Lue keskustelun säännöt.
Lapsi haaveissa, mutta jännittää liikaa!
16.12.2025 |
Olemme puolisoni kanssa puhuneet, että vuoden 2026 aikana alkaisimme yrittää lasta. Välillä ajatus kutkuttaa, mutta useimmiten vain pelottaa.
Viime yön valvoin murehtien. En haluaisi olla raskaana enkä varsinkaan synnyttää. Yritän kuumeisesti pohtia, olenko valmis taistelemaan sen läpi, jos lapsen kanssa onkin sitten kivaa.
Kun kahdelta yöllä kuvittelin, että siinä vieressäni olisi huutava vauva, ahdistuin valtavasti jo ajatuksesta. Isompi lapsi on ajatuksen tasolla mukava ja ihana juttu, mutta ensimmäiset vuodet vaikuttavat kaoottiselta ja uuvuttavalta taistelulta, joka ei kiinnosta lainkaan.
Täytämme kumpikin tulevana vuonna jo 35, joten olisi aika toimia. Entä jos en sittenkään pysty siihen? Huomaan haaveilevani nyt asioista, joiden yhdistäminen vauva- tai lapsiperhearkeen on mahdotonta. Onko tämä normaalia panikointia vai pitäisikö odottaa vielä?
Kommentit (84)
Ne kaikki asiat ovat ihan erilaisia kuin kuviteltuina. Ihminen on resilientti olento. Perhe on parasta, mitä voi saada.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sain esikoiseni 35-vuotiaana eikä todellakaan ole kaduttanut. Hän on nyt 2-vuotias ja niin hauskaa seuraa. Jokaisesta vaiheesta olen ajatellut, että tämä on parasta. Hän nukkui 7 tuntia putkeen 3kk lähtien, eikä mitään huutamista vaan heräsi syömään ja jatkoi unia. Nytkin nukkuu ihan hyvin koko yön omassa sängyssään tai välillä haluaa viereen ja jatkaa unia. Ihan turha pelätä jotain superuupumusta, ei sitä kaikille tule. Media antaa lapsiperhe elämästä todella ankean ja väsyttävän kuvan, vaikka melkein kaikki oikeasti sanoo, että pikkulapsi aika on ollut elämän onnellisinta aikaa.
Tottakai on aina mahdollisuus koliikkiin ja muihin ongelmiin, mutta äitihormonit ja rakkaus auttaa jaksamaan.
Olen nyt 37-vuotiaana uudestaan raskaana ja en pelkää tulevaa, odotan vain miten mahtavaa meillä tulee olemaan :)
Veikkailen, että et kadu, jos lähdet yrittämään, kerta kuitenkin noin kovasti asiaa pohdit.
Kiitos! Ihanasti muotoiltu, sain tästä paljon ajattelemisen aihetta!
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ekat 20 vuotta on uuvuttavia, sen jälkeen se vähän helpottaa.
No höpö, höpö.
Ja rohkeasti vaan yrittämään. Raskaus harvoin alkaa heti ja sittenkin eletään ihan päivä kerrallaan.
T. 20 v. ja 23 v. lasten äiti
Ja mitä tulee pieneen lapseen, niin se on se aika, jota monet jäävät kaipaamaan. Pienen lapsen kanssa ollaan elämän peruskysymysten äärellä. Ja muuten, jos onnellisuustutkimus yhtään kiinnostaa, niin ihminen on onnellinen, kun hän kokee elämänsä mielekkääksi ja itsensä tärkeäksi, ja sitä elämä pienen lapsen kanssa just on, vaikka se välillä väsyttäisi.
Ei saatana. Kolmevitonen alkaa nyt vasta vakavissaan harkita pitäisikö alkaa yrittää lapsentekoa. Tunnen lastenlääkärin jonka työtehtäviin Naistenklinikalla kuuluu jokaisen vastasyntyneen vauvan tarkastaminen. Hän on kertonut että talo on täynnä nelikymppisiä ongelmasynnyttäjiä. Nykynaiset ovat niin ahdistuneita että lykkäävät päätöksentekoa, kunnes raskautuminen onnistu omin voimin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten luulet meidän muiden tai oman äitisi selvinneen? Tuollaisilla spekseillä sinun ei kannata edes yrittää. Lapsi on katsos sellainen hankinta jota ei voi perua. Mieti kaikessa rauhassa vielä seuraavat 20 vuotta.
