teeskentelee, on selkärangaton ja pettää. Kaikki tämä koska ei jaksa ajatella, ja pitää kumppania itsestäänselvänä hyödykkeenä.

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan. Menet rikki tuollaisesta. Avoin ja huomioiva tarvitsee toisen samanlaisen, tai särkee sydämensä. Joskus huomioiva erehtyy rakastumaan mielistelijään, ja se on hyvin raskasta, kun huomioija näkee vaivaa että saisi mielistelijästä selvää, mutta mielistelijä ei anna mitään itsestään. Paitsi sitten riidoissa on kunnon marttyyri ja kaataa päällesi kaiken sen mitä on salaillut.

Mulle kävi parikymppisenä juuri näin. Joskus suhteemme alussa uskouduin hänelle, että otan tosi raskaasti sen, jos minulle huudetaan. Unohdin koko jutun. Sitten vuosien päästä mies sanoi pettyneensä minuun syvästi ko. keskustelun aikana ja oli siitä lähtien kokenut, ettei  voisi olla suhteessamme oma itsensä. Taustalta paljastui, että miehen lapsuudenperheessä oli kävelty koko ajan munankuorilla. Ilmeisesti mies oli jotenkin toivonut, että voisin olla viiimein se, joka ottaa vastaan kaikki hänen tunteensa ja tarpeensa, tulivat ne sitten missä muodossa hyvänsä, vaikka huutamalla. Tämäkin tosin jäi epäselväksi, kuten lähes kaikki muukin ko. suhteessa. En tavallaan edes tiedä, kenen kanssa lopulta olin suhteessa viisi vuotta. 

Vierailija kirjoitti:

Jos et kestä minua pahimmillani, et ansaitse minua parhaimmillani.

*voimakävelee nenä pystyssä ulos huoneesta*

Normaali reaktio on suojella itseään ja kävellä ulos tuollaisesta suhteesta. Lapsuus tuollaisessa perheessä on lähinnä painajaista. 

Puhuin parisuhteessa toiveistani ja tarpeistani, mutta aina ne sivuutettiin. Matkalle lähdettiin, vaikka en halunnut. Kumppani vänkäsi vastaan, niin pitkään, että sai tahtonsa läpi. Tiedän miltä myös tuntuu, kun vihainen kumppani psyykkaa itsensä "siedettäväksi". Eli se kireys ja viha on käsinkosketeltavaa, mutta täysin oikeutettua, koska kumppanilla on huono päivä eikä hän vedä kuitenkaan suoraan päin lättyä. 

Lopulta vaikenin, että edes joku rauha säilyisi. Ja lopulta lähdin kokonaan. Vaikka nykyisessä suhteessani voin olla oikeasti avoin, trauma silti jäi ja on vaikea puhua omista tarpeistaan. Eksäni ei vielä tänäkään päivänä ymmärrä syytä meidän eroon. Hänestä hän on täydellinen ihminen ja minä vaikea, koska en lähtenyt mukaan huutoriitoihin. 

Jos ei voi puhua, kannattaa lähteä. 

Vierailija kirjoitti:

Jos ei voi puhua, kannattaa lähteä. 

Sekin vaihtoehto on, että opettelee puhumaan.

""Jos rakastaa, haluaa kärsivällisesti auttaa toista tulemaan paremmaksi versioksi itsestään". Miksi tämä toimii vain toiseen suuntaan? Ai toisen pitää vaan jaksaa ja kouluttaa kun toinen ei itse tajua käyttäytyä? Miksi kukaan tuhlaisi elämäänsä tuollaiseen, ja miksi tämä toinen - ketä niin kovasti rakastetaan - ei itse hoida ongelmiaan, tai parisuhdettaan? En haluaisi parisuhdetta missä toinen ei itse tajua miten siinä kommunikoidaan."

Sanottiinko että toimii vain toiseen suuntaan? Mustavalkoisuus ei kannata, yritä mieluummin avata ymmärrystäsi.

Tietenkin myös puolisoni tehtävä on auttaa minua tulemaan paremmaksi versioksi itsestäni.

Mutta kummallakin ei ole aina saman verran resursseja panostaa. Se kumpi on onnellisempi voi hyvin antaa enemmän kuin se, jolla on enemmän vaikkapa lapsuuden haavoja. Tietenkin myös itse koittaen hoitaa ongelmaansa. 

Miksi "tuhlaisin", siksi koska paitsi rakastan olen myös luvannut myötä- ja vastamäessä tahtoa. Haluan rakastaa teoilla, ei vain sanoilla. 

Jatka sinä ehjän puolison etsimistä. Tämä on nykyaikuisten ongelma, omasta helposta elämästä ja itseen käpertymisestä ei yhtään haluta luopua, ja silloin totta vie onkin parempi jatkaa sinkkuna.

onnellinen rouva

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei voi puhua, kannattaa lähteä. 

