Miten te naiset jaksatte miehiänne?
Oon aivan loppu omaani. Ollaan oltu jo 15 vuotta yhdessä ja kokoajan tajuan enemmän ja enemmän asioita jotka ovat pielessä.
Mies ei esim koskaan ole vienyt treffeille, eikä järjestä muutenkaan mitään kivaa tekemistä.
Riitatilanteissa alkaa joko vittuilla tai sitten on hiljaa. Ihan jos otan jonkun minkä tahansa asian esille joka mielestäni pielessä.
On tosi sotkuinen. Ei oma-aloitteisesti ole varmaan koskaan vaihtanut lakanoita. Saattaa iltaisin jättää kaikki keittiöiden tasot pyyhkimättä ja likaiset iltapala-astiat pöydälle. Jos tästä sanon niin alkaa selitellä ja saattaa suuttua, ei ainakaan kuuntele.
Hoitaa raha-asiansa huonosti. Olen aina ollut se kenellä enemmän rahaa. Nytkin mies vaihtoi työpaikkaansa eikä tajunnut vaihtaa veroprosenttiaan, joten viimeiset kolme kuukautta on maksanut 40% veroja eikä tietenkään ole varaa mihinkään, olettaa vaan että minulla on ja maksan perheen menot.
Tukeutuu minuun kaikissa asioissa. Jos vaikka laittaa ruokaa niin pyytää minua tuomaan astioita hänelle, tai ojentamaan tavaroita vaikka itse olisi lähellä. Jos alkaa laittaa lasta nukkumaan, niin jos lapsi ei heti ole halukas lähtemään niin inttää minulle että enkö minä aio tehdä mitään asialle.
Onko ihan normaalia aikuisen miehen käytöstä?
Kommentit (55)
Vierailija kirjoitti:
Mistä te löydätte näitä miehiä?
Eikös näitä ole joka toinen?
Oon ajatellu näin, että mulla on kaksi vaihtoehtoa, joko hyväksyä että "left brain" on sitä mitä se on tai sitten voin kerätä kamani ja häippäistä. Kyse on tasapainoilusta näiden vaihtoehtojen välillä. Toistaiseksi en ole viitsinyt ryhtyä kakkosvaihtoehtoon, koska ykkönen on vielä ihan mahdollista. Keikahduspistettä ei olla vielä saavutettu.
juu, kokemusta myös siitä, että mies keräsi roskat tiskipöydälle keoksi kun ei jaksanut laittaa niitä roskikseen. En halua miestä enää ikinä
Taas on se päivä kun miehestä ei millään selviä mitään seurustelu vaiheessa, mutta palstalaiset näkee heti tuomittujen rikollisten silmistä mahdolliset mielenterveyden diagnoosit 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä te löydätte näitä miehiä?
Eikös näitä ole joka toinen?
Meinaat että vaan joka toinen? Mun kokemuksen mukaan yhdeksän kymmenestä.
Jaksan hyvin, koska on hyvä mies, sinulla selvästi ei ole. Jos ei ukko tuon enempää ryhdistäydy, jätä se.
En kattelis. Rakastaa voi, mutta etäämmältä.
Mies jättää kaiken pöytään syötyään. Mies luulee, että maidot, leikkeleet ym. voivat odottaa huoneenlämmössä tuntitolkulla jääkaappiin menoa. Mies jättää roskat ja kääreet niille sijoilleen. Mies ei taivu laittamaan roskia roskiin. Jos nesteitä kaatuu jonnekin, mies heittää käsipyyhkeen päälle ja jättää sen lätäkön päälle.
Roskiksen pitäisi olla miehen vatsan korkeudella pöydällä, jos haluaisi sinne roskien päätyvän.
Mies ei opi siistimmäksi kymmenien vuosien aikanakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki erot johtuu siitä, että nainen ei jaksa katsella miestään. Mies sitten etsii äkkiä uuden kun ei osaa olla yksin. Sivusta seuraajat luulee, että mies löysi uuden ja ero johtuu siitä. Niin löysikin mutta vasta kun oma rakas vaimo oli jättänyt hänet.
Mut miten tällainenkin mies löytää sit uuden? Oikeasti naiset vaatikaa miehiltä enemmän.
uus katselee muutaman vuoden , ja taas laitettiin ukko kiertoon
En tiedä kumpi on tyhmempi. Miehesi vai sinä joka olet naimisissa tuollaisen ääliön kanssa? Olet itse miehesi valinnut?
M39
Vierailija kirjoitti:
Kaikki erot johtuu siitä, että nainen ei jaksa katsella miestään. Mies sitten etsii äkkiä uuden kun ei osaa olla yksin. Sivusta seuraajat luulee, että mies löysi uuden ja ero johtuu siitä. Niin löysikin mutta vasta kun oma rakas vaimo oli jättänyt hänet.
