Kertokaa, miten 1800-luvulla naiset jaksoi hoitaa yli 10 lasta, kodin ja vanhempiaankin?

Ei lapsia hoidettu kuten nykyään. Lapset keikkuivat mukana aikuisten ehdoilla.

Koko 1900-luvunkin kotiäiditkin tekivät ennen kaikkea kotitöitä. 

Nuo ihmiset vanheni ennen aikojaan. Olivat kolmekymppisenä jo räähkiä, nelikymppiset näyttää kuvissa kasikymppiseltä. Elämä oli vaan todella raskasta. 

Kyllä ihminen venyy, kun on pakko. Sitähän se oli. Pakko jaksaa, kun ei ollut vaihtoehtoja. Tai oli toki vaihtoehto: Jäädä makaamaan ja kuolla nälkään. Selvisihän jotkut ihmiset keskitysleireiltäkin nääntyneinä. Tekivät raskasta työtä nälkäkuoleman partaalla ja onnistuivat pysymään hengissä siinä helvetissä 2-3 vuottakin. 

Kutomiset, neulomiset, parsimiset , paikkailut, nikkaroinnit, veistelyt ja muut kevyehköt askareet ja puhdetyöt menivät harrastuksina kun ei oikein muutakaan hupia ollut tarjolla. 

Ajat olivat toiset! Eivät vertailu yksi yhteen vaikka kuinka väännettäisiin. 

Vierailija kirjoitti:

No ensinnäkin ne lapset pantiin tekemään myös talon töitä ja siellä oli apuna kaikenmaailman pikkupiikaa, jotka oli otettu työavuksi. Oli vanhaa emäntää jne. Eikä ne jaksaneetkaan; elinikä oli paljen alhaisempi kuin meillä ja niitä lapsiakin kuoli paljon, ei moni nähnyt aikuisikää. Sitäkö sinä nyt kaipailet takaisin?

Vauraissa taloissa oli apuvoimaa, mutta muilla eiollut. Noihin aikoihin oli jopa 10-vuotiaita "apulaisena" vieraissa perheissä maaseudulla. Tytöt tekivät pieniä taloustöitä, auttoivat keittiössä tai vahtivat ja viihdyttivät pikkulapsia. Iäkäs sukulaisnainen kertoi tällaisesta lapsuudesta. Hän ei käynyt koulua, mutta oli jotenkin oppinut lukemaan. Hänen käsialansa oli erikoinen, mutta hän osasi kuitenkin kirjoittaa.

Vierailija kirjoitti:

Kuten sanoin, olen nainen itsekin ja samanlainen kuin kaikki muutkin nykynaiset. 

Mietin vaan, miten ennen jaksettiin ja nykyään ei. Ennen talot lämpeni puilla ja pyykit pestiin käsin. Ei ollut kunnon vaippoja lapsilla eikä vanhuksilla. Unohdin mainita, että vaikka talo oli kaupunkialueella, heillä oli pari lehmää, kanoja ym.

P.s. isoäidin isoäitini vanhin tytär joutui hoivaamaan tuon lapsikatraan äitinsä kuoleman jälkeen. Siellä oli ihan pieniä lapsiakin. Tytär eli itse hyvin vanhaksi, mutta ei saanut puolisoa (varmaan tuon sisarustenhoitovastuun vuoksi, en tiedä.) 

 

No ei se hygieniatasokaan ollut sama kuin nykyään. Oli likaisempaa eikä ihmisillä montaa vaatekertaakaan ollut, niin ei sitä pyykkiäkään niin paljon tullut. Kaikki teki töitä, myös lapset.

Vierailija kirjoitti:

Silloin asiat tehtiin porukalla, ei äitiä jätetty yksin lasten ja huushollin kanssa. 

 

TÄMÄ on aivan totta! 

Nykyään työntekokin on rasismia.

Eivät jaksaneet. Moni kuoli nuorena, synnytyksiin, lapsivuoteeseen, tai myöhemmin muihin vaivoihin. Eikä ne lapsetkaan eläneet kaikki, eli ei niitä kymmentä ollut hoidossa. Ja lapset tekivät hommia. Viisivuotias oli jo vastuussa pienemmistä, kun äiti teki kotitöitä. 

Vierailija kirjoitti:

Mun isoisäni on ollut mukana talon raskaissa töissä 8-vuotiaasta ja tukkimetsällä 12-vuotiaasta. Olen lukenut kirjan, jossa kerrotaan hänen itekeen yhden tietyn, kivisen pellon niittämisen aikoihin, kun työ oli niin raskasta. Olipa tosiaan ihanaa aikaa

Olen kuullut samantapaisia muistelmia omasta suvusta. Äitini isoisä yritti  tehdä peltotöitä niin nuorena, ettei se oikein sujunut. Pojan äiti katseli sitä ulkona ja itki. Pojan isä oli kuollut eikä muuta apua ollut.

Olen nainen itsekin. 

Ihmettelen, miksi naiset nykyään uupuvat jo parista lapsesta. "Naiset ovat työelämässä" ei selitä kaikkea. 