Mitenkö luulen muiden selvinneen? Kun avaan somen tai tämän keskustelupalstan, näen paljon keskustelunavauksia väsyneiltä äideiltä, jotka uupuvat koulumyyjäisten, täitartuntojen, sotkuisen kodin, työelämän, vanhenevien vanhempien ja parisuhdekriisien sekamelskassa.
Luulen heidän selvinneen suoraan sanottuna aika huonosti. Siitä syystä ihmettelenkin, miksi yhä välillä haaveilen lapsesta, vaikka kaikki toitottavat miten kamalaa perhe-elämä on.
Hyvät kokemukset eivät kuulu. Aika harvoin ne elämäänsä tyytyväiset äidit on täällä hehkuttamassa, että onpas lapsiarki kivaa. T
Luulen että tässä osuttiin melko lähelle sitä, mikä minua asiassa pelottaa. Sanoit prioriteettien muuttuvan. Ehkä pelkään, että muutun liikaa? Ehkä pelkään, että asiat, jotka ovat nyt minulle elämässä tärkeitä, eivät äkkiä enää merkitsekään?
Minulla on ollut esimerkiksi työhön ja urheiluharrastuksiin liittyviä tavoitteita. En ole saavuttanut niitä, ja se hiertää jo nyt. Minulla on pienen pieni mahdollisuus satsata näihin vielä. Jos saan lapsen, mahdollisuus menee ohi enkä tule koskaan saavuttamaan kaikkea haluamaani.
Pelkään muuttuvani katkeraksi tai hukkaavani itseni sen sijaan, että löytäisin tästä kasvun paikan.
En tiedä saiko tästä mitenkään kiinni.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ei saatana. Kolmevitonen alkaa nyt vasta vakavissaan harkita pitäisikö alkaa yrittää lapsentekoa. Tunnen lastenlääkärin jonka työtehtäviin Naistenklinikalla kuuluu jokaisen vastasyntyneen vauvan tarkastaminen. Hän on kertonut että talo on täynnä nelikymppisiä ongelmasynnyttäjiä. Nykynaiset ovat niin ahdistuneita että lykkäävät päätöksentekoa, kunnes raskautuminen onnistu omin voimin.
Semmosia ne naiset on. Ihan yksin vain lapsia tekevät. Eivätkä mitkään yhteiskunnan ja työelämän paineet vaikuta tähän, naiset ovat vain niin tyhmiä, että vasta nelikymppisenä alkavat lapsia tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sori, ei pahalla. Kirjoitit sen itse... AHDISTUN VALTAVASTI.
Ehkä on parempi antaa olla sen lasten hankinnan. Taidat olla näitä nykypäivän ahdistujia, joille kaikki voi olla ahdistuksen aiheita. Jos sulla on joku sairaus, liittyen ahdistuksiin, niin se on sitten eri asia.
En tunnista itsessäni tällaista. Olen muuten aika reipas tyyppi, en valita turhista, mutta tämä lapsikysymys jännittää. Kiitos silti mielipiteestäsi, on hyvä aina huomata miten eri vinkkelistä ihmiset tulkitsevat asioita ja sanoja.
Ap
Tuohon pitää vaan heittäytyä. Ylipäätään olet jo melko vanha, joten raskautta yrittäessä voi mennä vuoden päivät tai pidempään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
35v? Siinähän se vika on.
Ne lapset olisi pitänyt tehdä viimeistään 25v mennessä. Nyt kun tuosta miettii, niin olet about 55-56v kun ne muuttaa pois kotoa. Jos olisit tehnyt ne heti kun mahdollista, niin se viimeinenkin lapsesi muuttaisi jo ensi vuonna omilleen.
Parempi että jätät tekemättä.
Ja paskat. Ensisynnyttäjien keski-ikä oli Suomessa 28 vuotta jo 1987, jolloin sain esikoiseni. Se oli koulutetuilla naisilla ihan normaalia. Oma äitini oli 22 saadessaan minut, ja hän oli täysin kypsymätön vanhemmuuteen.
Ei lapsia sen vuoksi hankita että ne muuttavat pois kotoa.
Suomessa ensisynnyttäjien keski-ikä on noussut tasaisesti ja oli vuonna 2024 noin 30,4 vuotta ( 30,2 vuonna 2023), kun kaikkien synnyttäjien keski-ikä oli 31,9 vuotta.
Tiedän. Sen takia kirjoitinkin vertailun vuoksi tuon lukeman vuodelta 1987. Olin itse silloin 28, naimisissa ja valmistunut yliopistosta. Ja sanonko mikä sai minut yrittämään lasta: KOHDUN HIMO. Silkkaa biologiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
35v? Siinähän se vika on.
