En jaksa olla tekemisissä siskoni kanssa, jolla on vaativa persoonallisuushäiriö. Olenko huono ihminen?

Et ole huono ihminen. Persoonallisuushäiriötasoinen käytös voi olla läheisillekin todella raskasta, varsinkin jos se kohdistuu aktiivisesti heihin. Millä tavoin tämä siskollasi näyttäytyy? 

Et ole huono ihminen. Olen dumpannut elämästäni kaikki ihmiset, joiden seurasta tulee jatkuvasti paha mieli ja raskas olo.

Mitä sun sisko sit tekee?

Haluat nyt myötätuntoa ja kehuja? Olet nähnyt lähisukulaistesi puutteet ja viat, ja jos et vielä havainnut mitä olet itse jäännyt vaille suosittelen terapiaa. 

Hyvä tiedostaa vaan se, että ehkä hänkin näkee sinussa raskaita piirteitä. 

Mutta joka tapauksessa, etäisyys voi tehdä hyvää kummallekin.

Eikö vaativa persoonallisuushäiriö tarkoita, että on vaativa lähinnä itseään kohtaan.

en nyt sanois että huono, mutta ehkä keskinkertaista vähän huonompi. Mutta niitäkin tarvitaan tilastoihin

Vierailija kirjoitti:

Et ole huono ihminen. Persoonallisuushäiriötasoinen käytös voi olla läheisillekin todella raskasta, varsinkin jos se kohdistuu aktiivisesti heihin. Millä tavoin tämä siskollasi näyttäytyy? 

No, esimerkiksi usein tapaamiset (tai vaikka juuri joulut) saattavat mennä hänen asioitaan käsitellessä, koska hän haluaa puhua niistä ja kuulla mielipiteitämme ja on samalla itse usein ahdistunut, mikä kyllä myös säälittää (hän on armoton myös itseään kohtaan). Mutta, nämä aiheet saattavat olla sellaisia, että hän on lähes shokkitilassa, kun on saanut jostakin yliopiston kurssista arvosanaksi 3. Hän uusi kaikki kurssit, joista sai arvosanaksi alle 5, ja lopuksi kaikkien hänen yliopistokurssiensa arvosana oli 5. Ja en liioittele, aiheet todella ovat tuollaisia.

Mutta itseäni eniten tuskastuttaa se, että hän saattaa alkaa harrastaa samoja asioita kuin minä ja usein, koska hän on niin kilpailuhenkinen, oppii jonkin minulle iloa tuoneen asian itseäni paremmin. Tämän kanssa painiskelen eniten. Tunnen, että minun pitäisi osata suhtautua eri tavalla, mutta en vain voi sille mitään, että nykyään en haluaisi edes kertoa hänelle, mitä olen puuhailemassa tai jos olen alkanut harrastaa jotakin, koska en jaksaisi taas samaa tilannetta ja että oma ilo katoaa kyseisestä harrastuksesta

Ja monenlaista vähän vastaavaa. Tämä aihe taas mielessä näin joulun alla

Ymmärrän, että joidenkin kanssa on hankalampaa kuin toisten, mutta tämä nykyinen meininki, että dumpataan kokonaan ihmisiä elämästä on jotenkin outoa. Siitä seuraa enemmän yksinäisyyttä, noin yleisellä tasolla. Kanssakäymisen taidot huononee aikuisillakin ja huono malli lapsille. Itsekin taidan olla tähän "sortunut". Omat rajat voi vetää, mutta totaalinen välit poikki voi olla huono ratkaisu.

Vierailija kirjoitti:

Eikö vaativa persoonallisuushäiriö tarkoita, että on vaativa lähinnä itseään kohtaan.

