Kertokaa, miten 1800-luvulla naiset jaksoi hoitaa yli 10 lasta, kodin ja vanhempiaankin?

Lapset kävivät vähän kiertokoulua, muuten auttoivat kotona.

Töihin lähdettiin 10-vuotiaana, esim. piiaksi.

Taudit jylläsivät, ja hyvin vähäpätöiseen asiaan kuoli.

Aika oli tyystin erilainen. Ylemmässä sosiaaliluokassa työn hoitivat palvelijat ja muut apulaiset.

Alemmassa luokassa ei lapsia ja kotia erityisesti hoidettu. Katsottiin vain, että lapset ja vanhukset saivat jotakin ruokaa ja vaatetta päälle. Vanhukset ja isommat sisarukset katsoivat pienimpien perään. Vähänkään isommat tulivat toimeen itsekseen ja osallistuivat töihin. Työtä riitti aamusta iltaan. Ei siinä ollut aikaa pysähtyä miettimään jaksaako. Joko jaksoi tai kuukahti työnsä ääreen. 

Modernin yhteiskunnan uuvuttavuus on usein sellaista hieman "piilossa" olevaa.

Ainakin omassa työssä pitää osata montaa kieltä, tietokoneohjelmaa, keskittyminen työssä ei voi herpaantua hetkeksikään, jne.

Omalla tavallaan fyysinen työ, jossa ei tarvitsisi koko ajan ajatella niin paljon, olisi paljon rentouttavampaa.

Pidän työstäni, mutta myönnän, että olen välillä väsynyt, etenkin jos elämässä on paljon muutakin huolehdittavaa ja murehdittavaa.

Vierailija kirjoitti:

Modernin yhteiskunnan uuvuttavuus on usein sellaista hieman "piilossa" olevaa.

Ainakin omassa työssä pitää osata montaa kieltä, tietokoneohjelmaa, keskittyminen työssä ei voi herpaantua hetkeksikään, jne.

Omalla tavallaan fyysinen työ, jossa ei tarvitsisi koko ajan ajatella niin paljon, olisi paljon rentouttavampaa.

Pidän työstäni, mutta myönnän, että olen välillä väsynyt, etenkin jos elämässä on paljon muutakin huolehdittavaa ja murehdittavaa.

Lisään, että koko elämäni tähän pisteeseen asti olen elänyt aika äärirajoillani.

Tähän on vaikuttanut suuresti se, että olen syntynyt kunnianhimoiseen ja kouluttautuneeseen sukuun/perheeseen. Koko lapsuus ja nuoruus meni käytännössä kokeisiin lukiessa ja jotenkin se ajatus oli koko ajan taustalla, että "elämä alkaa" sitten joskus, kun on saavutettu tietyt asiat, ja nyt pitää vain keskittyä niihin tavoitteisiin.

Yo-kirjoitukset aiheuttivat niin valtavaa painetta, että en halua nähdä enää edes lakkiani, se aiheuttaa niin paljon ahdistusta.

En päässyt heti opiskelemaan ja nämä välivuodet olivat raskaita. Koko elämä niiden aikana oli täysin tauolla muuten kuin että piti valmistautua seuraaviin pääsykokeisiin.

Pääsin sitten haluamalleni teknillisille alalle yliopistoon. Opinnot olivat brutaalit työmääränsä puolesta. Kaikki muutkin opiskelijat olivat väsyneitä. Meillä oli 24/7 pääsy yliopistolle, ja tätä mahdollisuutta myös käytettiin, välillä porukka teki ympäripyöreää päivää. Kahdentoista tunnin päivä ei jossain vaiheessa ollut enää poikkeus vain sääntö.

Myös työelämässä saa olla tarkkana siitä, miten paljon tekee ja on pystyttävä asettamaan rajat tarvittaessa, muuten tätä ei selväpäisenä jaksa.