Ne lapset olisi pitänyt tehdä viimeistään 25v mennessä. Nyt kun tuosta miettii, niin olet about 55-56v kun ne muuttaa pois kotoa. Jos olisit tehnyt ne heti kun mahdollista, niin se viimeinenkin lapsesi muuttaisi jo ensi vuonna omilleen.
Parempi että jätät tekemättä.
Ja paskat. Ensisynnyttäjien keski-ikä oli Suomessa 28 vuotta jo 1987, jolloin sain esikoiseni. Se oli koulutetuilla naisilla ihan normaalia. Oma äitini oli 22 saadessaan minut, ja hän oli täysin kypsymätön vanhemmuuteen.
Ei lapsia sen vuoksi hankita että ne muuttavat pois kotoa.
Niinpä ja suuri osa vanhemmista odottaa sitä kuin kuuta nousevaa.
Eikö silloin kannata jättää tekemättä..
Tyytyväinen velaN48
Vierailija kirjoitti:
Ei saatana. Kolmevitonen alkaa nyt vasta vakavissaan harkita pitäisikö alkaa yrittää lapsentekoa. Tunnen lastenlääkärin jonka työtehtäviin Naistenklinikalla kuuluu jokaisen vastasyntyneen vauvan tarkastaminen. Hän on kertonut että talo on täynnä nelikymppisiä ongelmasynnyttäjiä. Nykynaiset ovat niin ahdistuneita että lykkäävät päätöksentekoa, kunnes raskautuminen onnistu omin voimin.
Olet ihan oikeassa, tämä on laajempi ongelma. Katsoisin tämän liittyvän siihen, että meillä naisilla on nykyään mahdollisuus valita, mahdollisuus toteuttaa itseämme, mahdollisuus kouluttautua. Omalla kohdallani ongelmaksi on muodostunut myös se, etteivät ikäiseni miehet tyypillisesti kolmenkymmenen ikävuoden molemmin puolin ole kiinnostuneita lastenhankinnasta. Edellisen puolisoni kanssa asia oli kyllä pöydällä, mutta mies ei osannut päättää, enkä sitten oikein minäkään. Kun erosin, ehdin jo haudata koko lapsiajatuksen, mutta sitten törmäsinkin nykyiseen puolisooni.
Tämä on valitettavasti aika tavallinen tarina nykypäivänä. Mutta olen samaa mieltä kanssasi: ei saatana, ei tämän pitäisi mennä näin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
35v? Siinähän se vika on.
Ne lapset olisi pitänyt tehdä viimeistään 25v mennessä. Nyt kun tuosta miettii, niin olet about 55-56v kun ne muuttaa pois kotoa. Jos olisit tehnyt ne heti kun mahdollista, niin se viimeinenkin lapsesi muuttaisi jo ensi vuonna omilleen.
Parempi että jätät tekemättä.
Ja paskat. Ensisynnyttäjien keski-ikä oli Suomessa 28 vuotta jo 1987, jolloin sain esikoiseni. Se oli koulutetuilla naisilla ihan normaalia. Oma äitini oli 22 saadessaan minut, ja hän oli täysin kypsymätön vanhemmuuteen.
Ei lapsia sen vuoksi hankita että ne muuttavat pois kotoa.
Niinpä ja suuri osa vanhemmista odottaa sitä kuin kuuta nousevaa.
Eikö silloin kannata jättää tekemättä..
Tyytyväinen velaN48
No vapaaehtoisesti lapsetonhan se on paras ihminen kertomaan, mitä vanhemmat elämältään haluavat. Kyllä hän tietää parhaiten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten luulet meidän muiden tai oman äitisi selvinneen? Tuollaisilla spekseillä sinun ei kannata edes yrittää. Lapsi on katsos sellainen hankinta jota ei voi perua. Mieti kaikessa rauhassa vielä seuraavat 20 vuotta.
Mitenkö luulen muiden selvinneen? Kun avaan somen tai tämän keskustelupalstan, näen paljon keskustelunavauksia väsyneiltä äideiltä, jotka uupuvat koulumyyjäisten, täitartuntojen, sotkuisen kodin, työelämän, vanhenevien vanhempien ja parisuhdekriisien sekamelskassa.
Luulen heidän selvinneen suoraan sanottuna aika huonosti. Siitä syystä ihmettelenkin, miksi yhä välillä haaveilen lapsesta, vaikka kaikki toitottavat miten kamalaa perhe-elämä on.
