Lue keskustelun säännöt.
Quiet quitting avioliitossa. Kuka tunnustaa?
27.11.2025 |
Kuulin tämän muotoilun tänään ja tajusin että se kuvaa nykytilannettani täysin. En enää odota mieheltä paljon mitään enkä jaksa hermostua mistään. Arki rullaa ihan kivasti. Ollaan lähinnä kämppiksiä. En jaksa erota, koska se olisi taas yksi asia, joka minun pitäisi hoitaa yksin, eikä kiinnosta vastaanottaa kaikkea sitä draamaa miehen ja suvun puolelta, että miten sä nyt näin. Jos mies aloittaisi sivusuhteen, sekään tuskin kauheasti haittaisi. Olisi sentään vähemmän kotona.
Kommentit (81)
Jostain luin että avioliitto pitäisi määrittää 25-vuoden pituiseksi, ja sen jälkeen se automaattisesti raukeaa, ellei halua jatkaa. Joku psykologi näin rakentanut suhdekaaren, lapsetkin jo sen ikäisiä tuossa vaiheessa että yksi ja sama ovat vanhemmat yhdessä. Ja tuleva 25-vuoden paalu pakottaisi pariskunnat pohtimaan asioita yhdessä.
Kuulostaako järkevältä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mieheni on ollut pitkään masentunut. Olen yrittänyt vaikka mitä mutta se ei kanna. Mies ei itse pysty/suostu tekemään muutoksia jotka voisivat auttaa toipumaan kuten harrastamaan, liikkumaan tai tekemään ylipäätään mitään eri tavalla. Ei suostu käyttämään mitään lääkityksiä. Kysyn päivittäin hänen päivästään ja yritän tukea ja ehdotella mukavaa tekemistä. Mies on usein äkäinen. Lapsen asiat kyllä hoitaa hyvin ja tekee kotitöitäkin. Ilmapiiri kotona on koko ajan raskas. En vaan kerta kaikkiaan enää jaksa. Tiedän että hän ei ole itse valinnut tilannettaan.
Jatkan vielä.. nyt olen päättänyt lopettaa yrittämisen. Kyselemisen ja asioiden puheeksi ottamisen kun toinen vaan lepää laakereillaan ja valittaa tai on vihainen. Se yhteyden hakeminen toiseen on jäänyt mun vastuulle. Ei häntä koinnosta mun asiat juurikaan. Voimani tuntuvat valuneen loppuun. Olen vain roskatynnyri toiselle johon purkaa negatiivisuuttaan. Pienen hetken saattaa joskus onnistua esim. lähtee kävelylle kanssani, mutta siihen se jää. Sitten taas sama kaava vuorovaikutuksessa jatkuu. En jaksa olla enää suhteen "moottori". Pistän "pausen" päälle ja katsotaan mitä tapahtuu? En riitele, en ehdota mitään... teen miltä itsestäni tuntuu... en odota mitään :(
Kuulostaa pelottavan tutulta. Reilu 10v yhteistä taivalta, emäntä jankuttaa, valittaa, kettuilee, pihtaa, kiristää yms päivästä toiseen, oma moti on ihan nollissa, eikä oikein jaksa enää reagoida mihinkään. En oikein tiedä kummalla on QQ voimakkaammin päällä vai onko molemmilla. Muuten olisin ihan zen asian kanssa, mutta lapset voisi pitää erossa aikuisten ongelmista eikä syöttää heille päähän sitä kuvaa, että toinen on hyvä tyyppi ja toinen aivan mulkku.
Aloin miettimään tekeekö
mieheni näin, koska parisuhde ihan jumissa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jostain luin että avioliitto pitäisi määrittää 25-vuoden pituiseksi, ja sen jälkeen se automaattisesti raukeaa, ellei halua jatkaa. Joku psykologi näin rakentanut suhdekaaren, lapsetkin jo sen ikäisiä tuossa vaiheessa että yksi ja sama ovat vanhemmat yhdessä. Ja tuleva 25-vuoden paalu pakottaisi pariskunnat pohtimaan asioita yhdessä.
Kuulostaako järkevältä?
Tää olis muuten hyvä, mutta sanoisin että 10 v. riittää. Useimpien avioliitot on jo silloin tiensä päässä. Sit jos hakee jatkoa niin vois komeasti juhlistaa sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jostain luin että avioliitto pitäisi määrittää 25-vuoden pituiseksi, ja sen jälkeen se automaattisesti raukeaa, ellei halua jatkaa. Joku psykologi näin rakentanut suhdekaaren, lapsetkin jo sen ikäisiä tuossa vaiheessa että yksi ja sama ovat vanhemmat yhdessä. Ja tuleva 25-vuoden paalu pakottaisi pariskunnat pohtimaan asioita yhdessä.