Olen huomannut, että näin vanhemmiten (30 v.) olen alkanut jo väsyä, eivätkä esim. all-nighterit enää onnistu samalla tapaa kuin nuorempana.

En ole itsetuhoinen, mutta tunnen välillä, että olisin jo valmis lähtemään. Ihan siksi, että tuntuu kuinka olen jo pinnistellyt yhden elämän edestä. Eikö tässä ollut jo tarpeeksi yhdelle ihmiselle?

(Ai niin, mutta suku epäsuorasti vihjailee että olen jo myöhässä väitöskirjan aloittamisesta. Ehkä sitten pitää pinnistellä vielä se. Vaikka tuntuu turhalta aloittaakaan, kun olen sukulaisiin verrattuna jo nolon vanha, pitäisi olla jo tutkimus hyvässä vauhdissa tällä hetkellä).

(Ai niin. Ja on pitänyt aina muistaa myös pysyä hoikkana, kauniina ja hoitaa itseä hyvin, harrastaa kunnianhimoisia harrastuksia kuten musiikkiopistossa opiskelua jo pienestä pitäen jne.)

Tällainen on erään suomalaisen naisen elämäntarina. Väsyneen sellaisen. Tuomitsetteko minut, jos kerron teille, että olen viime aikoina ottanut reilusti etäisyyttä sukulaisiini? Tekee hieman kipeää, mutta en jaksa. En yllä heidän standardeihinsa.

Haluan tehdä muutakin kuin suorittaa. Opettelen sitä nyt kolmekymppisenä. En jaksa enää elää niin, että joka hetki pitäisi pystyä äärimmäiseen onnistumiseen ja mielellään ylittämään oma itsensä.

Mukavaa perjantai-iltaa kaikille.

Vierailija kirjoitti:

Kuten sanoin, olen nainen itsekin ja samanlainen kuin kaikki muutkin nykynaiset. 

Mietin vaan, miten ennen jaksettiin ja nykyään ei. Ennen talot lämpeni puilla ja pyykit pestiin käsin. Ei ollut kunnon vaippoja lapsilla eikä vanhuksilla. Unohdin mainita, että vaikka talo oli kaupunkialueella, heillä oli pari lehmää, kanoja ym.

P.s. isoäidin isoäitini vanhin tytär joutui hoivaamaan tuon lapsikatraan äitinsä kuoleman jälkeen. Siellä oli ihan pieniä lapsiakin. Tytär eli itse hyvin vanhaksi, mutta ei saanut puolisoa (varmaan tuon sisarustenhoitovastuun vuoksi, en tiedä.) 

 

Eiväthän he jaksaneetkaan. Kuolivat nuorena. Isoäitisi vanhin tytär ei takuulla halunnut miestä ja lapsia. Hänhän oli raatanut lapsikatraan hoitajana lapsesta asti ja koko nuoruutensa. Takuulla ei ollut kysymys siitä, että ei olisi Saanut miestä. Hänet oli kulutettu loppuun jo siinä vaiheessa, kun olisi ollut itse perheenperustamisiässä. Tunsin tuollaisen naisen. Hän meni naimisiin vasta, kun ei enää tarvinnut pelätä lasten saamista edes vahingossa.

Vierailija kirjoitti:

Paremmalla väellä oli liuta palvelijoita (piiat ja rengit) tekemässä töitä. Köyhempi väki varmaan piti riman matalammalla ja lapset oppi nuorena työntekoon.

Uskoisin, että juuri tästä tavallisen kansan kohdalla oli kyse: lapsia ei sen kummemmin hoidettu. Lapset roikkuivat siinä aikuisten arjen mukana. Itse olen syntynyt sotien jälkeen, ja vielä 50- ja 60-luvuilla oli lasten kasvatuksessa hieman samanlaisia kaikuja. Aikuisten asiat olivat tärkeämpiä kuin lasten. Aikuisten sana oli laki. Lasten piti olla mahdollisimman vähän vaivaksi; tämä päti muuallakin yhteiskunnassa esim. koulumaailmassa.

