Miten on mahdollista, että 30-40-vuotiaat isossa kaupungissa asuvat naiset eivät pääse treffeille?
Minä osun tuohon ikähaarukkaan ja asun isossa kaupungissa ja olen tänä vuonna tavannut Tinderin kautta 24 miestä. Ja ne kaikki miehet ovat olleet ihan järjellisiä miehiä. Ja sitä paitsi aloitin deittailun vasta maaliskuussa. Siksi tuntuu oudolta, kun olen kuullut valitusta muilta samanikäisiltä naisilta, jotka myös asuvat isossa kaupungissa, että he eivät "pääse" tapaamaan ketään. Mä ymmärrän, jos asuu jollain pienellä paikkakunnalla, kuten Kuhmossa, Lieksassa tai Kauhavalla, että siellä ei ole kovin paljoa samanikäisiä sinkkumiehiä, mutta kyllä käsittääkseni isossa kaupungissa pitäisi olla paljon sinkkumiehiä. Tai sitten näillä naisilla on kohtuuttomat korkeat kriteerit eikä heille kelpaa kukaan tavallinen mies.
Jotenkin hävettää, kun kerran kävin treffeillä miehen kanssa, jolle minä olin hänen elämän eka Tinder-deitti ja hän oli ollut siellä jo puoli vuotta. Minä itse ehdin puolessa vuodessa tavata jo 20 miestä.
Kommentit (37)
Oot siis tavannut uuden miehen melkein joka viikko? Huviksesiko ramppaat treffeillä?
"Jotenkin hävettää, kun kerran kävin treffeillä miehen kanssa, jolle minä olin hänen elämän eka Tinder-deitti ja hän oli ollut siellä jo puoli vuotta."
Silti menit niille treffeille, vaikka olisit suoraan voinut kertoa ettet ole kiinnostunut? :D
Miksi pitäisi kelvata kuka tahansa tavallinen mies? Haluan miehen, kenen kanssa synkkaa ja voin olla oma itseni.
Olen käynyt kymmenen vuoden aikana kolmilla treffeillä Tinderin kautta. Miten joku jaksaa tollasta rumbaa?
Hyi helvetti. En voi edes kuvitella meneväni treffeille yli 30-vuotiaan (suomalaisen) naisen kanssa.
M41
Mullakaan päämäärä ei ole deittailla mahdollisimman monen kanssa vaan löytää itselleni kumppani.
Kuulun tuohon ikähaarukkaan ja asun isossa kaupungissa. Vaikka miehiä onkin enemmän kuin maaseudulla niin "taso" ei ole sen parempi. 95% menee vasuriin. Niiden harvojen matchien kanssa keskustelu ehtii suunnilleen heippoihin niin jo halutaan tavata.
Toisin sanoen määrä ei korvaa laatua.
Vierailija kirjoitti:
Hyi helvetti. En voi edes kuvitella meneväni treffeille yli 30-vuotiaan (suomalaisen) naisen kanssa.
M41
Mäkään en usko, että tuo on mahdollista. Ei ne huoli sua. Hyvä ettet edes haaveile asiasta.
Kauhava kuuluu suomen isoimpiin kaupunkeihin, helsinki pienempiin.
Katsokaa pinta-alat.
Vierailija kirjoitti:
Hyi helvetti. En voi edes kuvitella meneväni treffeille yli 30-vuotiaan (suomalaisen) naisen kanssa.
M41
No ei kukaan voi kuvitella menevänsä sinunkaan kanssa treffeille, aurasi löyhkää idiotismilta.
Annatko sä noille miehille edes mahista oikeasti? Jos treffaat melkeen joka viikko uuden miehen kanssa. Vai treffailetko useampien kanssa samaan aikaan?
Järjellistä miestä, koita nyt hyvä nainen ymmärtää mihin sinua käytetään...
T. Mies
Tai sitten näillä naisilla on kohtuuttomat korkeat kriteerit eikä heille kelpaa kukaan tavallinen mies.
Alat päästä asian ytimeen.
Vierailija kirjoitti:
Mullakaan päämäärä ei ole deittailla mahdollisimman monen kanssa vaan löytää itselleni kumppani.
No miten sä löydät sen kumppanin ellet käy treffeillä? Kerrasta tinderin kuvasta ja tykkäyksestä?
Eivät pääse koska eivät itse kelpuuta ketään ja rimat on taivaissa. Ei sille mitään muuta syytä ole.
Vierailija kirjoitti:
Järjellistä miestä, koita nyt hyvä nainen ymmärtää mihin sinua käytetään...
T. Mies
Koita nyt hyvä mies ymmärtää, että keski-ikäisistä naisista moni haluaa miehestä vain seksiä, eikä aio enää koskaan esimerkiksi muuttaa yhteen ja alkaa miehen kotihengettäreksi.
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi kelvata kuka tahansa tavallinen mies? Haluan miehen, kenen kanssa synkkaa ja voin olla oma itseni.
Mistä tiedät pelkän kirjoittelun perusteella synkkaako toisen kanssa vai ei? Vain treffeillä näkee onko kemiaa toisen kanssa vai ei.
Naisilla on aina kohtuuttoman kovat kriteerit ja ne haluaa tapailla vain komeita pitkiä miehiä joilla on omakotitalo ja yhden illan juttuja 200 ainakin. Ne pelimiehet joita on noin muutama kymmenen niin paikkakunnan samat 5000 sinkkunaista haluaa tavata pientä joukkoa komeita miehiä.
En treffaile ketä tahansa, vaan vasta oikeasti kiinnostavaa.