Lue keskustelun säännöt.
Joululahja jota lapsena toivoit mutta et koskaan saanut.
Oma toiveeni oli että isä ei olisi ollut jatkuvasti kännissä ja pilannut koko joulua, niin kuin muitakin viikonloppuja ja vapaita.
Kommentit (313)
Vierailija kirjoitti:
Naapurin Elliltä pillua.
Jokapojan toivelahja! 😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä ei sattunut minulle, mutta päättelin, että kyseessä oli tavara, jota kyseinen henkilö ei koskaan saanut.
Katselin leluosastolla leluja, kun siinä mies tutki huolella kauko-ohjattavaa autoa. Hänen tuttu tuli siihen kysyi, että kenelle olet ostamassa sitä. "Pojalle" kuului vastaus. Tuttu ihmetteli, että ei ollut kuullut hänen tulleen isäksi ja kysyi lapsen ikää. "Puoli vuotta."
Oma mieskin osti vastaavan meidän pojalle, kun poika vasta konttasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naapurin Elliltä pillua.
Jokapojan toivelahja! 😂
Ai viisivuotiaana?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Airflyer. Sain Vain Blenderin....
toivoitko lapsena Airflyeriä ja sait lapsena blenderin. Minun ei lapsena tarvinnut toivoa keittiövälineitä lapsena.
Mikä tämä Airflyer on?
Se on hieno ja arvokas kone jolla voi tehdä Maggisbekkiksiä jotka suorastaan sulavat suussa.
Vievät kielen mennessään ja syödään viimeistä murua myöten.
Kyllä nyt on menneet käsitteet sekaisin, opettele kirjoittamaan.
Toivoin junarataa, enkä koskaan saanut sellaista. Kuulemma äitikin olisi sellaisen lapsena halunnut, mutta hänkään ei saanut. En tiedä oliko se liian kallis vai mikä oli syynä etten koskaan junia saanut.
Kuulemma nykyään törkyrikas Warren Buffet ei myöskään saanut lapsena junarataa ja kun hän sitten myöhemmin osti ihan oikean junayhtiön hän sanoi ehkä leikillään tai ei, että nyt vihdoinkin hän on junaradan omistaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En muista,en kait tiennyt millaisia lahjoja voi saada, koska yleensä sain vaan yöpaidan..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pikkusiskon tai veljen, koiran. Näistä mitään en saanut.
Pienempänä toivoin myös junarataa. En koskaan saanut, kun sanottiin, että se on poikien lelu. Sittemmin kun sain omia lapsia, olen ihan innoissani leikkinyt heidän kanssaan junaradalla.
Vähän isompana, jostain seiskaluokkalaisesta eteenpäin, toivoin koruja. Kaulakoru, sormus. Ei mitään timantteja, vaan simppeli, hopeinen koru. En koskaan saanut. Korvanreiätkin sain vuosien mankumisen jälkeen vasta lukion ekalla, vanhempani eivät antaneet lupaa aiemmin. Muistan yhä, kun olin ehkä 11 v. ja yhdellä leirillä oli isosena isosiskoni kaveri. Hänellä oli todella kaunis kultainen, yksinkertainen sormus ja kysyin, mistä hän oli sen saanut. Kuulemma vanhemmiltaan rippilahjaksi. Muistan jo silloin ihmetelleeni, miten jollakulla voi olla vanhemmat, jotka ostavat lapselleen jotakin noin kaunista lahjaksi.
Omat vanhempani aina irvailivat, että rumat ne vaatteilla ja koruilla koreilee, leikkaamista eivät myöskään sietäneet. Eikä ole mitään erityistä uskonnollista taustaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta olisi ollut ihanaa saada äidiltäni joku joululahja lapsena, ihan mitä tahansa, mutta hän ei halunnut hankkia lahjoja jouluna tai syntymäpäivinä. Mutta sain kyllä aina jotain muilta sukulaisilta. Useimmat lapsuuden joulut vietin mummolassa. Toiveita ei kukaan koskaan kysynyt, mutta olin kyllä useimmiten iloinen niistä muista vähäisistä lahjoista. Olis ollu kiva joskus sanoa, että tämän sain äidiltä.