Kuulostaako järkevältä?Tää olis muuten hyvä, mutta sanoisin että 10 v. riittää. Useimpien avioliitot on jo silloin tiensä päässä. Sit jos hakee jatkoa niin vois komeasti juhlistaa sitä.
Monella on tuossa vaiheessa niin kiireistä, että jatkon hakeminen unohtuisi. Kiva ylläri, kun puoliso kuolee ja huomaa, että perhana, eihän me olla enää naimisissa. Nykysysteemi on paljon parempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jostain luin että avioliitto pitäisi määrittää 25-vuoden pituiseksi, ja sen jälkeen se automaattisesti raukeaa, ellei halua jatkaa. Joku psykologi näin rakentanut suhdekaaren, lapsetkin jo sen ikäisiä tuossa vaiheessa että yksi ja sama ovat vanhemmat yhdessä. Ja tuleva 25-vuoden paalu pakottaisi pariskunnat pohtimaan asioita yhdessä.
Kuulostaako järkevältä?Tää olis muuten hyvä, mutta sanoisin että 10 v. riittää. Useimpien avioliitot on jo silloin tiensä päässä. Sit jos hakee jatkoa niin vois komeasti juhlistaa sitä.
Monella on tuossa vaiheessa niin kiireistä, että jatkon hakeminen unohtuisi. Kiva ylläri, kun puoliso kuolee ja huomaa, että perhana, eihän me olla enää naimisissa. Nykysysteemi on paljon parempi.
Niin, tässä erottuisi sitten ne, joilla on joku elämänhallinta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jostain luin että avioliitto pitäisi määrittää 25-vuoden pituiseksi, ja sen jälkeen se automaattisesti raukeaa, ellei halua jatkaa. Joku psykologi näin rakentanut suhdekaaren, lapsetkin jo sen ikäisiä tuossa vaiheessa että yksi ja sama ovat vanhemmat yhdessä. Ja tuleva 25-vuoden paalu pakottaisi pariskunnat pohtimaan asioita yhdessä.
Kuulostaako järkevältä?Tää olis muuten hyvä, mutta sanoisin että 10 v. riittää. Useimpien avioliitot on jo silloin tiensä päässä. Sit jos hakee jatkoa niin vois komeasti juhlistaa sitä.
Monella on tuossa vaiheessa niin kiireistä, että jatkon hakeminen unohtuisi. Kiva ylläri, kun puoliso kuolee ja huomaa, että perhana, eihän me olla enää naimisissa. Nykysysteemi on paljon parempi.
Pyh. DVVstä tulisi tietenkin puoli vuotta aikaisemmin viesti kuten kirjastolainan erääntymisestä. "Avioliittonne on pääytymässä x.x. Jos haluatte uusia avioliittonne, kirjautukaa tästä."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa erittäin tutulta. Olen kyllä järkyttynyt, että näin monen kommentoijan mielestä tällainen on muka ihan kunnon parisuhde! :o Itse lähdin, kun en halunnut antaa lapsilla mallia siitä, että rakastava parisuhde = kaksi ihmistä asuu samassa talossa kuin kåmppikset ja ehkä joskus vaihtaa muutaman sanan keskenään.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa erittäin tutulta. Olen kyllä järkyttynyt, että näin monen kommentoijan mielestä tällainen on muka ihan kunnon parisuhde! :o Itse lähdin, kun en halunnut antaa lapsilla mallia siitä, että rakastava parisuhde = kaksi ihmistä asuu samassa talossa kuin kåmppikset ja ehkä joskus vaihtaa muutaman sanan keskenään.
Meillä kyllä jutellaan paljon, nauretaan, touhutaan yhdessä, reissataan, tavataan ystäviä ja perhettä, rakastetaan ja arvostetaan toista syvästi.
Silti kämppiksiä meistä tekee fyysisen puolen puuttuminen. Miestä ei tunnu häiritsevän, minua taas todella paljon. Mutta toki vain 1 osa-alue suhteessamme mättää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin tuollaisessa suhteessa, mutta erosin, koska en halunnut että lapsi saa tuollaisen mallin parisuhteesta ja perhe-elämästä. Nyt kun voimme ihan rehellisesti olla vain kavereita, jotka asuvat eri osoitteissa, niin menee tosi hyvin. Tunnen itseni vapaaksi ja ilmapiiri kotona on hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa erittäin tutulta. Olen kyllä järkyttynyt, että näin monen kommentoijan mielestä tällainen on muka ihan kunnon parisuhde! :o Itse lähdin, kun en halunnut antaa lapsilla mallia siitä, että rakastava parisuhde = kaksi ihmistä asuu samassa talossa kuin kåmppikset ja ehkä joskus vaihtaa muutaman sanan keskenään.
