Lue keskustelun säännöt.
Lapsi haaveissa, mutta jännittää liikaa!
Olemme puolisoni kanssa puhuneet, että vuoden 2026 aikana alkaisimme yrittää lasta. Välillä ajatus kutkuttaa, mutta useimmiten vain pelottaa.
Viime yön valvoin murehtien. En haluaisi olla raskaana enkä varsinkaan synnyttää. Yritän kuumeisesti pohtia, olenko valmis taistelemaan sen läpi, jos lapsen kanssa onkin sitten kivaa.
Kun kahdelta yöllä kuvittelin, että siinä vieressäni olisi huutava vauva, ahdistuin valtavasti jo ajatuksesta. Isompi lapsi on ajatuksen tasolla mukava ja ihana juttu, mutta ensimmäiset vuodet vaikuttavat kaoottiselta ja uuvuttavalta taistelulta, joka ei kiinnosta lainkaan.
Täytämme kumpikin tulevana vuonna jo 35, joten olisi aika toimia. Entä jos en sittenkään pysty siihen? Huomaan haaveilevani nyt asioista, joiden yhdistäminen vauva- tai lapsiperhearkeen on mahdotonta. Onko tämä normaalia panikointia vai pitäisikö odottaa vielä?
Kommentit (401)
Ap täällä taas.
Olen käynyt lukemassa keskustelua ja ajatellut viime päivinä aihetta paljon. Huomionarvoista on se, että tämän ketjun aloittamisen jälkeen ajatukseni ovat rauhoittuneet, en hätäile ja kimpoile ja pystyn myös keskittymään positiivisiin asioihin.
Luulen, että negatiivinen suhtautumiseni lapsikysymykseen johtui osin siitä, että ajattelin asiaa liikaa yksin. Nyt, kun olen saanut palloteltua mietteitä teidän kanssanne, mieleni on oudosti rauhoittunut.
Tämä vaikuttaisi askeleelta, jonka tahdon ottaa, mutta usko itseeni ja taitoihini on horjunut.
Listaan tähän muutamia mietteitä viime päiviltä, jos vaikka joku muukin empivä saisi tästä pohdinnasta jotain itselleen.
- Ensinnäkin tunnistin muutamia kipukohtia omasta lapsuudestani. En avaa niitä tässä, mutta ne oletettavasti vaikuttavat taustalla negatiivisesti ajatuksiini lapsiperhe-elämästä. Aion työstää näitä.
- Jatkoin mielikuvaharjoittelua. Tutkin esim. alueemme koulu- ja harrastusvaihtoehtoja ja annoin mielikuvitukseni laukata. Kuvittelin tulevaisuuden tästä 10 vuoden päähän lapsen kanssa ja pidin siitä, mitä näin.
- Mietin, millaisia vanhempia meistä puolisoni kanssa mahtaisi tulla. Jos sivuutetaan hetkeksi tämä stressaamiseni, olen oikeasti käytännönläheinen, empaattinen ja hauska. Samoin puolisoni. Meillä on työpaikat, talous kunnossa, riittävän suuri asunto, tukiverkkoja ympärillä ja mahdollisuus ostaa palveluita tarvittaessa. Ei ole nähtävillä mitään syytä, miksemme pärjäisi.
Avainasemassa taitaa nyt olla se, että käsittelen nuo negatiiviset lapsuusasiat puolison ja mahdollisesti terapeutin kanssa. Luultavasti se avaa jonkun lukon, jonka olemassaoloa en ole tähän saakka suostunut myöntämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttu juttu, olen jännittäjätyyppi minäkin. Itellä alkaa homma toimia kun ottaa vähän huikkaa pohjille. Tulee semmonen fiilis että kaikki onnistuu.
Sitten 60+ iässä joutuu miettimään että oliko se sittenkään viisasta että itsekkäästi jätti lapset tekemättä kun "oli muita haaveita". Ja huomaa ettei tapaa enää ketään kun koko ystäväpiiri koostuu samanlaisista itsekkäistä ihmisistä joilla "on muita haaveita" kuin pitää yhteyttä siihen yhteen yksinäiseen joka ei enää pysy porukassa.
Elämä ei vaan ole pelkkien haaveiden perässä juoksemista. Joskus on hyvä kohdata totuus. Ja se totuus on että keski-iän lapsettomuus johtaa seniori-iän yksinäisyteen. Poikkeuksetta.