Sekin vaihtoehto on, että opettelee puhumaan.

Ei välttämättä. Jos kumppani kaipaa jatkuvaa puhetta ja itse haluaisi hiljaisuutta, ei suhteesta tule mitään. Miksi joka ikinen tunnetila pitäisi kumppanille raportoida. Ja vielä aamulla. Herään silmät ristissä enkä todellakaan ole heti herätessäni valmis vastaamaan kysymykseen, miltä nyt tuntuu. 

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteet ei kaadu epätäydellisyyteen, vaan jatkuvasti toistuviin ongelmallisiin käyttäytymismalleihin ja -tapoihin. Tämä niille, jotka sanoo, ettei kukaan, tai mikään parisuhde ole täydellinen. Kukaan normaali ihminen ei vaadi täydellisyyttä toiselta tai itseltään. Toistuvat, samat ongelmat kielivät syvemmistä ongelmista ja jos mikään ei muutu anteeksipyynnöistä huolimatta, on se manipulointia. 

Kyllä. Vihainen ja huutava mies, milloin mistäkin syystä. Usein siksi vihainen, että oli jostain huolissaan, mutta ei osannut kanavoida tunteitaan paremmin. Pyysi anteeksi, mutta ei tehnyt asialle mitään muuta kuin yritti seuraavalla kerralla hampaat irvessä pidätellä vihaansa, ettei huutaisi. Luuli, että se oli ratkaisu.

Huusi lapsille. Seksi hiipui, kun tuli tunne, että mies ei välitä kun ei viitsi tehdä asialle mitään. Mies petti. Luottamuksen pettäminen ei parantanut suhdetta. Viimeinen pisara oli naisen vaihdevuodet, jossa miehen huutoon vihdoin vastattiin.

Kaiken se kestää, mutta ei näköjään sitten kuitenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei voi puhua, kannattaa lähteä. 

Sekin vaihtoehto on, että opettelee puhumaan.

Ei välttämättä. Jos kumppani kaipaa jatkuvaa puhetta ja itse haluaisi hiljaisuutta, ei suhteesta tule mitään. Miksi joka ikinen tunnetila pitäisi kumppanille raportoida. Ja vielä aamulla. Herään silmät ristissä enkä todellakaan ole heti herätessäni valmis vastaamaan kysymykseen, miltä nyt tuntuu. 

Sinua pelottaa puhuminen niin, että kehität tälläisen olkiukon? Wau. Todellinen pelkuri.

Vierailija kirjoitti:

Puhuin parisuhteessa toiveistani ja tarpeistani, mutta aina ne sivuutettiin. Matkalle lähdettiin, vaikka en halunnut. Kumppani vänkäsi vastaan, niin pitkään, että sai tahtonsa läpi. Tiedän miltä myös tuntuu, kun vihainen kumppani psyykkaa itsensä "siedettäväksi". Eli se kireys ja viha on käsinkosketeltavaa, mutta täysin oikeutettua, koska kumppanilla on huono päivä eikä hän vedä kuitenkaan suoraan päin lättyä. 

Lopulta vaikenin, että edes joku rauha säilyisi. Ja lopulta lähdin kokonaan. Vaikka nykyisessä suhteessani voin olla oikeasti avoin, trauma silti jäi ja on vaikea puhua omista tarpeistaan. Eksäni ei vielä tänäkään päivänä ymmärrä syytä meidän eroon. Hänestä hän on täydellinen ihminen ja minä vaikea, koska en lähtenyt mukaan huutoriitoihin. 

Jos kireys ja viha on käsinkosketeltavaa, ei kumppani ole saanut psyykattua itseään siedettäväksi. Joiltain se kuitenkin onnistuu, kaikki eivät kaada omaa stressiään tmv. toisen niskaan jos se ei toisesta johdu. Ja huom. on eri asia vaikka haluta avautua omista huolistaan toiselle, kuin kaataa siitä johtuva tunnetila toiselle. Plus nimenomaan se sanoittaminen on se mikä saa parisuhteen toimimaan; kun kerrot että olet äärimmäisen ärsyyntynyt työpaikalla tehdystä muutoksesta, kumppani ymmärtää mistä ärsytys johtuu. Voit myös esittää toivomuksen että haluat siksi omaa rauhaa. Mutta jos vain säntäät johonkin mököttämään selittämättä, aiheutat huolta ja pahaa oloa sillä nyös toiselle. Jotkut toki haluavat että kaikki kärsivät kun itsellä on vaikeaa.