Oma rakas tiskikone.
Vierailija kirjoitti:
Taas on se päivä kun miehestä ei millään selviä mitään seurustelu vaiheessa, mutta palstalaiset näkee heti tuomittujen rikollisten silmistä mahdolliset mielenterveyden diagnoosit 😂
Yritä nyt uskoa, että naisia on erilaisia, toiset aistivat ongelmat helpommin :D
Vierailija kirjoitti:
Jos iltapalalta jäänyt likainen lautanen ärsyttää noin paljon niin ehkä voi katsoa peiliin. Etsi sellainen kumppani jolle on tärkeää pyyhkiä kaikki keittiön tasot joka ilta.
Niin etsinkin, moro!
Jännää että incelit viihtyy omassa paskassaan.
Vastaan avioliitossa olevana miehenä.
Käymme vaimon kanssa useinkin ulkona, oikeastaan viikottain. Järjestän kivoja yllätyksiä vaimolleni säännöllisesti: ravintolaillallisia, tapahtumia, pikku lahjoja. Vaimoni samoin yllättää minut usein kivoilla pikku yllätyksillä.
Pidän henkilökohtaisesta hygieniastani tarkkaan huolta -kuten ihmisen kuuluukin. Pidän myös omalta osaltani kodin hygieniasta ja siisteydestä huolta. Teemme kotityöt pääasiassa yhdessä. Kotimme on puhdas.
Raha-asioissa minulla on ollut menneisyydessä isoja ongelmia, joista olen ottanut opikseni. Nykyään asiani ovat tässä suhteessa oikein hyvällä tolalla -kuten vaimollanikin. Puhumme harvoin rahasta, emme riitele siitä koskaan.
Miesvauva puolisona, tai naisvauva puolisona... Suurin osa ihmisistä ei omien kokemusteni ja oman tuttavapiirini mukaan ole tuollaisia. He ovat ihan järkeviä ja omatoimisia ihmisiä. Siksi heitä ei puolisoina ainoastaan siedetä, vaan jopa rakastetaan. Parisuhteita, joissa puoliso on itselle voimavara ja tuki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki erot johtuu siitä, että nainen ei jaksa katsella miestään. Mies sitten etsii äkkiä uuden kun ei osaa olla yksin. Sivusta seuraajat luulee, että mies löysi uuden ja ero johtuu siitä. Niin löysikin mutta vasta kun oma rakas vaimo oli jättänyt hänet.
Mut miten tällainenkin mies löytää sit uuden? Oikeasti naiset vaatikaa miehiltä enemmän.
No se uusi jaksaa sen 15 vuotta, tai vain 7 jos ei ole yhteisiä lapsia. Naiset on ikuisia optimisteja suhteen alussa.
Mun sikapossun eka ex mun jälkeen jaksoi vuoden. Seuraava 3 vuotta. Mä siedin sikaa 26 vuotta, jossa oli 23 vuotta liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä te löydätte näitä miehiä?
Eikös näitä ole joka toinen?
70% päätellen siitä että 70% eroista tapahtuu naisen aloitteesta.
Hyvin, mieheni on aivan ihana <3 . Huomaavainen ja avulias ja rakastava.
Vierailija kirjoitti:
Vastaan avioliitossa olevana miehenä.
Käymme vaimon kanssa useinkin ulkona, oikeastaan viikottain. Järjestän kivoja yllätyksiä vaimolleni säännöllisesti: ravintolaillallisia, tapahtumia, pikku lahjoja. Vaimoni samoin yllättää minut usein kivoilla pikku yllätyksillä.
Pidän henkilökohtaisesta hygieniastani tarkkaan huolta -kuten ihmisen kuuluukin. Pidän myös omalta osaltani kodin hygieniasta ja siisteydestä huolta. Teemme kotityöt pääasiassa yhdessä. Kotimme on puhdas.
Raha-asioissa minulla on ollut menneisyydessä isoja ongelmia, joista olen ottanut opikseni. Nykyään asiani ovat tässä suhteessa oikein hyvällä tolalla -kuten vaimollanikin. Puhumme harvoin rahasta, emme riitele siitä koskaan.
Miesvauva puolisona, tai naisvauva puolisona... Suurin osa ihmisistä ei omien kokemusteni ja oman tuttavapiirini mukaan ole tuollaisia. He ovat ihan järkeviä ja omatoimisia ihmisiä. Siksi heitä ei puolisoina ainoastaan sied
Suurin osa on ok, eli kaikki naiset ja häviävän harva mies.
Ihan kun treffeillä selviäisi kaikki