Aina paha olo sen jälkeen kun tavannut äidin

Niin. Mikään materiaalinen hyödyke, tai raha ei korvaa sitä, kun äiti on ollut poissaoleva, tai henkisesti alistava läpi elämän.

Vierailija kirjoitti:

Minusta ap:n kannattaisi ottaa oppia tuosta mummotarinasta. Sen kirjoittaja vaikuttaa olleen mummolleen hyvin läheinen ja hänellä tuntuu olevan suhteet kunnossa myös äitiinsä. Äiti jopa luopui mummon perinnöstä tyttärensä hyväksi.

Myös kirjoittajan äidin ja hänen äitinsä (kirjoittajan mummon siis) välit vaikuttavat olleen mutkattomat ja läheiset. Eikö se ole paljon mukavampi tilanne kuin jatkuva riitely äidin kanssa. Kannattaa tutkia noita mummon ajatuksia, niissä on sisältöä enenmmän kuin kertalukemalla tajuaa.

 

Kai ymmärrät, että kaikkien ihmisten kanssa ei vain voi saada mutkattomia ja läheisiä suhteita, vaikka kuinka haluaisi ja yrittäisi? Ei ihan oikeasti kaikkien äitienkään kanssa.

Oikeastaan sen hankalampaa suhdetta mulla ei olekaan kuin äitini kanssa, paitsi isäni kanssa, mutta se ei tunnu niin pahalta, koska se on etäisempi.

Voi miten ihana oiskin kun hyvä suhde olisi vain itsestä kiinni!

Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap kysyi, onko kellään samoja, vaikeita tunteita. Eikös? Moni vastasi, että on. 

Mikä pointti on tulla sanomaan, että mullapa ei olekaan, lälllälllääää. Ja sitten haukkuu muita epäkypsiksi...

 

Kaikilla ihmisillä on erimielisyyksiä vanhempiensa kanssa. AINA, niin on ollut kautta maailman sivun. Maailmassa ei ole ainuttakaan täydellistä äitiä tai isää, mutta eipä taida olla lasta. 

Normaali lapsi päästää vanhemmistaan irti, kun muuttaa pois, Elävät itsenäistä elämää, huolehtivat itsestään, yrittävät tulla kaikenlaisten ihmisten kanssa toimeen. 

Minulla on vaikea äiti-tytär suhde, mutta hän oli kuitenkin ainut äiti minulle ja hän ei vain pystynyt parempaan äitiyteen ja siitä minun on turha syyttää häntä, eikä asiat miksikään muutu, päinvastoin aiheuttaisi vain pahaa mieltä ja kun hyväksyn tilantee

Ei näiden äitien huono äitiys jää johonkin lapsuuteen vaan jatkuu ikävänä käytöksenä ihan loppuun asti. Tyytymättömiä ja katkeria omaan elämäänsä, kaatavat sen katkeruuden aikuisten lastensa niskaan. 

Vierailija kirjoitti:

Ei näiden äitien huono äitiys jää johonkin lapsuuteen vaan jatkuu ikävänä käytöksenä ihan loppuun asti. Tyytymättömiä ja katkeria omaan elämäänsä, kaatavat sen katkeruuden aikuisten lastensa niskaan. 

Se juuri että nämä ovat ihan hirviöitä ihmisinä kaiken kaikkiaan! Ei niillä ole pysyviä ystävyyssuhteita, ei pysyviä työpaikkoja - ei mitään sellaista elämässään jossa olisivat osanneet käyttäytyä hyvin

Mummon raittiuspäätös piti ja jatkui hänen elämänsä loppuun asti. Raittiusaate yhdisti mummoa ja vaaria, en usko että he koskaan ottivat pisaraakaan alkoholia. Mutta eivät he saarnanneet siitäkään asiasta. Kun me nuoret joskus hölmöilimme, he suhtautuivat siihen vain hyväntahtoisesti päivitellen.