Ei, siihen liittyy usein myös vaativuus myös muita kohtaan.

https://www.is.fi/menaiset/hyva-fiilis/art-2000009534887.html

Radikaali ehdotukseni on olla tekemättä numeroa siitä, mitä kukin sukulainen on tehnyt väärin. Olen jo vuosia antanut heille armoa. Moni meistä asettaa kohtuuttomia odotuksia vanhempiin, sisaruksiin, ystäviin, jne. ja täten sössimme ihan itse kaiken. Ei minulla (tietääkseni) ole esim ystäviä, jotka eivät kestä seuraani, koska olen epätäydellinen ja välillä kerrassaan rasittava. Ihan hyvin me juttuun tullaan. Samoin minä kestän läheisten ihmisten iänikuisia komplekseja, koska juuri ne tekevät heistä ihmisen.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän, että joidenkin kanssa on hankalampaa kuin toisten, mutta tämä nykyinen meininki, että dumpataan kokonaan ihmisiä elämästä on jotenkin outoa. Siitä seuraa enemmän yksinäisyyttä, noin yleisellä tasolla. Kanssakäymisen taidot huononee aikuisillakin ja huono malli lapsille. Itsekin taidan olla tähän "sortunut". Omat rajat voi vetää, mutta totaalinen välit poikki voi olla huono ratkaisu.

Ymmärrän viestisi. En tiedä, uskotko minua, jos sanon kuitenkin, että olen yleensä hyvin kärsivällinen ihmisiä kohtaan. En voisi koskaan esim. "ghostata" ketään ja perhe ja suku on aina ollut minulle rakas, ja olen pyrkinyt olemaan kanssakäymisissä myös hankalampienkin sukulaisten kanssa.

Jostakin syystä tämä asia nyt vain tuntuu siltä, että en enää meinaa jaksaa. Olen vuosikymmenet jo jaksanut joka tapauksessa. Mutta kiitos ajatuksistasi. Mietin sitä. Ehkä silti on paras olla tekemisissä, vaikka välit olisivatkin jonkinasteisesti jännitteiset.

-AP

Itseltään vaatiminen kuitenkin merkittävämpää kuin muilta.

Vierailija kirjoitti:

Radikaali ehdotukseni on olla tekemättä numeroa siitä, mitä kukin sukulainen on tehnyt väärin. Olen jo vuosia antanut heille armoa. Moni meistä asettaa kohtuuttomia odotuksia vanhempiin, sisaruksiin, ystäviin, jne. ja täten sössimme ihan itse kaiken. Ei minulla (tietääkseni) ole esim ystäviä, jotka eivät kestä seuraani, koska olen epätäydellinen ja välillä kerrassaan rasittava. Ihan hyvin me juttuun tullaan. Samoin minä kestän läheisten ihmisten iänikuisia komplekseja, koska juuri ne tekevät heistä ihmisen.

Ymmärrän ja ajattelen periaatteessa samoin. En vain voi mitään sille, että tämä ihmissuhde alkaa käydä selvästi jo mielenterveyteni päälle. Syytän itseäni paljon tästä, ja haluaisin olla vahvempi, mutta en voi tämänhetkisille tuntemuksilleni mitään. Tai ainakin tuntuu siltä, että minun on annettava itselleni lupa olla myös rehellinen siitä, mitä itse tunnen ja kun hyväksyn ja tiedostan nämä tuntemukset, niiden käsittelykin on helpompaa. -AP

Naiset nyt vaan on rasittavia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et ole huono ihminen. Persoonallisuushäiriötasoinen käytös voi olla läheisillekin todella raskasta, varsinkin jos se kohdistuu aktiivisesti heihin. Millä tavoin tämä siskollasi näyttäytyy? 

No, esimerkiksi usein tapaamiset (tai vaikka juuri joulut) saattavat mennä hänen asioitaan käsitellessä, koska hän haluaa puhua niistä ja kuulla mielipiteitämme ja on samalla itse usein ahdistunut, mikä kyllä myös säälittää (hän on armoton myös itseään kohtaan). Mutta, nämä aiheet saattavat olla sellaisia, että hän on lähes shokkitilassa, kun on saanut jostakin yliopiston kurssista arvosanaksi 3. Hän uusi kaikki kurssit, joista sai arvosanaksi alle 5, ja lopuksi kaikkien hänen yliopistokurssiensa arvosana oli 5. Ja en liioittele, aiheet todella ovat tuollaisia.

Mutta itseäni eniten tuskastuttaa se, että hän saattaa alkaa harrastaa samoja asioita kuin minä ja usein, koska h...

 

Jospa et kertoisi kaikkea elämästäsi. Tulee tunne, että siskosi haluaa päihittää sinut monissa tekemisissä. Rajoita hieman sitä, mitä kerrot esim. juuri harrastuksistasi. Sehän helpottaisi siskosikin elämää, kun hänen ei tarvitsisi koettaa päihittää sinua taas ja taas uudessa asiassa. Siis ajattelen, että hänellä on pakonomainen tarve olla paras.  Älä kuitenkaan hylkää häntä kokonaan. 