Taidan olla onnen suosikki, koska sain lapsena joka joulu sellaisen lahjan, jota toivoin.
Olen 1960-luvun lapsi ja kyllä täytyy sanoa, että paljon kovempaa aikaa se oli kuin nykyinen.
Kasvatukseni oli nykymittapuun mukaa; aika ankaraa: äiti löi joka päivä kartulla. Se oli mummun pyykkikarttu, jota mummu oli itse aikanaan käyttänyt samaan tarkoitukseen. Perustelu oli, että jos en ole sinä päivänä jäänyt kiinni mistään pahanteosta, niin jotain pahaa olen tehnyt kumminkin ja sillä ansainnut kurituksen.
Kaksi poikkeusta oli sentään: jouluna ja syntymäpäivänä äiti löi kuivatulla pullapitkolla. Ja se oli minun paras joululahjani. Siitä pitkosta oli iloa vielä seuraavana sunnuntainakin, kun siitä tehtiin pullamaitoa päivällisen jälkiruuaksi.
Kun menin naimisiin vuonna 1992, sain äidiltä sen kartun häälahjaksi. Antaessaan sitä hän sanoi: Pian sinulla on omia lapsia ja silloin on tullut sinun vuorosi käyttää karttua. Lapsia minulle siunaantuikin, mutta karttua en ole heihin käyttänyt.
Ei tuosta kurinpidosta minulle kuitenkaan mitään traumoja jäänyt. Äiti elää edelleen, mutta asuu jo vanhusten palvelutalossa. Käyn häntä katsomassa pari kertaa viikossa ja aina joskus syömme yhdessä pullamaitoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Taidan olla onnen suosikki, koska sain lapsena joka joulu sellaisen lahjan, jota toivoin.
Olen 1960-luvun lapsi ja kyllä täytyy sanoa, että paljon kovempaa aikaa se oli kuin nykyinen.
Kasvatukseni oli nykymittapuun mukaa; aika ankaraa: äiti löi joka päivä kartulla. Se oli mummun pyykkikarttu, jota mummu oli itse aikanaan käyttänyt samaan tarkoitukseen. Perustelu oli, että jos en ole sinä päivänä jäänyt kiinni mistään pahanteosta, niin jotain pahaa olen tehnyt kumminkin ja sillä ansainnut kurituksen.
Kaksi poikkeusta oli sentään: jouluna ja syntymäpäivänä äiti löi kuivatulla pullapitkolla. Ja se oli minun paras joululahjani. Siitä pitkosta oli iloa vielä seuraavana sunnuntainakin, kun siitä tehtiin pullamaitoa päivällisen jälkiruuaksi.
Kun menin naimisiin vuonna 1992, sain äidiltä sen kartun häälahjaksi. Antaessaan sitä hän sanoi: Pian sinulla on omia lapsia ja silloin on tullut sinun vuorosi käyttää ka
Suloinen tarina! Karttu kulkee kädestä käteen, sukupolvelta toiselle, äidiltä tyttärelle 💕💕💕
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Culture Clubin Color by numbers-LP.
Vierailija kirjoitti:
Äidilläni on ollut aina vähän kummallinen logiikka ostoksien tekemisen suhteen. Hänellä on taipumusta siihen, että kun kyse on jostain isommasta ja/tai pitkään hankitusta ostoksesta, hän alkaa ostohetkellä empiä. Minulta jäi siis moni hartaasti toivottu lahja saamatta siksi, että äitini oli ostopäätöksen hetkellä jänistänyt.
Toivoin monena vuonna esim. jotain tiettyä Barbie-nukkea, Barbien autoa, tietynlaista pattereilla toimivaa pehmokoiraa tms. En siis olettanut saavani kaikkia näitä lahjoja samana jouluna, vaan kyseessä olivat toiveet, jotka toistuivat ainakin kolmena vuonna. Toivoin saavani ainakin jonkun niistä. Asia ei ollut rahasta kiinni. Olimme keskiluokkainen perhe.
Aattona paketista paljastui kuitenkin kaikkea aivan muuta. Usein äitini jopa sanoi minulle, että "kyllä minä sitä Barbien autoa siellä kaupassa katselin, mutten sitten kuitenkaan raaskinut ostaa".
