50- ja 60-luvulla syntyneiden laihuusihanne

Kaikki me olemme aikamme lapsia. 

Johtuisikohan sen ajan missi-ihanteista? Missikisat olivat silloin iso spektaakkeli ja niissä pärjättiin myös kansainvälisesti. Plus tuohon aikaan naisvartalon arvostelu oli ihan päivänvaloa kestävää ja sallittua.

ok

Niin.

Vierailija kirjoitti:

Johtuisikohan sen ajan missi-ihanteista? Missikisat olivat silloin iso spektaakkeli ja niissä pärjättiin myös kansainvälisesti. Plus tuohon aikaan naisvartalon arvostelu oli ihan päivänvaloa kestävää ja sallittua.

Really? Voisikohan tämä tosiaan johtua eri ajan vaikutuksesta, ajan jolloin he ovat kasvaneet sellaisessa ympäristössä ja ajassa, jossa naiseus vielä määritettiin ulkomuoto- sekä käytösseikkojen mukaan?

Totta. Itse olen juuri kuuskytluvulla syntynyt. Tunnistan ajatuksen hyvin. Omassa nuoruudessa oli kolmekymmentä oppilasta koululuokassa, ja se yksi lihava poika, joka sai vapautuksen liikunnasta kun sillä oli astma. Muut oltiin tikkulaihoja. Itselläkin rippikouluiässä 28 tuuman beavers farkut. Intissä painoa tuli lisää kymmenen kiloa, mut silti olin ihan hoikkis.

Normaali nainen on normaalipainoinen, ja normaalipainon ulkopuolinen nainen on....noh, sanotaan nyt diplomaattisesti että sellainen kuuluu heittää hiuksista helvettiin. Mieluiten suoraan kompostiin, koska pilalla. Ihan vtun PILALLA!

Tuo on myös totta, että heidän mielestä muiden ja varsinkin naisten vartalon arvostelu on sallittua. Olen joutunut omille vanhemmilleni sanomaan, ettei tyttäreni ulkonäköä tarvitse arvostella, vaikka sitä positiivisessa mielessä sanotaankin. Pelkään tällaisen arvostelun herättävän esim syömishäiriön. 

Tunnistan tämän. 30-luvulla syntyneellä isälläni oli laihuusihanne, ehkä voisi sanoa pakkomielle. Meillä naisten, harvemmin miesten, nimenomaan naisten paino oli jatkuva puheenaihe. Naapurin naisten, sukulaisnaisten jne ylipainoa hän käsitteli ivallisesti päivästä toiseen. Vaikka kuinka yrittäisin karistaa tätä taakkaa harteiltani, vaikeaa on. Arvotan itseni painoni kautta. 

Mikähän tuossa ajassa oli? Siis luulisi silloin olleen muutakin mietittävää kuin ulkonäkö. Mun mummo ei vain voinut pitää turpaansa kiinni mun tai toistenkaan painosta.

Toisaalta, olen aina ollut sitä mieltä ettei nykyaika ole erityisen ulkonäkökeskeinen. Kiinassa on vieläkin elossa naisia joiden jalat on sidottu ja länsimaissakin tyttärille sanottiin ettet saa miestä jos olet ruma. 

En ole huomannut tuollaista.

Vierailija kirjoitti:

Tuo on myös totta, että heidän mielestä muiden ja varsinkin naisten vartalon arvostelu on sallittua. Olen joutunut omille vanhemmilleni sanomaan, ettei tyttäreni ulkonäköä tarvitse arvostella, vaikka sitä positiivisessa mielessä sanotaankin. Pelkään tällaisen arvostelun herättävän esim syömishäiriön. 

Niinpä. Kehut, kannustat ja ymmärrät vaikka lapsi ei osaisikaan hommaa ja tämä johtaa harhaiseen minäkuvaan ja tuntuvaan ylipainoon. 