Olen siis lapseton seniori-ikäinen yksinäinen. Tässä iässä mahdollisia keskustelunaiheita on kaksi: sairaudet ja lastenlapset. Ja jos tuo jälkimmäinen puuttuu niin ei jää tapaamisista hyvä tunne kenellekään. (En luokittele taaksejääneen elämän aikana tehtyjä urotekoja keskustelunaiheeksi kun niistä ei kukaan ole niin kiinnostunut että ei niistä keskustelua synny vaikka niillä uhoaisi miten paljon.)
Vierailija kirjoitti:
Ei saatana. Kolmevitonen alkaa nyt vasta vakavissaan harkita pitäisikö alkaa yrittää lapsentekoa. Tunnen lastenlääkärin jonka työtehtäviin Naistenklinikalla kuuluu jokaisen vastasyntyneen vauvan tarkastaminen. Hän on kertonut että talo on täynnä nelikymppisiä ongelmasynnyttäjiä. Nykynaiset ovat niin ahdistuneita että lykkäävät päätöksentekoa, kunnes raskautuminen onnistu omin voimin.
Ei saatana mikä kommentti. Sinä mitään lastenlääkäriä tunne...
No, täytyy sanoa näin 35-vuotiaana kahden lapsen äitinä, niin ehkä ajoittain kadun sitä, että lapsia tuli tehtyä 2. Yksi olisi riittänyt ja yhdessä on kyllä ihan tarpeeksi hommaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa myös huomioida että on paljon niitä jotka eivät ole erityisen välkkyjä, ilman sukulaisten tuomaa turvaverkostoa, mutta ovat hankkineet lapsia epävarmassa elämäntilanteessa, pärjänneet ihan hyvin ja lapsetkin ovat kasvaneet kykeneväisiksi elättämään itse itsensä. Voi myös pohtia mitä järkeä on asettaa oma rimansa todella korkealle. Miksi kaiken edes pitäisi olla valmista ja täydellistä lasten syntyessä? Maailmakaan ei ole sellainen, siis se maailma johon lapset hyppäävät muuttaessaan pois kotoa. Jos lapset ovat siihen mennessä tottuneet saamaan vain tukea, kannustavia kommentteja ja rakentavia keskusteluja, he eivät osaa kohdata tilannetta jossa pitää pärjätä sellaisen osapuolen kanssa joka haluaa repiä heidät kappaleiksi. Jos osaa vastata vain hymyllä silloin kun joku käyttää hyväksi, elämän eväät ovat jääneet vajaiksi.
On ihan hyvä jos vanhemmat näyttävät lapsilleen esimerkkiä siitä miten yllättävät vastoinkäymiset voitetaan, esimerkiksi jos menettää vakituisen työpaikan kesken rakennusprojektin. Siitä saa itseluottamusta kun näkee että omatkin vanhemmat ovat selviytyneet silloin kun kaikki ei mennyt ihan niin kuin oli suunniteltu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap jatkaa: olen jopa miettinyt eroa tämän vuoksi. Puolisoni suhtautuu lapsikysymykseen asiana, joka nyt vain kuului ihmisen elämään. En tiedä onko hän pysähtynyt lainkaan pohtimaan, haluaako lapsia oikeasti vai vain siksi, että niitä kuuluu olla. Minäkään en tiedä vastausta tuohon kysymykseen omalla kohdallani, ja olen kuitenkin miettinyt sitä viimeiset 10 vuotta.
Kaksi lasta pienellä ikäerolla on parempi ratkaisu kuin yksi. Lapsella on kaveri, ei tarvitse aina roikkua vanhemman helmoissa eikä laittaa älylaitetta heti kouraan.
Juu, jos haluaa ensimmäiset 6 vuotta elää todella rankassa elämänvaiheessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enää ei ole aikaa odotella, mutta kuulostaa siltä, että on parempi unohtaa koko juttu!
Vierailija kirjoitti:
Enää ei ole aikaa odotella, mutta kuulostaa siltä, että on parempi unohtaa koko juttu!
Oletko lukenut aloittajalta muita viestejä kuin ensimmäisen? Hän pohtii asiaa selvästi useammalta kantilta, vaikka aloitus onkin synkkä. Harkitsevaisen ja huolellisen ihmisen merkki.