Turhauttavaa tässä oli se, että sain sitten
mäkin halusin Barbien auton!! Sain Barbien koirien reen🙄
Mun äiti meni aina niin myöhään kauppaan lahjaostoksille ettei koskaan ostanut mitä toivottiin vaan jotain ns korvaavaa. Oli jo myyty se toivottu juttu loppuun eikä muihin kauppoihin enää ehtinyt.
Ei ole sama juttu, ei.
"Oma toiveeni oli että isä ei olisi ollut jatkuvasti kännissä ja pilannut koko joulua, niin kuin muitakin viikonloppuja ja vapaita."
Tuo on muuten oikein hyvä toive. Tästä kannattaisi monen aikuisen tänäkin jouluna ottaa koppi. Itsellä oli onnea että oli vanhemmat jotka eivät olleet kotona humalassa. Jos alkoholia kotona käyttivät niin aina hyvin maltilla. Minulla ei ole vanhemmista yhtään kännimuistoa. Mutta puolison isä juuri tätä ap:n mallia - kaikki juhlapyhät ja lomat alkoi känniputkella. Vaimo oli pikkutyttönä mennyt aina talvella nukkumaan ulkokengät ja vaateet sängyn vierellä siltä varalta että isä alkaa kännissä riehumaan ja pitää lähteä oman huoneen tuuletusikkunasta ulos karkuun.
Kiharrin ..toivoin sitä monena jouluna mutta sai peilin jolla voin ihailla suoraa kuontaloa jota vihasin..rintaliivit vaikka ei ollut vielä rintoja,suklaata ..olen sille allerginen..Olen miettinyt ovatko vanhempani sadisteja tai eivät vaan välittäneet.
Nykyään ovat 90- kymppisiä ja dementia vaivaa molempia.
En kai toivonut mitään erityistä ikinä. Parasta oli se, että menimme aina jouluksi pohjoisen mummulaan, jossa ei ryypätty ja rällätty. Pahin pelkoni oli, että ollaan kotona jouluna ja sitten se on sitä sekoilua ja pelkäämistä. Kerran oltiin kotona joulu ja poliisikin tarvittiin hätiin. Silloin ei vielä lasuja tehty, vaikka olisi ollut mitä.
Joulunaika on mulle tärkeä yhä, siihen liittyy niin paljon hyviä muistoja tuota yhtä joulua lukuun ottamatta. Ainoa loma/viikonloppu, josta sain nauttia ilman pelkoa.
Äidilläni on ollut aina vähän kummallinen logiikka ostoksien tekemisen suhteen. Hänellä on taipumusta siihen, että kun kyse on jostain isommasta ja/tai pitkään hankitusta ostoksesta, hän alkaa ostohetkellä empiä. Minulta jäi siis moni hartaasti toivottu lahja saamatta siksi, että äitini oli ostopäätöksen hetkellä jänistänyt.
Toivoin monena vuonna esim. jotain tiettyä Barbie-nukkea, Barbien autoa, tietynlaista pattereilla toimivaa pehmokoiraa tms. En siis olettanut saavani kaikkia näitä lahjoja samana jouluna, vaan kyseessä olivat toiveet, jotka toistuivat ainakin kolmena vuonna. Toivoin saavani ainakin jonkun niistä. Asia ei ollut rahasta kiinni. Olimme keskiluokkainen perhe.
Aattona paketista paljastui kuitenkin kaikkea aivan muuta. Usein äitini jopa sanoi minulle, että "kyllä minä sitä Barbien autoa siellä kaupassa katselin, mutten sitten kuitenkaan raaskinut ostaa".
Turhauttavaa tässä oli se, että sain sitten kuitenkin lahjaksi kaikenlaista pientä tavaraa, jota en ollut erityisesti toivonut. Nämä sekalaiset tavarat maksoivat usein yhteensä jopa enemmän kuin se kovasti haikailemani ballerina-Barbie tai vaaleanpunainen avoauto. Äidilleni oli kuitenkin jotenkin helpompaa ostaa kasa näitä pieniä juttuja sen sijaan, että olisi ostanut sen yhden isomman lahjan.