Voi itku, naapuri väitti epäsuorasti lasteni vievän hänen lapsiltaan hoitopaikan.
Minä olen siis " kotiäiti" , lapset 5v, 2,5v ja tasan 1v. Viime aikoina äitini on kuollut, mieheni on sairastunut vakavasti, olen saanut keskenmenon rv 16 ja mm. miehen sairastumisen vuoksi rahatilanne asuntolainoineen on aika huono, mikä myös lisää stressiä. Lopulta tuli päivä, jolloin itkin vaan, ja seuraava, ja sitäkin seuraava. Nyt on diagnoosina masennus, käyn terapiassa, syön lääkkeitä, ja yritän jaksaa. Mulle SUOSITELTIIN, että laittaisin isommat lapset hoitoon, ainakin toistaiseksi, kun ei minusta itsestäni edellisinä viikkoina juuri ollut hoitajaksi yhdellekään. Kaksi vanhinta on nyt siis lyhyttä päivää lähipäiväkodissa (meillä ei ole autoa, eikä minusta tai miehestä ole kuskaan lapsia kauas päiväkotiin). Pienintä en millään vielä raaskinut viedä hoitoon, ja itkua tuhersin keskimmäisenkin kohdalla.
Pihalla näin naapuria, joka avautui minulle, kuinka hän ei vieläkään pääse töihin, vaikka asuntolaina painaa pahasti niskassa. Lapsille ei kuulemma järjesty paikkaa kuin lähes 7 km päästä, ja ihmetteli sitten, miksi minun lapset pääsi lähipäiväkotiin, vaikka minä oon pienimmän kanssa kotona.
Siis mä en ymmärrä!!! Vaikka kuin vituttais, niin eikö ihmisillä oo mitään tapoja!!! Mä en edes kehtais noin sanoa naapurille (tai kellekään), vaikka kuin harmittais ettei omat lapset saa hoitopaikkaa läheltä. Heillä sitäpaitsi on auto, joten eihän siihen 7 km ajamiseen nyt niin älyttömästi mene aikaa tai tule kustannuksia!! Vitsit että mulla on paha mieli ja sapettaa! Pitäkööt nyt sitten mun lapsia virikelapsina ja haukkukoot, en silti halunnut alkaa naapurille tilittää masennuksesta ja muista huolistani.
Kommentit (41)
...voi voi, nopeat syövät hitaat. Missähän päin Suomea tällainen mahtoi tapahtua?
Tiedän kyllä että naapuri vois ihan helposti viedä lapset 7 km päähän hoitoon, kun heillä on autokin. Ja tiedän että meidän tilanteessa lapsilla on tosi hyvä juttu olla päiväkodissa (tuntuvat viihtyvän), kun meillä miehen kans on molemmilla aika rankkaa ja miehellä paljon sairaalassakäyntejä ja osastolla oloa. Onneksi anoppi asuu lähellä, ja käy monesti pienimmän kanssa ulkona päivällä / illalla ja auttelee muutenkin.
ap
millä sinä sait lapsesi sinne ja yrittää itse samaa keinoa.
Ja mikset voi sanoa, että sinulla on mielenterveysongelmia?
Yritä olla välittämättä.
Voimia teille! :)
Autolliselle ihmiselle 7km on vähän, kun se on minullekin ajokortittomalle vähän matkaa.
Tsemppiä, kyllä se aurinko joskus risukasaankin paistaa :)
Jotkut nyt ovat tuollaisia luonnostaan. Jos se valituksen aihe ei olisi ollut tuo päiväkotiasia, se olisi joku muu. Ihan sama mitä teet, niin joillakin on tapana valittaa.
Anna naapurin valituksen mennä ohi korvien ja parantele itsesi kuntoon. Tsemppiä.
ihmetellä naapuria... Hyvinpä oli ap kuitenkin jaksanut kytätä naapurin asiat masennukseltaan.
Joku seitsemän kilometrin hoitomatka lienee ihan tavallista. Joten valivali vaan naapurille ja sullekin kasi!
Tsemppiä ap:lle!
Millasia ihmisiäö täällä oikein vastailee?
Ap, näiden täytyy olla ihan provosointiheittoja, ei kukaan voi olla oikeesti tota mieltä. Naureskelvat nyt koneillaan, kun saavat viestiketjun pitenemään.
ensiis saa esim lääkitystä, ni en jumaliste saa itseäni edes puettua, hiuksia harjattua ei toivoakaan että tästä jaksas lähteä naapuria jututtamaan tai lapsia päiväkotiin viemään. Kateeks käy, myönnän suoraan mutta hyvä että jotkut saa apua
Itsestäsi tuo on kiinni.
Vierailija:
ensiis saa esim lääkitystä, ni en jumaliste saa itseäni edes puettua, hiuksia harjattua ei toivoakaan että tästä jaksas lähteä naapuria jututtamaan tai lapsia päiväkotiin viemään. Kateeks käy, myönnän suoraan mutta hyvä että jotkut saa apua
varmasti hoidossa ihan kivaa.
Pidä huoli itsestäsi, älä välitä naapurista tai näistä älyvapaista kommenteista täällä!
Toisaalta toivon, että kuitenkin saisitte jotakin kautta ymmärrystä tähän asiaan.