Aika rohkeasti osa antaa näitä neuvoja ja käskee jättää lapset tekemättä vain muutaman tekstirivin perusteella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enää ei ole aikaa odotella, mutta kuulostaa siltä, että on parempi unohtaa koko juttu!
Oletko lukenut aloittajalta muita viestejä kuin ensimmäisen? Hän pohtii asiaa selvästi useammalta kantilta, vaikka aloitus onkin synkkä. Harkitsevaisen ja huolellisen ihmisen merkki.
Aika rohkeasti osa antaa näitä neuvoja ja käskee jättää lapset tekemättä vain muutaman tekstirivin perusteella.
Av:han on tunnettu siitä, että keskustelut on asiallisia eikä katkeroituneita trolleja pyöri mukana... Not!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset on maailman luonnollisin asia. Sanoisin että toteuttakaa kutkuttava haaveenne. Kyllä elämä kantaa varmasti.
Muistakaa ettette suutu yhtä aikaa. Laittakaa kaikki panoksenne lapseen tai lapsiin. Nostakaa heidät kaiken yläpuolelle. Omiin harrastuksiin ehtii myöhemminkin. Muuttakaa sellaiseen taloon jossa on jokaiselle perheenjäsenelle ovi jonka saa paukauttaa kiinni kun ärsyttää. Toivon teille paljon yhteisiä iloisia ja rakkauden täytteisiä vuosia.
Millaisessa höttömaailmassa osa porukasta täällä oikein elää? Eletäänkö me oikeasti samassa todellisuudessa? "Muuttakaa sellaiseen taloon, jossa on jokaiselle perheenjäsenelle ovi".
Milloin tämä henkilö on viimeksi katsonut omakotitalojen hintoja jossain muualla kuin jossain syrjäseudulla? 60-luvulla?
Me ollaan etsitty jo 5 vuotta sopivaa omakotitaloa ja budjetti n. 250 000€ ja EI LÖYDY! Ja etsitään nimenomaan hieman syrjemmästä. Kaikki tarjonta on asuntoalueella ja syrjässä on ne purkukuntoiset. Ääripäitä muutaman kympin purkukuntoisia mörskiä tai 300 000€ ylöspäin turhan hulppeat kodit. Missä ne keskitason asunnot?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
35v? Siinähän se vika on.
Ne lapset olisi pitänyt tehdä viimeistään 25v mennessä. Nyt kun tuosta miettii, niin olet about 55-56v kun ne muuttaa pois kotoa. Jos olisit tehnyt ne heti kun mahdollista, niin se viimeinenkin lapsesi muuttaisi jo ensi vuonna omilleen.
Parempi että jätät tekemättä.
Hah. Kyllä 35v. on vielä ihan hyvä ikä saada lapsia.
Kaikkia se jännittää jonkin verran. Sitten kun lapsi on täällä, jännittää sitäkin enemmän ja melko tasaisesti. Se kuuluu pakettiin ja ihan normaaliin elämään. Sellaisen vinkin annan, että opettele tietoisesti ja sitkeästi stressin ja ahdistuksen käsittelyä. Tietoa ja oppaita on netti pullollaan. Se on hyödyllistä, saatpa lapsia tai et. Jos saat, lapsesi mielenterveys kiittää tehdystä tunnetyöstä. Suosittelen yrittämään, sillä lapset on paras asia elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
264: tekstisi resonoi. Noin se juuri on, että lapsista ja lapsenlapsista sitä puhutaan. Ei ne taakse jääneen urotyöt markkaa mitään. Appiukko yrittää kerskua niillä edelleen, 80-v., mutta ei ole tarttumapintaa enää missään. Kaikki haukottelee ja kehottaa vaihtamaan aihetta. Toivottavasti osaan itse äitinä kohdata lapsettomat ikätoverini vanhuksena jollain tavalla muutenkin kuin lasten kautta. Isoäiti ysikymmpisenä huokaisi, että eihän hän niistä muita vieraista enää välitä. Kunhan omat lapset tulevat kylään. Niin se taitaa mennä, kun se elämänpiiri kapenee.
Jos olisit voinut valita, olisitko halunnut syntyä vai et?
Oletan että kyllä. Tai olisihan ajatus voinut ahdistaa. Mutta, lähdetään siitä.
Tuleva lapsesi on nimittäin ikuisesti kiitollinen sinulle olemassaolostaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
35v? Siinähän se vika on.