Tuolloin ei ollut sossutukeakaan. 

Veikkaan itse syyksi vertaistukea. Kaikilla oli samanlaista. Kukaan ei myöskään avioeronnut ja naimisiin mentiin nuorena. 

Esim mun isoäidin isoäiti kuoli vuonna 1870. Hän kuoli tulehdukseen 40-vuotiaana. Oli saanut tavanmukaiset yli 10 lasta (osa kuoli ihan nuorena) Hän teki huushollityöt, hoiti lapsensa ja lisäksi osallistui miehensä käsityöläisammattiin tekemällä miehen rinnalla töitä. 

Miten on mahdollista, että nykyään sossutukien ja koneiden keskellä ei vaan jakseta mitään. (En ole itse sen kummempi.)

 

No siis tässähän tämä oli jo aloituksessa. Osa lapsista kuoli jo pienenä, ja äitikin nelikymppisenä. Olipa hienoa. Mikä oli pointti? Nykynaisen pitäisi jotenkin haluta tätä samaa? Miksi? Minä olen mieluummin elossa kuin jonkun sankarimarttyyrimyytin toteuttaja. 

Pyykkiä ei tosiaankaan pesty niin usein kuin nyt. 

Siivous hoitui pari kertaa vuodessa niin, että huonekalut ulos, kiehuvaa saippuavettä lattialle ja nurkkiin, harjattiin ja sitten  huonekalut takaisin.

Lapset osallistui kodin töihin. Miehet myös. Ei ollut harrastuksia joihin pitäisi kuskailla tai hankkia varusteita ja osallistua aikuistenkin.

Ehkä silloin on ollut jopa tavallaan helpompaa. 

Vierailija kirjoitti:

Sillä tavalla että kuolivat suhteellisen nuorina, näyttivät nykyaikaan verrattuna hyvin vanhoilta ikävuosiin nähden. Paljon sairautta ja kurjuutta. Oli pakko. Oli eri standardit:)

Ohis, mutta sivuaa samaa aihetta. Kun isosta naapurimaasta alettiin enemmän käydä ulkomailla,  monet kävivät Suomessa, joka oli lähellä. Monet turistit hämmästelivät 60-70 -vuotiaita suomalaisia, koska nämä näyttivät heidän mielestään niin nuorilta ja reippailta. Suomalaisilla oli ollut helpompi elämä, kun ei ollut tarvinnut ulkona pakkasessa jonottaa ruokaa tai muuta tarpeellista kauppojen ulkopuolella ja muutenkin yhteiskunta toimi. Helsingissä e.m. turistit kysyivät vaatekaupassa kuinka monta metriä kangasta "on lupa ostaa". Hämmästynyt myyjä sanoi, että ostakaa niin paljon kuin haluatte. Turistit kysyivät uudellen. Tämä oli hesarissa tai  ehkä TV-uutisissa.

Hupaisaa miten täällä hyvin perinteisellä mentaliteetilla maalataan kuvaa kaiken loputtomasti kurjuudesta, raatamisesta 24/7, kuolemisesta nelikymppisenä kymmenen lapsen satavuotiaan näköisenä vanhempana, luteista, torakoista, nälkiintymisestä ja puutteesta. 

Tilannehan oli ihan erilainen siitä riippuen mistä yhteiskuntaluokasta puhutaan, tai siitä asuttiinko maalla vai kaupungissa. Maalla oltiin pääsääntöisesti omavaraisempia, metsästettiin, kalastettiin, marjastettiin ja sienestettiin. Pienessäkin torpassa oli  jokunen kotieläin. Talvella levättiin ihan toisella tavalla kuin kesällä, ja pyhäpäivät varsinkin olivat lepopäiviä ihan toisin kuin nykyään. 

Oli aikaa kyläillä, laulaa, tarinoida, tanssia, riiata ja seurustella. Huviajeltiin kärryillä, reellä ja kelkkailtiin. Saunottiin, uitiin ja otettiin välillä viinaakin.  Pidettiin suuria juhlia, usein monta päivää kestäviä. 

Isoisäni isällä oli kahdesta avioliitosta 11 lasta, joista vain kolme eli aikuisiksi. Isoisä (syntynyt 1900) jäi kokonaan orvoksi kolmevuotiaana. Hänen vanhempansa eivät jaksaneet, kuolivat ennen aikojaan nelikymppisinä. Äiti kuoli synnytykseen ja  syntyneet kaksospojat kuolivat pian sen jälkeen muutaman viikon ja kuukauden ikäisinä. 

Vierailija kirjoitti:

Isoisäni isällä oli kahdesta avioliitosta 11 lasta, joista vain kolme eli aikuisiksi. Isoisä (syntynyt 1900) jäi kokonaan orvoksi kolmevuotiaana. Hänen vanhempansa eivät jaksaneet, kuolivat ennen aikojaan nelikymppisinä. Äiti kuoli synnytykseen ja  syntyneet kaksospojat kuolivat pian sen jälkeen muutaman viikon ja kuukauden ikäisinä. 

