50- ja 60-luvulla syntyneiden laihuusihanne
Olen huomannut, että usein 50- ja 60-luvulla syntyneet arvioivat ihmistä painon perusteella. Ja ei heitä haittaa, vaikka laihuus olisi hankittu epäterveellisillä menetelmillä.
Kommentit (84)
Vierailija kirjoitti:
Se luokan läski kuuluisi nyt luokan täysin normaalipainoisiin, ellei niihin hoikempiin. Mutta tikkulaihoihin verrattuna oli ns läski.
Mun kaveri kuului tikkulaihoihin, kuten itsekin. Nyt hänen kaokki kolme alle 30-vuotiasta lastaan ovat n. 100-kiloisia. Tällaista ei silloin ollut. Naapurissamme on 4-lapsinen perhe, kaikki todella ylipainoisia. Ja se että kirjoitan tätä kertoo jo painokeskeisestä ajattelustani. Sitten vielä muka kauhistelemme ulkonäkökeskeistä nykymaailmaa.
Kehopositiivinen perhe
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole huomannut, vaikka itseni lisäksi suuri osa lähipiiristä on noilla vuosikymmenillä syntyneitä.
Tuolloin missit olivat vielä normaalimittaisia. Vasta 1980-luvulla ei meidän nuoruudessa missit alkoivat olla 175cm/52 kg. Itse olin samanpainoinen, mutta 15 cm lyhempi ja ihmettelin, kuinka missien vartalonympärysmitat ovat olla jokseenkin saman kuin minulla.
Väitän vastaan, paino on tuossa pituudessa on ollut 57, ehkä 59. 52 kuulostaa vaatenäytösmallien painolta joka on aina ollut alhaisempi kuin missien. Ei missinihanne ole ollut tikkulaiha vaikka toki seassa on hoikempiakin ollut.
Jos voisit katsoa noiden vuosikymmenten aikakauslehtiä, joissa on missien mittoja, voit tarkistaa asian. Epäilen, että ei silloinkaan missejä punnittu eikä mittanauhaa käytetty vartalon ympärysmitoissa.
Vierailija kirjoitti:
Mikähän tuossa ajassa oli? Siis luulisi silloin olleen muutakin mietittävää kuin ulkonäkö. Mun mummo ei vain voinut pitää turpaansa kiinni mun tai toistenkaan painosta.
Toisaalta, olen aina ollut sitä mieltä ettei nykyaika ole erityisen ulkonäkökeskeinen. Kiinassa on vieläkin elossa naisia joiden jalat on sidottu ja länsimaissakin tyttärille sanottiin ettet saa miestä jos olet ruma.
"Nykyaika ei ole ulkonäkökeskeinen" WTF!
Koko ketju kertoo että on. Nykyaika on ulkonäkökeskeisempi kuin koskaan. Se, ettei se pyöri vain laihuuden ympärillä ei tee ajasta parempaa.
Tässä on erikoinen ero sukupolvien välillä. Sotasukupolven tyypit oli luonnostaan hoikkia, koska heillä ei vaan ollut sitä ruokaa nuoruudessaan liikoja ja tekivät kovaa fyysistä työtä. Vanhemmiten he pyöristyivät, mutta sitä pidettiin hyvänä asiana. Ilmeisesti ajateltiin että tämä on merkki siitä että nuoruuden nälkä ja kärsimykset on takanapäin.
Sen sijaan suuret ikäluokat on pakkomielteisiä laihuuteen ja mielellään haukkuvat lihavia. Heille lihavuus on yksi typeryyden muoto ja tietysti haukkuminen on ok. Joskus tämä alkaa mennä sairaalloisiin mittasuhteisiin, kuten joulupöydässä huomautteluun ja masentavaan ilmapiriiin. Sitten ihmetellään kun lapsi ei halua käydä kotona.
Vierailija
Laihuus oli normaalia, ei sitä erityisesti korostettu.
****
Se oli normaalipainoa, ei laihuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun 70-luvun alussa syntynyt työkaverini oli jotenkin aivan marinoitunut laihuus- ja laihdutusihanteissa. Se, että onnistuu laihduttamaan, oli suuri saavutus jota täytyy tavoitella. Tästä esimerkkinä mm tämä; minä olen aina ollut alipainoinen ja paino on sahannut edestakaisin lievän ja merkittävän alipainon välillä. Ja olen ihan näkyvästi hyvin hoikka. No kerranpa tämä työkaveri huomasi että minulla oli taas paino hiukan tippunut ja alkoi vuolaasti kehumaan kuinka olen onnistunut laihtumaan, hyvin tehty ja siitä se lähtee. Ja minä kun olen epätoivoisesti koettanut pitää kiinni vähäisistä kiloistani, ihan terveyden tähden :D hänelle se sairalloisuus oli siis ilmeisesti tavoiteltavaa
Minua onniteltiin laihtumisesta kun laihduin lyhyessä ajassa syövän vuoksi.
Sama. Sain kehuja siitä että olen lopulta ottanut itseäni niskasta kiinni, kun laihduin syövän takia.