Ne lapset olisi pitänyt tehdä viimeistään 25v mennessä. Nyt kun tuosta miettii, niin olet about 55-56v kun ne muuttaa pois kotoa. Jos olisit tehnyt ne heti kun mahdollista, niin se viimeinenkin lapsesi muuttaisi jo ensi vuonna omilleen.
Parempi että jätät tekemättä.
Hah. Kyllä 35v. on vielä ihan hyvä ikä saada lapsia.
Alkaa harkitsemaan....
Tuskin tuon ikäisellä tärppää ekalla kierrolla. Vuosi, pari yrittämistä, sitten jonottamaan tutkimuksiin.... se on nopeasti 40 ennen kuin tulee infoa ettei valtio enää kustanna keinosiemennystä.
Vierailija kirjoitti:
Sitä minä vaan kysyisin, että miksi te niin hirveästi pelkäätte rasitusta, stressiä ja vaivannäköä?? Ite ajattelen, että seniorina ja mummona vähän chillaan, ei nyt.
Vaikka tämä oli aika suorasukaisesti sanottu, viesti sai tosissaan miettimään.
Omalla kohdallani kyse on luultavasti siitä, että olen jo lapsesta saakka joutunut stressaamaan sellaisiakin asioita, joita lapsen ei tarvitsisi ajatella vielä lainkaan.
Olen "nähnyt vaivaa" pienestä asti ihan perusasioidenkin eteen ja lähtenyt aikuisuuteen siksi takamatkalta verrattuna heihin, joilla on esimerkiksi ollut vanhempien (henkinen ja taloudellinenkin) tuki. Lapsuudesta ja nuoruudesta on kai siksi jäänyt päällimmäiseksi tunne, että elämä on pelkkää stressiä ja rasitusta, ei valonpilkahduksia missään, enkä ole ollut varma jaksanko sitä lisää.
Vasta nyt olen alkanut kunnolla sisäistää sen ajatuksen, että voisin luoda itse uusia valonpilkahduksia itselleni sekä niille mahdollisille lapsilleni. Se tuntuu lohdulliselta.
T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
35v? Siinähän se vika on.
Ne lapset olisi pitänyt tehdä viimeistään 25v mennessä. Nyt kun tuosta miettii, niin olet about 55-56v kun ne muuttaa pois kotoa. Jos olisit tehnyt ne heti kun mahdollista, niin se viimeinenkin lapsesi muuttaisi jo ensi vuonna omilleen.
Parempi että jätät tekemättä.
Hah. Kyllä 35v. on vielä ihan hyvä ikä saada lapsia.
Alkaa harkitsemaan....
Tuskin tuon ikäisellä tärppää ekalla kierrolla. Vuosi, pari yrittämistä, sitten jonottamaan tutkimuksiin.... se on nopeasti 40 ennen kuin tulee infoa ettei valtio enää kustanna keinosiemennystä.
Ap täällä. Kyllä, aloituksessa kirjoitin, että olen täyttämässä 35 ja olemme puhuneet yrityksen aloittamisesta tulevana vuonna. En siis ala vasta harkitsemaan, kyllä tässä harkintaa on tehty koko aikuisikä. Itse kallistun siihen, että tämä on viime hetken panikointia.
Lapsettomuushoitoihin voi käsittääkseni hakeutua vuoden yrityksen jälkeen, mutta sitä katson sitten jos se tulee ajankohtaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
35v? Siinähän se vika on.
Ne lapset olisi pitänyt tehdä viimeistään 25v mennessä. Nyt kun tuosta miettii, niin olet about 55-56v kun ne muuttaa pois kotoa. Jos olisit tehnyt ne heti kun mahdollista, niin se viimeinenkin lapsesi muuttaisi jo ensi vuonna omilleen.
Parempi että jätät tekemättä.
Hah. Kyllä 35v. on vielä ihan hyvä ikä saada lapsia.
Alkaa harkitsemaan....
Tuskin tuon ikäisellä tärppää ekalla kierrolla. Vuosi, pari yrittämistä, sitten jonottamaan tutkimuksiin.... se on nopeasti 40 ennen kuin tulee infoa ettei valtio enää kustanna keinosiemennystä.
Kyllä hyvinkin voi tärpätä. Eipä sillä parikymppiselläkään välttämättä tärppää... Toki parikymppisellä enemmän aikaa käydä lapsettomuushoidoissa.
Nainen osaa paremmin noi kotijutskat tehköön se