Minä en ole huomannut, vaikka itseni lisäksi suuri osa lähipiiristä on noilla vuosikymmenillä syntyneitä.

Tuolloin missit olivat vielä normaalimittaisia. Vasta 1980-luvulla ei meidän nuoruudessa missit alkoivat olla 175cm/52 kg. Itse olin samanpainoinen, mutta 15 cm lyhempi ja ihmettelin, kuinka missien vartalonympärysmitat ovat olla jokseenkin saman kuin minulla.

Meidän nuoruudessa lihavia oli korkeintaan yksi luokalla, itse en muista kuin yhden koko yläkoulusta. En edes ymmärrä miten siihen aikaan voi olla lihava, epäilen että hänellä oli joku  sairaus., kuoli ainakin nuorena.

Ei ollut sipsejä, hampurilaisia, karkkeja sai lauantaisin tikkarin tai pienen hedelmä askin .  Turhia ei syöty, ruoka oli välttämätön paha.

Laihuus oli normaalia, ei sitä erityisesti korostettu. 

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan tämän. 30-luvulla syntyneellä isälläni oli laihuusihanne, ehkä voisi sanoa pakkomielle. Meillä naisten, harvemmin miesten, nimenomaan naisten paino oli jatkuva puheenaihe. Naapurin naisten, sukulaisnaisten jne ylipainoa hän käsitteli ivallisesti päivästä toiseen. Vaikka kuinka yrittäisin karistaa tätä taakkaa harteiltani, vaikeaa on. Arvotan itseni painoni kautta. 

Tuo on ihan yleistä kaiken ikäisillä miehillä. Vai oikeastiko luulet tämänkin palstan ylipainojankuttajien olevan 30-luvulla syntyneitä?

Olen syntynyt 60-l ja kyllä oli laihuus tärkeää nuoruudessani. Olen edelleen hoikka, mutta en keinolla millä hyvänsä; syön terveellisesti ja liikun. En yhtään arvosta sairaalloista ozempic-laihuutta tms vaan enemmän tervettä jäntevää hoikkuutta. 

Missit noihin aikoihin olivat tukevia verrattuna 1970-luvun ja myöhempien aikojen misseihin. Mallit sensijaan olivat laihoja ja niistä tuli esikuvia painoihanteisiin. Mallien kuvia oli paljon enemmän lehtien mainoksissa ja televisiossa esittelemässä muotia, missien kuvia oli muissa jutuissa. Lisäksi tuli 1960-luvulla Twiggy joka ensimmäinen tosi laiha malli. Ennestäänkin laihat mallit alkoivat laihduttaa ja ihmiset seurasivat esimerkkiä. Tämähän ei tapahtunut ainoastaan meillä vaan ihan kansainvälisesti länsimaissa.

Vierailija kirjoitti:

Meidän nuoruudessa lihavia oli korkeintaan yksi luokalla, itse en muista kuin yhden koko yläkoulusta. En edes ymmärrä miten siihen aikaan voi olla lihava, epäilen että hänellä oli joku  sairaus., kuoli ainakin nuorena.

Ei ollut sipsejä, hampurilaisia, karkkeja sai lauantaisin tikkarin tai pienen hedelmä askin .  Turhia ei syöty, ruoka oli välttämätön paha.

Laihuus oli normaalia, ei sitä erityisesti korostettu. 

Elit tuollaisessa todeliisuudessa. Omassani oli 70-luvulla todella paljon leipomista ja herkkujen tekemistä sekä mummolassa että kotona. Kauppoihinkin alkoi tulla herkkuja ja karkkeja oli jos jonkinlaisia myynnissä. 

30- 40-l naiset eli meidän äidit sitä laihuutta pakotti ja haukkui läskiksi, jos ei ollut langanlaiha.

N vm 67

Niin eihän hoikkuudessa mitään vikaa ole, vaan pointti on se miten antaa muiden olla sellaisia kuin ovat.