Taas ketju jossa lihavat pyrkivät parantamaan oloaan. Katkeria jo kautta vuosikymmenten
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun 70-luvun alussa syntynyt työkaverini oli jotenkin aivan marinoitunut laihuus- ja laihdutusihanteissa. Se, että onnistuu laihduttamaan, oli suuri saavutus jota täytyy tavoitella. Tästä esimerkkinä mm tämä; minä olen aina ollut alipainoinen ja paino on sahannut edestakaisin lievän ja merkittävän alipainon välillä. Ja olen ihan näkyvästi hyvin hoikka. No kerranpa tämä työkaveri huomasi että minulla oli taas paino hiukan tippunut ja alkoi vuolaasti kehumaan kuinka olen onnistunut laihtumaan, hyvin tehty ja siitä se lähtee. Ja minä kun olen epätoivoisesti koettanut pitää kiinni vähäisistä kiloistani, ihan terveyden tähden :D hänelle se sairalloisuus oli siis ilmeisesti tavoiteltavaa
Minua onniteltiin laihtumisesta kun laihduin lyhyessä ajassa syövän vuoksi.
Sama. Sain kehuja s
Höpö höpö
Olen syntynyt -67. Ei mulla ole ikinä mitään laihuusihanteita ollut. Kun olin lapsi ja nuori, kaikki olivat hoikkia yhtä maatalon pullukkapoikaa lukuunottamatta. Eli asiaa ei tullut mietittyä kun kukaan ei ollut lihava. Kakarana oltiin kaiket päivät ulkona iltaan asti ja kaikki matkat käveltiin tai pyöräiltiin vielä parikymppisenäkin.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen 70-luvun alussa syntynyt. Olin ensimmäistä kertaa sairaalassa oikein yötä osastolla. Olin aivan ällistynyt siitä, miten lihavia kaikki siis kaikki nuoret sairaanhoitajat ovat. En tarkoita tätä pahalla moralisoidakseni vaan siis tuodakseni sen esiin, että maailma on todella muuttunut. Ne likat olivat kuin muumimammoja, ei niitä erottanut edes toisistaan kun kaikilla ylipainon vuoksi samanlaiset kasvonpiirteet. Minun iässäni nippu elintasosairaiuksia niillä kaikilla. Se juuri oli niin outoa: terveysalan ihmiset päästäneet itsensä aivan retukuntoon
Olen huomannut saman asian
. Useimmat lääkäritkin ovat lihavia. On niin koomista kun lihava lääkäri ohjeistaa lihavaa asiakastaan laihduttamisessa.

Jos ei lihojen haukkuminen lähde, niin haukutaan hoitajia. Klassista Vauvapalstaa
Älä sekoita x-sukupolvea tähän oletukseen.
Vierailija kirjoitti:
Ompa hassu aloitus, se on kyllä täyttä puppua.
Se on lihaville täyttä totta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun 70-luvun alussa syntynyt työkaverini oli jotenkin aivan marinoitunut laihuus- ja laihdutusihanteissa. Se, että onnistuu laihduttamaan, oli suuri saavutus jota täytyy tavoitella. Tästä esimerkkinä mm tämä; minä olen aina ollut alipainoinen ja paino on sahannut edestakaisin lievän ja merkittävän alipainon välillä. Ja olen ihan näkyvästi hyvin hoikka. No kerranpa tämä työkaveri huomasi että minulla oli taas paino hiukan tippunut ja alkoi vuolaasti kehumaan kuinka olen onnistunut laihtumaan, hyvin tehty ja siitä se lähtee. Ja minä kun olen epätoivoisesti koettanut pitää kiinni vähäisistä kiloistani, ihan terveyden tähden :D hänelle se sairalloisuus oli siis ilmeisesti tavoiteltavaa
Minua onniteltiin laihtumisesta kun laihduin lyhyessä ajassa syövän vuoksi.
Ja täyttä p....a!
Taas ketju jossa 90-luvun valaat haukkuvat vanhempiaan heidän elämän sekä kropan tuhoamisesta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti tämä nykyinen "kehopositiivisuus" on lähtenyt lapasesta. Joka toinen suomalainen aikuinen on lihava ja se on sairasta. Tv. -71 syntynyt.
Sinä et tajua, mitä kehopositiivisuus tarkoittaa terminä. Otapa asioista selvää ja lopeta ihmisten haukkuminen.
Miksi sitten vedotaan joka kohdassa kehopositiivisuuteen kun ollaan lihavia. Onko se tekosyy jatkaa pullansyöntiä ja lihota entisestään
Sitähän se on.
Kun ei ole itsekuria terveisiin elämäntapoihin, haukutaan hoikkia/normaali painoisia, syytetään geenejä tai omia vanhempia.
Ei koskaan katsota sinne peiliin
Normaali nainen on normaalipainoinen, ja ei-normaalipainoinen nainen on biojätettä. Näin se nyt vain on!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikähän tuossa ajassa oli? Siis luulisi silloin olleen muutakin mietittävää kuin ulkonäkö. Mun mummo ei vain voinut pitää turpaansa kiinni mun tai toistenkaan painosta.
Toisaalta, olen aina ollut sitä mieltä ettei nykyaika ole erityisen ulkonäkökeskeinen. Kiinassa on vieläkin elossa naisia joiden jalat on sidottu ja länsimaissakin tyttärille sanottiin ettet saa miestä jos olet ruma.
"Nykyaika ei ole ulkonäkökeskeinen" WTF!
Koko ketju kertoo että on. Nykyaika on ulkonäkökeskeisempi kuin koskaan. Se, ettei se pyöri vain laihuuden ympärillä ei tee ajasta parempaa.
Tätä en allekirjoita. Nykyään hyväksytään kaikki ja kaikki kehotyypit. Ennen ei.
40-luvulla syntynyt appi on hoikkuuden ihannoija. Kommentoi mm. minunkin lihomista ja laihtumista, tai ei lihomista, mutta jos olen laihtunut, niin mainitsee. Jouluaattona hän päätti ilmoittaa, että kuinka paljon painoi sinä aamuna.