Voi olla, että olette vain liian erilaisia toisillenne. Sinä haluat enemmän säpinää ja tunteista puhumista ja kumppanisi enemmän rauhaa. Eniten häiritsee tässä nykyajassa, ettei mitään erilaisuutta hyväksytä vaan se oma tapa on aina oikea. Jos kumppani ei toimi niin, hän on hankala. Parisuhde on edelleen kahden ihmisen välinen suhde. Jos toinen on täysin lukossa, siihenkin voi olla jokin syy. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei voi puhua, kannattaa lähteä. 

Sekin vaihtoehto on, että opettelee puhumaan.

Jos asia on monesti sanottu, mutta toinen ei vaan ymmärrä, niin ei se ymmärrä. Silloin kannattaa lähteä eikä jäädä yrittämään kuvailla, miltä hattara suussa maistuu, jos toinen ei ikinä ole hattaraa syönyt. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lopeta vatvominen, ap. Tulee tunne, että sinä olet se, joka saa kumppanisi varuilleen.

Juuri näin. Se että kirjoittelee keskustelupalstalla parisuhteesta on red flag

On, mutta kenen suhteen? Jossain täytyy keskustella, jos puolison kanssa ei voi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei voi puhua, kannattaa lähteä. 

Sekin vaihtoehto on, että opettelee puhumaan.

Ei välttämättä. Jos kumppani kaipaa jatkuvaa puhetta ja itse haluaisi hiljaisuutta, ei suhteesta tule mitään. Miksi joka ikinen tunnetila pitäisi kumppanille raportoida. Ja vielä aamulla. Herään silmät ristissä enkä todellakaan ole heti herätessäni valmis vastaamaan kysymykseen, miltä nyt tuntuu. 

Kukaan ei ole sanonut että jokaikinen tunnetila pitää raportoida, vaan selittää sellainen käytös, joka voi saada toisen olemaan varpaillaan. Jos et pysty puhumaan kiukultasi, voitte vaikka etukäteen sopia jonkun eleen millä tarkoitat ettet ole vihainen puolisollesi. Itsekään en mielelläni puhu mitään ennen aamukahvia, mutten halua omalla äreydellä pilata toisenkaan aamua.

Vierailija kirjoitti:

""Jos rakastaa, haluaa kärsivällisesti auttaa toista tulemaan paremmaksi versioksi itsestään". Miksi tämä toimii vain toiseen suuntaan? Ai toisen pitää vaan jaksaa ja kouluttaa kun toinen ei itse tajua käyttäytyä? Miksi kukaan tuhlaisi elämäänsä tuollaiseen, ja miksi tämä toinen - ketä niin kovasti rakastetaan - ei itse hoida ongelmiaan, tai parisuhdettaan? En haluaisi parisuhdetta missä toinen ei itse tajua miten siinä kommunikoidaan."

 

Sanottiinko että toimii vain toiseen suuntaan? Mustavalkoisuus ei kannata, yritä mieluummin avata ymmärrystäsi.

Tietenkin myös puolisoni tehtävä on auttaa minua tulemaan paremmaksi versioksi itsestäni.

Mutta kummallakin ei ole aina saman verran resursseja panostaa. Se kumpi on onnellisempi voi hyvin antaa enemmän kuin se, jolla on enemmän vaikkapa lapsuuden haavoja. Tietenkin myös itse koittaen hoitaa ongelmaansa. 

Miksi "tuhlaisin", siksi koska paitsi rakastan olen myös luvann

Mulla on hyvä parisuhde. Emme oleta suhteelta tai toisiltamme täydellisyyttä, mutta emme myöskään sitä, että oma henkinen kasvu olisi millään tavalla toisen tehtävä. Tukena ollaan kyllä, mutta ei "kouluteta".

Mun äiti väittää, että isäni on hankala ihminen.  Äiti on omasta mielestään ystävällinen ja suorahko kertomaan tunteensa. Kuitenkin äidillä on ollut enemmän ongelmia ihmissuhteissa kuin isällä koskaan.

Nuorena toivoin, että eroavat.

Vierailija kirjoitti:

Voi olla, että olette vain liian erilaisia toisillenne. Sinä haluat enemmän säpinää ja tunteista puhumista ja kumppanisi enemmän rauhaa. Eniten häiritsee tässä nykyajassa, ettei mitään erilaisuutta hyväksytä vaan se oma tapa on aina oikea. Jos kumppani ei toimi niin, hän on hankala. Parisuhde on edelleen kahden ihmisen välinen suhde. Jos toinen on täysin lukossa, siihenkin voi olla jokin syy. 

Eli voiko sitä olla erilainen vai ei? Ap:han nimenomaan pyytää neuvoja että voisi ymmärtää paremmin, ja siksikö hänen pitäisi erota? Pitäisikö vaan olla noteeraamatta erilaisuutta, ja itse hiljaa kärsiä ihmetellen missä mennään?