Hyvät kokemukset eivät kuulu. Aika harvoin ne elämäänsä tyytyväiset äidit on tä
Perheen merkitys on elämässä paljon suurempi kuin työn. Ehdit vielä jatkokouluttautumaan ja etenemään uralla. Lasten kanssa voi viettää normaalia elämää. Matkustellakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sori, ei pahalla. Kirjoitit sen itse... AHDISTUN VALTAVASTI.
Ehkä on parempi antaa olla sen lasten hankinnan. Taidat olla näitä nykypäivän ahdistujia, joille kaikki voi olla ahdistuksen aiheita. Jos sulla on joku sairaus, liittyen ahdistuksiin, niin se on sitten eri asia.
En tunnista itsessäni tällaista. Olen muuten aika reipas tyyppi, en valita turhista, mutta tämä lapsikysymys jännittää. Kiitos silti mielipiteestäsi, on hyvä aina huomata miten eri vinkkelistä ihmiset tulkitsevat asioita ja sanoja.
Ap
Jaahas, no peruuttelen sitten vähäsen. Jos tää liittyy vaan lapsen hankintaan, niin se muuttaa kyllä asiaa. En sano että se kuuluu asiaan, mutta sen voi jo hyvin ymmärtää. No tässä tapauksessa käännän kelkkani. Jos asiat on muuten kuosissaan, niin kyllä sitä lapsen hankintaa voisi jopa suositella.
Meillä tuli ensimmäinen lapsi, kun lapsen äiti oli 38v, ja toinen kaksi vuotta myöhemmin. Olin monta vuotta kotihoidontuella lasten kans....isänä siis. Ei kovin yleistä silloin, eikä vieläkään. Välillä kyllä päässä pyöri...myönnetään. Parasta aikaa silti elämässäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
35v? Siinähän se vika on.
Ne lapset olisi pitänyt tehdä viimeistään 25v mennessä. Nyt kun tuosta miettii, niin olet about 55-56v kun ne muuttaa pois kotoa. Jos olisit tehnyt ne heti kun mahdollista, niin se viimeinenkin lapsesi muuttaisi jo ensi vuonna omilleen.
Parempi että jätät tekemättä.
Ja paskat. Ensisynnyttäjien keski-ikä oli Suomessa 28 vuotta jo 1987, jolloin sain esikoiseni. Se oli koulutetuilla naisilla ihan normaalia. Oma äitini oli 22 saadessaan minut, ja hän oli täysin kypsymätön vanhemmuuteen.
Ei lapsia sen vuoksi hankita että ne muuttavat pois kotoa.
Niinpä ja suuri osa vanhemmista odottaa sitä kuin kuuta nousevaa.
Eikö silloin kannata jättää tekemättä..
Tyytyväinen velaN48
Ei odota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei saatana. Kolmevitonen alkaa nyt vasta vakavissaan harkita pitäisikö alkaa yrittää lapsentekoa. Tunnen lastenlääkärin jonka työtehtäviin Naistenklinikalla kuuluu jokaisen vastasyntyneen vauvan tarkastaminen. Hän on kertonut että talo on täynnä nelikymppisiä ongelmasynnyttäjiä. Nykynaiset ovat niin ahdistuneita että lykkäävät päätöksentekoa, kunnes raskautuminen onnistu omin voimin.
Semmosia ne naiset on. Ihan yksin vain lapsia tekevät. Eivätkä mitkään yhteiskunnan ja työelämän paineet vaikuta tähän, naiset ovat vain niin tyhmiä, että vasta nelikymppisenä alkavat lapsia tehdä.
Idiootti. Tuota argumenttiahan käytetään yleensä silloin kun vaaditaan naisia hankkimaan lapset jo parikymppisinä. Mutta se tematiikka menee tämän keskustelun ohi: jos maltat lukea aloituksen, niin siinä ap kirjoittaa että HÄNEN miehensä olisi valmis isäksi. Suomalainen mies ei yleensä ole. Ja silti panee mieluiten paljaalla.
Toinen yleinen syy synnyttäjien keski-iän nousuun on nuorten naisten alidiagnosoitu ja alihoidettu endometrioosi. Se aiheuttaa lapsettomuutta, mutta siihen havahdutaan vasta sitten kun ollaan vakiintuneessa parisuhteessa, useimmiten yli 30-vuotiaina. Sekään vain ei kuulu tähän keskusteluun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei saatana. Kolmevitonen alkaa nyt vasta vakavissaan harkita pitäisikö alkaa yrittää lapsentekoa. Tunnen lastenlääkärin jonka työtehtäviin Naistenklinikalla kuuluu jokaisen vastasyntyneen vauvan tarkastaminen. Hän on kertonut että talo on täynnä nelikymppisiä ongelmasynnyttäjiä. Nykynaiset ovat niin ahdistuneita että lykkäävät päätöksentekoa, kunnes raskautuminen onnistu omin voimin.
