Vanhus heittää ruoat roskiin

Vierailija kirjoitti:

Muistisairaalla vanhuksella ei oikein ole mitään iloa elämässä enää. Ei pysty ulkoilemaan ja liikkumaan itsenäisesti, ei pysty seuraamaan televisio-ohjelmia eikä lukemaan kirjoja. Ruokakaan ei ehkä maistu hyvältä enää makuaistimuutosten/lääkityksen vuoksi. Läheisistä ei ole iloa, jos niitä yleensä on, koska pikaisesta käynnistä aistii kyllä, että toinen lähinnä vastentahtoisesti käväisee velvollisuudentunnosta, mitään kunnon keskusteluyhteyttä ei enää ole sairaudesta johtuen.

Elämä on oikeastaan tylsää kuoleman odottelua. Viimeisellä järjenhivenellään vanhus yrittää sitä nopeuttaa lopettamalla syömisen.

Varmaan joillakin on noin, mutta muistisairas voi myös palata lapsuuteensa ja uskoa vakaasti asuvansa lapsuudenkodissaan oman isänsä ja äitinsä kanssa (jotka oikeasti ovat kuolleet 50 vuotta sitten), tekevänsä päivittäin maatalon töitä, hoitavansa lehmiä ja kanoja ja unelmoivansa nuoruudenrakkaudestaan. Ja niissä kuvitelmissa ja muistoissa hän voi olla onnellinen ja tyyyväinen.

Kun on tavannut yhden muistisairaan, on tavannut yhden muistisairaan. Jokainen tapaus on erilainen.

Kotihoito ei viitsi edes pakastimeen katsoa. Sinne olen ostanut valmisruokia.

Pyydä palvelutarpeen arvio. 

Vierailija kirjoitti:

Pyydä palvelutarpeen arvio. 

Ja ole itse paikalla arvioinnissa kertomassa todellisuus, sen sijaan että vanhus kertoo pärjäävänsä mainiosti.

Vierailija kirjoitti:

Voisiko ateriapalvelu käydä päivittäin tuomassa ruokaa? 

MITÄ hyltyä siitä on kun kerran heittää roskiin!

Vierailija kirjoitti:

Ainakin kannattaa kotihoitoon selittää, koska ja miten paljon ruokia isällesi on hankittu. Kelvollisten ruokien roskiin heittäminen voi olla (ainakin toistuessaan) olla yksi syy saada isällesi hoitopaikka.

Näin käytännön ratkaisuna tulee mieleen hankkia lukollinen pikkujääkaappi, johon lämmitettävät ruoat laitetaan. Avain jääkaappiin olisi vain sinulla ja kotihoidolla.

Isa asuu "Kajaanissa" ja lapsi "Hangoossa" Juu se auttaakin!

Vierailija kirjoitti:

Pyydä palvelutarpeen arvio. 

Suoraan huoli-ilmoitus ja itse sitten paikalle kun tulevat tekemään arvion!

Kotihoito käy jo.

Vierailija kirjoitti:

Jotkut sisäelinsairaudet aiheuttavat sen, että ei pysty syömään.

Toisaalta, tuo syömättömyys voi olla merkki siitäkin, että elämänhalu on mennyt.

Muistisairauden myötä se syömisen funktio yksinkertaisesti unohtuu ja myös ihmisen näläntunne katoaa. Sama juttu tapahtuu usein myös muistisairaan ihmisen peseytymisen kanssa, perustoimintona se vain menettää merkityksensä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut sisäelinsairaudet aiheuttavat sen, että ei pysty syömään.

Toisaalta, tuo syömättömyys voi olla merkki siitäkin, että elämänhalu on mennyt.

Muistisairauden myötä se syömisen funktio yksinkertaisesti unohtuu ja myös ihmisen näläntunne katoaa. Sama juttu tapahtuu usein myös muistisairaan ihmisen peseytymisen kanssa, perustoimintona se vain menettää merkityksensä.

Sitten on niitä muistisairaita jotka eivät muista jo syöneensä ja väittävät, että eivät ole saaneet ruokaa tai vievät vierustoverin ruoan, kun tämä ei ole syönyt.