Lapsivuoteeseen komplikaatioihin menehtyminen on ihan eri asia kuin kuoleminen sen takia ettei enää "jaksa"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisiko ollut apuporukkaa äidillä, isovanhemmat, tusinasta lapsesta puolet jo kaitsi nuorempiaan ja tekivät myöskin  kotitöitä, 2025 se olisi nykykakaroille mahdottomuus ottaa vastuuta pienemmistä joten anna olla jos tietosi historiaan on noin vähäinen.

Ei ollut apuporukkaa. Isoisän isoäidin vanhemmat ja isovanhemmat teki vielä omia töitään siinä vaiheessa kun tämä esiäitini jo kuoli 40-vuotiaana. Eivät rientäneet tuolloinkaan apuun, vaan esikoistytär otti huushollinpidon haltuunsa. 

Miehen puoliset sukulaiset asui niin kaukana, ettei heistä ollut mitään tietoa. 

Miten kaikki luulee, että jokaisessa perheessä oli jotain mystisiä apulaisia. Nämä asuivat ihan ydinperheenä kaupungissa. 

 

Ei kaikilla ollut apulaisia, mutta olihan tuossa perheessä monta lasta. Lapset olivat siihen aikaan käypää työvoimaa niin maaseudulla kuin kaupungissa. Samalla tavalla orpolapset saattoivat maaseudullakin jäädä asumaan kotitaloaan yksin, jos joukossa oli edes joku vähän vanhempi lapsi ottamaan vastuun. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten sanoin, olen nainen itsekin ja samanlainen kuin kaikki muutkin nykynaiset. 

Mietin vaan, miten ennen jaksettiin ja nykyään ei. Ennen talot lämpeni puilla ja pyykit pestiin käsin. Ei ollut kunnon vaippoja lapsilla eikä vanhuksilla. Unohdin mainita, että vaikka talo oli kaupunkialueella, heillä oli pari lehmää, kanoja ym.

P.s. isoäidin isoäitini vanhin tytär joutui hoivaamaan tuon lapsikatraan äitinsä kuoleman jälkeen. Siellä oli ihan pieniä lapsiakin. Tytär eli itse hyvin vanhaksi, mutta ei saanut puolisoa (varmaan tuon sisarustenhoitovastuun vuoksi, en tiedä.) 

 

Eiväthän he jaksaneetkaan. Kuolivat nuorena. Isoäitisi vanhin tytär ei takuulla halunnut miestä ja lapsia. Hänhän oli raatanut lapsikatraan hoitajana lapsesta asti ja koko nuoruutensa. Takuulla ei ollut kysymys siitä, että ei olisi Saanut miestä. Hänet oli kulutettu lo

Luulisin itsekin noin, ellei aikalaiset olisi aikoinaan toisin kertoneet sille, joka kirjoitti sukumme tarinan. 

Tuo vanhin tytär joutui hoitamaan äidin kuoleman jälkeen pienemmät sisarukset, mutta yritti epätoivoisesti päästä sen jälkeen naimisiin. Yritti saada miestä tuttaviensa ja kavereidensa veljistä jne. Sääliksi käy. Oletan, että oli jo liian "vanha" vapautuessaan vastuusta. Ehkä joku 24, en tiedä. 

Hän sitten alkoi yksin harjoittaa omaa (hieman erilaista) käsityöläisammattia. Hänen veljensä kuoli (ehkä im, siihen viitataan vähän sillä tavalla) ja veljensä vaimo ei viitsinyt enää hoitaa lapsiaan, vaan alkoi hullua siellä ja täällä. Tämä naimaton täti otti nuo veljensä 3 lasta hoitoonsa ja he olivat hänelle kuin omat lapset. 

Oli ehkä mukava ja auttavainen ihminen. En tiedä. Eli vanhaksi. Perusti vielä rohdoskaupankin. Hautansa on edelleen jäljellä ja kivi sillä pystyssä. 

Jos ydinperhe tai laajempi suku ei pystynyt pitämään huolta lapsista ja vanhuksista, niin kunta myi nämä vähiten vaativalle huutolaisiksi. Se laittoi useimmat vanhemmat sekä vanhemmat sisarukset ponnistelemaan perheen eteen viimeisillä voimillaan.

Vierailija kirjoitti:

Pyykkiä ei tosiaankaan pesty niin usein kuin nyt. 

Siivous hoitui pari kertaa vuodessa niin, että huonekalut ulos, kiehuvaa saippuavettä lattialle ja nurkkiin, harjattiin ja sitten  huonekalut takaisin.

Lapset osallistui kodin töihin. Miehet myös. Ei ollut harrastuksia joihin pitäisi kuskailla tai hankkia varusteita ja osallistua aikuistenkin.

Ehkä silloin on ollut jopa tavallaan helpompaa. 

Kuvittelepa itsesi järven jäälle viruttamaan kartulla hakkaamaasi pyykkiä!

Ap olettaa, että KAIKILLA naisilla oli 1800-luvulla yli 10 lasta. Elossa.