Keskiluokka omaksunut työväenluokan ihanteita
Taloudellisen epävarmuuden ja kurjistumisen myötä myös keskiluokka on alkanut omaksumaan työläisten ihanteita ja hylännyt ylemmän keskiluokan arvostaman elämäntyylin, jota kohti ennen ponnisteltiin.
- Ihannoidaan lihaksia, ei sivistystä ja lukeneisuutta. Kilpaillaan timmistä vartalosta, korvienväli jätetään treenaamatta
-harrastetaan kotoilua, leipomista, halonhakkuuta ym. hyötyliikuntaa ja puhutaan siitä harrastuksena
-kulttuurin viihteellistyminen; luetaan dekkareita, jännäreitä, hömppää, ja korotetaan se kulttuuriharrastukseksi
-kierrättäminen, kirpputorit, vinted/2nd hand vaatteet "tiedostavien" ihmisten muotina. Huutokaupoista edellisten sukupolvien halvan roinan kerääminen kulttuurisena pääomana, koska ei ole varaa ostaa laatua
Ihmistenvälinen kilpailu on ikuista, vain tasoa on laskettu. Keksittekö muita esimerkkejä?
Kommentit (1159)
Sinulle syntyy sotilas tyttövauva.
Luther ei muuten kuulu suosikkihenkilöihini. Hän oli kuin Timo Soini, pamfletisti, ei mikään älykkö vaan populisti. Ja luterilaisuus onkin marginaalia maailman mittakaavassa. Se menestyi koska hallitsijat halusivat verotulot ja vallan paavilta itselleen.
Naiset taas joutuivat takaisin keittiöön kun sääntökunnat lakkautettiin.
"Suomessa harhaluulo eläkeläisistä, sanoo raportti - Suurempi eläke kuin mitä työikäisten bruttopalkka.
Julkisuutta hallitsee puhe köyhistä eläkeläisistä, vaikka tilastot eivät nykyaikana tue sellaista näkökulmaa. Suuret ikäluokat ovat olleet voittajia sukupolvien tulonjaossa ja varallisuuden jaossa. "
www.uusisuomi.fi/uutiset/a/2f026c55-71eb-4b3d-aab3-acfe9cec8a93
Me ollaan aina oltu keskiluokkaa tai ylempää keskiluokkaa ihan lapsuudestani nykypäivään eikä tavaroiden ostaminen käytettynä, vaatteet, huonekalut, kodin tarvikkeet jne. todellakaan ole mikään uusi ilmiö keskiluokan keskuudessa. Toki olen syntynyt vasta 90-luvulla, joten sitä aiemmasta en osaa sanoa. Varsinkin kun haluaa jotain tiettyä, ei välttämättä edes ole muuta mahdollisuutta kuin ostaa käytettynä. Esimerkiksi meille ostettiin tietynlaisia huonekaluja ja lapsille vaatteita. Arvostettiin myös itsetehtyä ja itse tekemistä.
Vierailija kirjoitti:
Aina isompia hankintoja on tehty ostamalla käytettyä. Ihanne kuitenkin edelleen uudessa (esim. uusi omakotitalo rakennetaan (osin hartiapankilla) uudelle omakotialueelle, myös sähköautot, niitä ei osteta käytettynä.) Puhuin siitä, että nyt ihan arjen käyttötavaran osto alkanut käytettynä (vaatteet, huonekalut, astiat jne.)
Myös kehystetyt julisteet aikuisten, työssäkäyvien ihmisten kodeissa "taiteena" kertovat keskiluokkaisesta köyhtymisestä.
AP
Missähän päin keskuluokkaa tuollaiset ihanteet on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys käytetyistä tavaroista tuntuu jostain syystä olevan tämän ketjun keskeisiä asioita. Kokemusasiantuntija voin sanoa, ettei keskiluokka ei ole ostanut käytettyjä tavaroita kovinkaan pitkään, ehkä 10-20 vuotta. Tuttavilta ja sukulaisilta on tietysti voitu saada ilmaiseksi aina, mutta nimenomaan käytetyn tavaran ostaminen on melko uutta.
