Lapsi haaveissa, mutta jännittää liikaa!

Vierailija kirjoitti:

Kaikki mitä kirjoitit kuulostaa järkevältä. Lapsen hankkimisessa ei oikeasti ole mitään järkeä ja tulet todennäköisesti katumaan sitä. Monet katuvat lasten hankkimista. Suosittelen, että keskityt omaan elämääsi: matkustele ja hanki elämyksiä. Älä katkeroidu! Naisena joudut kuitenkin tekemään suuremman osan kuin miehesi. 

Mä olen matkustellut vaikka kuinka paljon lähes joka mantereella, asun hienossa asunnossa joka on melkein velaton, ajan kalliilla autolla, ja pukeudun tyylikkäisiin vaatteisiin. Mitkään noista asioista ei tuo minulle enää onnellisuutta. Kadun todella karvaasti joka ikinen päivä sitä, että en perustanut perhettä, kun siihen vielä oli mahdollisuus. Erityisesti joulun aika on tosi vaikeaa.

Olen ikäisesi nainen ja miettinyt samoja asioita jo reilu viisi vuotta sitten. Itse päädyin siihen, että en halua lapsia. Raskaus ajatuksena ällöttää minua, synnytys puolestaan pelottaa. Minulla ei ole koskaan ollut sisäsyntyistä tarvetta lisääntyä tai pitää kenestäkään huolta. En kaipaa sitä, että joku on minusta riippuvainen 24/7. Lisäksi tiedän, että jos puoliso jostain syystä lähtisi kesken raskauden tai vauvan syntymän jälkeen, minulla ei olisi voimavaroja huolehtia vauvasta yksin. Olen työtön, minulla ei ole omaisuutta. En koe, että meillä olisi pelkästään mieheni palkalla rahkeita perhe-elämään. Pitäisi muuttaa isompaan asuntoon ja tehdä vaikka minkälaisia järjestelyitä.

Mieheni haluaisi lapsia ja edelleen kuulen, kuinka hän kokee, että hänen elämänsä olisi merkityksellisempää, jos hänellä olisi lapsi. Olen useaan otteeseen sanonut, että hänen on täysin ok lähteä suhteesta, jos kokee lapsen saamisen näin isoksi asiaksi elämässään. En halua olla sen haaveen tiellä. Tuossa hän kuitenkin edelleen on ja toivon, että hän ei kadu päätöstään myöhemmin. Ap, teet mielestäni fiksusti, kun pohdit asiaa ja täältä oletkin jo saanut erilaisia näkökulmia asiaan. Päätös tietenkin on lopulta omasi. Minun näkökulmani on, että älä hanki lasta, jos epäröit. Elämässä on muutakin, eikä sen tarvitse tuntua tyhjältä, vaikkei lapsia olisikaan.

Itselläni on liuta lapsia ja nyt kun on melkein 50 mittarissa, olen todella tyytyväinen jokaisesta viidestä. Olen saanut olla mukana heidän kasvussaan ja samalla toki kasvanut itsekin. Meillä kummallakaan ei ollut aikaisempaa kokemusta lapsista ennen kuin hankimme omia. Kaikki perusasiat toki näytettiin synnärillä, mutta silti kun veimme vauvan kotiin, tuntui että hoitajat ovat vastuuttomia jättäessään vauvan meidän vastuullemme. Mutta niin sitä vain kasvettiin vanhemmiksi ja kaikki mikä on olennaista, on mennyt hyvin.

Suuri osa vanhoista luokkakavereistani on lapsettomia ja joskus mietin että kuinka monelle se on ollut tietoinen valinta ja kenelle on vain "käynyt" niin. En tietenkään kehtaa kysyä. Olen kuitenkin joskus miettinyt että millaista elämä olisi jos olisin päättänyt jäädä lapsettomaksi. Varallisuutta olisi ehkä enemmän, ja koska nuorempana pidin matkustelusta, muistona olisi ympäri maailmaa otettuja lomakuvia. Olen melko vakuuttunut että ne eivät merkitsisi niin paljon, vaan minua olisi oikeasti jäänyt jäytämään se että tietäisin tulevani kuolemaan ilman jälkeläisiä.

Vierailija kirjoitti:

Olen ikäisesi nainen ja miettinyt samoja asioita jo reilu viisi vuotta sitten. Itse päädyin siihen, että en halua lapsia. Raskaus ajatuksena ällöttää minua, synnytys puolestaan pelottaa. Minulla ei ole koskaan ollut sisäsyntyistä tarvetta lisääntyä tai pitää kenestäkään huolta. En kaipaa sitä, että joku on minusta riippuvainen 24/7. Lisäksi tiedän, että jos puoliso jostain syystä lähtisi kesken raskauden tai vauvan syntymän jälkeen, minulla ei olisi voimavaroja huolehtia vauvasta yksin. Olen työtön, minulla ei ole omaisuutta. En koe, että meillä olisi pelkästään mieheni palkalla rahkeita perhe-elämään. Pitäisi muuttaa isompaan asuntoon ja tehdä vaikka minkälaisia järjestelyitä.

 

Mieheni haluaisi lapsia ja edelleen kuulen, kuinka hän kokee, että hänen elämänsä olisi merkityksellisempää, jos hänellä olisi lapsi. Olen useaan otteeseen sanonut, että hänen on täysin ok lähteä suhteesta, jos kokee lapsen saamisen n

 

Mitä sitten päivät pitkät teet? Ei työtä, ei lapsia.

Aloittaja tarvitsee ammattiapua. Pian.

Vierailija kirjoitti:

Miten luulet meidän muiden tai oman äitisi selvinneen? Tuollaisilla spekseillä sinun ei kannata edes yrittää. Lapsi on katsos sellainen hankinta jota ei voi perua. Mieti kaikessa rauhassa vielä seuraavat 20 vuotta.