Mummo avioitui vaarin kanssa 1960-luvun alussa. Luja kristillinen vakaumus heillä oli molemmilla myös ja se heitä yhdisti silloinkin, kun elämässä oli vaikeuksia ja haasteita.

Mukavaa, että näissä äitiketjuissa on joskus positiivinenkin esimerkki. Taidan muistaa tuon mummon jostain viiden tai kuuden vuoden takaa. Hän kirjoitteli vielä silloin aika aktiivisesti ja neuvoissa oli pitkän elämänkokemuksen tuomaa viisautta.

Vierailija kirjoitti:

Mukavaa, että näissä äitiketjuissa on joskus positiivinenkin esimerkki. Taidan muistaa tuon mummon jostain viiden tai kuuden vuoden takaa. Hän kirjoitteli vielä silloin aika aktiivisesti ja neuvoissa oli pitkän elämänkokemuksen tuomaa viisautta.

Juu, oli ihana mummo 👵🏻 🥰 Ap:n kannattaisi hakea niitä mummon vanhoja viestejä, saisi taatusti äitisuhteensa kuntoon, kun niitä opiskelisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mukavaa, että näissä äitiketjuissa on joskus positiivinenkin esimerkki. Taidan muistaa tuon mummon jostain viiden tai kuuden vuoden takaa. Hän kirjoitteli vielä silloin aika aktiivisesti ja neuvoissa oli pitkän elämänkokemuksen tuomaa viisautta.

Juu, oli ihana mummo 👵🏻 🥰 Ap:n kannattaisi hakea niitä mummon vanhoja viestejä, saisi taatusti äitisuhteensa kuntoon, kun niitä opiskelisi.

Voisitko linkata joitain keskusteluja, joissa mummosi kommentoi viisaasti? Itse en ollut niihin aikoihin tällä foorumilla, enkä tunnistaisi mummoasi hänen kirjoitustyylistään.

eri

Vierailija kirjoitti:

Jopa puhelimen välityksellä paha olo leviää ja kestää koko päivän. En vastaa aina puhelimeen. En jaksa pilata päivääni.

Pilasi koko elämäni isävainaan kanssa. 

En voi puhua edes puhelimessa enää.

Pistin soitoneston.

En mäkään uutena tiedä kenestäkään

Vauvan mukavasta mummosta kuuden

vuoden takaa, oon nähnyt vaan kissakeitto-

huumoriläpät fiktiivisestä sotamummasta.

Laittakaa ihmeessä linkkiä, mummoviisaus

rulettaa! Mummot on päälliköitä ja kutoo

parhaat sukat, lapaset ja töppöset. Kun

vain mullakin ois vielä mummo, edes äiti..

Vierailija kirjoitti:

Nykyään on näitä ihmeellisiä tyyppejä, jotka ei kestä mitään tai ketään. Ei edes lähisukua. Hiton surullista 

Sinulla ei ole aavistustakaan, millaista on elää narsistivanhempien kanssa. 

Kiitä siitä Luojaasi, mutta älä tule tänne tuomitsemaan niitä, joilla on mennyt elämä piloille sairaiden ja läpipahojen vanhempien takia. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi se itsensä inhoaminen on niin mukavaa ettei sinä lapsuutta voi antaa anteeksi ja mennä elämässä eteen päin? 

Vaikka kannattaa antaa anteeksi, ihan itsensä takia, unohtaa ei voi koskaan. 

Vierailija kirjoitti:

Kun ajattelee, montako vuotta elämästä äiti on pilannut päivä kerrallaan...

Nimenomaan - ja vaikka on soitonesto, päivittäin hän hiipii mieleen, vaikka en haluaisi ja se ahdistaa todella.