Pitäisi asua lähempänä tai lähekkäin. Ja auttaa ruoat ja välipalat joka päivä. Muistisairas jätetty yksin selviämään? Pahaa ruokaa? Vai jokin vialla ettei häntä ole kuultu?

Vierailija kirjoitti:

Muistisairaalla vanhuksella ei oikein ole mitään iloa elämässä enää. Ei pysty ulkoilemaan ja liikkumaan itsenäisesti, ei pysty seuraamaan televisio-ohjelmia eikä lukemaan kirjoja. Ruokakaan ei ehkä maistu hyvältä enää makuaistimuutosten/lääkityksen vuoksi. Läheisistä ei ole iloa, jos niitä yleensä on, koska pikaisesta käynnistä aistii kyllä, että toinen lähinnä vastentahtoisesti käväisee velvollisuudentunnosta, mitään kunnon keskusteluyhteyttä ei enää ole sairaudesta johtuen.

Elämä on oikeastaan tylsää kuoleman odottelua. Viimeisellä järjenhivenellään vanhus yrittää sitä nopeuttaa lopettamalla syömisen.

Tälle tarinalle ei ole olemassa mitään todellisuuspohjaa. Enemmänkin kyse on siitä, että vanhus on yksinäinen ja jotain tehdäkseen tyhjentää vanhentuneita ruokia roskiin. Yhtä hyvin hän voi tyhjentää pakastinta tai siivousvälinekaappia, mutta jääkaappi on se tavallisin, vanhuksella kun on huoli siitä, että sairastuu vanhentuneesta ruuasta.

Elämä ei ole kuoleman odottelua kuin omaisilla. Muistisairas itse yrittää saada päiviinsä sisältöä. Ei hän syömistä lopeta kuollakseen vaan siksi, että kaapissa on vain pahanmakuista ruokaa.

Vierailija kirjoitti:

Ai miten saat laitoshoitoon? Ei niitä semmosia paikkoja ole mihin ambulanssi tai poliisi voi vaan viedä, kyllä siinä saa hakemuksia tehdä, lausuntoja hankkia ja odotella kuukausia että jostain vapautuu paikka. Paitsi että jos ihminen pystyy hengittämään ja käymään suurinpiirtein vessassa ominpäin niin silloin on tarpeeksi hyväkuntoinen asuakseen yksin kotona. Näin on. 

Näin on. Noihin hoitopaikkoihin on koko ajan yhä enemmän tulijoita, samalla kun niitä lakkautetaan. Meillä on juuri tilanne, saatiin sentään vanhusten asuntolasta esteetön asunto eikä muistisairautta, mutta ei pysty enää liikkumaan omin jaloin ja käsi on rikki, ei pysty itse ruokaakaan lämmittämään. Mutta onneksi kotihoito lämmittää ja erikseen tilattu kauppapalvelu toimii.   

Kotihoidon hoitsuilla ei ole aikaa jäädä valvomaan että vanhus syö pöydälle laitetun ruuan koska hoitajilla on kiire ajaa seuraavan vanhuksen luokse. Hoitajilla on keskimäärin 10-15 minuuttia aikaa per vanhus käynnillään.

Vierailija kirjoitti:

Kotihoidon hoitsuilla ei ole aikaa jäädä valvomaan että vanhus syö pöydälle laitetun ruuan koska hoitajilla on kiire ajaa seuraavan vanhuksen luokse. Hoitajilla on keskimäärin 10-15 minuuttia aikaa per vanhus käynnillään.

Se määritellään sopimuksessa paljonko itse kunkin luona käydään. Meillä on 1,5 tuntia päivässä, eli kun käydään kolmesti, pitäisi viipyä puoli tuntia, mutta monesti ovat vain sen 10 minuuttia. Maksu menee kuitenkin 1,5 tunnin mukaan. 

Olen nyt tekemässä valitusta siitä, kun mm. pesulle ei ole päässyt ja tuo aika on noin pitkä juuri siksi, että autettaisiin pesussa.   