Ap:n naapuri ei ole tietoinen kunnallisen päivähoidon sosiaalisesta ja lastensuojelullisesta luonteesta. Se on ap:lle tukalaa, jos naapuri siksi on niin tahditon. Joidenkin kohdalla ei kyllä tietokaan riitä, vaan se tympeä asenne tulee sieltä läpi joka tilanteessa.
Mutta yhtäkaikki ap:n lasten päivähoitopäätöksiin on täysin pätevät perusteet.
Masentunut ei muuten ole vielä kuollut, joten kaikki elämäntoiminnot eivät ole lamassa. Voi olla aivan mainio ratkaisu olla pienimmän kanssa kotona, jos voimavarat siihen riittävät.
Ainakin omalla kohdallani sen pienimmän kanssa meni ihan hyvin, kun oli jo isompien kautta hoitotaidot olemassa ja lapsi ei ollut vaativa. Esikoisen kohdalla, jolla sattui koliikit olemaan ja jota en osannut hoitaa kunnolla enkä oikein osannut elääkään hänen kanssaan - tilanne oli ihan kaamea.
Kolme lasta saavat ilakoidessaankin aikaan sellaisen metelin, että jossakin masennuksen vaiheessa sitä ei voi kestää. Silloin on hyvä, että osa porukasta saa mahdollisuuden purkaa energiaansa vaikkapa päivähoidossa.
Tsemppiä ap, kyllä se siitä!
Itselläni hieman vastaava tilanne viime talvena ja onneksi sain isomman hoitoon. Ei varmaan oltaiis tässä nyt perheenä muuten, tai ainakaan kaikki näin " terveenä" koska en olisi saannut muuten hengen rauhaa toipua.
Minua ei ole naapurit haukkuneet, mutta omassa työpaikassani (myöskin päiväkoti) olen saannut kuulla rivienvälistä, kuinka ennen lapset hoidettiin kaikki itse ja nyt vaan virikepaikoilla viedään työssäkäyvien lasten hoitopaikat, että itse pääsee helpommalla. Ihan v-mäistä, mutta en halua työpaikalla kertoa mm masennuksestani ja perhettämme kohdanneista ongelmista, kuten lapsen sairaudesta. Ne jutut eivät sinne kuulu.
Napisoot siellä keskenään, meidän perheelle tämä oli ainoa oikea ratkaisu tässä tilanteessa.
Ja tosiaan, autolla voi lapsen viedä keposesti 7km päähän, toisilla alueillahan ei lähempänä päivähoitoa olekaan. Ei taida naapurisi töihin kaivata ja aina kiva jos voi syyttää jotain toista...
Eihän naapuri tiennyt taustojasi. olisihan sinun vastauksesi voinut olla vaikkapa: " jonotin noita paikkoja 2 vuotta" tai " silloin siitä ryhmästä sattui lopettamaan 4 lasta"
Koita ymmärtää, ettei kaikki aina kaikkea pahalla tarkoita. tiedän, että se joskus voi siltä tuntua (ainakin masentuneena), mutta helpottaa omaa elämääsi jos pystyt pakottamaan itsesi kurkkaamaan asiaa myös toiselta kantilta.
" Ja jaksaa masennukselta pienintä hoitaa vaikka se on työläin ?!"
Myönnän kyllä, että jaksaminen on välillä tiukilla pienimmänkin kanssa, mutta onhan se suuri helpotus päivien hulinaan, pikkuriitoihin, riehumiseen, potattamiseen, päiväuniin ynnä muihin pikkuaskareisiin, että isommat ovat hoidossa. Olisin voinut hyvin viedä yksivuotiaankin hoitoon, mutta kun en kertakaikkiaan raaskinut!!! Musta tuntui ihan kamalalta jo ajatuskin, että mun äitiriippuvainen eroahdistusta poteva pikkuinen joutuis hoitoon. En mä pysty jättää sitä vieraalle vielä tuon ikäisenä, jos ei ihan välttämätön pakko ole!!
ap
Vierailija:
ensiis saa esim lääkitystä, ni en jumaliste saa itseäni edes puettua, hiuksia harjattua ei toivoakaan että tästä jaksas lähteä naapuria jututtamaan tai lapsia päiväkotiin viemään. Kateeks käy, myönnän suoraan mutta hyvä että jotkut saa apua
5v ja 2,5v pukevat jo itse, joten tarhaan lähtö ei tunnu niin isolta ponnistukselta. Mies hoitaa tarhaanviennin ajan yksivuotiasta. Anoppi tuo lapset kotiin, kun tulee itse töistä klo 15.
siellä päiväkodeissa ilmeisesti pidetään. Kauheasti tunnutaan arvostelevan paitsi hoitolasten vanhempia niin myös työtovereiden ratkaisuja.
Ei nyt liittynyt ap:n tapaukseen mutta hiukan ihmetyttää..
Enempää en viitsisi asiasta ulkopuolisen kanssa keskustella. Aika avuton ihminen saa olla kyseessä, jos töihinlähdön estää moinen lyhyt tarhamatka.
Jos naapurilla on auto, voisi kyllä viedä lapsen sinne kauimmaiseen pk: hon.