Kiitos tästä kommentista. Muutama kommentoija jaksaa väittää, että keskiluokka olisi aina kulkenut kirpparivaatteissa ja ostanut paljonkin käytettynä. Nämä kommentoijat eivät ole mielestäni eläneet keskiluokkaista lapsuutta, vaikka niin väittävätkin.
AP
Eipä se sinun mielipiteistäsi ole kiinni. Ja usko tai älä, mutta niissä keskiluokkaisissa perheissä on vaikka voitu hankkia tavaroita sekä uutena että käytettynä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys käytetyistä tavaroista tuntuu jostain syystä olevan tämän ketjun keskeisiä asioita. Kokemusasiantuntija voin sanoa, ettei keskiluokka ei ole ostanut käytettyjä tavaroita kovinkaan pitkään, ehkä 10-20 vuotta. Tuttavilta ja sukulaisilta on tietysti voitu saada ilmaiseksi aina, mutta nimenomaan käytetyn tavaran ostaminen on melko uutta.
Kiitos tästä kommentista. Muutama kommentoija jaksaa väittää, että keskiluokka olisi aina kulkenut kirpparivaatteissa ja ostanut paljonkin käytettynä. Nämä kommentoijat eivät ole mielestäni eläneet keskiluokkaista lapsuutta, vaikka niin väittävätkin.
AP
Miten niin sinun mielestäsi? Tuskinpa sinä sitä määrittelet.
Ei kai keskiluokkaisuuteen liity se ostetaanko uutena vai käytettynä? Säästäminenhän on vaan fiksua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys käytetyistä tavaroista tuntuu jostain syystä olevan tämän ketjun keskeisiä asioita. Kokemusasiantuntija voin sanoa, ettei keskiluokka ei ole ostanut käytettyjä tavaroita kovinkaan pitkään, ehkä 10-20 vuotta. Tuttavilta ja sukulaisilta on tietysti voitu saada ilmaiseksi aina, mutta nimenomaan käytetyn tavaran ostaminen on melko uutta.
Kiitos tästä kommentista. Muutama kommentoija jaksaa väittää, että keskiluokka olisi aina kulkenut kirpparivaatteissa ja ostanut paljonkin käytettynä. Nämä kommentoijat eivät ole mielestäni eläneet keskiluokkaista lapsuutta, vaikka niin väittävätkin.
AP
Miten niin sinun mielestäsi? Tuskinpa sinä sitä määrittelet.
En määrittele, en.
Konsensus tutkimuksissa suomalaisen keskiluokkaisen elämän ylläpitämiseksi näyttää tarvitsevan 3750-4580€/kk brutto. Keskiluokassa resurssit yhdistetään (eli mennään naimisiin) ja puolisoiden vuosittainen potti pyörii 100 000€ molemmin puolin, pääkaupunkiseudulla ja suurimmissa kaupungeissa keskiluokkaiseen elämään tarvitaan hieman enemmän. Tällä rahalla pyöritetään arkea; omakotitaloa, kahta autoa, perhettä, mökkiä, vuosittaisia lomamatkoja jne. Säästäminen käytännössä asuntovelan maksamista.
Jos palkka välillä 2700-3750€, palkan perusteella kuuluu alempaan keskiluokkaan. Palkka ei tietenkään ole ainoa kriteeri keskiluokkaan kuulumiselle. Tässä luokassa paljon nuoria korkeakoulutettuja aikuisia, jotka tutkimuksen valossa tulevat olemaan tulevaisuudessakin köyhempiä kuin vanhempansa (ensimmäistä kertaa historiassa.) He ovat tehneet käytetyn ostamisesta normaalia.

Palkka ei ole ainoa kriteeri keskiluokkaan kuulumiselle, kuten on hoettu tässäkin keskustelussa, mutta kuitenkin nostat itse tämän palkka-asian esille ja yrität määritellä, kuka palkan perusteella kuuluu tai ei kuulu keskiluokkaan. Oletkohan ymmärtänyt keskiluokkaisuuden ihan oikein?