Vierailija kirjoitti:

Ne jotka ei pysty ymmärtämään äitiä, vaan jäävät kantamaan katkeruutta, eivät pysty katkaisemaan sitä sukupolvien välistä ketjua, joka on seurannut äitiä lapsiinsa asti. Se katkeruuden vyyhti jatkuu aina sukupolvesta toiseen, ellei itse katkaise sitä. Katkeruudestaa pystyy pääsemään isti, kun antaa anteeksi  ja ymmärtää vanhempiensa vajavuutta. Mutta oikeasti, miksi nämä katkeroituneet aikuislapset syyttävät aina äitiä, eikös siihen lapsen elämään tai ainakin lapsentekoon liity usein isäkin.

Kyse ei nyt tässä ollut katkeruudesta, vaan sairaasta ja ilkeästä ehkä jopa narsistisesta äidistä, jonka lonkerot ylettyvät kaikkialle lapsensa maailmaan vielä aikuisenakin.

Tätä on mahdotonta tajuta, jos ei ole itse tällaista kokenut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi nämä vittuilijat edes avaavat ketjun kun otsikostakin käy noin hyvin ilmi sen aihe. Mikä idea trollata täällä kun ihmiset kertovat ikäviä kokemuksiaan?

En mä mitään trollaa. Mua aidosti vit uttaa tämä uhriutumisenkulttuuri. Monelle tuntuu olevan vaikea myöntää, että omilla ajatuksilla on jotain merkitystä. Kyllä niillä on. Ajatuksista syntyy asenne, joka tuottaa toimintaa. Toiminta tuottaa seurauksia ja noista seurauksista syntyy elämä.

Emme ole ohjelmoituja robotteja vaan meillä on oma tahto ja vapaa valinta päättää, miten toimimme. Huijaamme itseämme alistumalla olosuhteisiin. Elämä ei ole vankila, vaikka aika moni tuntuu niin välillä uskovan, eli olisko jo aika aikuistua? 

Sä et ilmiselvästi tajua yhtään mistä aloituksessa puhutaan. Mä oletan että ap ja muut samasta asiasta kommentoineet ovat varmaan ihan tyytyväisiä elämäänsä mutta oma äiti on sellainen joka vie voimavarat kun tapaavat/soittelevat. Totta hitossa ap ja muut tekee valintansa tapaavatko äitiään. Mulla oli hyvät välit vanhempiini joten en puhu siitä kokemuksesta, mutta tunnen kyllä ihmisiä joita kartan koska ovat yltiö rasittavia, valittajia, toisten haukkujia ja raskaita ihmisiä. He vie voimia jos telemisiin joutuu. Ja silti mullakin on hyvä elämä ja tiedostan olevani vastuussa päätöksistäni.

Sinusta tulee välittömästi mieleen ihminen joka elää ylemmyyden tunnoissaan ja on erittäin väsyttävää seuraa. Jotain sinunkin lapsuudessa on tapahtunut josta et päästä irti etkä aikuistu. Korjaat huonoa itsetuntoasi nostamalla itsesi jalustalle ja leikkimällä viisasta.Pahinta on ettet varmaan itse edes tajua etkä myönnä tätä, sen verran pahasti se kolahtaisi.

Vierailija kirjoitti:

En minä ole äidilleni katkera mistään lapsuudessani tapahtuneesta asiasta. Ymmärrän hyvin, että jokainen meistä on hyvin keskeneräinen ihminen vielä silloin nuorena saadessaan lapsia. En minäkään ole osannut olla vanhempana täydellinen

Mutta sitä en ymmärrä, miksi yli 70-vuotias on tahallaan ilkeä ja keksii mitä ihmeellisempiä arvostelun aiheita milloin minusta, milloin minun lapsistani. Ja olemme siis kaikki ihan kunnollisia, työssäkäyviä ja opiskelevia ihmisiä. 

Minäkään en haluaisi puhua äitini kanssa edes lyhyitä puheluita, koska pelkään koko ajan, mitä inhottavaa paskaa sieltä tulee. Itse olen kiltti ja rauhaa rakastava ihminen, ja ilkeys ihan todella pilaa minun oloni koko päiväksi.