Vierailija kirjoitti:

Kuten sanoin, olen nainen itsekin ja samanlainen kuin kaikki muutkin nykynaiset. 

Mietin vaan, miten ennen jaksettiin ja nykyään ei. Ennen talot lämpeni puilla ja pyykit pestiin käsin. Ei ollut kunnon vaippoja lapsilla eikä vanhuksilla. Unohdin mainita, että vaikka talo oli kaupunkialueella, heillä oli pari lehmää, kanoja ym.

P.s. isoäidin isoäitini vanhin tytär joutui hoivaamaan tuon lapsikatraan äitinsä kuoleman jälkeen. Siellä oli ihan pieniä lapsiakin. Tytär eli itse hyvin vanhaksi, mutta ei saanut puolisoa (varmaan tuon sisarustenhoitovastuun vuoksi, en tiedä.) 

 

Mistä sä päättelit että jaksettiin, senkin taulapää? Kuule, ei jaksettu. Sitä ei vaan silloin kyselty ja elämä oli sitä hengissä pysymistä. Kuoltiin tauteihin ja sairauksiin nuorena, koska terveys reistaili ihan kaikilla lapsista vaariin. 

Eivät he jaksaneetkaan, vaan olivat todella uupuneita. Mistä IHMEESTÄ tulee tuo loputon jankutus, että ihmiset olisivat ennen olleet toisenlaisia kuin nykyään, ja olisivat jaksaneet? Ettekö te oikeasti tajua, että ihmiset ovat AINA olleet lihaa ja verta, eivät mitään yliluonnollisia ihmeolentoja?

Sitä jaksaa ihan eri lailla jos on fyysisesti kunnossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten 1800-luvulla naiset ja miehet ja lapsetkin jaksoi tehdä tehtaassa töitä 12 tuntia päivässä 6 päivää viikossa? No ei ne jaksanutkaan, ne uupui ja oli jo nuorina ihan loppuun kuluneita ja moni kuoli nuorena.

Mitä tapahtui, jos heille tuli nivelrikko raskaasta työstä eivätkä pystyneet sitä enää tekemään. 

Joutuivat vaivaistaloon.

Myös isoissa suurperheissä vanhemmat sisarukset joutuvat hoitamaan pienempiään, joskus liiaksikin.

Entinen ystäväni kertoi, kuinka kurjalta tuntui, kun teki mieli lähteä kavereiden kanssa jonnekin, mutta kun oli ne pienet`hoidettavana. En nyt muista, oliko lapsia 7 vai 8.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten 1800-luvulla naiset ja miehet ja lapsetkin jaksoi tehdä tehtaassa töitä 12 tuntia päivässä 6 päivää viikossa? No ei ne jaksanutkaan, ne uupui ja oli jo nuorina ihan loppuun kuluneita ja moni kuoli nuorena.

Mitä tapahtui, jos heille tuli nivelrikko raskaasta työstä eivätkä pystyneet sitä enää tekemään. 

Moni kuoli ennen kuin nivelrikko ehti tulla. Ensimmäiset tekonivelet laitettiin vasta 1960-luvulla kun elinikä oli jo noussut merkittävästi. Aikaisemmin lonkan kohdalla yksi ratkaisu oli ns. girdlestone tilanne eli reisiluun yläosa poistettiin eikä tilalle laitetu mitään. Polvi taas saatettiin jäykistää. Nämä tietenkin vasta 1900-luvulla kun leikkaaminen alkoi olla sen verran turvallista että henki ei aina mennyt.

silloin ei roikuttu somessa 24/7

ei uhriuduttu kaikesta ja syytetty miehiä

No eihän ne niitä lapsia hoitanut. Lapset laiminlyötiin henkisesti.