Semmosia ne naiset on. Ihan yksin vain lapsia tekevät. Eivätkä mitkään yhteiskunnan ja työelämän paineet vaikuta tähän, naiset ovat vain niin tyhmiä, että vasta nelikymppisenä alkavat lapsia tehdä.
Idiootti. Tuota argumenttiahan käytetään yleensä silloin kun vaaditaan naisia hankkimaan lapset jo parikymppisinä. Mutta se tematiikka menee tämän keskustelun ohi: jos maltat lukea aloituksen, niin siinä ap
Huomasitko viestissäsi, että mä en kirjoittanut aloittajasta mitään, vaan yhteiskunnasta ylipäätään? En oikein ymmärtänyt, miten muutenkaan viestisi liittyi minun viestiini, paitsi että jostain syystä loukkaannuit siitä kovin, ja otit siksi käyttöön alakoululaisten keinon, eli haukutaan ensin.
Ei se huutavan vauvan kanssa olo nyt niin erityisesti varmaan ketään kiinnosta, mut se on kuitenkin murto-osa lapsesi elämästä ja vielä pienempi siivu sinun tähänastisesta elämästäsi. Kannattaa kuitenkin ihan oikeasti varautua siihen, että itkuinen vauva on todella raskas, jos sellainen sattuu kohdalle. Vähän miettiä tukiverkkoa ja varasuunnitelmia oman jaksamisen tueksi ennakoivasti.
Itselläni oli sekä voimakasta synnytyspelkoa että koliikkivauva, mutta en ole hetkeäkään katunut. Kukaan ei kuitenkaan sinun kohdallasi pysty asiaa arvioimaan paitsi jollain tasolla sinä itse. Eihän sitä itsekään pysty ennustamaan, miten reagoi uuteen tilanteeseen, mutta sinä ja kumppanisi pystytte ehkä vähän kuitenkin veikkaamaan omalta kohdaltanne. Ja kyllä se (varsinkin ensimmäisen) vauvan tulo jännittää ja pelottaa ihan jokaista, kuuluu asiaan.
"Luulen että tässä osuttiin melko lähelle sitä, mikä minua asiassa pelottaa. Sanoit prioriteettien muuttuvan. Ehkä pelkään, että muutun liikaa? Ehkä pelkään, että asiat, jotka ovat nyt minulle elämässä tärkeitä, eivät äkkiä enää merkitsekään?"
Jatkan tähän vielä: tuo on ihan normaalia että jännittää, kolmekymppisyys on muutenkin tietynlainen kasvun paikka. Tarkoitin lähinnä sitä, että lapsen kanssa kasvat henkisesti. Olet silti sama ihminen, esimerkiksi minulla on edelleen samat ystävät, samoja harrastuksia, sama työ jne. Ammattini on sellainen että vaati pitkät opiskelut ja työn ohessa on myös kehitettävä itseään ettei jää jälkeen. Ennen lasta tein tätä ehkä enemmänkin itseisarvona, nyt teen töitä ensisijaisesti lasten vuoksi, koska haluan tarjota heille hyvät lähtökohdat. Silti nautin työstäni edelleen.
Aiemmin myös juoksin tavoitetteellisesti ihan maratoneille saakka. Nyt periaatteessa sellaiseenkin treenaamiseen olisi mahdollisuus jos olisin tarpeeksi motivoitunut. Juoksen ja muutenkin liikun edelleen, mutta nyt näen asian niin että teen sen siksi että jaksan olla parempi ihminen ja vanhempi kun minulla on jotain omaa.
"Minulla on ollut esimerkiksi työhön ja urheiluharrastuksiin liittyviä tavoitteita. En ole saavuttanut niitä, ja se hiertää jo nyt. Minulla on pienen pieni mahdollisuus satsata näihin vielä. Jos saan lapsen, mahdollisuus menee ohi enkä tule koskaan saavuttamaan kaikkea haluamaani"
Kommentoin vielä tähän että elämä on arvaamatonta. Voit esim loukkaantua ja mahdollisuus menee ohi joka tapauksessa ja sitten vasta katkera olisitkin.
Toivottavasti tämä vähän avasi asiaa.
Suomessa ensisynnyttäjien keski-ikä on noussut tasaisesti ja oli vuonna 2024 noin 30,4 vuotta ( 30,2 vuonna 2023), kun kaikkien synnyttäjien keski-ikä oli 31,9 vuotta.