Tässä taisi olla kyse käytettynä ostamisesta, mutta sinun huomiosi kiinnittyi vaan rahaan. Usko tai älä, mutta tavaroiden ostaminen käytettynä ei ole aina ja kaikilla vain siitä rahasta kiinni. Ei kaikissa perheissä, vaikka tulot olisikin tuon 3000-4000 euroa molemmilla vanhemmilla, ole tarkoitus tai haluakaan ostaa kaikkea uutena ihan vaan siksi että on varaa.
Ei kukaan lähde etsimään käytettyä hyväkuntoista kirpputoreilta, selaamaan tori.fi ja muita sivustoja, jos mahdollisuus ostaa helposti uutta. Herää todellisuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys käytetyistä tavaroista tuntuu jostain syystä olevan tämän ketjun keskeisiä asioita. Kokemusasiantuntija voin sanoa, ettei keskiluokka ei ole ostanut käytettyjä tavaroita kovinkaan pitkään, ehkä 10-20 vuotta. Tuttavilta ja sukulaisilta on tietysti voitu saada ilmaiseksi aina, mutta nimenomaan käytetyn tavaran ostaminen on melko uutta.
Kiitos tästä kommentista. Muutama kommentoija jaksaa väittää, että keskiluokka olisi aina kulkenut kirpparivaatteissa ja ostanut paljonkin käytettynä. Nämä kommentoijat eivät ole mielestäni eläneet keskiluokkaista lapsuutta, vaikka niin väittävätkin.
AP
Miten niin sinun mielestäsi? Tuskinpa sinä sitä määrittelet.
En määritt
Ihmiset säästävät, jos kokevat tulevaisuuden näyttävän uhkaavalta, psykologinen juttu. Ei kaikilla mene huonosti Suomessa, eivätkä kaikki pelkää työpaikkansa puolesta, eivätkä laske kuukausittaisia budjettejaan tuskissaan, vaikka täällä Vauva-palstalla siltä kuulostaakin. Kirpputorille mennään, että löydettäisiin samantasoinen, mutta halvempi. Käyvät myös shoppailemassa ja etsimässä "löytöjä", ennen niitä löytöjä etsittiin kivijalkaliikkeistä ja alennusmyynneistä.
Laitoin tulorajoja kehiin, näyttääkseni, etteivät monet esim. AMK-pohjaiset ammatit ole enää keskiluokkaisia, vaikka he haluavat itsensä keskiluokkaan laskea. Varsinkaan yhteistulot, jos puolisona on suorittavaa työtä tekevä, pätkätöissä jne.
Lainaan tähän lopuksi lauseen edellistä viestistäni: "Palkka ei tietenkään ole ainoa kriteeri keskiluokkaan kuulumiselle."
AP
Lainaus ei toimi.
"Oletkohan ymmärtänyt keskiluokkaisuuden ihan oikein?"
Mitä sinusta tarkoittaa keskiluokkaisen mukava elämä? Täällä vauva-palstalla köyhät valittavat, ettei ole varaa ostaa muuta kuin käytettyä ja harrastaa vain luonnossa kävelyä. Ja nyt nämä ovatkin keskiluokkaisia aktiviteetteja?
AP
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan aina oltu keskiluokkaa tai ylempää keskiluokkaa ihan lapsuudestani nykypäivään eikä tavaroiden ostaminen käytettynä, vaatteet, huonekalut, kodin tarvikkeet jne. todellakaan ole mikään uusi ilmiö keskiluokan keskuudessa. Toki olen syntynyt vasta 90-luvulla, joten sitä aiemmasta en osaa sanoa. Varsinkin kun haluaa jotain tiettyä, ei välttämättä edes ole muuta mahdollisuutta kuin ostaa käytettynä. Esimerkiksi meille ostettiin tietynlaisia huonekaluja ja lapsille vaatteita. Arvostettiin myös itsetehtyä ja itse tekemistä.
Minäkin keskiluokkaa ja akateemisia jo 5 polvessa. Aina ostetaan uutta ja laadukasta, ainoastaan hevoset köyttetynä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys käytetyistä tavaroista tuntuu jostain syystä olevan tämän ketjun keskeisiä asioita. Kokemusasiantuntija voin sanoa, ettei keskiluokka ei ole ostanut käytettyjä tavaroita kovinkaan pitkään, ehkä 10-20 vuotta. Tuttavilta ja sukulaisilta on tietysti voitu saada ilmaiseksi aina, mutta nimenomaan käytetyn tavaran ostaminen on melko uutta.