Tätä ei ymmärrä kukaan, kuka ei ole tällaista kokenut. 

n50

Näin juuri. Kyse ei ole tällaisissa ihmissuhteissa siitä, ettäkö jotakin menneitä ei olisi annettu anteeksi, vaan siitä, että ikävä kohtelu jatkuu ja jatkuu. Jatkuva vähättely, niin ansioiden kuin ajatusten, kiinnostuksenkohteiden tai unelmien osalta: jatkuva piikittely ja tahallinen naurunalaiseksi asettaminen ja nolaaminen: kenelle sellaisesta ei tulisi paha olo? Kun tuollaisen vanhemman kanssa sitten viettää aikaa, kokee uudestaan sen ahdistuksen ja epävarmuuden, mikä lapsuudessa ja nuoruudessa oli arkipäivää. Sitä se ensimmäisen kommentin maininta "lapsuudesta tuttu tunne" ymmärtääkseni tarkoitti.

Hyvä kysymys on, että tarvitseeko ilkeiden ja inhottavien ihmisten kanssa ylipäänsä viettää aikaa, missä menee perhesiteiden synnyttämän huolehtimisvelvollisuuden raja, milloin voi kieltäytyä näkemästä, omaan hyvinvointiin vedoten? Väliten katkaiseminen omaan vanhempaan on äärimmäisen rankka ja vaikea päätös. Jos joku päätyy sen tekemään, voitte olla varmoja, että ne syyt ovat olleet todella painavat. Vanhemman kanssa tekemisissä oleminen olisi sellaiselle henkilölle raskaampaa kuin välien katkaiseminen ja se on kyllä paljon se.

Minulla on sama juttu, isän kanssa vain. Paperilla isäni on "ihan ookoo" vanhempi, eli ei mikään narkkari, alkoholisti tai esim. väkivaltainen, mutta jostain teini-ikäisestä lähtien minulla on vain ollut todella epämiellyttävä olo isäni seurassa.

Vasta näin aikuisiällä tajusin, että yksi syy siihen saattaa olla se, miten limaiset jutut isälläni on... Hän kommentoi hyvin avoimesti naisia kuin naisia ja jopa nuoria tyttöjä, 100% sellaista palstalla vitsailtua setämieskamaa.

Siihen kun yhdistää vielä sellaisen muka-isällisen narinan siitä kuinka kaikki mitä teen on väärin (ja kuinka olin kuulemma pilannut oman elämäni jo 25-vuotiaana :D), niin onko ihmekään, etteivät välit ole kovin lämpimät.

Tässä ketjussa kun on paljon naristu siitä, että "olkaa aikuisia ja ottakaa vastuu omasta elämästänne", niin itse olen näin aikuisiällä viimein vetänyt sen rajan, etten katsele tuollaista käytöstä enää päivääkään, en edes verisukulaiselta.

Tuttuja tunteita. Siksi olenkin tietoisesti ottanut etäisyyttä äitiini ja olemme tekemisissä hyvin harvakseltaan. Välit ovat viileät, mutta asialliset, se riittäköön. Olen todennut, että äiti ei tule muuttumaan, mutta se ei estä minua elämästä omaa elämääni.

Vuosia sitten luin amerikkalaisen terapeutin Karyl McBriden kirjan Enkö ole koskaan tarpeeksi hyvä? Kuinka tytär voi toipua narsistisesta äidistä. Se antoi ymmärrystä ja uusia näkökulmia asiaan.

Vierailija kirjoitti:

Miksi se itsensä inhoaminen on niin mukavaa ettei sinä lapsuutta voi antaa anteeksi ja mennä elämässä eteen päin? 

Lapsuuden asiat voisinkin antaa anteeksi, mutta en sitä, että äitini kohtelee minua huonosti edelleen.

Miten äiti voi aikuista ihmistä kohdella huonosti?  Miten aikuinen on niin riippuvainen äitinsä mielipiteistä?  Vaiko ei anna rahaa?