"Koululaisen kanssa on paljon rankempaa kuin päiväkoti-ikäisen kanssa" - onko todella näin?
Meillä on aktiivinen, liikunnallinen, touhukas ja temperamentiltaan aika voimakas, leikki-ikäinen lapsi. Lapsi on myös viisas, puhelias ja sosiaalinen. Uhmaikä on ollut melkoista taistelua, mutta on yritetty olla mahdollisimman johdonmukaisia. Kasvatustyylimme on luokkaa "rajoja ja rakkautta", emme ole mitään kaverivanhempia. Arki on käytännössä melkoista läpsystä vaihtoa, työpäivän jälkeen alkaa kotona ns. toinen työpäivä, kotityöt ja lapsen kanssa oleminen. Tehdään arkisia asioita, luetaan paljon, käydään kirjastossa, leikkipuistoissa, uimahalleissa jne.
Minulle on useampikin alakouluikäisten vanhempi sanonut, että "odotapa vain, kun lapsestasi tulee koululainen ja sitten on arki niin paljon rankempaa". Onko todella näin? Jos on, mikä siitä arjesta tekee rankempaa? Varmasti lyhyet koulupäivät ovat pikkukoululaisella haastavia vanhempien työn näkökulmasta, mutta onhan pieni koululainen nyt paljon omatoimisempi kuin vaikka 3-5 v lapsi.
Ap
Riippuu lapsen iästä. Mun lapset on alkaneet 10v mennä itse julkisilla harrastuksiinsa (pk-seutu, pääsi yhdellä bussilla/ratikalla ovelta ovelle) ja se oli ihan normi heidän treenikavereillaan, moni tuli nuorempanakin yksin, pyörälläkin. Pikemminkin sellaisia vanhempia ihailtiin, joiden lapsi oli noin itsenäinen. 7-8v täytyy yleensä vielä kuskata ellei treenit ole todella helpon matkan päässä. Mutta mä olen aina kuskina ollessani treenien aikana urheillut, tehnyt töitä tai lukenut kirjaa, joten aika ei ole mennyt hukkaan.