Kiitos tästä kommentista. Muutama kommentoija jaksaa väittää, että keskiluokka olisi aina kulkenut kirpparivaatteissa ja ostanut paljonkin käytettynä. Nämä kommentoijat eivät ole mielestäni eläneet keskiluokkaista lapsuutta, vaikka niin väittävätkin.
AP
Miten niin sinun mielestäsi? Tuskinpa sinä sitä
Kovin kulutuskeskeinen käsitys keskiluokasta. Suuri osa keskiluokasta on koulutettua ja boho/hippi-henkistä, ja siihen kuuluu nimenomaan se, ettei tarvitse välittää merkkiroinasta, niin kuin vähemmän koulutetut nousukkaat. Tämä keskiluokka on aidosti ylpeä kirpparivaatteistaan ja vaatimattomasta elämäntavastaan.
Kovin kulutuskeskeinen käsitys keskiluokasta. Suuri osa keskiluokasta on koulutettua ja boho/hippi-henkistä, ja siihen kuuluu nimenomaan se, ettei tarvitse välittää merkkiroinasta, niin kuin vähemmän koulutetut nousukkaat. Tämä keskiluokka on aidosti ylpeä kirpparivaatteistaan ja vaatimattomasta elämäntavastaan.
Vierailija kirjoitti:
Kysymys käytetyistä tavaroista tuntuu jostain syystä olevan tämän ketjun keskeisiä asioita. Kokemusasiantuntija voin sanoa, ettei keskiluokka ei ole ostanut käytettyjä tavaroita kovinkaan pitkään, ehkä 10-20 vuotta. Tuttavilta ja sukulaisilta on tietysti voitu saada ilmaiseksi aina, mutta nimenomaan käytetyn tavaran ostaminen on melko uutta.
Tämä voi liittyä enemmän nettiin ja kauppapaikkojen kehittymiseen sekä keskiluokkaiseen early adapter -ihannointiin kuin taloudelliseen tilanteeseen. Kätevä emäntä myy tarpeettomat esineet ja ostaa halvalla käytettynä tarpeellisia tai statusesineitä. Kun näitä esitellään kyläileville ystäville, mainitaan huolella, millä nokkeluudella ja netin kauppapaikkojen etevällä käytöllä kukin esine on löytynyt.
Suuri osa keskiluokkaa pitää statusroinalla örvistelyä piinallisen alaluokkaisena. Ja vetää ylpeänä päälleen nukkavierut riepunsa.
Vierailija kirjoitti:
Kovin kulutuskeskeinen käsitys keskiluokasta. Suuri osa keskiluokasta on koulutettua ja boho/hippi-henkistä, ja siihen kuuluu nimenomaan se, ettei tarvitse välittää merkkiroinasta, niin kuin vähemmän koulutetut nousukkaat. Tämä keskiluokka on aidosti ylpeä kirpparivaatteistaan ja vaatimattomasta elämäntavastaan.
Minusta kuvaat nyt prekariaattia/gentle poverty -luokkaa. Onhan se kovin romanttista nuorena aikuisena elää niukasti ja idealistisesti, mutta keski-ikäisenä ei ole mitään turhauttavampaa elämässä kuin persaukisuus. Niukkuus ei ole romanttista.
AP
Ns. luterilainen työmoraali on kehittynyt väärinkäistyksestä. Sillä viitataan ahkerointiin ja kovaan työntekoon ja se liittyy kalvinismiin ja Max Weberiin, ei Lutheriin.
Lutherille pelastus tapahtui yksin uskosta, yksin armosta, yksin kristuksen tähden - ei tarvita hyviä tekoja eikä ahkerointia. Ora et labora on benediktiinien sääntökunnasta peräisin. Työtä tekemällä palveltiin koekeampaa voimaa ennen Lutheria sillä luomakunnassa on jumalan asettama järjestys ja jokaisella oma tehtävänsä.