Hän ei ole syypää persoonallisuushäiriöönsä. Nuo antamasi esimerkit kuulostavat siltä, että ihminen jolla on paha olla hakee tukea läheisiltään. Ja ilmeisesti vaativuus kohdistuu nimenomaan siskollasi häneen itseensä. Se, että hän oppi saman harrastuksen nopeammin ja tulee siinä paremmaksi kuin sinä kuulostaa lähinnä kateudelta. En vähättele kanssakäymisen raskautta, mutta kuulostaa kyllä siltä, että sinun kannattaisi itse miettiä suhdettasi itseesi ja koittaa olla siskosi tukena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et ole huono ihminen. Persoonallisuushäiriötasoinen käytös voi olla läheisillekin todella raskasta, varsinkin jos se kohdistuu aktiivisesti heihin. Millä tavoin tämä siskollasi näyttäytyy? 

No, esimerkiksi usein tapaamiset (tai vaikka juuri joulut) saattavat mennä hänen asioitaan käsitellessä, koska hän haluaa puhua niistä ja kuulla mielipiteitämme ja on samalla itse usein ahdistunut, mikä kyllä myös säälittää (hän on armoton myös itseään kohtaan). Mutta, nämä aiheet saattavat olla sellaisia, että hän on lähes shokkitilassa, kun on saanut jostakin yliopiston kurssista arvosanaksi 3. Hän uusi kaikki kurssit, joista sai arvosanaksi alle 5, ja lopuksi kaikkien hänen yliopistokurssiensa arvosana oli 5. Ja en liioittele, aiheet todella ovat tuollaisia.

Mutta itseäni eniten tuskastuttaa se, että hän saattaa alkaa harrastaa samoja asioita kuin minä ja usein, koska h

Sinua siis kiusaa se että olet kaikin puolin huonompi kaikessa kun siskosi. Aloita vaikka sillä että aina löytyy ihmisiä, jotka ovat huomattavasti parempia kuin sinä ja ihmisiä, jotka ovat huonompia tekemään asioita kuin sinä. Tästä sai sen käsityksen että sinä olet hyvin kilpailuhenkinen ja haluat olla parempi kuin siskosi, mutta se ei onnistu kun et ole yhtä yritteliäs kuin hän. Sitten väännät asian niin että siskollasi on persoonallisuushäiriö. Mene terapiaan hyvä ihminen, jos et jo ole siellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän, että joidenkin kanssa on hankalampaa kuin toisten, mutta tämä nykyinen meininki, että dumpataan kokonaan ihmisiä elämästä on jotenkin outoa. Siitä seuraa enemmän yksinäisyyttä, noin yleisellä tasolla. Kanssakäymisen taidot huononee aikuisillakin ja huono malli lapsille. Itsekin taidan olla tähän "sortunut". Omat rajat voi vetää, mutta totaalinen välit poikki voi olla huono ratkaisu.

Ymmärrän viestisi. En tiedä, uskotko minua, jos sanon kuitenkin, että olen yleensä hyvin kärsivällinen ihmisiä kohtaan. En voisi koskaan esim. "ghostata" ketään ja perhe ja suku on aina ollut minulle rakas, ja olen pyrkinyt olemaan kanssakäymisissä myös hankalampienkin sukulaisten kanssa.

Jostakin syystä tämä asia nyt vain tuntuu siltä, että en enää meinaa jaksaa. Olen vuosikymmenet jo jaksanut joka tapauksessa. Mutta kiitos ajatuksistasi. Mietin sitä. Ehkä silti on on paras olla tekemisissä, vaikka välit olisivatkin jonkinasteisesti jännitteiset.

Se ei se johda mihinkään ensin listaat kaiken, missä muut ovat epäonnistuneet ja sitten ghostataat heidät. Nosta se katse omasta navastasi peiliin, miksi sinusta tuntuu tuolta. 

Minulla on tuollainen sisar, en ole ollut hänen kanssaan missään tekemisissä pariinkymmeneen vuoteen ja elämäni on paljon mukavampaa ilman tuota hankalaa ihmissuhdetta