Meillä kyllä jutellaan paljon, nauretaan, touhutaan yhdessä, reissataan, tavataan ystäviä ja perhettä, rakastetaan ja arvostetaan toista syvästi.
Silti kämppiksiä meistä tekee fyysisen puolen puuttuminen. Miestä ei tunnu häiritsevän, minua taas todella paljon. Mutta toki vain 1 osa-alue suhteessamme mättää.
Sama täällä. Ja täysin miehestä kiinni, minulle sopisi (ja sopiikin) vaikka joka päivä. Mutta lähtökohtaisesti olin se aktiivisempi osapuoli jo suhteen alussa, joten paremmalla ymmärryksellä tämän olisi voinut nähdä tulevaksi. Olen ottanut vastuun omasta onnestani ja jättänyt miehen rauhaan.
Mutta ajattelen, että ei tämän takia kannata liittoa ja perhettä rikkoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Draamaa miehen puolelta? no varmaan tällaistakin näkyy
Mies: Annoin kaikkeni sinulle miten voit jättää minut?
Minä mietin, että mitäköhän tuo sitten tarkoittaa? Sitä, että tullaan kotiin viedään roskat ja välillä siivotaan keittiö? 90% lapsiin liittyvistä asioista on minun harteillani.
Ei, kyllä se olin minä joka antoi kaikkensa.
Miten avioliiton voi passiivisesti lopettaa? Siinähän se mukana roikkuu niin kuin hiuksetkin. Ei lopu mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa erittäin tutulta. Olen kyllä järkyttynyt, että näin monen kommentoijan mielestä tällainen on muka ihan kunnon parisuhde! :o Itse lähdin, kun en halunnut antaa lapsilla mallia siitä, että rakastava parisuhde = kaksi ihmistä asuu samassa talossa kuin kåmppikset ja ehkä joskus vaihtaa muutaman sanan keskenään.
Niin annoit lapsille mallin, että avioliitto on himoa. Eli heitit heidät käytännössä helvettiä. Onnea siitä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa erittäin tutulta. Olen kyllä järkyttynyt, että näin monen kommentoijan mielestä tällainen on muka ihan kunnon parisuhde! :o Itse lähdin, kun en halunnut antaa lapsilla mallia siitä, että rakastava parisuhde = kaksi ihmistä asuu samassa talossa kuin kåmppikset ja ehkä joskus vaihtaa muutaman sanan keskenään.
Meillä kyllä jutellaan paljon, nauretaan, touhutaan yhdessä, reissataan, tavataan ystäviä ja perhettä, rakastetaan ja arvostetaan toista syvästi.
Silti kämppiksiä meistä tekee fyysisen puolen puuttuminen. Miestä ei tunnu häiritsevän, minua taas todella paljon. Mutta toki vain 1 osa-alue suhteessamme mättää.
Sama täällä. Ja täysin miehestä kiinni, minulle sopisi (ja sopiikin) vaikka joka päivä. Mutta lähtökohtaisesti olin se aktiivisempi osapuoli jo suhteen alussa,
Kyllä, se on sama kuin rikkoisi talon kun tuoreen puun tuoksu hälvenee. Ei järkeä, vaan sitten tehdään muita asioita sen talon sisällä, jotka tuovat siihen lisää elämää. Ei sitä taloa tarvitse sen kummemmin elvytellä, ellei siinä ole jotakin dramaattisesti pielessä
Vierailija kirjoitti:
Minä. Tuli mentyä naimisiin ja hankittua yhteinen omakotitalo ja koira. Seksiä oli viimeksi yli puoli vuotta sitten. Molemmilla omat harrastukset, oma vapaa-aika. Ei kauheasti edes jutella, mutta ei riidelläkään. Ei jaksa pistää lusikoita jakoon, hirveästi hommaa, koirasta olisi hankalaa olla kummankaan yksin vastuussa ja elintaso laskisi molemmilla.
Tämä! Meillä on just tämä, mutta seksittömyyttä jo pari vuotta.
Miten hirveissä suhteissa te ihmiset elätte, ja vielä pidätte normaalina ja muillekin opetatte samaa???
Kaikkien pitkät suhteet ei todellakaan ole tuollaisia, ja jos alkaisin odottaa enemmän miehen poissaoloa kuin läheisyyttä, eroaisin jos ei miksikään muuttuisi.