Lue keskustelun säännöt.
"Koululaisen kanssa on paljon rankempaa kuin päiväkoti-ikäisen kanssa" - onko todella näin?
27.12.2025 |
Meillä on aktiivinen, liikunnallinen, touhukas ja temperamentiltaan aika voimakas, leikki-ikäinen lapsi. Lapsi on myös viisas, puhelias ja sosiaalinen. Uhmaikä on ollut melkoista taistelua, mutta on yritetty olla mahdollisimman johdonmukaisia. Kasvatustyylimme on luokkaa "rajoja ja rakkautta", emme ole mitään kaverivanhempia. Arki on käytännössä melkoista läpsystä vaihtoa, työpäivän jälkeen alkaa kotona ns. toinen työpäivä, kotityöt ja lapsen kanssa oleminen. Tehdään arkisia asioita, luetaan paljon, käydään kirjastossa, leikkipuistoissa, uimahalleissa jne.
Minulle on useampikin alakouluikäisten vanhempi sanonut, että "odotapa vain, kun lapsestasi tulee koululainen ja sitten on arki niin paljon rankempaa". Onko todella näin? Jos on, mikä siitä arjesta tekee rankempaa? Varmasti lyhyet koulupäivät ovat pikkukoululaisella haastavia vanhempien työn näkökulmasta, mutta onhan pieni koululainen nyt paljon omatoimisempi kuin vaikka 3-5 v lapsi.
Ap
Kommentit (56)
Helpompaa, kun kasvavat. Nuorin on nyt 8 v ja hoitaa paljon asioita itseäisesti. Rankinta oli silloin kun oli vauva ja taapero. Koko ajan joku tohina päällä ja huolehtiminen. Vaikka oli sekin ihanaa aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole totta. Se oli siitä yhdestä yh-ketjusta. Kouluikäisen kanssa (ei murkkuikä) on raskaampaa vain silloin jos hän ei ole kehittynyt ikätasoisesti. On paljon vaikeampaa olla kehitysviiveisen 10-vuotiaan vanhempi kuin 4-vuotiaan (alkaen jo siitä, että ihmiset tuijottavat erikoista käytöstä enemmän). Normaalisti kehittyneen kanssa Kouluikä on oikeaa kulta-aikaa. Lapsen voi jättää jo itsekseen hetkeksi kotiin, hän on hauskaa peliseuraa, jaksaa pitää kanssasi elokuvaillan jne. Sitten murrosiässä on se toinen raskas vaihe.
Helpompaa on kouluikäisen kanssa alkaen jo siitä, että lomilla ja viikonloppuisin saa nukkua työväsymystään aamuisin pois niin pitkään kuin tarvitsee, ellei ole muita, pienempiä lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvin vahvasti tapauskohtaista tämä.
Minun vanhin lapsi tuli uhmaikään 1-vuotiaana, eikä se ole loppunut vieläkään, täyttää kohta 18
Hänen kohdallaan voi sanoa, että mitä isommaksi on kasvanut, sitä suuremmat on myös huolenaiheet ja murheet.
Nuorempien kohdalla taas vähän eri kokemus, heillä kouluikä oli helpohko, juuri tuo mainittu 7-11 oli aika rauhallista aikaa.
Vanhimmalla uhmakkuushäiriö, myöhemmin myös masennusdiagnoosi, itsetuhoisuutta ym.
Joten sanoisin, että ehkä "normaaleilla" lapsilla kouluikä on helpompi kuin pikkulapsiaika, mutta haasteellisilla tapauksilla ei välttämättä.
Vierailija kirjoitti:
Pöh. Helpointa oli kun lapset olivat 7- 11 v.
Meilä tuo oli kaikkein paskin aika oman jaksamisen kannalta. Kokoajan kyselemässä, koko valveilla olo ajaman vaatimassa huomiota, kaikki helvetin vasut , terkat ja hammaslääkärit työaikaan, kesäloman ja muiden lomien järkkääminen, illan nukkumaanmenoa myöhentyminen, harrastuskuskaukset... Mä olin ihan kuollut. Yläkoulu aikaan alkoi edes läksyjä tehdä itsekseen, raportoimatta kaikkea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä:
Ei me lapsen kanssa joka päivä jotain touhuta noin paljon. Suurin osa arkipäivistä on työpäivän jälkeen kotona olemista oman perheen kesken: ruoanlaitto ja syöminen, lautapelien pelaamista, käydään leikkipuistossa, luetaan tms. Vapaapäivinä ja lomilla sitten tehdään enemmän. Kyllä minä tästä lapsiarjesta nautin, vaikka täysi työaika ja lapsiarki tiivistä onkin. Mutta ihan erilaistahan tämä on kuin aikana ennen lasta, jolloin työpäivän jälkeen sai kellahtaa sohvalle. :D
Ap
Teette liikaa. Ei se lapsi tarvitsee enää mitään leikkipuistoa tms päivähoidon jälkeen.
No entä jos se lapsi viihtyy leikkipuistossa, eikö silloinkaan saa mennä? Siellä voi leikkiä vapaasti ilman ohjausta. Voi rakennella, juosta tai keinua ihan oman mielen mukaan. Monilla juuri raitis ilma auttaa unen saamisessa.
Vierailija kirjoitti:
Hyvin vahvasti tapauskohtaista tämä.
Minun vanhin lapsi tuli uhmaikään 1-vuotiaana, eikä se ole loppunut vieläkään, täyttää kohta 18
Hänen kohdallaan voi sanoa, että mitä isommaksi on kasvanut, sitä suuremmat on myös huolenaiheet ja murheet.