 

Ihmiselle luontainen elinpiiri on 20-30 hengen ryhmissä, joissa siskot, tädit ja isoäidit auttavat äitejä lasten kanssa. Lapsilla on aina seuraa ja leikittäjiä, myös miehistä. Naiset voivat jopa imettää ristiin rastiin, eikä kukaan esikoisen äiti ole kahdestaan vauvan kanssa, se on jopa aika sairas konsepti.

Nykyään monet ymmärtävät lasten henkisiä ja sosiaalisia tarpeita ja ne priorisoidaan esim siivouksen edelle. Eli lasta leikitetään ja hänen kanssaan ollaan henkisesti läsnä. Lapset ovat toki erilaisia, mutta terve keskivertolapsi haluaa olla aikuisen seurassa ja vuorovaikutuksessa lähes koko ajan ensimmäiset vuodet. Kyllä tämä vaan on tosi uuvuttavaa, kun äiti joutuu itse olemaan koko heimo lapselle. Helpompaa olisi varmaan jättää lapset huomiotta ja hakata jotain polttopuita ulkona. Käydä vaan ruokkimassa välillä. 

Vierailija kirjoitti:

Sitä jaksaa ihan eri lailla jos on fyysisesti kunnossa.

Nykyisin harrastetaan fyysistä kuntoilua, juostaan, voimistellaan, pelataan, käydään nostamassa painoja. Aiemmin käveltiin, hakattiin halkoja, kannettiin vettä ja oltiin aktiivisia arkielämässä. Ehkä se ei ollutkaan ihan niin pahasta kun täällä annetaan ymmärtää. Joka tapauksessa miehet tekivät osuutensa niistä raskaimmista töistä. 

Vanhemmat sisarukset hoitivat nuorempaan, kodin hoitoon, esim. siivoamiseen liittyvät standardit eivät olleet nykyisten kaltaisia. Tavaroita omistettiin vähemmän, joka sekin auttoi järjestyksen pitämisessä.  Pyykkiä ei todellakaan pesty päivittäin. Ruokaa toki laitettiin, yksinkertaisia itsekseen hiljalleen kypsyviä puuroja, keittoja, joskus ehkä patoja isompia määriä kerrallaan. 

Miehet osallistuivat omalta osaltaan talon töihin ja perheen elatuksen vähintäänkin yhtä aktiivisesti kuin naiset. 

Kertokaa, miten kivikaudella naiset jaksoi hoitaa yli 10 lasta, kotiluolan ja vanhempiaankin?

Pakko on paras motivaatio. Kyllä me nykyihmisetkin tehtäisiin enemmän jos olisi pakko.

Nykyään ollaan paljon huonommassa fyysisessä kunnossa, mutta sekin muuttuisi jos olisi pakko.

Sillä tavalla varmaan mikään ei ole muuttunut että onni pitää hakea pienistä hetkistä.

Ei niitä lapsia silloinkaan mitenkään erityisesti hoidettu.

Vierailija kirjoitti:

Kertokaa, miten kivikaudella naiset jaksoi hoitaa yli 10 lasta, kotiluolan ja vanhempiaankin?

Luonnonvalinta, dinosaurukset ja sapelihammastiikerit söivät liiat lapset. 

Oikeasti kellään ei ollut kymmentä lasta kivikaudella. 

Käsitys lasten ja talouden hoidosta oli erilainen.

Hygieniasta ei juuri tiedetty, peseydyttiin harvakseltaan. Luteita ja täitä vilisi. Lapsia kuoli kuin kärpäsiä, sitä pidettiin normaalina. Ihan pieniin lapsiin saatettiin suhtautua välinpitämättömästi, koska arveltiin, etteivät jää kuitenkaan eloon. Ruoka oli, mitä oli. Leipää, puuroa, joskus läskiä.

Kasvatustietoisuutta ei ollut. Lapsia kuritettiin ankarasti. Pienetkin pantiin työntekoon. Monet ihmiset uupui, mikä saattoi ilmetä välinpitämättömyytenä tai agressiivisuutena. Viinaakin juotiin ja tapeltiin.