Aika moni nainen peruu, vieläpä synnytyksen jälkeenkin.

Mitä ihmettä, oletko minä? Kirjoitit minun ajatukseni aivan täsmälleen. Olen 42v, työelämässä menestynyt ja varakas nainen, ja paraikaa elän aivan hirvittävää sisäistä kriisiä, tämä kipu on aivan sanoinkuvaamatonta. 

Urakehitys, raha ja kauniit esineet ja asunto ovat lakanneet tuomasta mitään tyydytystä, ja joka yö herään klo 3 siihen ajatukseen, että en tule koskaan saamaan omaa perhettä. 

---

Vaimo oli tyytyväinen vela, kunnes sen serkku tuli raskaaksi. Sitten alkoi itku.

Nyt 50 ja lapseton. :D

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja tarvitsee ammattiapua. Pian.

Millä perusteella? Millaista ammattilaista suosittelisit?

Ensimmäiset vuodet on toki kaoottisia, mutta useimmille ei erityisen vaikeita. Vähän tylsiä ja välillä väsyttää, mutta en sen takia jättäisi lapsia hankkimatta. 

Itse en kokenut, että elämä olisi valtavan paljon muuttunut lasten myötä. Jokin asia oli  vaikeampaa, joku taas helpompaa. Ja lopputuloksena elämässäni on kaksi ihmistä, jotka ovat ihanampia, hauskempia, kauniimpia, fiksumpia ja parempaa seuraa kuin kukaan muu. On vaikea kuvailla sitä rauhaa ja tyydytyksen tunnetta, kun istun sohvalla kahden nyt jo lähes aikuisen lapseni välissä. Mun rakkaat tyypit. 

Tässä tulee vanhan hyvä ohje,, Nauti "muna mehua" antaumuksella,,,

Luonto hoitaa loput,,,,  ( Lapset on Lutusia , kaiken vaivan arvoisia !!!

Ne lapsien lapsuus vuodet,,, ne on sitä elämää isolla E ellä  !!!

Jos et hanki lapsia niin varaudu tyhjyyteen kun olet iäkkäämpi ja muut mummoilevat lasten lasten kanssa ja toimintaa riittää jatkuvasti. 

Voin kokemuksesta sanoa (itselläni ei ole lapsia) että paljon jää kokematta mitä muut, ehkä ystäväsi touhuavat lastensa, lastenlasten kanssa ja silloin huomaat että sinulla ei ole mitään tällaista mitä muilla on.

Toisaalta jos on erakkoluonne voi jopa nauttia siitä että voi vapaasti tehdä mitä haluaa ilman lapsivastuuta eikä tarvitse pelätä kaikenlaisia ongelmia kuten sairastamiset, lapsen kasvuiän ongemat yms. , silloin täytyy löytää kumppani joka ajattelee asioista samalla tavalla.

Sinun on vain tehtävä päätös kumman tien valitset koska aika rientää eikä tunne armoa. 

Onnea kuitenkin valitsemallesi tielle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ekat 20 vuotta on uuvuttavia, sen jälkeen se vähän helpottaa.

No höpö, höpö.

Ja rohkeasti vaan yrittämään. Raskaus harvoin alkaa heti ja sittenkin eletään ihan päivä kerrallaan.

T. 20 v. ja 23 v. lasten äiti

 

Ei muuten helpota. Yhtään. Yli kakskymppisten ongelmat ne vasta vanhemmille onkin uuvuttavia, tosi pelottavia. Mutta kyllä niistäkin selviää, vahvistuu. Tai sit ne tappaa.

Turvaverkkona on sosiaalihuolto jos ei pärjääkkään joten rohkeasti vaan

Pois turha pelko. Kadut ikuisesti jos annat pelolle vallan. 
Kaikki vauvat ei ole huutavia kaaosmestareita.

Lapsen ensimmäiset vuodet on parhainta aikaa. 

Suosittelen kaikille perheenperustamista

Aina voi hepilliset heittää vakoon ja kattoo sitte, et lähteekö itämään?

Entäs jos saat erityislapsen ja koko loppu elämä on yhtä syöttämistä ja vaipanvaihtoa. 

Vierailija kirjoitti:

Sitten 60+ iässä joutuu miettimään että oliko se sittenkään viisasta että itsekkäästi jätti lapset tekemättä kun "oli muita haaveita". Ja huomaa ettei tapaa enää ketään kun koko ystäväpiiri koostuu samanlaisista itsekkäistä ihmisistä joilla "on muita haaveita" kuin pitää yhteyttä siihen yhteen yksinäiseen joka ei enää pysy porukassa.

 

Elämä ei vaan ole pelkkien haaveiden perässä juoksemista. Joskus on hyvä kohdata totuus. Ja se totuus on että keski-iän lapsettomuus johtaa seniori-iän yksinäisyteen. Poikkeuksetta.

 

Olen siis lapseton seniori-ikäinen yksinäinen. Tässä iässä mahdollisia keskustelunaiheita on kaksi: sairaudet ja lastenlapset. Ja jos tuo jälkimmäinen puuttuu niin ei jää tapaamisista hyvä tunne kenellekään. (En luokittele taaksejääneen elämän aikana tehtyjä urotekoja keskustelunaiheeksi kun niistä ei kukaan ole niin kiinnostunut että ei niistä keskustelua synny vaikka niillä uho

Ei lapsen tekemättä jättäminen ole itsekästä, se on vaan valinta ja tuuria, sillä ei kaikki edes voi saada lapsia. 

Höpö höpö, lapset voi tehdä 30 kymppisenä, se voi olla jopa paras hetki. Lapset on ihania, omat varsinkin.