Nuorempien kohdalla taas vähän eri kokemus, heillä kouluikä oli helpohko, juuri tuo mainittu 7-11 oli aika rauhallista aikaa.
Vanhimmalla uhmakkuushäiriö, myöhemmin myös masennusdiagnoosi, itsetuhoisuutta ym.
Joten sanoisin, että ehkä "normaaleilla" lapsilla kouluikä on helpompi kuin pikkulapsiaika, mutta haasteellisilla tapauksilla ei välttämättä.
Näin juuri. Aspergerin kanssa ikävuodet 11-14 oli jotain minkä haluan vain unohtaa. Pienenäkin oli erilainen, mutta ympäristö ei kuormittanut. Toisaalta sitten kun lähti helpottamaan lyhennettyjen koulupäivien myötä, onkin ollut helppoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vauva,taapero, pikkulapsi aika oli rankinta. Piti olla kokoajan läsnä. Koululainen pärjää jo itsenäisesti sen aikaa kun pääsen töistä. Koululaisen uskaltaa päästää ulos keskenään kavereiden kanssa. Tekee omat aamupalat jos itse haluaa nukkua vähän pidempään.
Pikkulapsiaika oli meillä helppoa, nyt esiteininä tyttö on ollut kuin Manaaja elokuvasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koululaisen kanssa on 100 kertaa helpompaa. Osaa jo itse hoitaa monia asioita ja pärjää yksinään hetkiä. Toki se eka luokka on haastavampi, kun vasta opetellaan itsenäisesti kulkemaan ym. Mutta jää se kaikki päiväkotimuistaminen pois kurahousuineen ym. retkipäivineen. Toki koulussakin pitää wilmaa seurata, mutta se ei ole yhtä stressaavaa kun päiväkoti-ikäisen kanssa.
T. 11 v. tytön äiti
Nykyään kun näitä kuulee niin lapsen saaminen ilmeisesti tarkoittaa...
- Oma elämä päättyy
- et nuku enää koskaan
-et pysty tekemään mitään harrastuksia, matkoja, tms
-Olet synnyttänyt Freddyn ( se elm streetin poika)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, sinä hääräät ihan liikaa sen väsyneen lapsen kanssa. Siksi se on noin raskasta, kun lapsen pitäisi saada levätä!
Miten vilkkaan ADHD lapsen saa lepäämään, siis rentoutumaan valveilla ollessaan?
Vierailija kirjoitti:
Sivusta seuranneen kokemus:
-Ne vanhemmat pitävät alakouluikäisen arkea raskaana, jotka höösäävät lapsia todella isoiksi. Ettei luoteta siihen, että kyllä se 8 v osaa ottaa välipalaa koulun jälkeen ja tehdä itselleen voileivän. Tai 10 v osaisi tehdä läksyt. Kaikkea tarkistellaan ja hoidetaan lasten puolestaan liiankin pitkään. Pitäisi antaa lapsen tehdä myös itse.
Mutta toisaalta muut kärsivät kasvattamatta jääneistä lapsista ja nuorista. Ne kaverit ja opettajat, tulevat työkaverit, puolisot...
Tottakai läheisempi suhde lapseen on raskaampi, mutta myös antoisampi. Jotkut lapset ei vaan muista tehdä niitä voileipiä ja osa luulee että lapsensa muistavat ja osaavat, vaikka lapset kokee jääneensä aika yksin elämässä. Vaarana on kaikkivoipaisuuteen kasvu (= narssimi) tai se että jotain romahtaa aikuisuuden kynnyksellä kun riittävää huolehtimista ei ole saatu.
Voileipä ei vaan riitä! Tätä mieltä olen ja vaikka ymmärrän muitakin näkökulmia, on mulla tähän omat rationaaliset syyni.
Eiköhän yksi pointti äidillä ole tuossa koululaisten loma-aika.
Päiväkoti-ikäisen saa päiväkotiin silloin, kun itse on töissä, eikä lomaa ole. Koululaisen kanssa pitäisi keksiä, miten järjestetään 10 viikon kesäloma, viikon syysloma, parin viikon joululoma, viikon hiihtoloma + pääsiäisen pitkä viikonloppu. Läheskään kaikilla ei ole mahdollisuutta pitää töistä noin paljon vapaata/palkatonta/lomaa, ei välttämättä ole tukiverkkoja jne. Pieni koululainen saattaa soittaa monta kertaa päivässä vanhemmalle töihin "äiti, missä on lenkkarit on/voiko syödä välipalaksi sipsejä/saako mennä Islan luo?"
Ehkä kaverisi ajattelee, että lapsesi on melko vaativa tapaus? Siis että iän myötä tuskin hänestä kuoriutuu rauhallista ja säyseää tapausta, jos on nyt vilkas, liikunnallinen ja kaipaa paljon tekemistä.
Vierailija kirjoitti:
Nykyään kun näitä kuulee niin lapsen saaminen ilmeisesti tarkoittaa...
- Oma elämä päättyy
- et nuku enää koskaan
-et pysty tekemään mitään harrastuksia, matkoja, tms
-Olet synnyttänyt Freddyn ( se elm streetin poika)
Niin? Ennenkö oma elämä jatkui entisellään, pääsi tuosta vaan harrastuksiin, matkoille jne.? Ehkä joo, jos olet mies.
Kamalin ikä on ollut 2-4v.! Helpointa vauvana ja eskarilaisesta eteenpäin... Murrosiässä sitten omat haasteensa.
-Kahden lapsen kokemuksella