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kotihoidon hoitsuilla ei ole aikaa jäädä valvomaan että vanhus syö pöydälle laitetun ruuan koska hoitajilla on kiire ajaa seuraavan vanhuksen luokse. Hoitajilla on keskimäärin 10-15 minuuttia aikaa per vanhus käynnillään.

Se määritellään sopimuksessa paljonko itse kunkin luona käydään. Meillä on 1,5 tuntia päivässä, eli kun käydään kolmesti, pitäisi viipyä puoli tuntia, mutta monesti ovat vain sen 10 minuuttia. Maksu menee kuitenkin 1,5 tunnin mukaan. 

Olen nyt tekemässä valitusta siitä, kun mm. pesulle ei ole päässyt ja tuo aika on noin pitkä juuri siksi, että autettaisiin pesussa.   

Niin ja jos kysyy mikset hoida itse, välimatkan takia. Ei minulle ole maaseutukunnassa töitä ja pappa haluaa asua itse siellä. Kyllä mä voisin tänne ihan hyvin ottaa, täältä saisi yksiön tuollaisesta talosta mikä on tarkoitettu vanhuksille, mutta mikä ei ole palvelutalo, vaan palveluja tilataan tarpeen mukaan.  Olisi se muuttokin tänne varmasti raskas, kun ei ole koskaan kaupungissa asunut.  

Täällä olikin jo ohjeet, eli huoli-ilmoitusta/palvelutarpeen arvio, että pääsee laitosjonoon.

Isälle et puhu palvelupaikan jonottamisesta mitään. 

Meidän mummo lähti "päiväkerhoon", jossa kävi muutenkin, mutta matka päättyi vanhainkotiin. Oli jo niin dementoitunut, ettei pärjännyt kotona, mutta ilman huijaamista ei häntä olis saanut mukaan.

Iltakäyntikin korvattiin lääkerobotilla ja kehotetaan kaapista tekemään voileipä.

Eli vanhus ei saa toista lämmintä ruokaa ollenkaan.

Aamulla kotihoidon tekemä puuro, ateriapalvelun lounas ja illalla voileipä. Vähältä kuulostaa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Muistisairaalla vanhuksella ei oikein ole mitään iloa elämässä enää. Ei pysty ulkoilemaan ja liikkumaan itsenäisesti, ei pysty seuraamaan televisio-ohjelmia eikä lukemaan kirjoja. Ruokakaan ei ehkä maistu hyvältä enää makuaistimuutosten/lääkityksen vuoksi. Läheisistä ei ole iloa, jos niitä yleensä on, koska pikaisesta käynnistä aistii kyllä, että toinen lähinnä vastentahtoisesti käväisee velvollisuudentunnosta, mitään kunnon keskusteluyhteyttä ei enää ole sairaudesta johtuen.

Elämä on oikeastaan tylsää kuoleman odottelua. Viimeisellä järjenhivenellään vanhus yrittää sitä nopeuttaa lopettamalla syömisen.

Eipäs yleistetä ja puhuta höpöjä. Omalla isälläni oli altzheimer ja kovin oli iloinen, pystyi ja kykeni lukemaan lehtiä sekä katsomaan televisiota tajuten asiat, keskustelemaankin hänen kanssaan pystyi melko hyvin. Tosin ei muistanut muutaman minuutin kuluttua lukemaansa, näkemäänsä eikä sitä mistä keskusteltiin. Pitkiä lenkkiä teki yksin, osasi tietyn reitin mutta eksyi ihan varmasti jos lähti muualle. Viimeinesenä elinvuotenaan sitten kunto ja muisti meni nopeammin alaspäin. Ehti sairastaa 13 vuotta ja elää todella iäkkääksi.

Joten muistisairaudet ovat erilaisia, toisilla etenee hitaasti ja toisilla nopeaa.

Kotihoidosta olisi apu, jos he voisivat viettää aikaa vanhuksen luona sen verran että hän ehtisi syödä, mutta siihen ei hoitajilla aikaa yleensä ole. Mun äiti laihtui 43-kiloiseksi ennen kuin sai paikan hoitokodista, ja senkin vasta silloin kun rupesi karkaisemaan yöllä ulos niin että hälytysvahdit joutuivat lähtemään perään.